Ohjaustoimintaan
soveltuvat arvot ja tavoitteet pääosassa Suomi 2015 -ohjelman
raportissa
Elämänkulun erilaiset
ohjaustarpeet:
Elämänvaiheita sarjakuvana
Katse menneeseen
Elämänvaiheena vanhuus
Vanha kehittyminen
Ohjaustoimintaan soveltuvat arvot ja tavoitteet pääosassa Suomi 2015 -ohjelman raportissa
Suomi
vuonna 2015 -visio
Luova ihminen ja innovatiivinen yhteiskunta
Luovuutta uhkaavat tekijät
Luovuusohjelma
Turvallinen yhteiskunta vahvalla arvoperustalla
Kasvatusta ja kansalaisvastuuta
Innovaatiot luovuuteen kasvattamisen tueksi
Sitran Suomi 2015 -ohjelman tavoite on suomalaisen yhteiskunnan ylimmän tason päättäjien tietojen, taitojen, valmiuksien ja verkostojen kehittäminen suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta koskevissa asioissa. Ohjelman perusta on kansallinen, mutta näkökulma samalla vahvasti kansainvälinen, monitieteinen ja poikkiyhteiskunnallinen. Suomi 2015 -ohjelma tukee Sitran esittämää tavoitetta, jonka mukaan Suomi olisi vuonna 2010 maailman kolmen menestyneimmän kansakunnan joukossa.
Seuraavassa referoidaan SUOMI 2015 - Suomen tulevaisuuden menestystekijät ja haasteet 6 -raporttia, josta voidaan havaita, että ohjaustoiminnan ammattilaisilla on merkittävä paikka myös tulevaisuuden Suomessa. Näkyviä arvoja ja keskeisiä asioita raportin kuvailemassa visiossa tavoittelemisen arvoisesta tulevaisuuden Suomesta ovat muun muassa seuraavat: luovuus - niin arkipäivän luovuus kuin taloudellisesti tai yleisinhimillisesti merkittäviä innovaatioita synnyttävä luovuus - ja aika luovaan irrotteluun; yhteisöllisyys ja mahdollisuus sosiaalisiin suhteisiin; harrastus- ja vapaa-aika; lasten luovuuteen rohkaiseminen, nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja ikääntyvän väestön näkeminen voimavarana; kulttuuri, taide ja taito; omatoimisuus, yritteliäisyys ja innovatiivisuus.
Ohjelman kuvailema SUOMI VUONNA 2015 -visio:
"Yhteiskunta
Suomi on oikeudenmukainen, moniarvoinen, mahdollisuuksia tarjoava ja kannustava
yhteiskunta, joka on kansalaisilleen turvallinen. Suomen talous on vakaa,
kehittyvä ja rakenteiltaan monipuolinen. Suomen päätöksentekojärjestelmä
on oikeudenmukainen, joustava ja osallistumiseen kannustava.
Ihminen
Suomessa asuu ja työskentelee vapaa, vastuullinen, osaava ja hyvinvoiva
kansa. Suomi käyttää kaikkien kansalaisten panoksen hyvinvoinnin
luomiseen sekä tarjoaa mahdollisuudet menestyä kansallisesti
ja kansainvälisesti.
Vahvuudet
Suomen vahvuudet ovat korkea osaaminen, sosiaalinen eheys ja yhteiskunnan
vakaus. Suomi on aktiivinen kansainvälinen vaikuttaja ja sillä
on monilla osa-alueilla johtoasema. Suomella on vaurauden takaava ja kilpailukykyinen
talous.
Ympäristö
Suomen elinympäristö on turvallinen ja se perustuu puhtaaseen
luontoon, laadukkaaseen asumiseen, vahvaan kulttuuriin sekä kansalaisten
kattavaan sivistykseen."
Visio
päättyy rohkaisevasti Albert Einsteinin ajatelmaan: "Mielikuvitus
on tärkeämpää kuin tieto.”
Takaisin alkuun
Luova ihminen ja innovatiivinen yhteiskunta
Raportin osiossa Luova ihminen ja innovatiivinen yhteiskunta kuvaillaan luovuutta, siihen rohkaisevaa ympäristöä ja innovatiivisen yhteiskunnan piirteitä. Raportissa korostetaan niin sosiaalisten, taloudellisten, tiedollisten, teknisten kuin taiteellistenkin alueiden merkittävyyttä yhteiskunnassa - ja näiden yhteistä merkitystä. Raportin toteaa luovuudesta muun muassa seuraavaa: "Arkipäivän luovuus vaikuttaa meidän kaikkien hyvinvointiin. Luovuus onkin luonteva osa normaalia perhe-elämää ja koti on luovuuden aitiopaikka läpi ihmisen elämänkaaren. Luovuus on jokaisessa ihmisessä, eikä se ole taiteilijoiden ja tiedemiesten yksioikeus. Tämän kyvyn säilyttäminen on tulevaisuuden kaikkien menestystekijöiden perusta." Hiukan toisaalla raportissa todetaan myös, että luovuus on ihmisen yksilöllinen ominaisuus. Yhteisön tulee kuitenkin kannustaa, kehittää ja jalostaa luovuutta, jotta esimerkiksi syntyy innovaatioita. Tällaisen ajattelun todetaan olevan paitsi terveen ja kehittyvän talouselämän keskeinen voimavara, myös hyvinvoinnin turvaaja. "Innovaatiot ovat talouden aineetonta rakennusainetta", kiteytetään raportissa.
Luovuustutkijoidenkin korostamaa aikaa ja joutilaisuutta - tilaa luovuudelle - painotetaan myös raportissa (kaiken tehokkuuden ja innovatiivisen yritteliäisyyden lomassa). "Ihmisillä tulee olla aikaa ja vapautta vaihtaa näkökulmaa, irrotella ja leikitellä. Luova yhteisö luottaa ihmisiin, antaa vapauksia ja sallii riskinoton. Luovuus edellyttää myös mahdollisuutta yrittää ja erehtyä sekä uskallusta kohdistaa toiminta uusiin suuntiin. Ihminen on synnynnäisesti luova, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus."
Raportissa viitataan myös suomalaiseen kulttuuriperintöön ja kansalliseeen identiteettiin: "Suomalaisten luovuutta todistaa meidän kulttuurimme monipuolisuus. Omaperäinen kansallinen identiteettimme on synnyttänyt maailmanluokan taiteilijoita, laajan kulttuuriharrastusten kirjon kansalaisten keskuudessa sekä runsaasti ainutlaatuisia kykyjä lukuisilla elämänaloilla. Sen kaiken on mahdollistanut yhteiskunnan vakaa pohja. Meillä on vallinnut mahdollisuuksien tasa-arvo ja vahva sosiaalinen pääoma on antanut tilaa luovuudelle. Kasvaminen taiteen parissa, kyky ymmärtää kulttuuria ja sen tulkitsemaa maailmaa on samalla mahdollisuus vahvistaa luovuutta myös muilla elämänalueilla."
Kulttuurisella
virkistystoiminnalla ja esimerkiksi käsityön taiteen perusopetuksella
on siis ollut ja on edelleenkin vahva paikkansa ja merkityksensä
myös tulevaisuuden Suomessa.
Takaisin alkuun
Luovuutta uhkaavat tekijät
Raportti pohtii myös sitä, mikä luovuutta mahdollisesti uhkaa Suomessa nyt ja tulevaisuudessa. Nämä uhkatekijät voidaan raportin mukaan välttää kehittämällä luovuusstraregia, jonka raportti myös esittelee. Uhkana nähdään muun muassa kulttuurimme nuoruus, vähäinen lukumäärä luovia yhteisöjä (Miten määritellään?) ja liian pieni joukko kriittisesti ajattelevaa älymystöä. Voidaan kysyä, missä suhteessa nämä ovat raportin alussa esitettyyn määritelmään arkipäivän luovuudesta ja jokaisen yksilön luovuudesta. Myös suvaitsemattomuus, huono erilaisuuden sietokyky ja tasapäistämisen pyrkimykset uhkaavat raportin mukaan luovuutta ja siihen innoittamista.
