Mitä on stressi?
Kulttuuri auttamaan kestämään stressiä ja pidentää ikää
Stessinhallintaa kulttuurielämyksin
Rentoudu! - mutta mitä se on?
Tunteiden maantiedettä: kätteni jälki luonnossa
Paju ja pajun viljely

 

Mitä on stressi?

Stressistä on erilaisia määritelmiä tieteenalasta riippuen. Suomalaisen sivistyssanakirjan mukaan stressillä tarkoitetaan henkistä rasitusta ja painetta. Jo 1300-luvulla stressistä on puhuttu tekniikan yhteydessä. Noin sadan vuoden ajan stressi on liitetty myös ihmisen terveyteen.

Sanotaan, että tietty määrä stressiä auttaa tai jopa parantaa yksilön psyykkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä lisää motivaatiota ja innostuneisuutta kohdata erilaisia haasteita. Tällöin puhutaan niin sanotusta positiivisesta stressistä eli eustressistä, jolla on terveyttä säilyttävä tai lisäävä vaikutus.

Kun yksilön sietokyky ylittyy, voimat alkavat ehtyä ja mieleen tulee tunne ettei osaa, ei selviä, ei jaksa sekä menettää hallinnan tunteensa, puhutaan negatiivisesta stressistä eli distressistä. Pitkäaikainen ja voimakas negatiivinen stressi haittaa työ- ja toimintakykyä ja on selkeä terveysriski.

Erinomaisia sivuja stressistä ja stressinhallinnasta:

TYKY-toiminta: http://www.tyky.fi/
Stressi ja stressinhallinta: http://fi.osha.eu.int/good_practice/stressi/
Työ, terveys ja ikääntyminen: http://turva2.me.tut.fi/ika/

Sivun alkuun

 

 

Kulttuuri auttaa kestämään stressiä ja pidentää ikää

Työnantajan kannattaisi järjestää TYKY-toimintana yhtä hyvin taidemuseokäynteja tai teatteria kuin keppijumpaa ja kuntosalia. Jo varsin kuuluisaksi ja monessa yhteydessä käytetyksi tullut Boinkum Benson Konlaan Uumajan yliopistosta todistaa tämän tutkimuksellaan kulttuurinautintojen vaikutuksesta ihmisen koettuun terveydentilaan ja elinikään.

Konlaan on yhdessä kollegoidensa kanssa tutkinut ruotsalaisten kulttuurin kulutusta ja tämän vaikutusta koettuun terveydentilaan ja elinikään. Kulttuurin parantava vaikutus on toki hyvin tunnettu: esimerkiksi psykiatrisessa hoidossa taide- ja musiikiterapioita on käytetty pitkään.

Yli 12 000 ihmisen 30 vuoden seuranta todisti, että kulttuurin kulutus todella takasi pitemmän elämän. Sen jälkeen kun muiden tekijöiden, iän, sukupuolen, tupakoinnin, koulutustason, pitkäaikaissairauksien, liikkunnan harrastamisen, tulotason ja sosiaalisen verkoston vaikutus terveyteen oli vakioitu, selvisi, että kulttuuria harrastamattomilla oli 57 prosenttia suurempi riski kuolla ennenaikaisesti kuin aktiivisesti kulttuuria kuluttavilla ihmisillä. Eron selvyys hämmästytti myös tutkijoita itseään. Kulttuurin harrastamattomuus on siis yhtä suuri riski terveydelle kuin tupakoiminen.

Tulosten mukaan suurin terveysvaikutus on kulttuuriharrastuksilla, joissa ihminen on katsojana tai kuuntelijana: taidenäyttelyt, elokuvat, museot, konsertit. Ihmisen omaa aktiivisuutta edellyttävät kulttuuriharrastukset, lukeminen ja musiikin tuottaminen jäävät tässä yllättäen toiseksi. – Esimerkiksi elokuvissa käyminen on paljon enemmän kuin elokuvan katsominen televisiosta. Siihen liittyy valmistautuminen, erilainen ympäristö, kuuluminen yleisöön. Se ei suinkaan ole passiivista toimintaa, Konlaan toteaa.

Toinen merkittävä havainto oli, että kulttuurin harrastusta ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa ja päinvastoin, saavutettu terveysvaikutus hiipuu, kun kulttuurin kulutus loppuu. Tämä todettiin, kun seurattiin kahdeksan vuotta saman joukon kulttuuriharrastusten muutosta ja käsitystä omasta terveydentilastaan. Ihmisillä, jotka muuttuivat kulttuuriin välinpitämättömästi suhtautuvista aktiivisiksi harrastajiksi, koettu terveys nousi lähes samalle tasolle kuin niillä, jotka koko ajan kuluttivat paljon kulttuuria. Muutos päinvastaiseen suuntaan puolestaan heikensi koetun terveydentilan yhtä huonoksi kuin niillä, jotka eivät koskaan olleet harrastaneet kulttuuria.