Uhkaavina tekijöinä raportti korostaa nuivaa suhtautumista kulttuuriin ja taiteeseen sekä sitä, että vastustetaan julkisten rahojen suuntaamista taiteiden ja kulttuurin mahdollisuuksien laajentamiseen. Tämä vaikuttaa raportin mukaan suoraan henkisten resurssien kehittymiseen ja koko kansakunnan luovuuteen. Luovalle hulluudelle on oltava tilaa myös tulevaisuuden Suomessa, todetaan raportissa. Uhkaavina nähdään myös kaupallinen ja massaviihde sekä kilpailuyhteiskunta, joka pakottaa ihmisiä suuntaamaan voimavaransa kiireen hallintaan ja tehokkaaseen suoritukseen luovan toiminnan sijasta.
Uhkia
nähdään myös arkipäivän luovuudelle ja luovuuteen
kannustamiselle: "Arjen rutiinien puristuksessa perinteiset arvot
ja yhteisöllisyys murenevat ja sen seurauksena vanhempien valmiudet
lasten luovuuden kehittämiseen heikkenevät. Ihmisenä kasvaminen
on kovien arvojen maailmassa yhä haasteellisempaa. Kuitenkin vain
ehjä ihminen pystyy luovuuteen ja innovatiivisuuteen."
Takaisin alkuun
Luovuusohjelmassa
huomioon päättäjät, viestintävälineet,
yrityselämä, asenteet, perheet
Jotta vältettäisiin tahdottomina ajautuminen kohti suorituskeskeistä, tehokilpailuyhteiskuntaa - jossa toivottavasti emme vielä ole - , on kehitettävä luovuusstrategia. Raporissa todetaan: "Luovuus on saatava osaksi jo seuraavaa hallitusohjelmaa ja samalla on nopeasti määriteltävä kansallisen luovuusstrategian linjaukset. Kaikki yhteiskunnan keskeiset painopistealueet ohjautuvat nykyisin hallitusohjelman kautta ja vain tällä tavalla yhteiskuntamme päättäjät voidaan sitouttaa edistämään luovuutta – ja toteuttamaan sitä itsekin."
Luovuusohjelman päämääränä on raportin mukaan luovan hyvinvointyhteiskunnan kehittäminen, jossa kulttuuri ja erityisesti taide on nähtävä osana innovaatioperustaa. Suomen valttikortina on osattava hyödyntää nimenomaan luovuus niukkojen luonnovarojen ja teknologisten innovaatioiden jälkeen. Mikä ilahduttavaa, raportinssa korostetaan strategian tähtäämistä siihen, että "suomalaisissa kodeissa on mahdollisuuksia tukea lasten luovuuden kehittämistä. Luovuuteen kannustamisesta ihmisen koko elinkaaren aikana tulee näin yhteiskuntaa yhteen kutova punainen lanka". Jälleen löytyy muun muassa ohjaustoiminnan ammattilaisille selvä paikka.
Raportin kuvaileman strategian mukaan luovuuden ja innovaatioiden kehittämistä varten on perustettava pysyvä toimielin, jonka tehtävänä on koordinoida julkisen vallan ja muiden yhteiskunnallisten osapuolten toimet luovuuden ja innovatiivisuuden kehittämiseksi sekä ohjata ja seurata luovuusstrategian toteuttamista. Lisäksi ehdotetaan päättäjille ja vaikuttajille "kansallista kulttuurinpuolustuskurssia”, joka tähtää luovuuden, innovaatioiden ja sivistyksen nostamiseen kansallisesti elintärkeiden aiheiden joukkoon talouspolitiikan ja maanpuolustuksen rinnalle. Päättäjät voivat raportin itse parhaimmillaan toimia esikuvina, luovuuden virtalähteinä. "Tällä tavalla myös kulttuurin rahoitus on mahdollisuus nostaa kestävälle pohjalle, tärkeäksi osaksi sivistysvaltion henkistä selkärankaa", todetaan raportissa.
Strategiassa ei unohdeta joukkotiedotusvälineiden vaikutusvaltaista asemaa. Ne voivat parhaimmillaan edistää luovuutta ja toimia todellisena innovaatioiden potkurina. "Sen vuoksi joukkotiedotusvälineitä pitääkin rohkaista tarjoamaan ihmisille ajattelemisen aihetta ja haastavia näkökulmia. Helppoja ja valmiita ratkaisuja tarjoava, turruttava massaviihde on luovassa yhteiskunnassa vain vähäpätöinen marginaali-ilmiö", raportissa napautetaan. Etualalle viestintävälineissä tuleekin raportin mukaan nostaa omaehtoiseen ajatteluun ja haastaviin ratkaisuihin kannustava aineisto, joka viihdyttävällä, informatiivisella, kriittisellä ja oivaltavalla tavalla nojaa laajaan kansalliseen kulttuuriin ja sivistykseen. Tämä edellyttää niin koulutuksen kuin asenteidenkin muuttumista: "- - selvästi nykyistä enemmän panostuksia laatujournalismin ja kulttuuriaineiston tuottamiseen. Joukkotiedotuksen keskeisissä tehtävissä työskentelevät päättäjät ovat siinä avainasemassa. Myös ajattelutavan muutos on välttämätöntä." Raportissa kysytään: "Milloin nostamme sankareiksi luovia ihmisiä?"
Raportin mukaan luovuusohjelmassa on kiinnitettävä huomio yhä keskeisempään innovaatioiden osuuteen yritystoiminnassa, mikä edellyttää rahoituksen turvaamista, parempaa koordinointia ja keksijöiden arvostukse lisäämistä. Luovuustutkimusta tulee myös harjoittaa entistä laaja-alaisemmin. "Luovuuden ja yrittäjyyden tukeminen turvaa yhteiskunnan säilymisen dynaamisena ja kilpailukyisenä myös tulevina vuosikymmeninä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa."
Luovuusstrategiassa ei unohdeta myöskään perheiden, päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten mahdollisuuksia: "Koska luovuuden perusta rakentuu meille lapsesta lähtien, perheiden tukeminen luovuuden kehittämiseen on tärkeää. Vanhempia pitää valmentaa oman luovuutensa kehittämiseen ja lastensa luovuuden rohkaisemiseen. Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten opetusohjelmat on kehitettävä tukemaan luovuutta. Ankara kilpailun ja tehokkuuden vaatimus johtaa luovuutta kuristavaan kierteeseen, joka vaarantaa lopulta kansallisen kilpailukyvyn. Tasapäistäminen ei myöskään kuulu innovatiiviseen koulujärjestelmään tai korkeakoulumaailmaan."
Raportissa visioidaan myös monikulttuurikeskuksia - ohjaustoiminnan toimintäympäristöä parhaimmillaan. "Valtio voi auttaa luovuuden pääsemistä valloilleen tukemalla taiteita kestävällä ja pitkäjänteisellä tavalla. Suomalaisille perinteisesti tärkeät kirjastot on saatava rahoitukseltaan pysyvälle pohjalle huolehtimalla kirjastojen valtionosuuksien säilymisestä ja kasvamisesta. Näin niistä voidaan kehittää monikulttuurikeskuksia, eräänlaisia arkipäivän luovuuden tukikohtia ja luovuuslataamoja."
Eräänä
visiona luovuusohjelmassa mainitaan myös henkilökohtainen luovuuskasvatusohjelma.
Työnantajia tuleekin raportin mukaan "kannustaa tarjoamaan
työntekijöilleen mahdollisuuksia myös kulttuuriharrastuksiin
ja muihin luovuutta kehittäviin toimintoihin osallistumiseen."