Miksi kulttuuri auttaa kestämään stressiä? Kliiniset kokeet osoittivat, että kulttuurin terveyttä edistävä vaikutus on yhtä merkittävä kuin liikunnan, mutta vaikutustapa on erilainen. Siinä missä liikunta vähentää sydän- ja verisuonitauteja vaikuttamalla veren kolesterolitasapainoon, kulttuuri alentaa verenpainetta ja niin sanottujen stressihormonien tasoa. Kulttuurin harrastus siis auttaa kohtaamaan elämän kriisejä, joten se ehkäisee masennusta. Kulttuuri on ja voisi olla huomattavasti nykyistä tehokkaammin yksi lisäkeino ylläpitää työkykyä. Kaikille ihmisille pitäisi Konlaanin mukaan antaa yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa kulttuuria tulotasosta riippumatta. Kulttuurin pitäisi olla läsnä kaikkialla yhteiskunnassa, niin laitoksissa, työpaikoilla kuin kouluissakin.

LÄHTEET
Konlaan, B. 2001. Cultural Experience and Health: The coherence of health and leisure time activities. Umeå.
Akavan Erityisalojen Keskusliiton jäsenlehti 3/2001
Kotiliesi 13-14/01
http://www.stakes.fi/dialogi/02/dia20024/42.htm
http://www.pand.kaapeli.fi/nyt.htm#konlaan

Sivun alkuun

 

 

 

• ulkoilu ja raitis ilma ovat klisee, mutta varma nakki olon kohennukseen
• eläimillä on tapana tuijottaa, kyhnyttää, puskea tai kehrätä stressi pois
• elokuva ilta yksin tai yhdessä, sosiaalisesta mielialasta riippuen, vie ajatukset pois omasta arjesta
• maalaaminen on väriterapiaa. Siinä missä pahan olon saa purettua tummiin sävyihin; kirkkaat värit piristävät
• käsillä tekeminen ja kaiken näköinen näpertely on terapiaa, silloin kun se on vapaaehtoista, aina tiskaamisesta pajun punontaan.
• seurapelit ja yhteiset illanvietot keventävät tunnelmaa, joukossa on aina joku, joka saa naurun kutittamaan poskipäitä
• nukkuminen *kroooh pyyyh* Nukkuminen ei ole velttoilua vaan tapa hoitaa itseään!
• oma-loma, päivän totaalinen loma koulu-/ työasioista (huom! allekirjoittanut ei kannusta lintsaamaan vaan pistämään asioita tärkeysjärjestykseen *virne*)
• järjestelemällä ajoissa kaikki asiat ja osaamalla sanopa EI säästyy monelta unettomalta yöltä
• "jos stressi on jo yltiöpahana makaan sängyssä itken ja kuuntelen musiikkia....noin puolen tunnin itsesäälisessiokin jo helpottaa! :)" Eli totaalinen märehtiminen ja murehtiminenkin auttaa!!
• teatteri, konsertit, kahvilassa istuskelu vaativat vähän ylimääräistä rahaa, mutta maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin
• musiikin kuuntelu vie mennessään toisiin maailmoihin

Vieraile CuRecin GALLERIASSA vähentämässä stressiä ja saamassa esteettisiä elämyksiä!

Teksti: Alma Korhonen

Sivun alkuun

 

 

• käsittelee tietoa suoraviivaisesti, toimii loogisesti ja järjestelmällisesti.
• vastaa matemaattisista ja kielellisistä toiminnoista
• on järjen sijaintipaikka
• on analyyttisen ja loogisen ajattelun alue
• käsittelee aikaa
• vastaa kielellisestä ilmaisusta eli puheesta
• on muistiin erikoistunut
• tunnistaa numerot ja sanat
• käsittelee saapuvat ärsykkeet yksi kerrallaan
• on tutkijoiden, tiedemiesten, matemaatikkojen ja puheammattilaisten paljon käyttämä aivopuolisko.

• on unelmien ja intohimon, myös addiktioiden, sijaintipaikka
• käsittelee samanaikaisesti useita saapuvia ärsykkeitä
• vastaa ilmeistä, liikkeistä/kehon kielestä, äänensävystä, eleistä
• käsittelee paikkaa.
• on intuition ja kokonaisvaltaisen ajattelun aivopuolisko
• käsittelee tietoa laaja-alaisesti, ei niinkään loogisesti ja järjestelmällisesti
• on musikaalisen ja taiteellisen ilmaisun aivopuolisko
• on oman kehon tiedostamisen aluetta
• arvioi etäisyyksiä ja tilaa
• on käytössä tanssiessa ja urheiltaessa
• on muusikoiden, taiteilijoiden ja muiden luovien ammattien harjoittajien tärkeä aivopuolisko.

 

Tunteiden maantiedettä: kätteni jälki luonnossa

Meillä ihmisillä on unelma jättää jälki itsestämme. Se, millaisen jäljen me jätämme,
kertoo suhteestamme ympäristöön, jossa elämme ja arvoista, jotka ovat meille tärkeitä. Henkilökohtainen kiinnostukseni on sekä rakennettuun että rakentamattomaan ympäristöön.Nykyään puhutaan myös ympäristöpsykologiasta, jota Tampereen yliopiston psykologian yliassistentti Kalevi Korpela sanoo "tunteiden maantieeteeksi".

Paikkakokemukset ovat usein voimakkaasti tunteisiin pohjautuvia. Ilmaisut rauhallinen, viihtyisä, iljettävä, kuvottava, ahdistava ovat meille kaikille tuttuja ja jokapäiväisiä. Ihmisten mielipaikat ovat niin kutsuttuja luontopaikkoja, jotka eivät kaupunkioloissa tarkoita metsää,vaan luontoa. Puista taas puhutaan kaupungin keuhkoina. Epämiellyttäviksi paikoiksi koetaan usein ruuhkaiset paikat, metrot, asemat, betoniset alikulkutunnelit jne. Samalla kun
tälläisiä paikkoja suunnitellaan, tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten pystyisimme välttämään näitä negatiivisia tunnetiloja aiheuttavia ympäristöjä. "Luontotyyppisissä paikoissa todetaan tapahtuvan myös stressinhallintaa ja elpymistä, koska tietyt paikat elvyttävät ja antavat voimavaroja", sanoo Korpela.

Jos lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus päästä vaikuttamaan oman ympäristönsä viihtyvyyteen, niin olettaisin, että juuret työntyisivät syvemmälle kun oma jälki on jäänyt kasvualustaan.Voisiko ajatella, että yhteinen kävelyretki esim. luokan tai muun ryhmän kanssa voisi johtaa pieneen yhteiseen ympäristöprojektiin? Jos materiaalina käytettäisi luonnonmateriaaleja, kustannusarvo saattaisi olla muutaman bensalitran verran ja punaisten poskien lisäksi yhdessä tekemisen riemun.

 

Tällainen kokemus on itselläni kahdesta yhteisestä päivästä opiskelukavereiden kanssa Harakkasaaressa Helsingissä.Saimme tehdä paikalta löytyvistä materiaaleista kukin oman "jutun". Itse rakensin kallion kielekkeellesuuntautuvan teoksen, jonka nimeksi annoin Surun muisto. Työni lähti alkuun löytämistäni palaneista kivistä. Kasvatin teosta kuolleesta materiaalista elävään päin, kunnes teos viimeksi kukki. Olin myös löytänyt vanhan ruosteisen kalastuslaitteen, joka mielestäni kuvasi itseäni.

Teos päättyi siihen ruosteiseen kukkivaan laitteeseen kallion kielekkeelle. Niiden päivien aikana minulta kuoli kolme ystävääni. Kun teos oli valmis ja seisoin kallion kielekkeellä aava meri alla, tunsin kaikesta huolimatta ääretöntä vapautta. Siitä on aikaa kolmetoista vuotta, mutta mieli palaa usein Harakkasaareen. Jonain päivänä haluaisin vielä käydä katsomassa. onko käden jälkeni tallella.

Edessä on tuleva kesä kaikkine mahdollisuuksineen. Mitä jos lähtisit yksin tai yhdessä ystäviesi kanssa tänä kesänä retkelle ja jättäisit viestin tuleville ja samalla muiston itsellesi?

"Elämämme kauneus on niillä poluilla
joilla olemme kulkeneet,
niillä penkeillä joilla olemme istuneet,
sekä niissä koskissa joita olemme laskeneet".

Kaunista ja muistorikasta kesää!

tv. Malla Kaartinen
kuva: © Malla Kaartinen

Sivun alkuun

 

 

 

Paju, pajun viljely ja käyttäminen

Kasvitiedettä

Suomessa kasvaa yli kaksikymmentä luonnonvaraista pajulajia, jotka voivat kaikki risteytyä keskenään. Lisäksi tänne on tuotu paljon ulkomaisia lajeja, kuten hopeapaju ja terijoensalava. Pajut ovat kaksikotisia eli yksittäinen paju on joko emi- tai hedekukkainen. Kun emikukka hedelmöittyy heteiden siitepölyllä, saavat siemenistä kasvavat pajut molempien yksilöiden ominaisuuksia. Tämän vuoksi luonnonpajuja on vaikea erottaa toisistaan. (Mortensen 2003.) Pajut (Salix) kuuluvat pajukasvien heimoon (Salicaceae). Heimoon kuuluvat myös raidat, halavat, salavat eli piilipuut ja haapa. (Ursing & Wanntorp.)

Pajujen lisääminen pistokkaista on kloonaamista. Pistokkaasta kasvatetulla pajulla on siis samat ominaisuudet kuin pajulla josta pistokas on otettu. Perintötekijät pysyvät samoina. Kuitenkin samasta lajikkeesta saattaa eri kasvupaikoilla kehittyä erilaisia kantoja.