Konlaanin tutkimustulokset kulttuuriharrastusten
vaikutuksesta ihmisen koettuun terveydentilaan ja elinikään
näyttävät kantavan hedelmää tässäkin
raportissa: "Ruumiillisen
hyvinvoinnin vaaliminen on muodostunut suomalaisille tärkeäksi
elämänlaadun tekijäksi. Työkyky-ohjelmilla on saavutettu
hyviä tuloksia - - Henkilökohtainen luovuuskasvatusohjelma on
yhtä tärkeä työkyvyn ja hyvinvoinnin osatekijä
kuin fyysisen kunnon ylläpitämiseen ja parantamiseen tähtäävät
ohjelmat." Kulttuurinen tykytoiminta avautuneekin yhä enemmän
yhdeksi ohjaustoiminnan mahdollisuudeksi.
Takaisin alkuun
Turvallinen yhteiskunta vahvalla arvoperustalla
Luovan yhteiskunnan arvoperustaa muotoillaan myös raportissa. Vakaan yhteiskunnan perusta on demokratia ja terve talous. Demokratialle nähdään uhkia: "Kovenevat arvot johtavat yhteisvastuun ja luottamuksen heikkenemiseen. Tässä tilanteessa usko demokratiaan ja oikeusvaltioon alkaa helposti horjua ja erilaiset ääriliikkeet valtaavat alaa. Pahimmassa tapauksessa rikollisuus riistäytyy yhteiskunnan kontrollikeinojen ulottumattomiin. Se lisää yleistä turvattomuutta. Maahanmuuttajien integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan epäonnistuu ja sen seurauksena rasistiset ilmiöt nostavat päätään. Ympäristöä ja kestävää kehitystä laiminlyödään, mikä lisää turvallisuusriskejä elinympäristössä ja välinpitämättömyys omasta terveydestä aiheuttaa kansanterveydellisiä ongelmia. Lopputuloksena on yhteiskunnan vahva kahtiajakautuminen ja arvojen rappio. Välinpitämättömyys ja itsekkyys korvaavat turvallisen yhteiskunnan arvot. Se puolestaan heijastuu poliittiseen osallistumiseen ja murentaa kansanvallan perustaa."
Niinpä turvallinen yhteiskunta - myös luovuudelle otollisen ympäristön tulee olla turvallinen, jolloin uskalletaan kokeilla, yrittää ja erehtyä - tuleekin raportin mukaan rakentaa vahvalle arvoperustalle. Terveessä yhteiskunnassa oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, monikulttuurisuuden ja erilaisuuden hyväksyminen, toisista välittäminen ja sivistyksen vaaliminen sekä ahkeruus ja työnteon arvostaminen ovat kaikille yhteisiä perusarvoja. Esimerkiksi monikulttuurisuus on käännettävä eduksi: "Lisääntyvä kansainvälinen kanssakäyminen tuo myönteisiä aineksia suomalaiseenkin arvomaailmaan. Voimme omaksua muiden kulttuureiden arvokkaita piirteitä ja vältämme kiinnittymisen yksipuoliseen arvomaailmaan. Tätä voimme tukea myös vastuullisella maahanmuuttopolitiikalla." Raportissa korostetaan kuitenkin myös suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista ja rikastamista.
Raportti pohtii tulevaisuuden Suomen mahdollisia ongelmia myös väestön ikääntymiseen ja pienenevien perheiden myötä. "Työelämässä tulee hyväksyä erilaiset perhemallit ja työaikojen on joustettava perheiden tarpeiden mukaan, ei ainoastaan tuotannon tavoitteiden mukaan - - Ikääntyvä väestömme on samalla nähtävä myös voimavarana ja seniorien osaamista tulee hyödyntää entistä enemmän työmarkkinoilla.- - Samalla vanhemmat sukupolvet voivat siirtää arvokasta suomalaista arvoperintöä nuoremmille – päiväkodeissa, kouluissa ja lähiyhteisöissä."
"Suomi on perinteisesti ollut turvallinen yhteiskunta, sisäisesti eheä, ilman merkittäviä sisäisiä uhkia." Suomalaisten perusarvoiksi raportissa mainitaan rehellisyys, ahkeruus, oikeus ja totuus, ahkeruus ja työnteon arvostus. Näiden arvojen yleisyyteen voi kyyninen ihminen suhtautua jo nykyisin kriittisesti. "Perusarvojamme ovat myös perheen ja lähiyhteisön tuoma turvallisuus sekä vastuu lähimmäisestä. Turvallisessa yhteiskunnassa ei ole sosiaalisen aseman, tulotason tai rodun mukaan eriytyneitä alueita ja alakulttuureja, vaan erilaisuus ja monikulttuurisuus ovat yhteiskunnan vahvuuksia. Tällainen yhteiskunta kestää myös ulkoisia uhkatekijöitä."
Suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiksi nostetaan raportissa myös toimiva hallintokoneisto, avoin demokratia, välittäminen ja vastuu. Arvot nostetaan kuitenkin erityisen ratkaisevaan asemaan: "Suomen toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Menestyksemme perustuu vahvoille, yhteisille arvoille myös globalisoituvassa maailmassa. Uhkana voi kuitenkin olla, että globalisaation edetessä markkinatalous ymmärretään vain ahneudeksi ja välinpitämättömyydeksi. Silloin kykymme puolustaa omia arvojamme heikkenee ja muutumme passiivisiksi sopeutujiksi." Myös yritystoiminnassa arvojen merkitys nousee keskeiseksi kilpailutekijäksi. Kestävien arvojen noudattaminen on osa vastuuntuntoista ja kannattavaa liiketoimintaa, raportissa todetaan.
Turvallisen yhteiskunnan uhkiksi mainitaan järjestäytyneen rikollisuuden monet toimintamuodot sekä huume- ja väkivaltarikokset, alkoholin käytön lisääntyminen niin aikuisten kuin nuortenkin keskuudessa, nuorten kasvava syrjäytyminen yhteiskunnasta, moniongelmaisten perheiden kasvava määrä ja perheiden kasvatusvastuun hämärtyminen.
Nuoret nostetaan kuitenkin kuitenkin yhteiskuntamme tulevaisuuden rakentajina tärkeään asemaan raportissa. "Nuorten syrjäytyminen yhteiskunnasta on estettävä erilaisin perheiden hyvinvointiin, koulutusjärjestelmään ja työmarkkinoihin vaikuttavin toimin. Aikuisten tulee jakaa vastuuta nuorista myös kodin ja koulun ulkopuolella. Joukkotiedotuksella on myös oma tärkeä osansa ja vastuunsa yhteiskunnan arvoperustan vaalimisessa. Suomalainen yhteiskunta on perinteisesti salliva ja suvaitseva. Liiallinen sallivuus ja suvaitsevaisuus luovat kuitenkin turvattomuutta. Kun samalla monien lasten ja nuorten sosiaaliset taidot ovat heikkoja, joudumme näkemään perheiden sosiaalisia ongelmia, nuorten syrjäytymistä sekä kasvavaa ja raaistuvaa rikollisuutta. Tarvitsemmekin korjausliikettä, selkeitä pelisääntöjä ja uusia rajoja suvaitsevaisuudelle."
Raportissa
kyselläänkin suvaitsevaisuuden rajoja: "Onko suomalaisilla
lapsilla ja nuorilla sellaisia esikuvia, jotka ohjaisivat heitä vahvojen
perusarvojen omaksumiseen? Ovatko koulujemme kasvatus- ja oppimistavoitteet
realistisia ja perusarvojemme mukaisia? Välittävätkö
joukkoviestimet näitä arvoja tukevaa vai tuhoavaa informaatiota?
Tarvitsemmeko uudenlaista keskustelua pelisäännöistä
ja varhaisempaa puuttumista perheiden ja nuorten ongelmiin? Onko rajoittamattoman
yksilön vapauden sijaan omaksuttava selkeät ja yhdessä
sovitut rajat?"