Istutus

Hyvä paikka pajuviljelmälle on lämmin aukea paikka, mielellään rinne (Ute i naturen). Maalajin tulisi olla nopeasti kuivuva, esimerkiksi hietamoreeni. Hakalan ja Niirasen mukaan paju vaatii tilan parhaan pellon ja parhaat maalajit pajulle ovat hieta ja hiesu. Kuoren väri vaihtelee maan laadun mukaan (Ilen 1999). Ojituksen tulisi olla kunnossa. Paju kestää kevättulvia, mutta syystulvat hidastavat tuleentumista (=talveentuminen eli kun paju on tiputtanut lehtensä). Kohopenkkiin istuttaminen nopeuttaa maan kuivumista. Metsän reunaan ei kannata istuttaa, sillä metsä varjostaa.

Pajua lisätään puutuneista pistokkaista (eli ei edelliskesän puutumattomia latvoja), joiden pitää olla 1-4 vuotta vanhoista versoista, vähintään siis edelliskesän versoista. Ne kerätään lepotilassa olevista versoista marras-huhtikuussa. Hyvät pistokkaat ovat 20-25 cm pitkiä ja halkaisijaltaan 0,5-1 cm. Mortensenin mukaan hiekkamaassa käytetään pitempiä, jopa 40 cm pistokkaita. Pistokkaat säilytetään pimeässä kellarissa tai lumihangessa. Sopiva ilman suhteellinen kosteus on 100 %. Säilytyksessä riskinä ovat kuivuminen ja homehtuminen. (Ilen n.d.) Herää kysymys, eikö pistokkaat kannattaisi ottaa vasta keväällä, ennen pensaiden haaroittumista? Näin niitä ei tarvitsisi säilyttää ainakaan niin pitkään varastossa. Parhaassa tapauksessa ne voitaisiin pistää suoraan maahan leikkaamisen jälkeen. Toisaalta töiden jakautumisen kannalta voi olla parempi ottaa pistokkaat syksyllä ja talvella. Kevät on muutenkin kiireistä aikaa.

Paras istutusaika on heti roudan sulettua, kun maa on kosteaa. Pistokkaat "juotetaan" ennen istutusta pitämällä niiden tyvet vedessä (saavissa, ojassa, tms.) 1-2 vuorokautta. Pistokkaat työnnetään maahan melkein koko pituudeltaan, joten maan on oltava hyvin muokattu vähintään 25 cm syvyydeltä. Kiviseen maahan pistäminen on hankalaa. Kevät on parasta istutusaikaa, mutta pitkin kesää voi istuttaa kuten syksylläkin. Varsinkin paikkausistutukset voi tehdä syksyllä helposti omista pistokkaista.

Jos viljelmällä käytetään muovia tai katekangasta ehkäisemään rikkaruohojen kasvua, on pistokkaista jätettävä maan pinnalle vähintään 5 cm. Muuten versot kasvavat katteen alle ja niiden sieltä esiin kiskomisessa on paljon työtä. Pistokkaiden on hyvä olla paksuja, jotta ne pitäisivät katteen paikoillaan. Lisäksi painona on käytettävä lautoja tms. jotta tuuli ei nostaisi katetta. Muoviin ja katekankaaseen pajut voi pistää suoraan katteen läpi, tai leikata pienet reiät joista pistokkaat työnnetään. Reikien leikkaamisen vaiva kannattaa säästää itseltään sillä reistä kasvaa rikkaruohoja, jotka joutuu kitkemään käsin.

Pajut voi istuttaa yksittäisiin tai paririveihin. Rivivälit käsityöpajun tuotannon ja jalostuksen kehittämisprojektiin osallistuneilla tiloilla vaihtelivat 50 sentistä metriin. Paririvien väliin jätettiin 20 cm. Taimivälit vaihtelivat 20 sentistä puoleen metriin. Rivivälit riippuvat koneiden leveydestä ja taimivälit mm. lajikkeesta. Tiheämpi taimiväli antaa tutkimuksen perusteella sekä määrällisesti että laadullisesti paremman sadon. Tiheässä kasvavat pajut saavat valoa vain yläpuolelta, jolloin ne haarovat vähemmän ja kasvavat suoremmiksi. 12,5 cm on liian tiheä taimiväli sillä osa pajuista kuolee siinä valonpuutteeseen (Ilen 2000). 'Carl Jensenillä' taimiväli voi olla vain 10 cm (Ilen 1999).

Lannoitus

Käsityöpajun viljelyssä pyritään saamaan mahdollisimman pitkiä ja haarautumattomia vesoja. Vesojen pituutta ei kuitenkaan voi kasvattaa niiden taivutuksenkeston ja vetolujuuden kustannuksella. Tämä asettaa rajoituksia lannoitteiden käytölle.

Pajuviljelmien maa-analyysin tavoitearvot:
pH 6,0–6,5
Ca 500- mg/l
Mg 200-400 mg/l
K  200 – 300 mg/l
F 20 – 80 mg/l
N (liukoinen)30 – 50 mg/l

Paju on vaatimaton ravinteiden suhteen. Energiapajuja lannoitetaan runsaammin kuin koristepajuja, mutta se vaikuttaa pajun rakenteeseen haurastuttavasti. Projektiin osallistuneet viljelmät (joista osa on luomuviljelmiä) nostivat perustamisvuonna pitoisuudet tavoitearvoihin, eikä viljelmiä lannoitettu kolmeen vuoteen. Kasvu on jatkuvasti ollut hyvää. Tulevaisuudessa joudutaan todennäköisesti lannoittamaan. Kalkitus saattaa olla tarpeen, jotta pH pysyisi sopivana.

Tuholaiset

Pahimpia tuhohyönteisiä ovat lehtikirvat, jotka tuhoavat versojen kasvupisteen ja aiheuttavat näin haaromista. Eri pajulajeilla on eroja kirvojen määrässä. Ne viihtyvät varsinkin valkosalavassa, keltasalavassa, korallisalavassa ja härmä-, huurre-, kiilto- ja mustuvapajussa.

Muita pajujen tuhohyönteisiä ovat pajunviherkalvaja, pajunälvikäs, haavanlehtikuoriainen ja pajunruususääski. Kolme ensimmäistä syövät lehtiä ja niiden merkitys oli projektiviljelmillä hyvin pieni. Pajunruususääski aiheuttaa ruusukemaisia muodostumia versojen latvoihin. Myös niiden merkitys satomäärille oli todella pieni. Voi tietysti olla että nämä hyönteiset joskus pääsevät lisääntymään niin, että niistä on suurta haittaa. Tuhohyönteiset saavat harvoin aikaan merkittävää vahinkoa pajuviljelmillä. Tämä kuitenkin johtuu todennäköisesti pajunviljelyn harvinaisuudesta ja pienistä viljelyaloista. Jos pajua viljeltäisiin suurilla yksipuolisilla viljelmillä olisi erittäin todennäköistä, että tuhohyönteiset lisääntyisivät. Tuhoja voi ennaltaehkäistä tai ainakin lievittää istuttamalla eri lajeja ja lajikkeita vuorotellen. Viljelmien suurimmaksi ongelmaksi saattavat muodostua jänikset ja hirvet. Niistä kuitenkin selviää aitaamalla viljelmät huolellisesti.

Taudit

Ranskassa 'Grand Grisette'-jokipajulle on 80-luvun puolivälissä ilmaantunut salaperäinen kasvitauti, jonka alkuperää ei vieläkään ole saatu selville. Sen epäillään olevan jokin virus, mutta edes laboratoriokokeissa asiaan ei ole saatu selvyyttä. Tauti ei ole levinnyt muihin pajuihin – ei edes muihin jokipajulajikkeisiin. 'Grand Grisetten' sato on taudin vuoksi puolet pienempi kuin muiden pajujen. (Ilen 2000) Ranskassa (ja muualla Keski-Euroopassa?) pajut ruiskutetaan rutiininomaisesti kolme-neljä kertaa kesässä ruostesieniä ja tuhohyönteisiä vastaan. (Ilen 2000)

Rikkakasvit

Viljelmää perustettaessa pellon tulisi olla vapaa monivuotisista rikkakasveista. Tähän päästään kemiallisen tai mekaanisen kesannoinnin ja syväkynnön avulla. Kahtena ensimmäisenä kasvuvuotena rikkakasvien torjuminen on tärkeintä. Pajut kasvattavat silloin enimmäkseen juuristoa, eikä niistä ole kilpailemaan rikkojen kanssa. Kolmannesta vuodesta lähtien versojen kasvu on jo alkukesästä niin nopeaa, että pajut (ainakin tarpeeksi tiheään istutettuina) varjostavat rikkakasveja.

Pohjois-Savon ammattiopiston pajunviljelyprojektiin osallistuneilla tiloilla ei ilmeisesti yhdelläkään käytetty kemiallista torjuntaa rikkaruohoja vastaan. Rikkakasveja torjuttiin katteilla, jyrsimällä sekä käsin kitkemällä ja haraamalla. Tilat, joilla käytettiin muovia katteena riveissä, pitivät käytävät joko mulloksella (=paljaana) tai nurmella, jota leikattiin säännöllisesti. Käsin joutui kitkemään muovin reistä ja reunoilta.(Ilen n.d.) Muovin on oltava vähintään 0,15 mm paksua, sillä ohuempi murtuu pakkasessa (Mortensen). Katekangasta (todennäköisesti Mypex) käyttäneillä tiloilla koko viljelyala peitettiin kankaalla, jolloin rivivälien hoidosta ei tarvitse huolehtia. Näillä tiloilla toisella tehtiin kankaaseen reiät istutusta varten ja toisella pistettiin suoraan kankaan läpi. Suoraan kankaan läpi pistettäessä säästyy rei'istä kitkemiseltä lähes täysin. Kankaiden reunoilta joutuu kitkemään käsin sillä äestys tai jyrsintä ei onnistu aivan kankaan vierestä hajottamatta sitä.