Takaisin alkuun
Kasvatusta ja kansalaisvastuuta
Raportti kiteyttää: "Vuonna 2015 Suomi on turvallinen yhteiskunta, jonka perustana on terve talous ja hyvinvoivat kansalaiset. Suomalaisen hyvinvoinnin rakennuspuita ovat perheiden kasvatusvastuu, korkeatasoinen koulutus ja yksittäisen kansalaisen vastuu läheisistään." Tämän jälkeen kysytyään, miten tämä voidaan saavuttaa. Uhkatekijöidät nähdään jo nykypäivässä: "Viime vuosikymmenten aikana on vallannut alaa uusi elämäntyyli, mihin on liitetty usein sanat hedonismi ja postmodernismi, nautintojen hakeminen ja arvojen sirpaloituminen. Se on merkinnyt perinteisen yhteisöllisyyden heikkenemistä, yhteiskunnan rakenteiden murrosta ja vastuukysymysten hämärtymistä. - - Yhteiskunnan rakenteiden muuttuessa perinteiset lähiyhteisöt ovat siirtyneet taka-alalle. Isovanhemmat, naapurit, sukulaiset ja tutut talonmiehet ovat perheiden arkielämässä väistyneet työkiireiden, joukkotiedotuksen, massaviihteen ja harrastusten tieltä. Koulujen kerhotoiminta on kuihtunut, eikä eri sukupolvien väliselle vuorovaikutukselle ole aikaa. Tästä kärsivät eniten lapset ja nuoret, jotka jäävät usein ilman aikuisen tukea."
Yllä kuvatun kehityksen välillisesti ja välittömästi aiheuttamiin ongelmiin on tartuttava määrätietoisesti jo varhaisessa vaiheessa, jotta turvataan nuorisolle edellytykset tasapainoiseen kehitykseen ja luodaan heille turvallisen kasvuympäristön. "Työpaikoilla, kouluissa ja perheissä tulee olla selvät pelisäännöt ja ongelmiin täytyy tarttua jo varhaisessa vaiheessa. Ongelmiin puuttuminen ei ole yksilövapauden rajoittamista tai yhteiskunnan holhousta, vaan aitoa välittämistä. - - Yhteiskuntaan sopeutumisen eväät ja tärkeimmät sosiaaliset taidot opitaan kotona ja perheen piirissä. Sen lisäksi yhteiskunnan - - tulee tukea perheiden kasvatusvastuuta, jotta nuoret omaksuisivat yhteiset pelisäännöt ja rajat."
Näihin
ongelmiin ei ole vain yhtä ainoaa ratkaisua, toteaa raportti. Vastaus
ei välttämättä ole myöskään silkan
rahan jakaminen. Sen sijaan tulee luoda perheiden tueksi uusia palveluita
ja lisätä aikuisten vastuuta yleensä. Nuorille pitää
antaa hyviä esimerkkejä ja esikuvia.
Takaisin alkuun
Innovaatiot luovuuteen kasvattamisen tueksi
Suomi 2015 -ohjelman kuudes kurssi, jonka tuloksia raportti esittelee, esitti seuraavat radikaalit innovaatiot perheiden aseman kohentamiseksi ja luovuuden kehittämiseksi:
- Luovuuspakkaus nuorille perheille - äitiyspakkaus-mallin mukaan pitää kehittää vanhempien ja lasten käyttöön luovuutta edistävä aineisto
- Perhetukien
kohdentaminen uudelleen nuorten syrjäytymiskehityksen katkaisemiseksi
ja perheiden tarvitsemien palveluiden kehittämiseksi
Luovuuspakkaus auttaisi nuoria perheitä, vanhempia ja lapsia kehittämään luovuutta ja innovatiivisuutta pienestä pitäen. "Sen tehtävä olisi toimia vaihtoehtona turruttavan kaupallisen massaviihteen ylivallalle, antaa virikkeitä mielikuvituksen kehittämiseen ja sytyttää luovuuden kipinä suomalaisen ihmisen tajuntaan jo pienestä pitäen. Luovuuspakkaus edellyttää jo luonteensa mukaisesti jatkuvaa uudistamista ja kehittämistä. Samalla sen tulee kuitenkin heijastaa pysyviä humaaneja arvoja sekä tervettä ihmiskuvaa. Suomessa on monia korkeatasoisia asiantuntijatahoja, joiden tehtävänä on edistää lasten hyvinvointia. Luovuuspakkauksen sisällön ideointi ja toteutus tulee antaa näiden tahojen tehtäväksi. Markkinoiden käsiin näin arvokasta työtä ei voi jättää." Idea ohjaustoiminnan ammattilaisille: työhön mukaan?
Perhetukien kohdentamiseksi raportissa pohditaan muun muassa lapsilisien saattamista veronalaiseksi tuloksi. "Näin saadut varat voitaisiin kohdentaa perheiden palvelujen kehittämiseen, esimerkiksi verosta tehtävän lastenhoito- ja kotitalousvähennyksen sekä lasten ja koululaisten kerhotoiminnan kehittämiseen. Lapsilisien verottamisella saatavat varat palautuisivat takaisin lapsiperheille ja samalla uusilla palveluilla – esimerkiksi lastenhoitopalveluilla – parannettaisiin työllisyyttä." Raportissa todetaan monia erialaisia keinoja palauttaa verotulot perheiden käyttöön, siten että tuki jakautuis nykyistä tasaisemmin. Kaikki keinot eivät tunnut vakuuttavilta kuitenkaan.
Raportti on kulttuurisine ja luovine arvoineen ilahduttavaa luettavaa. Siinä nidotaan yhteen yhteiskunnan talouden, sosiaalisen ja kulttuurisen alojen intressejä. Toivoa sopii, että raportissa visioidut keinot ja mahdollisuudet todella myös yhteiskunnassa toteutuisivat. Ohjaustoiminnan ammattialalla voidaan tehdä enemmänkin kuin toivoa: toimia.
Referoinut: Saija Honkala
Lähteet:
Suomi 2015 - Suomen tulevaisuuden menestystekijät ja haasteet 6 -raportti
http://www.sitra.fi/Alasivusto/index.asp?DirID=19
http://194.100.30.11/suomi2015/suomi2015_4/10_0_2015_ohjelma.html
Elämänkulun erilaiset ohjaustarpeet
Seuraavassa esitellään muutamia Elämänkulun erilaiset ohjaustarpeet -opintojaksolla syntyneitä oppimistehtäviä eli esseitä ja muita tuotoksia, joissa käsitellään elämän eri vaiheita ja ohjaustarpeita. Aluksi esitellään annettu oppimistehtävä, jonka perustella tekstejä on lähdetty tutustumaan erilaisiin toimintaympäristöihin ja pohtimaan niide sekä lähdekirjallisuuden herättämiä ajatuksia.
Elämänkulun
erilaiset ohjaustarpeet
Ohjaustoiminnan koulutusohjelma, 1. vuosikurssi
opettaja: Heli Kemppinen
OPPIMISTEHTÄVÄ
2
Valitse
jokin teoreettinen näkemys/tarkastelutapa ihmisen elämänkaaresta,
elämänkulusta. Tutustu valitsemaasi näkemykseen. Tuo esille
kirjallisessa esityksessä (essee, sarjakuva, tarina, www-sivut...)
näkemyksen keskeiset perusperiaatteet, piirteet. Opintojaksoon sisältyy
tutustuminen ohjaustyöhön kahdessa eri toimintaympäristössä.
Toimintaympäristöjen asiakkaat ovat mahdollisesti elämänkulussaan
eri vaiheissa. Peilaa asiakkaiden elämänvaihetta teoreettiseen
näkemykseen elämänkaaresta. Minkälaisia yhteyksiä/eroja
voit havaita valitsemaasi teoreettiseen näkemykseen (käytännön
esimerkit). Tarkastelun kohteena voi olla myös yksi asiakas. Pohdi
vastauksessasi elämänkaariteorian soveltuvuutta nykyhetkeen.
Elämänvaiheita
sarjakuvana
Katse menneeseen
Elämänvaiheena vanhuus
Vanha kehittyminen
1.