Myös puunkuorikatetta voi käyttää, mutta se ei ole niin tehokas torjumaan rikkoja kuin muovi tai katekangas. Kuorikatetta on oltava tarpeeksi paksu kerros eli vähintään 10 cm. Kuorikatteessa viljeltäessä joutuu kitkemään jonkin verran ja lisäämään katetta keväisin. Joillakin tiloilla ei käytetty katetta lainkaan, vaan maa pyrittiin pitämään rikattomana jyrsimällä, kitkemällä ja haraamalla rivejä käsin. Viljelmillä, joilla käytettiin muovia tai katekangasta pajujen ensimmäisen vuoden pituuskasvu vaikutti suuremmalta kuin paljaalla maalla tai kuorikatteessa kasvaneilla pajuilla.

Muovi ja katekangas ovat tehokkaimpia katteita rikkaruohojen kasvun ehkäisemisessä. Katekangas on kalliimpaa kuin muovi, mutta kestävämpää. Samalta viljelmältä voi korjata satoa 10–25 vuotta. Muovi hajoaa muutamassa vuodessa, mutta kangas saattaa kestää koko viljelykierron ajan. Puunkuorikate oli ainoa tiloilla käytetty orgaaninen kate. Se ei ole yhtä tehokas ja vaivaton kuin synteettiset katteet, mutta maatuessaan sillä on lievä lannoitusvaikutus. Kaikki katteet auttavat säilyttämään kosteuden maassa.

Sadonkorjuu

Sato korjataan pajujen tuleennuttua (eli tiputettua lehtensä). Jos ne eivät ole tuleentuneet riittävästi ennen korjuuta, ne saattavat pilaantua kuivumisen aikana käyttökelvottomiksi. Istutusvuonna kasvu usein jatkuu pitkälle syksyyn ja tuleentuminen viivästyy. Tämä kuitenkin yleensä korjaantuu seuraavina vuosina. Pellon märissä kohdissa tuleentuminen on myös hidasta. Kaikki Keski-Eurooppalaiset lajit eivät ehdi Suomessa tuleentua.

Projektiviljelmillä sato korjattiin käsin oksasaksilla. Myös kävellen ohjattavaa niittokonetta kokeiltiin, mutta se ei sellaisenaan sovellu sadonkorjuuseen. Siihen pitäisi lisätä versojen ohjaus- ja niputuslaite kuten Ranskassa ja Tanskassa tehdään. (Ilen n.d.) Raivaussahaa voi käyttää kaksivuotisissa ja moottorisahaa sitä vanhemmissa kasvustoissa (Ilen 1999). Ute i naturen-videolla sadonkorjuussa käytettiin pienen sirpin tai vesurin tapaista käyrää veistä.

Leikkuun jälkeen pajut lajitellaan pituuden mukaan nippuihin ja kuivataan pystyasennossa viileässä varastossa, jossa on hyvä ilmanvaihto. Paras olisi kuivata pajuja seuraavan kesään asti, mutta jos ei halua odottaa niin kauan voi pajut ottaa sisälle kuivumaan – ei kuitenkaan kovin kuumaan paikkaan. Liian nopeasti kuivuneet pajut eivät kestä punomista hyvin. Hyvä kuivatuspaikka on esimerkiksi vintti.

Ensimmäisenä vuonna pistokas kasvattaa 3 - 4 versoa. Ne kerätään, vaikkei niistä punontaan olisikaan. Toisena vuonna jokaisen leikkauspinnan alapuolelta kasvaa 3-4 uutta versoa eli yhteensä 9-16 versoa. Kolmantena vuonna saadaan jo 27-64 versoa. Vesat leikataan aina mahdollisimman läheltä tyveä.(Mortensen 2003.)

Lajeista

Maailmassa on ainakin 500 eri pajulajiketta (Ute i naturen). Samasta lajikkeesta voi olla useita eri kantoja (usein nimetty löytöpaikan mukaan), joilla on toisistaan poikkeavia ominaisuuksia. Seuraavassa luettelossa on Pohjois-Savon ammattiopiston projektin punontakokeissa hyväksi havaittuja lajeja. Projektissa kokeiltiin yli 250 eri pajulajia, alalajia, lajiketta, risteymää ja kantaa. (Ilen n.d.)

Valkosalava (Salix alba), pehmeä, ei sovi loimeksi
Korallisalava (S. alba 'Britzensis'), kirkkaanpunainen
Keltasalava, harvakasvuinen eli ei kilpaile hyvin rikkojen kanssa, keltaoranssi
'Belgish Rood' (salavaristeymä), tuottaa satoa jopa 38 vuoden ajan ainakin Belgiassa (Ilen 1999)
'Frans Geel' (salavaristeymä), säilyttää kuivanakin punaruskean värinsä, kuten 'Belgish Rood'
Isoriippasalavat (Salix alba 'Blanda')
Halava, (Salix pentandra), sopii paksuutta vaativiin kohtiin kuten reunuksiin, hyvä aita- ja majapaju
Amerikanhalava (Salix lucida)
Salix serissima
Kotimainen jokipaju (Salix triandra), talvenkestävä, yleisin viljelylaji Englannissa, Ranskassa ja Espanjassa
'Zwarte Driebast' (jokipajulajike)
Koripaju, (Salix viminalis)sopii ulkopunontaan, loimiin ja paksuihin kohtiin, talvenkestävyys huono
Vesipaju (Salix 'Aquatica')
Salix miyabena
Salix babylonica
Punapaju (Salix purpurea), viljelyssä useita lajikkeita ja risteymiä, ohuet vesat, vaikea kuoria
Kääpiöpunapaju (Salix pupurea Grasilis)
Huurrepaju (Salix daphnoides subsp. acutifolia), ulos, kuivuessa pintaan tulee sinertävä, huurteinen vahakerros, katkeaa helposti
Siperianpaju, (Salix schwerinii), mahdollisesti pisin lajike: 2-4 metriä, aitoihin ja majoihin
Vannepaju ja vesipajut (Salix 'Aquatica ja Salix ' Aquatica Gigantea), ulos, nopeakasvuinen, talvenkestävyys huono
Härmäpaju (Salix daphnoides), ulos, kuivuessa pintaan tulee sinertävä, huurteinen vahakerros, katkeaa helposti

Muita lajeja/lajikkeita

Jokipaju (Salix triandra), tuottaa satoa 20 vuoden ajan Belgiassa, tuleentuminen hidasta, puuaines kovaa: sopii loimeksi (Ilen 2000.)
'Bleu' (punapajun ja huurrepajun risteymä), hyvät punontaominaisuudet, tekee jo ensimmäisenä vuonna pitkiä vesoja
'Punainen amerikkalainen', kasvaa hyvin useimmissa maalajeissa, hyvä kaikenlaiseen punontaan
'Carl Jensen', suosittu lajike, pitkät, suorat vesat
Salix 'Americana', päälajike Itä-Euroopassa, helppo kuoria, viljelyssä lyhytikäinen
Vakkapaju (Salix x mollissima, kori- ja jokipajun risteymä), monikäyttöinen, runsassatoinen, haaroo joskus paljon
Kiiltopaju (Salix phylicifolia), yleisin luonnonvarainen paju, talvenkestävä, suuria värieroja pensaiden välillä
Mustuvapaju (Salix myrsinifolia Salisb.),toiseksi yleisin luonnonpaju, suurempi kuin kiiltopaju, talvenkestävä
Peikonpaju (Salix matsudana), litteät, kiharaiset versot, koristepaju (Ute i naturen)

(Lajiketiedot Ilen ellei toisin mainita, latinankieliset nimet Peura 2001 ja Viljelykasvien nimistö.)

Pajun väri

Pajun vesan väri muuttuu kuivattaessa. Väri saattaa muuttua myös liotettaessa. Seuraavassa joidenkin lajikkeiden värimuutokset:

Lajike  Elävä  Kuivattu

Korallipaju  oranssi  ruskea
Härmäpaju  vihreä  musta
Huurrepaju  punertavanruskea tumma oranssi
Belgianpaju  viininpunainen tummanruskea
Punapaju  vihertävä/punainen tummanvihreä
(Hakala & Niiranen.)

Kotipuutarhassa

Kun ryhdyt itse kasvattamaan pajua, valitse pajut värin sekä punonta- ja kasvuominaisuuksien mukaan. Maalaji vaikuttaa kasvuun. Paju, joka on hyvä yhdellä kasvupaikalla, ei välttämättä sovi toiselle. Merkitse muistiin pajun nimi ja alkuperä, esim. ostopaikka. (Mortensen 2003.)

Pistokkaat voi säilyttää esimerkiksi muovipussissa jääkaapissa tai korkeintaan neljän asteen pakkasessa. Tuoreita vesoja voi säilyttää pitkinä nippuina ja leikata ne juuri ennen istutusta. (Mortensen 2003.) Pistokkaiden ottamista vasta keväällä kannattaa myös kokeilla. Henk. koht. en näe sen onnistumiselle mitään estettä.

Ollessani töissä Hyötykasviyhdistyksen puutarhassa kesällä 2001, istutimme pienen pajujen näytemaan. Teimme kohopenkit (korkeus noin 20 cm), jotta vesi ei seisoisi juuristoissa. Penkkien leveys oli 120 cm, joka on maksimileveys käsinhoitamista ajatellen. Pajut istutettiin 8. ja 9. toukokuuta ja ne lähtivät hyvin kasvuun. Istutettaessa maata kalkittiin jonkin verran.

Katteena käytettiin puutarhasta saatavaa ruohon leikkuujätettä. Myös olkea, puiden lehtiä, kuorikatetta, muovia tai katekangasta voi käyttää. Varsinkin olkea ja ruohosilppua joutuu lisäämään monta kertaa kesässä. Katekerroksen on oltava vähintään 10 cm. Kun käytät eloperäistä katetta, katso ettei katteen mukana tule kasvien siemeniä. Muuten saat vain lisää kitkettävää.