Leena Hurmavaara:
Elämänvaiheita sarjakuvana
Sarjakuva:
Elisa Hirvonen, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija
LÄHTEET:
2. Tiina Murtonen:
Katse mennesseen, katse tulevaan
Ohjaustoiminnan
koulutusohjelman Elämänkulun erilaiset ohjaustarpeet
-opintojakson oppimistehtävänä kirjoitettu essee
"Avaan
ihanan soittorasian.
Annan lauluni soida taas.
Laulun ihanan ilmaan puhallan.
Nyt taas yhdessä laulellaan."
Avasin soittorasian. Sieltä virtasi korviini niin hauskoja kuin haikeamielisiäkin säveliä: "Sano va-las… sun pitää heittää housut alas" - päiväkerholaisten suusta; sotaveteraanien kertomuksia oman elämänvaiheittensa harrastuksista Sävelsirkun tahtiin. Toiset sävelet luovat muistoja ja toiset kertovat niistä. Lapsia ja vanhuksia yhdistää kuitenkin eräs asia, he ottavat elämästänsä ilon irti kukin kykenemällään tavalla. Lapsille pelit, leikit ja askartelu ovat osa kehitystä. Elämänkaaripsykologian mukaan ihmisen kehitys voi jatkua koko elämänkaaren ajan. Sillä tarkoitetaan potentiaalisten voimavarojen käyttöönottoa rajoitukset kuten sairaudet ja vammat huomioon ottaen.
Elämänkaaripsykologiaa ja iän tuomaa viisautta
Ilveskodin sotainvalideista on taitavien ohjaajien avulla löydetty uusia kykyjä ja voimia, joiden avulla he voivat pelien, leikkien ja askartelujen kautta kokea elämä mielekkääksi. Kun ihminen itse tai ohjaajan avustuksella löytää rajoitteittensa puitteissa uusia kykyjä ja sisäisiä voimavaroja toteuttaa itseään, antaa se mielestäni avaimet mielekkäälle vanhuudelle. Ihmiselle on tärkeää myös yhdessä oleminen sekä sosiaalisten suhteiden jatkuvuus.
Vanhat
sävelet muistoja herättää,
kyynel silmäkulmaan vierähtää,
mukava yhdessä on jakaa kaikki tää.
Elämä tuntuu näytelmältä, sanoi Shakespeare. Itse joskus ajattelen samaa ja toivon, että kunpa joku välillä esittäisi minua ja minä saisin hengähtää. Istuisin aidan reunalle ja katselisin: "Tuolla se nyt menee tukka putkella paikasta toiseen. Kunpa se pysähtyisi välillä. Hei, yritän ottaa sitä kiinni…" Valmista käsikirjoitusta ei näytelmään kuitenkaan ole kirjoitettu. Lapselle, jolla on onneton lapsuus, ei välttämättä ole kirjoitettu onnetonta loppua. Psykologi Tony Dunderfeltin teorian mukaan elämänkaarella kuvataan inhimillisen kehityksen yleisiä lainalaisuuksia, mutta kehitys on yksilön fyysisten, sosiaalisten, psyykkisten ja yksilöllisten voimien yhteisvaikutusta, jolloin näitä elämänkuluksi kutsuttuja tapahtumia on vaikea ennustaa. "Jokainen käy yksilöllisellä tavalla läpi kaikille yhteiset elämänvaiheet".
Iän tuoma viisaus, mitä se on? Psykoanalyytikko Erik H. Eriksonin määritelmän mukaan viisaus on: "- - aktiivista huolenpitoa elämästä, jopa kuoleman itsensä edessä ja elämän kokonaisuuden tajuamista inhimillisten epäonnistumisten ja olemassaolon tuhon kauhun edessä." Olisikohan Ilveskodin vanhus osannut ajatella näin, kun häntä nuori tyttö sanoi viisaaksi. Toisaalta sanotaan myös, että viisaus ankkuroituu elämänkokemukseen. Vanhuksilla on kokemuksia kriisitilanteista, joita muiden olisi hyvä kuunnella sillä heidän tieto voi auttaa kohtaamaan samankaltaisia ongelmia. Muistelut luovat siltaa eri sukupolvien välille.
Eriksonin teoriaan tukeutuen mielestäni Ilveskodin veteraanit ovat hyvin viisaita. He pitävät huolta itsestään osallistumalla tarjottuihin ohjelmiin niin peleihin, leikkeihin kuin askarteluunkin. Toisaalta niiden tarkoitus on motoristen toimintojen ylläpitämien ja toisaalta mielenjumppa. Tärkeää heille ei tunnu olevan tekeminen, vaan ihmisten kanssa yhdessä oleminen.
"Vanha ja viisas vai veijari ja narri?" Ajatuksen luojan Adolf Guggenbuhl-Craigin mukaan kuva vanhuuden tuomasta viisaudesta on väärä ja haitallinen. Se on ihanne, jota kukaan ei voi saavuttaa. Se itse asiassa estää ihmistä toteuttamasta vanhuuden tuomia mahdollisuuksia. Vanhus on veijari, joka on vapautunut yhteiskunnan kahleista, pakkopaidasta, rajoista ja pakotteista. Hänen ei tarvitse enää sopeutua, vaan olla sellainen kuin haluaa tai pystyy vaivoinensa ja vikoinensa. Hänen mielestään kuvalla vanhuksesta viisaana nuoret, aikuiset ja vanhenevat ihmiset yrittävät peitellä vanhuutta, rappeutumista ja kuolemaa kohtaansa tuntevaa pelkoa.
Kun vanhus saa luvan olla narrimainen, joka ei tarkoita egoistisuutta tai pahantekoa, on se vapauttavaa. Hänen ei ole pakko pysyä kunnossa ja pirteänä, ei fyysisesti eikä psyykkisesti tai henkisesti. Hän voi nauraa tai itkeä, vanhuuden tunneherkkyys on hänelle sallittua, kertoo Guggenbuhl-Craig. Hei, ajattelin, tätä on se pilke tuntemieni vanhusten silmäkulmassa: veijarimaisuutta, uskallusta hassutella välillä kuin lapsi, uskallusta olla erilainen vanhus. Tällainen viisauden kahleista vapautettu vanhus tahtoisin ehkä myös itse olla, mutta täytyyhän minun lapsenlapsilleni näyttää sopivassa suhteessa ripaus myös viisautta, jotta heistä kasvaisi kunnolla käyttäytyviä kansalaisia.
Riistanhoito, kalastus, metsästys, ravustus ja erilaiset pallopelit ovat olleet Ilveskodin asukkaiden lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden aikaisia harrastuksia. Aikaa harrastuksille tosin ei ole paljoa ollut, sillä heidän on pitänyt tehdä töitä tai sota on lohkaissut elämänkulusta osansa. Muistissa tuntui hyvin säilyneen nyt hauskalle tuntuvat mutta silloin vaaralliset tapahtumat. Esimerkiksi erään miehen kasvoille oli lapsena räjähtänyt itse tekemä ruutipommi ja naama kärähtäneenä oli seuraavana päivänä pitänyt mennä kirkkoon… Ilveskodin asukas Toivo on tehnyt käsitöitä koko ikänsä. Tämä taiteilija saa tänä päivänäkin elinvoimansa siitä. Tämän päivän harrastuksista bingon pelaaminen oli mo-nien suosiossa. Eniten siinä viehätti voittaminen. Lisäksi aina nuorten tyttöjen näkeminen ja jututtaminen oli heidän lempipuuhaansa.