Paju on uskomattoman sitkeä kasvi, eikä juuri tarvitse kastelua. Pistokkailla ei kuitenkaan vielä ole juuria, joilla ne imisivät vettä. Muista siis kastella istutuksia jos maa on kuivaa.

Seuraava tapa kasvattaa pajua on ajalta ennen rikkaruohomyrkkyjä:
- ota suora verso ja istuta se maahan
- leikkaa sivuversot pois, jätä päähän 3-4 versoa
- korjaa syksyllä päähän muodostunut sato
- lopputuloksena on hauska pylväs, jonka päässä kasvaa pajunversoista muodostunut pallo. (Ute i naturen.)

Viljelyn lopettaminen

Kun vanha pajukasvusto raivataan pois, siihen käytetään (ainakin Puolassa) Roundup nimistä rikkaruohomyrkkyä joka kuihduttaa pajut. Sitten kuivunut kasvusto poltetaan ja maa kynnetään 40 cm syvyydeltä. Kyntö onnistuu yleensä hyvin, paitsi lajikkeilla jotka tekevät vahvan kannon (esim. koripaju). Ennen kuin samalle paikalle voi perustaa uuden pajuviljelmän, on viljeltävä neljän vuoden ajan jotakin muuta. Tämä tehdään kasvitautien ja tuholaisten vähentämiseksi. (Ilen 1999.)

Koneistus

Pajun istutus on mahdollista koneellistaa. Kone pätkii pajuista 15 cm pituisia pätkiä ja työntää ne maahan (Ilen 2000). Puuntaimien istutuskoneesta on kehitetty rulettimallinen istutuskone joka asennetaan traktorin perään. Viiden hengen ryhmä – ajaja ja neljä istuttajaa – istuttaa koneella hehtaarin tunnissa. (Ilen 1999.)

Muovinlevityskone on yksinkertainen traktorin perään kiinnitettävä lisälaite. Myös muovin poistoon on koneita, mutta en tiedä onko niistä pajuviljelmällä apua. Muovi ei kestä viljelmän koko ikää. Muovin poistaminen käsin on hidasta ja vaikeaa. Pajun kuorimiseen, halkaisuun ja ohentamiseen on myös koneita (Ilen 1999).

Energiapaju

Energiapajuna kasvatetaan mm. siperianpajua ja koripajua. Ne ovat kookkaimpia pajulajikkeita. Suomessa on ollut joitakin energiapajukokeiluja, mutta energiapajun kasvatus ei kannata verotuksellisista syistä. (Hakala & Niiranen.)

Pajuviljelmän perustamisvuoden tuotos on alhainen, yleensä alle 1000 kg/ha. Kasvusto leikataan ensimmäisen kesän jälkeen ja varsinainen viljelmän tuottoaika alkaa vasta perustamisvuoden jälkeen. Viljelmältä voidaan korjata satoa 25 - 35 vuotta. Korjuu tehdään kolmen-neljän vuoden välein. Näin päästään maksimituotokseen. Hyvällä kasvupaikalla voidaan saada kuiva-ainetta 9000–12 000 kg/ha, mikä vastaa 3,7 - 4,9 öljytonnin sisältämää energiamäärää. (Tahvanainen 2003.)

Teksti: Emma Karimaa, hortomi (AMK) -opiskelija, HAMK Lepaan yksikkö

LÄHTEET
Alanko, Pentti & Räty, Ella. 1996. Viljelykasvien nimistö. Helsinki. ss. 96-97.  
Hakala, Kimmo & Niiranen, Hillevi. Luento Hyötykasviyhdistyksen Annalan puutarhassa 2001.
Ilen, Pekka. 1999. Opintomatka pajuviljelmille ja punontapajoille Tanskaan, Puolaan ja Liettuaan 4.-11.9.1999.
Ilen, Pekka. 2000. Kolme esimerkkiä elinvoimaisesta pajuntuotannosta. Keski-Suomen Maaseutukeskus.
Ilen, Pekka. n.d. Käsityöpajun tuotannon ja jalostuksen kehittäminen 1.5.1998 – 31.12.2000 – raportti hankkeen toiminnasta kolmen vuoden ajalta. Pohjois-Savon ammattiopisto.
Mortensen, Marianne. 2003. Pajunpunonta. Keuruu. ss. 8-12.
Peura, Mari. 2001. Tutuksi kuoripajun kanssa. Riihimäki. Liite 9.
Tahvanainen, Liisa. Pajun viljelyn perusteet. http://gis.joensuu.fi/research/paju/etusivu.html. 31.3.2003. Joensuun yliopisto.
Ursing, Björn & Wanntorp, Hans-Erik. 2003. Otavan värikasvio. Keuruu. ss. 88-89
Ute i naturen: Pilefestival 1-3. TV 2.

Sivun alkuun