"Soditaan, aina vaan soditaan, eiköhän tehdä välillä rauha", sanoi sotavankina Venäjällä ollut veijari Erkki. Asukkaiden kertomukset kuulemma hyvin useasti liikkuvat sotatantereella, mutta Erkki on kyllästynyt niihin. Hän puuhastelee mieluummin mosaiikkityönsä parissa. Muistelun merkityksestä sanotaan, että se luo jatkuvuutta ja auttaa ihmistä ylläpitämään itsearvostustaan. Se on parantavaa toimintaa, paljon enemmän kuin pakoa menneisyyteen. Menneisyyden tarinat muokkautuvat uudelleen ja uudelleen. Sen sanotaan auttavan kertojaa löytämään yhä uusia asioita menneisyydestään ja näin se ei ole vain mielikuvien kertausta vaan jatkuvaa luomista. Katse menneisyyteen onkin minuuden rakentamista, joka antaa voimia myös tulevaisuuden kohtaamiseen.
Mummoni haikaili viimeisinä vuosinaan menetettyä elämää, mutta toivoi kovasti pääsevänsä pois sen hetkisestä. Hänen kohdallaan en voi sanoa, että muisteleminen olisi ollut hänelle rakentavaa pi-kemminkin masentavaa. Hän ei harrastunut muuta kuin Kauniita ja Rohkeita. Mietin, että ehkä hän ei osannut harrastaa mitään, tuskin hänen nuoruudessaan maalattiin silkkihuiveja tai posliinia vaan tehtiin töitä. Töitä, jotka pitivät hengissä.
Leikkiä ja lorua; naurua ja porua
"Sano puukko… anna pojalle suukko…" Lapsi on terve, kun se leikkii. Mitä leikki antaa lapselle? Entisaikaan lapset ja aikuiset leikkivät suunnilleen samoja leikkejä. Leikki ja työ eivät olleet erossa toisistaan. Tämä nousi myös Ilveskodin veteraanien kertomuksista esiin, riistanhoito, metsästys ja kalastus olivat niin leikkiä kuin työtäkin. Päiväkerholainen on 4 - 6-vuotias, elämässään leikki-iän vaiheessa. Leikki-iässä lapsi alkaa osata jo leikkiä muiden kanssa eikä vain muiden rinnalla. Näin alkavat muun muassa lapsen vuorovaikutustaidot ikäistensä kanssa kehittyä. Lapset kehittyvät kuitenkin eri tahtiin. Tutustumassani päiväkerhossa muutamat leikkivät yksin, jotkut leikkivät ensin yksin ja sitten liittyivät reippaasti muiden mukaan.
Leikki vapauttaa, tuo elämään iloja, seikkailua ja jännitystä sen avulla lapsi pääsee irti arjesta, kirjoittaa toimittaja Eeva Riihonen. Minun mielestäni leikki on ennemmin lapsen arkea, eikä ainakaan tietoista irtiottoa arjesta. Leikki lisää lapsen luovuutta, rikastuttaa mielikuvitusta. Mutta eikös leikki voisi merkitä samoja asioita myös vanhukselle. Liikuntaleikit auttavat lasta tutustumaan kehoonsa ja harjoittamaan motoriikkaa. Samalla tavoin vanhus saattaa joutua tutustumaan uudestaan sairaaseen kehoonsa ja harjoittamaan ja pitämään, niin kuin Toivo sanoi, sorminäppäryyttä yllä.
Päiväkerho sosiaalistaa lasta yhteiskuntaan eli esimerkiksi opettaa hyvistä tavoista. Tavarat siivotaan leikkien jälkeen ja ennen syömistä pestään kädet. Päiväkerhon leikeissä harjoitellaan myös sääntöjen noudattamista. Satujen avulla pienelle lapselle voi esimerkiksi opettaa moraalisen käyttäytymisen perusteita. Kerhossa oli teemana hyvät tavat, kun ohjaaja kysyi lapsilta, mitä hyviä tapoja on? Lapset vastailivat: Ei saa töniä, ei saa tapella, ei saa kiusata, ei saa lyödä…ruokalassa ei saa oksentaa lautaselle, ei saa jättää ruokaa… Leikki myös opettaa: sen avulla lapsi saa tietoa maailmasta, esineistä, toiminnoista.
Neuvostovenäläinen psykologi Aleksei N. Leontjev kuvaa leikki-iän vaiheen teoriassaan keskittymisen kehittymistä leikkiroolien avulla. Esimerkiksi lapsi saattaa leikkiroolinsa avulla pysymään paikallaan kauemmin tai hiljaa kuin aikuisen suoran kehotuksen avulla tai lapselle leikissä keskittymi-nen edesauttaa oppimista, asioiden muistamista. Tämä pätee myös nykyään.
Päiväkerholaisista kaikki istuvat kerrankin hiljaa, kun ohjaaja lukee heille satua. Sanotaan, että lapsi ei ainoastaan kuuntele vaan hänen sisimpänsä elää nuo tapahtumat ja luo tarinasta sisäisiä kuvia. Neljävuotiaana kummipoikani useasti pyysi minua lukemaan satua "suusta". Sillä hän tarkoitti, että lukisin omasta päästäni en suoraan kirjasta. Kun aloin kertoa satua ilman kirjaa, pystyin paremmin itsekin eläytymään siihen. Pienen kummipoikani ilmeet maalasivat minun satuni kuvat. Kerhossa hoivasimme sairasta nallea. Yhtäkkiä yksi kerholaisista sanoi, että "Jollakin on oikeasti hätä!", kun ambulanssi ajoi ikkunan ohitse. Todellisuus erotetaan kuitenkin leikeistä. Leikkejä suunnitellessa on muistettava, että pieni lapsi on matkiva ihminen. Minun tajuntaani iski selkeästi päiväkerhossa ollessa ajatus, miten herkkiä tuon ikäiset ovat saamaan vaikutteita. Tuntui, että lapset tarkkailevatkin minua, enkä minä heitä.
He
tulevat, tarhan lapset,
enimmäkseen särkyneistä kodeista.
tahdon olla avuksi heille,
kuinka täytyy heitä opettaa
heitä pettämättä?
Kun ei aina tiedä,
mikä turmelee niin monta ihmistä.
Harri Kaasalainen
Leikki on peili, joka heijastaa lapsen kokemuksia ja tunteita. Päiväkerholaisista ainakin yksi viisivuotias lapsi oli avioerolapsi. Kun käsittelimme perhettä leikkimällä leikkiä, ketä kodissani asuu, tämä avioerolapsi nosti korista myös isänuken pöydälle. Isä kuului perheeseen. Hän oli jo aikaisemmin ilmaissut sen, että isä ja äiti eivät enää nuku samassa sängyssä muun leikin yhteydessä. Myöhemmin lasten leikkiessä omia leikkejään, hän tuli syliini ja kertoi, että isä oli antanut luvan käydä isän luona kylässä. Hän käsitteli ikävää asiaa tällä tavoin. Murheellista minusta oli, että niin pieni lapsi joutuu niin isojen asioiden eteen.
Leikki on lapsen työtä, mutta työ voi olla myös lapsen leikkiä. Pölyjen pyyhkiminen ja tiskaus on jännittävää leikkiä, kun saa tehdä isojen ihmisten työtä. Viisivuotias kummipoikani sanoo useasti, että ei jouda nyt leikkimään, kun pitää tehdä töitä. Tämä lausahdus oli osittain varmaan matkittua äidiltä ja isiltä. Kenties yritystä ymmärtää työn keskeisyyttä aikuisen elämässä.
Kun lapsen ja vanhuksen katseet kohtaavat, on lapsen katseessa kenties pelkoa vanhenemisesta, opetettua kunnioitusta vanhempaa henkilöä kohtaan tai ajatusta, että tätä mummon höppänää voi juoksuttaa miten tahansa. Vanhus kenties tuntee itsensä lapseksi jälleen ja antaa lapsenlapsensa juok-suttaa hakemaan karannutta palloa. Olen nähnyt kuinka palkitsevaa se on niin hengästyneelle mummolle kuin väsymättömälle lapsenlapselle itsellekin. Mielessäni syntynyt seuraava ajatus sopii mielestäni hyvin esimerkiksi lasten ja vanhusten parissa työskentelevien ohjaajien punaiseksi langaksi:
Tärkeintä
on se, että joku kuuntelee, vaikka vähän nauraa ja hymyilee.
.
"Suljen ihanan soittorasian.
Kunnes yhdessä laulellaan.
Muiston mukavan taskuun
taputan. Pian taas
yhdessä laulellaan."
Teksti: Tiina Murtonen, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija
LÄHTEET
Tutustumiskäynnit:
6 h Poltinahon seurakunnan päiväkerho (Sirkku Tattari) sekä
6 h Ilveskoti (Eija Saarinen).
Kirjallisuus:
Dunderfelt,
T. 1990. Elämänkaaripsykologia. Porvoo: WSOY. s. 16-17, 82-83,
210-213.
Kaasalainen,
H. Tarha-runo. Teoksessa Sievers, K. (toim.) 1982. Elämän kaari.
Valikoima runoja. Keuruu: Otava. s. 42.
Leontjev,
A. N. Kasvuvuosien psyykkinen kehitys. Teoksessa Suomen kaupunkiliitto.
1980. Helsinki. s. 69.
Levonen,
T. 2001. Ikä karttuu elämä jatkuu. Ikääntyminen
muuttuvassa yhteiskunnassa. Saarijärvi: Gummerus. s. 221.
Riihonen,
E. 1991. Lapsi ja lelu. Jyväskylä: Tammi. Helsinki. s. 10-13.
Soittorasia-runot:
Päiväkerhon leikkilaulu. Saatu: Sirkku Tattari.
Takaisin
alkuun
3.
Alma Korhonen:
Elämänvaiheena vanhuus
Eivät
lastenlapset miehestä vanhaa tee,
vaan tietoisuus siitä, että on naimisissa isoäidin kanssa.
G. Norman Collie
Vanhuuden aikaa pidetään perinteisesti eletyn elämän arvioinnin aikana: pystynkö hyväksymään sekä huonot että hyvät ajat juuri minun elämääni kuuluvina tapahtumina? Toisaalta vanhuus nähdään myös eteenpäin katsomisena: vielä voisin tehdä jotain mikä minua todella kiinnostaa. Lopulta esiin nousee väistämättä kysymys: mitä kuoleman jälkeen? (Dunderfelt 1990, 244.)
Eriksonin mukaan psykososiaalisen kehityksen vaiheita on kahdeksan, jotka hän käy läpi käänteisessä järjestyksessä vanhuudesta lapsuuteen, osoittaakseen miten kehityksen eri vaiheet rakentuvat toinen toisistaan. Elämänkaariteoriassa vanhuuden kehitystehtävä on Eriksonin mukaan minän eheys vs. epätoivo ja katkeruus. Eheydestä syntyvä voima on viisaus vastakohtana elämän halveksunnalle ja vastenmielisyydelle elämää kohtaan.
Eräät
naiset ja miehet tulevat katkeriksi vuosien myötä.
Mitä enemmän heiltä putoaa hampaita, sitä purevampia
heistä tulee.
G.P. Prentices
Viisaus on Eriksonin mukaan avoimuutta ja kiinnostusta elämää kohtaan, myös uhkaavan kuoleman edessä. Tämän viisauden saavuttamiseksi vaaditaan jonkinlaista ”minän eheyden” kokemusta kaikilla kolmella tasolla: fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella. Tutkimuksissaan ja teoriassaan Erikson seuraa näiden kolmen ”maailman” vuorovaikutusta. Tasot saavuttavat kehityshuippunsa eri aikoina, mutta jokaisella vaiheella on ollut valmisteluaikansa edellisessä vaiheessa. Ominaisuuksien kehitys jatkuu vielä huippukohdankin jälkeen eikä mikään osavaihe katoa pois vaan kaikki jäävät vaikuttamaan ja ilmenevät muiden vaiheiden kehittyneinä ja taantuneina osina. Kokonaisuus muodostuu siitä, että jokainen osavaihe on kehittynyt suotuisalla tavalla oikeaan aikaan. (Dunderfelt, 1990, 244.)
Epätoivo vai seesteisyys
Elämän halveksunta - kuten ei viisauskaan - kehity vanhuudessa tuota pikaa, illalla käyn nukkumaan ja aamulla olen katkera, vaan sillä on pitempi menneisyys. Epätoivolla, katkeruudella ja sitä seuraavalla vastenmielisyydellä kaikkia vanhuuden oireita kohtaan on juurensa esimerkiksi aikuisiän psyykkisten voimien tai biologisten toimintojen lamaantumisessa. Selityksiä voidaan löytää jopa nuoruuden selkeytymättömästä identiteettikriisistä, joka on vaikuttanut läpi elämän.
Minulla
on ollut vaimo – hän jätti minut.
Lapset – he hylkäsivät minut.
Ystävät – he pettivät minut.
Nyt minulla on vain nämä sairaat kädet, ja käytän
aina hansikkaita.
Mutta minulla on leukani tallella – minä puren!
Georges Clémenceau
Vanhuuden vaiheissa on hyväksi tasapainoinen itsensä tutkiskelu ja elämänsä tarkastelu, johon yleensä tarvitaan myös ympäristön ja omaisten tukea. Dunderfelt (1990) sanookin, että ”Viisaus tuo mukanansa ’tosi ihmisyyden’, jota yhteiskunnassamme opitaan tulevaisuudessa uudelleen kunnioittamaan ”.
Vanhuudessa
korostuu suhde maailmaan, itseen ja aikaan. Kypsyyden ikävaiheessa
edessä on vielä mahdollisuuksia kasvuun ja kehitykseen. Toisaalla
yhteiskunnalliset ja työelämän arvot siirtyvät sisäisempiin
arvoihin. Suhde omaan kehoon, aviopuolisoon ja lähisukulaisiin on
luotava uudelleen. Arvioitavaksi tulee suhde riippuvaisena ja toisaalta
itsenäisenä olemiseen. Käytännön kokemuksena
koen, että juuri taantuminen muista riippuvaiseksi on vanhuksille
kova paikka ja turhauttaa heitä. Turhautuminen puolestaan ilmenee
usein ärtymyksenä sekä omaa itseään että
lähi piiriä kohtaan.
Kuoleman väistämättömyys
Dunderfelt (1990, 210) nostaa esiin myös suhteen aikaan, joka eroaa entisestä. Melkein kaikkina muina ikäjaksoina ihmisellä on sekä menneisyys että tulevaisuus. Vanhuuden ikävaiheessa menneisyys tuntuu kasautuvat ja tulevaisuus vaikuttaa epämääräiseltä ja olemattomalta. Mitä on elämä ollut ja miten kohdata kuoleman väistämättömyys?
Mies
juoksi pakoon kuolemaa.
Juoksi pysähtymättä, yötä päivää,
juoksi kylien ja kaupunkien läpi,
kahlasi jokien poikki, kiipesi vuorille.
Aina kun vilkaisi taakseen,
näki että kuolema oli kintereillä.
Miehen tukka kävi harmaaksi, hampaa putoilivat suusta;
henkeä alkoi ahdistaa ja vauhti hidastui.
Mies vanheni.
Kirkkaana syysaamuna mies tuli järvelle.
Ranta oli autio.
Mies tunsi että hänen voimansa olivat lopussa:
hän ei jaksanut uida järven yli.
Mies katsoi taakseen: kuolemaa ei näkynyt.
Miehen mieli sai rauhan.
Hän katseli tyyntä järven pintaa pitkän tovin.
Sulki sitten silmänsä ja kuoli.
Kai Nieminen
Kuoleman väistämättömyyden hyväksyminen ja sisäisen rauhan löytäminen on keskeinen tasapainoisen vanhuuden saavuttamisessa. Vanhuus on usein hengellistä aikaa. Vastausten etsimistä elämän syvimpiin kysymyksiin. Monella vanhalla ihmisellä on uskontoon hyvin elämyksellinen suhde, vapaa teologisesta jähmeydestä kertoo Dunderfelt ja jatkaa, elämän jatkuminen kuoleman jälkeen ei ole enää pelkästään filosofinen kysymys vaan suoraan koettu tuntemus ja oman elämän kynnyskohdan edessä nouseva elämänkysymys.
Uskonnosta ei etsitä vain lohtua vaan kokemus on kokonaisvaltainen elämys, joka ravitsee ja antaa voimaa jatkaa silloin kun fyysiset voimat eivät riitä. Lars Tornstam puhuu tästä gerotranssendenssina. Vanheneva ihminen veteytyy sisäänpäin omiin maailmoihinsa irrottaen itsensä fyysisestä ja sosiaalisesta arkipäivästä. Omaiset voivat tulkita tämän niin, että heidän tulisi aktivoida vanhus uuteen yhteyteen ulkomaailman kanssa vaikka vetäytyminen voi olla vain ihmisen luontainen tarve kurottaa kohti jotakin uutta ja henkistä. Transsedenssin tarve eli tarve ylittää nykyinen elämäntilanne kuuluu jokaiseen ikään. Vanhuudessa se olisi tärkeä vaihe mm. kuoleman pelon vähentämiseksi, ajan ja paikan uudelleen määrittelyn kannalta, oman elämän laadun parantamiseksi ja hyväksymiseksi.
Päivä
hiljenee käsiin.
Valo lakastuu puiselta pöydältä.
Kaksi sävyä jää.
Jää taivas ja luminen laki
Niitten välistä menen.
Caj Westerberg
Muistelu luo jatkuvuutta
Tutustumisympäristössäni
vanhukset rakastivat muistelua, paluuta menneisiin aikoihin. Heille oli
hyvin tärkeää kertoa: kuka hän on, mistä hän
tulee. Ja kun lähimuisti pettää, samat tarinat saattoi
kuulla moneen kertaan päivän aikana. Dunderfelt (1990) toteaa,
että muisteleminen on merkitystä luovaa ja jopa parantavaa toimintaa,
siis paljon enemmän kuin pakoa menneisyyteen. Muistelu auttaa oman
elämän hahmottamisessa ja pitää muistitoimintoja yllä.
Se luo jatkuvuutta ja auttaa ylläpitämään itsearvostusta.
Toisaalta tutkijat painottavat, että muisteleminen on myös uuden
luomista: emmehän me jälkeenpäin voi tietää mitä
aikoinaan tapahtui, vaan kertoja muokkaa tarinaansa uudelleen joka kerta,
kun hän siitä puhuu. Tähän teoriaan on helppo yhtyä.
Keho ja mieli
Vanhat
miehet tuomitsevat liian paljon,
neuvottelevat liian pitkään, uskaltavat liian vähän,
katuvat liian paljon.
Francis Bacon
Fyysiset vanhenemisen oireet voivat viedä kohtuuttomasti aikaa ja keskittymisvoimaa. Kehon rappeutumisen myötä mieli muuttuu raskaammaksi. Toisaalta on myös valoisia ja elämänmyönteisiä ihmisiä, jotka vaivoistaan huolimatta ovat löytäneet positiivisen elämän asenteen. Eriksonin näkemyksen mukaanhan luopuminen ja jaksaminen riippuvat siitä miten edelliset kehitysvaiheet on käyty läpi.
Vanhuuden elämänvaihe voi muuttua yhä raskaammaksi, jos ajatukset kietoutuvat arkipäiväisten pikkuseikkojen ympärille; sairaudet ja huolet täyttävät suuren osan elämästä. Tässäpä onkin mielestäni ratkaiseva tekijä vanhustyössä. Omaan sairauteensa turhautumisen myötä vanhus masentuu ja alkaa luovuttamisen kierre. Turhautuneisuus purkautuu aggressiona omaa itseä ja kykenemättömyyttään kohtaa eikä vähäisempänä siitä saa osaansa myös lähisukulaiset ja hoitohenkilökunta.
Ratkaisu mallini onkin yksinkertainen; rohkaista vanhuksia arkipuuhiin. Kannustaa ja kehua kuin pientä lasta, joka opettelee laittamaan sukkahousuja jalkaan turhautuen yhä uudelleen ja uudelleen sukkahousujen mennessä myttyrälle. Elämänmyönteisyyttä voi opettaa. Vaikka elämänkohtalot vanhuksen itsensä mielestä oikeuttaisivatkin synkkyyteen voi tällaisen vanhuksen mielenkiinnon yrittää siirtää toisaalle. Vanhuuden tuomia rajoitteita väheksymättä huomio voidaan kiinnittää positiivisiin asioihin, vaikka lehden lukuun ja päivän tapahtumiin. Myös osoitus Aidosta Välittämisestä motivoi vanhusta jaksamaan. Tärkein muistisääntö vanhustyössä on mielestäni se, että kohtelee vanhuksia kuten toivoisi itseään kohdeltavan samassa elämänvaiheessa.
Tutustumiskohteeni oli Raijan palvelukoti vanhuksille Hausjärvellä. Asiakkaat palvelukodissa olivat ikääntyneitä vanhuksia, jotka tarvitsivat auttavia käsiä ympärilleen vuorokauden ympäri. Tällainen ohjausympäristö luo paljon haastetta, sillä toiminta kyvyiltään vanhukset ovat jo hyvin rajoittuneita. Suurin osa vanhuksista oli hyvin huumorintajuisia ja elämän myönteisiä erilaisista ’vaivoistaan’ huolimatta. Harvoin asiat ovat niin huonosti, ettei edes huumori auta.
Kun
mies vanhenee, niin vaivat nuorenee.
Suomalainen sananlasku
Mies
on niin vanha kuin hän tuntee olevansa,
nainen sen ikäinen kuin näyttää.
Mortimer Collins
Teksti:
Alma Korhonen
ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija
LÄHTEET
Dunderfelt,
R. 1990. Elämänkaari psykologia. Porvoo: WSOY.
Tarmio, H. (koonnut). 1998. Ajatuksia Miehestä ja miehelle. Helsinki:
WSOY.
Takaisin
alkuun
4.
Elisa Leppäkorpi:
Vanha kehittyminen
Olen
tavannut vanhuksia
hitaita ja verkkaisia
harmaita ja vaivaisia.
Olen kuunnellut runoja kuluneesta elämästä
perheestä, syntymästä, ajan kulumisesta.
Mihin tuli käytettyä eletty elämä
- lapsuus, työ ja kaikki muu?
Entä Eriksonin teoria,
biologia, psykologia ja yhteiskunta?
Tapahtumien
summa – ihmisen olemassaolo,
vanhuus on viimeinen vaihe
elämän epilogi
kehitystehtävä on minän eheys - ja miksipä ei?
Pitää hyväksyä kuolevaisuutensa
se, että askel lyhenee
ja kaikki päättyy joskus.
Onnistuessasi olet viisas
ellet, kai halveksit elämää
sekä koet sen vastenmielisenä.
Ssota-ajan
ihmisiä elää yhä
he maalaavat posliiniastioita ja silkkihuiveja
siinä samalla puhuvat keskenään
paljosta siitä, mikä oli ennen
kertovat riimein elämästä, elävät sotaa
joku tekee kehyksiä lastenlastensa valokuville
eikä ohjaaja voi täysin vielä ymmärtää
vanhuuden näkökulmaa
on kohdattu menetyksiä, solmittu ihmissuhteita
ja silti joku vanhus lojuu kotona yksin.
Eriksonin
psykofyysinen ihmiskäsitys,
miksi se ei toimisi yhä vielä?
Ymmärrä teorialla minuutta
maailma muuttuu kyllä
ihmiset aina vanhenevat
kehitys tuo voimaa.
Olen
tavannut vanhuksia
liian nopean hetken ajan
luulen ymmärtäväni
viidenkymmenen vuoden kuluttua ehkä tiedän.
Teksti:
Elisa Leppäkorpi, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija
