Vapautta sanoista - suhteeni kirjoittamiseen
Jos olisin -tekstejä
Esinetekstejä
Henkilökuvausta
Sanalistoista liikkeelle
Marjus Kajon lakonista ironiaa mukaillen
Novelleja
Satuja mukaillen
Runoja, runoja, - tekstejä ja harjoituksia
Ohjaustuokiosuunnitelmia

Vapautta sanoista - suhteeni kirjoittamiseen

"Niin kauan minä ripustan runojani tähtiin,
riipustan niin kauan kuin käteni jaksaa.
Sen jälkeen rauha ylimaallinen."

Kirjoitan runontapaisia. Piirrän viivaa, joka muodostaa sanoja. Helpotuksekseni. Saadakseni sanat paperille pois painamasta mieltäni. Ja sanat tulvivat eteeni, lupaa kysymättä, toisinaan lohduttaen, toisinaan repien viimeisetkin hermoni riekaleet.
Jollain tapaa kuitenkin aina vapauttaen ajattelemaan selvemmin.

Kirjoitettuani katselen. Tutkin kuka sisälläni todellisuudessa asuu. Huomaan asioita, jotka alkavat hiljalleen herätä minussa, ottaa muodon, etsiä paikkaa elämässäni.
Joistakin asioista kirjoitan vuosia. Palaan niihin yhä uudelleen. Puhdistan niistä mieltäni. Jonain päivänä - niin uskon - rauha, valmius ottaa vastaan uudet asiat. Kipeätkin.

Yhä olen tyttö, joka maistelee sanaa "nainen", kuitenkin sysäten sen pois luotaan, vielä liian vaativana, aikuisena. Lupasin kirjoittaa muistiin senkin hetken, kun se sana tuntuisi omalta.

Joskus haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Vaikka en usko siihen. Vielä.

Mutta tähän minä uskon: sanani löytävät kerran sataman, käteni löytävät rauhan.

Ylimaallisen.

Virpi Rannila
ohjaustoiminnan opiskelija

Takaisin sivun alkuun

Jos olisin... -tekstejä

Kirjoita itsestäsi vertaamalla itseäsi eläimeen, esineeseen, kasviin, vuodenaikaan... Tässä näiden kirjoitusten satoa Luovan kirjoittamisen kurssilta.

JOS OLISIN KIRJA... Olen paksu, vaikeasti lähestyttävänoloinen. Ujokin olen ja usein kirjarivin viimeinen. Jos joku kuitenkin ottaa minut luettavakseen, viettää hetken kanssani minuun tutustuen, löytää hän kansieni välistä sivukaupalla pohdintoja, ajatuksia, tunteita - inhimillisiä totuuksia. En ole rakkausromaani, en myöskään tietokirja, en sarjakuva enkä tieteisjännäri... Olen kokoelma runoja, eri aikakausien kirjoittajilta, eikä minua ole vielä kirjoitettu loppuun.
Heidi Holopainen

JOS OLISIN ESINE...
Rakse ja rapina
pauke ja pakina
venymistä, vanumista
virittelyä ja pysähtelyä.
Enimmäkseen toisen perässä raahautumista
pakoon juoksua, karkaamista.
Tai kiireellistä, kipakkaa kiihdyttelyä
edelle menoa, ohittelua.
Loputonta laukkaamista,
ei alkua, ei loppua
aina pelkkää hoppua.
Toisaalta rauhallista ja pysyvää
Olemista, odottelua.
Jos olisin esine, olisin kello.
Loputonta ohittelua ja ympyrän pyörimistä. Tarkkailua ja ajoittamista, täydellistä ympäröivää. Saalistamista, jäsentelyä ja jättämistä. Pysähtelyä. Johanna Korhonen

Mikä olisikaan ihailtavampi kasvi kuin kanerva? Haluaisin olla samanlainen kuin se: sitkeä, vaatimaton, mutta kaunis, suuressa joukossa viihtyvä, mutta yksinkin pärjäävä, monipuolisesti hyödyllinen.

Kanerva kasvaa karuilla kankailla ja tulee toimeen köyhässä maassa. Kanerva kukka on vaatimaton, mutta vieri vieressä kanervat loistavat kukkiessaan upean sinipunertavina. Kun kanervat poimii hieman nupullisina ja laittaa maljakkoon, niin ne jatkavat pitkään kukintaansa kuivakukkina.

Kanervan kukista saa mitä mainiointa teetä, joka rauhoittaa. Myös mehiläiset tuntevat kanervan arvon: medestä syntyy kanervahunajaa. Kanervalle on käyttöä silloinkin, kun se ei kuki: sillä voi värjätä. Mutta mitä väriä kanervasta saakaan? Yllätys, yllätys: ei lilaa, vaan keltaista! Kun kanervan varpuja liottaa yli yön ja sitten keittää varvut, niin väriliemi on muutaman tunnin kuluttua valmis. Toki liemi kannattaa siilata, ennen kuin siihen laittaa langat tai kankaat. Kasvivärit ovat joka kerta erilaisia, mutta voimakkaan keltaisia sävyjä on kanervasta odotettavissa.

Toivon, että voisin palvella yhteiskuntaa kuten kanerva: melko näkymättömänä, mutta hyödyllisenä ja iloa jakaen.
Pirjo Virtanen

Jos olisin kenkä, minut olisi tehty vaaleanpunaisesta kiiltonahasta ja olisin aika epämukava. Minulla olisi ainakin 12 senttiä korkea tukeva platform-pohja kantapään kohdalla ja päkiästä olisin hieman matalampi. Minua voisi käyttää monessa tilaisuudessa, juhlassa ja arkena. Erikoistapauksessa minulla voisi juosta pitkiäkin matkoja nilkkoja nyrjäyttämättä, sillä olisin hiukan sporttinen. Olisin kaikin puolin monipuolinen kenkä. Toisinaan puristaisin ja hiertäisin käyttäjäni varpaita, mutta välillä istuisin kuin sukka jalkaan. Numeroni olisi 35 ja puoli, joten kovinkaan suuri jalka minuun ei mahtuisi. Olisin yleensä aika hiostava.

Minussa olisi paljon vetoketjuja ja nauhoja, joista osa olisi ihan turhia, vain ulkonäön vuoksi olevia. Omistajani mielestä olisin ärsyttävän ihana kenkä, sillä epämukavuudestani huolimatta hän haluaisi aina käyttää minua tärkeissä tilaisuuksissa. Minulla olisi massiiviset, mutta kevyet maassa pysyvät pohjat, joilla pystyy hyppäämään korkealle. Vaaleanpunainen nahkani olisi parista kohtaa kulunut ja mustunut, mutta sitä voisi peitellä kenkälankilla. Minä sopisin hyvin matkustuskengäksi, ja olisin parhaimmillani päästessäni uusiin maastoihin. Joskus yrittäisin ohjailla omistajani askeleita haluamaani suuntaan ja olisin itsepäinen pieni kenkä.

Nauttisin siitä, että keinonahkapintani kuraantuisi paljosta liikkumisesta. Sen jälkeen olisi ihanaa, kun minut kiillotettaisiin ja nauhani ja koristeeni puhdistettaisiin, ja pääsisin omaan pyöreään kenkälaatikkooni odottamaan huomisen uusia retkiä.
Piritta Puomiranta

Takaisin sivun alkuun

Esinetekstejä

Kirjoita jostakin uudesta ja oudosta näkökulmasta. Valitse minäkirjoittajaksi jokin esine. Tässä harjoituksen satoa:

Olen seissyt täällä jo tovin aikaa. Minut hakattiin tähän, pakotettiin juuri tälle paikalle. Se tapahtui syksyllä, kun lehdet olivat jo varisseet puista, mutta kuitenkin ennen kuin lumen valkea vaippa peitti maan. Siitä asti olen täällä värjötellyt: kestänyt myrskyt, tuulen ja tuiverruksen, lumen, kylmän ja sateen. Kaiken tuon vain yhdellä jalalla seisten, pystyssä pysyen. Monet kerrat minua on yritetty horjuttaa, milloin mikäkin luonnonvoima tai suurempi metsän elävä (lähinnä utelias harakkapariskunta) on käynyt kimppuuni, mutta kaiken olen kestänyt - urheasti.

Tiedän, että minut revitään tästä pian pois, juuri kun aloin tottua. Minunlaisilleni ei vain ole käyttöä enää, kun aurinko lämmittää ja sulattaa lumet. Ilma lämpenee, ja minä saan viettää kesäni pimeässä varastossa. Toivon pääseväni takaisin ensi syksynä, sillä olen minä viihtynytkin. (Sitä paitsi kaikkeen tottuu.) Olen myös ystävystynyt monen pikkulinnun sekä yhden oravan kanssa ja haluaisin nähdä ne uudestaan ensi syksynä. Minusta on mukavaa kun ne tulevat katsomaan minua, vaikka ne tulevatkin vain sen takia että annan niille ruokaa.
Heidi Holopainen

Minuun ja tovereihini törmäät useassa paikassa. Meitä on monenlaisia vierekkäin, useita. Olemme kovin haluttuja ja joillekin todella tärkeitä. On siis olemassa heitä, jotka eivät voi elää ilman meitä. No, onhan meitä kutsuttu kuninkaiksikin. Minä ja nuo toiset, me olemme todella vanha keksintö - näin meidän kesken, yksi maailman vanhimmista. Meihin voit törmätä miltei kaikkialla, kadunkulmissa, kaupoissa, ravintolassa missä vaan. Sillä me olemme kaikkialla kaiken aikaa ja kokoajan. No normaalisti emme tule uniin, mutta on niitäkin jotka eivät yksinkertaisesti voi olla ilman meitä, öisinkään. Mainosarvomme on kuuluisuudestamme johtuen erittäin kova. Me tuomme uskottavuutta ja luomme ihmisten välille uusia suhteita. Avaamme keskusteluja ja autamme tärkeisiin päätöksiin pääsemisessä. Olemme monesti myös yksi juhlan kohokohta. Tärkeä hetki, josta kaikki nauttivat. On minun toki myönnettävä kyllä sekin, että kaikki eivät voi sietää minua tai ystäviäni. Lapsien ei toki tulekaan, mutta kaikkia aikuisia en aina ymmärrä. Eihän ole mitään kiehtovampaa ja jumalaisempaa kuin ottaa minut käteen. Kosketella hellästi, hivellä huulilla ja sormilla. Eihän ole mitään tyydyttävämpää kuin raapaista tulitikku ja sytyttää tupakkaa?
Johanna Korhonen

Takaisin sivun alkuun

Yleensä minua pidetään pimeässä, pieneen koteloon suljettuna. Mutta silloin kun minua tarvitaan olen ainoa ja oikea apu. Minua käsitellään varoen, että sen mene rikki. Olenhan kuitenkin erittäin tarpeellinen ja hyödyllinen. Voisin kertoa teille hieman itsestäni ja kaltaisistani. Meitä on erittäin monenlaisia. Meitä on saatavana myös eri väreissä. Olemme solakoita ja sutjakoita, käteviä ja emme vie paljoa tilaa. Jokaiselle siis löytyy omanlainen ja omiin käyttötarpeisiin sopiva. Olemme nopeita ja luotettavia tai pelkästään luotettavia - aikahan ei aina ratkaise. Meitä saa isoina tai pienempinä, paristoilla tai ilman. Nykyaikaisia tai vanhoja tuttuja ja turvallisia, hyväksi havaittuja. Joskus pelkkä kosketus saa meidät reagoimaan ja toisinaan vaadimme syvällisempääkin tuttavuutta käyttäjämme kanssa. Kaikki riippuu siis käyttäjän iästä ja tarpeista. Yleensä emme tarvitse mitään lisäaineita, jotta minua tai kaltaisiani vois käyttää. Toisinaan se on taas miellyttävämpää, niin minulle kuin minun käyttäjällenikin. Kun kuumemittarin kun voi laittaa niin moneen reikään. Johanna Korhonen

Tällä hetkellä roikun keittiön katossa. Tämä paikka on varsin miellyttävä, sillä nyt saan olla rauhassa eikä kukaan tule hypistelemään tai läpsimään minua. Olen onnellinen lajini edustaja, kun saan viettää aikani sivistyneesti ihmisten parissa. Monet toverini lähtivät kaupasta jonkun eläimen retuutettavaksi. Hyi, kuinka inhottavaa edes kuvitella koiran limaista suuta kaluamassa minua! Luulen, että omistajani eivät ole aivan täysjärkisiä. Tai sitten he vain eivät ole oikein ymmärtäneet sitä, mikä oikea käyttötarkoitukseni on. Nykyisin tosin saan olla aika paljon yksikseni, mutta kun olin uusi, niin vientiä riitti! Isäntä osti minut nykyiselle avopuolisolleen lahjaksi ymmärrettyään, että se tyttö ei mitään koruja tai kukkia halua. Saipa sitten minut, mitäs oli niin omituinen.

Kun muutin uuteen kotiini, niin emäntä esitteli minut vieraille, joista useimmat ihastuivatkin minuun välittömästi. Toiset taas pyörittelivät silmiään ja pitivät omistajiani hiukan hulluina. Tuohon aikaan sain kestää jatkuvaa mätkimistä ja läpsimistä. Emännästäni oli äärimmäisen hauskaa tarttua minua jaloista ja läimäistä ohikulkevia ihmisiä minulla persauksille. Silloin kaikki nauroivat ratketakseen. Minusta on ihan mukavaa olla huomion keskipisteenä, vaikka läpsiminen saa toisinaan ihoni kananlihalle.

Kerran yksi tyyppi tyhjensi sisälleni Sisu-askin ja käytti minua annosteluautomaattina. Pastilleja juuttui pitkänomaisen kehoni eri ulokkeisiin ja niitä löytyi sisältäni vielä viikkojen päästäkin. Oi-joi, se oli sitä villiä nuoruutta. Nykyisin olen mm. toiminut emäntäni muusana elävänmallin piirustustunnilla ja vain roikkunut katosta ja katsellut maisemia. Täytyy kyllä myöntää, että elämäni on aika erikoista kumikanan elämää.
Piritta Puomiranta

Takaisin sivun alkuun

Henkilökuvausta

Henkilön syvä- ja pintakuvausta ajatusten jäsentämiseksi, maailman ymmärtämiseksi, lähipiirin käsittämiseksi, tekstin pohjaksi...

Leena - alistuva virkanainen?

"Näin ei voi jatkua," Leena totesi, "minulle kasataan kaikki työt!" Vaikka Leena kahvipöydässä protestoi, kaikki tiesivät, että hän kyllä jää illaksi töihin ja kirjoittaa puoleen yöhön lausuntoa, jonka pomo tarvitsee aamulla.

Leena on akateemisen koulutuksen hankkinut nainen, jonka koko työura, 15 vuotta, on julkiselta sektorilta. Vaikka Leena on rohkea, älykäs ja määrätietoinen, hän on tähän saakka alistunut pomon pompotteluun ja tulenpalavan kiireisiin tehtäväksiantoihin.

Hyvin kasvatetusta virkamiesperheen neljännestä lapsesta on tullut asiallisesti käyttäytyvä, tyylikäs virkanainen, jonka radikaalisuus ilmenee vain moderneina kampauksina, persoonallisina koruina ja omaperäisinä vaatteina. Huoliteltu ulkonäkö antaa hänelle lisää itsevarmuutta. Joku voisi väittää Leenaa epäsosiaaliseksi, mutta käyhän hän teatterissa ja muissa kulttuuririennoissa. Läheisiä ystäviä hänellä ei juuri ole, eikä häntä ole nähty koskaan rakastuneena. 40-vuotiaana hän on vannoutunut vanhapiika, sinkku, joka huokaa helpotuksesta, kun sukukokoontuminen lapsilaumoineen on ohi.

Leena on määrätietoinen individualisti, joka nyt on kypsä muutokseen. "Mitä vaihtoehtoja minulla on? Nelikymppinen alkaa olla liian vanha hakemaan töitä eikä julkisen sektorin kokemusta välttämättä lueta meriitiksi yksityisellä puolella." Leena päätyy opiskeluun: tietotekniikka kiinnostaa. Siinä tarvitaan loogista päättelykykyä ja siinä voi myös toteuttaa luovuuttaan. Työnantaja vaan ei ymmärrä, miksi sen tulisi tukea Leenan opintoja. Opinnothan vievät juuri sitä aikaa, iltoja ja viikonloppuja, minkä Leena on tähän saakka uhrannut ilmaiseksi valtiolle.

Leenalla on haave. Hän haluaisi lähteä Grönlantiin. Leena on kyllä matkustellut ympäri Eurooppaa ja käynyt Kiinassakin asti. Mutta jotenkin Grönlanti kiehtoo. Leena ei ole koskaan viihtynyt kuumassa auringossa - viileä ilma sopii hänelle paljon paremmin. Ja sitä varmaan Grönlannissa riittää. Saatuaan tietotekniikan iltaopinnot mieleiseensä vaiheeseen, Leena päättää palkita itsensä vuorotteluvapaalla ja Grönlannin-matkalla. Naistenpäivänä, 8. maaliskuuta, kun Leenalta saapuu sähköpostikortti, tapahtuu hänen työpaikkansa tietoverkolle jotain outoa: ensin kaikkien näytöt pimenevät. Hetken kuluttua kuvaruutuun ilmestyy animaatio, jossa lintu lentää häkistään vapauteen.
Pirjo Virtanen

Takaisin sivun alkuun

Hänellä on vaaleat, lyhyet hiukset, pituutta noin 170 cm ja normaali vartalo. Takapuoli hänellä on ehkä hieman normaalia leveämpi, jos se nyt ketään kiinnostaa. Silmien väriä en voi varmasti sanoa, mutta silmälasit hänellä on. Ja ehkä maailman ärsyttävin ääni.

Hän on matkustellut paljon, kiertänyt ympäri maailmaa. Hän puhuu ruotsin ja suomen lisäksi sujuvasti espanjaa, ranskaa, saksaa ja englantia. Aikoinaan hän kirjoitti seitsemän laudaturia, älliä siis riittää. Kirjaviisaus ei kuitenkaan tarkoita, että maalaisjärkeä jaettaessa hänelle olisi suotu sitä juuri ollenkaan. Teoria ja käytäntö kun ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Luonteeltaan hän on perin ystävällinen ja naiivi. Hän on aina mielellään avuksi, mutta ei useinkaan älyä kysyä, onko hänen apunsa tervetullutta. Ulospäin hän vaikuttaa kovin itsevarmalta ja vahvalta, mutta se on vain kuorta. Itse asiassa hän on heikko ja helposti murrettavissa. Hän uskoo vuotavansa kuiviin pienimmästäkin haavasta.
Heidi Holopainen

Tuuli sekoitti hänen mustaa tukkaansa, jossa saattoi nähdä ripeitä edellisestä värjäyksestä - elämästä. Edellisestä olotilasta, joka oli muuttunut ja vaihtunut toiseen. Häipynyt ehkä edellisen tuulen mukana. Tumma hiuskiekura hiveli poskea jolle oli kohonnut usein riemusta hymy ja toisaalta kauhusta karahtanut kyynel. Pehmeälle poskelle jota mini oli sivellyt, koskettanut hellästi. Poskelle joka ei enää ollut yhtä pehmeä kuin lapsen - hänen omansa.

Katseellaan nainen piirsi taivaanrannan ja kohotti sen taivaankannelle. Kohden tulevaisuutta, tätä hetkeä. Nyt taivas oli kirkas ja tähtien peittämä. Nenänpäässä kipristeli pakkanen, joka enteili revontulia, ketun häntiä. Hän kellahti selälleen hankeen ja teki lumienkelin. Syleili itseään ja nousi jatkaakseen matkaansa. Tovin kuljettuaan käännähti ja katsoi taakseen, hymyili menneelle, muistoille. Unohdutetuille, hyville ja huonoille. Hän suuntasi matkansa kohden mutkaista tietä metsänreunaa. Kuu heitti hangelle varjoja, mutta ei pahoja. Ne olivat kai tulevaisuuden sanansaattajia. Hiljainen hetki itsensä kanssa, aikaa omalle itselle, rauhoittumista. Matkan päästä loistivat jo talon valot, huokuivat kodin lämpöä. Talossa käyvän tohinan saattoi kuulla, pienten askelten töminän, miehen tuoksun josta ei aina tiennyt. Kuun varjot häipyivät katuvalojen läheisyydessä.
Johanna Korhonen

Kiireisenä hän saapui kantaravintolaansa salkku kädessään, iltapäivälehti kainalossaan. Hän vilkuili tiheään kelloaan. Hänellä oli ihailtavan suora ryhti, kun hän tuskaantuenena jonotti ruokaa linjalla, joka ei tuntunut liikkuvan mihinkään. Lihasten jännittymisen takakireyteen paljasti parhaiten hänen niskansa piirteet, jotka erottuivat selkeästi lyhyiden juuri leikattujen hiusten rajamailta. Muutama hius lojui vielä hänen puvun takillaan, mutta niistä hän oli onnellisen tietämätön. Vaimo kyllä huolehtisi takista ja sen siisteydestä niinä pieninä hetkinä, jotka hän kotona vietti.

Vihdoinkin. Jono liikkui ja tuli hänenkin vuoronsa. Tottunein liikkein hän nosti tarjottimen hihnalle ja poimi siihen päivän ruokansa. Kassalla oli jälleen kerran se sama vanha kovaääninen kokki, jonka annoksia ei kukaan pystynyt syömään koskaan loppuun. Ei siksi, että ne pahoja olisivat olleet, vaan siksi, että annoskoko oli lähellä hevosen ruokailua. Kaiken kokki tiesi ja tietenkin osasti pitää huolta siitä, että muutkin tulivat teitämään. Ja hidas, niin armottoman hidas, ettei tiennyt miten säilyttää malttinsa odottaessaan vaihtorahojaan.

Pöytyään päästyään mies aloitti ruokailun ripeästi, melkeinpä hotkimalla sillä ruokajonossa kulunut aika piti jollain tavalla saada korjattua. - Se siitä rentouttavasta lukuhetkestä, hän manaili itsekseen. Syötyään hän lähti puolikuoksua ja jätti tarjottimensa pöydälle.

Hivenen ennen lounastauon loppua henkilökunta uskaltautui ruokailemaan. Kokki huomasi tarjottimen ja astioita korjatessaan ajatteli: - Voi sitäkin ressukkaa, aina kiire, aina menossa. Johan sille mahakatarri tulee iän myötä.

Minna Lehtinen

Takaisin sivun alkuun

Sanalistoista liikkeelle

Kirjoita sanalistoja teemoista lapsuuden muistoja, asioita, joita rakastan, kadonneita esineitä, henkilöistä, joita kadehdinirjoita teksti, joka perustuu johonkin näistä listoista. Tässä yksi tällaisen kirjoituksen sato. Teksti on syntynyt asioita, joita inhoan -listan sekä negatiivisia sanoja -listan pohjalta. Alkuperäisen listan sanat on kursivoitu.

VASTENMIELISIN ELÄMÄ

Olen punakka ja ylipainoinen keski-ikäinen rouva. Itse asiassa olen neiti, vanhapiika, miten nyt halutaankin sanoa. Elämäni on keskinkertaisen tavallisen harmaata ja vähän tylsää, mutta en ole kiinnostunut parantamaan sen laatua. Minun mielestäni kannattaa tyytyä siihen mitä on, ja enempiä on aivan turha tavoitella. Luoja loi minut tällaiseksi tavalliseksi pulliaiseksi. Hän teki minusta lihavan ja löysän. Tyydyn ulkomuotooni ja kuljen päivittäin hissillä kerrostalo-asuntoni toiseen kerrokseen, tosin joka päivä en jaksa poistua asunnostani jos ei ole ihan pakko. Liikunta on mielestäni turhaa aikaa ja vaivaa vaativaa puuhaa. Tarvitsisin varmasti hikipannan, jos kiipeäisin nuo parikymmentä rappusta kotiovelleni, sillä koskaan en ole urheilua harrastanut.

Olen työtön. Minusta on mukavaa olla kotona ja katsella televisiota. Päivisin tulee usein samoja ohjelmia uusintana, ainakin tv-shop. Olenkin jo opetellut ulkoa erilaisten jumppavatkaimien mainoslauseet. "Tilaa nyt, niin saat vielä ilmaisen sykemittarin!", niin ne sanovat. Pitäisiköhän tilata ihan piruuttaan...mahtuu niin kätevästi sängynkin alle nuo laitteet. Asunnossani ei muualla oikeastaan enää säilytystilaa olisikaan, sillä keräilen tavaraa. Esineet ovat parhaita ystäviäni. Olohuoneen ruskeat hyllyt pursuavat posliiniesineitä. Ne ovat minusta kovin kauniita. Hyllyssä koreilee myös rivi naapurin tuomia Espanjan tuliaisia, käyvät siellä aurinkolomalla kerran vuodessa. Minä en viitsisi ulkomaille lähteä. Siellähän voi saada taudin. Eikä ne osaa edes puhua suomea ja ruokakin on varmasti pahaa.

Käyn naapurin rouvan luona toisinaan kahvilla. Silloin solmin permanentista ylikasvaneet hiukseni kiinni turkispompulalla, ja laitan rahat ja avaimen oranssiin vyölaukkuun. Vyölaukut ovat muodikkaita ja todella käytännöllisiä.

'Hienompiin tilaisuuksiin pukeudun kirjavaan poppanaliiviini, joka on juhlava käsityön taidonnäyte. Syntymäpäivänäni sonnustaudun pörröneuleeseen, johon on kirjailtu helmiä ja paljetteja. Vuosi sitten olin sukulaisen 50-vuotispäivillä, ja hän sai lahjaksi automaattisen viinipullonavaajan. Ihastuin heti tuohon kätevään esineeseen ja aloin heti säästää päivärahojani sen hankintaa varten. Kuvittelen jo päiväunissani, kuinka automaattinen avaaja helpottaisi elämääni. Eipä tarvitsisi enää turhaan rasittaa rannelihasta.
Piritta Puomiranta

Takaisin sivun alkuun

Markus Kajon lakonista ironiaa mukaillen

TUSKA

Minä vihaan tv-luvantarkastajia. Ne tunkevat sisälle epäkohteliaasti ja ovat ilkeitä virkamiehiä. Minulle tulee kovin tuskainen olo aina kun tapaan nuivan tarkastajan. Alkaa jännittämään ja ahdistamaan, vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää. Vähän niin kuin silloin, jos tapaa poliisin. Yleensä jätän mielelläni tv-luvan maksamatta, mikä tekee tarkastajan kohtaamisen entistä tuskallisemmaksi. En edes pysty keksimään hyviä hätävalheita, kun semmoinen vastenmielinen kuiva setä tulee kyselemään televisiosta. Se on kyllä yksi maailman suurista tuskista se tv-lupamies. Nyt olen jo kaksi kertaa jäänyt kiinni luvatta katselusta, kylläpä on noloa. Nyt viime kerralla sain oikein kunnon sakot, 800 markkaa. Kiva on niitä sitten opintotuesta maksella. Se on tuskaa se. Olenkin päättänyt, että enää en aio aukaista ovea kenellekään, sillä siellä se tuska vaanii kuitenkin.
Piritta Puomiranta

Novelleja

Klikkamalla saat Piritta Puomirannan novellin Ulkopuolella ja Minna Lehtisen novellin Aamukävelyllä.

Takaisin sivun alkuun

Satuja mukaillen

Kirjoita oma versio jostakin tunnetusta sadusta tai sadun arkkityypistä. Tässä tehtävän satoa. Tehtävän pohjaksi luetaan muunneltava satu tai tyypistä kertova satu. Tekstit ovat syntyneet 3 - 4 henkilön ryhmissä.

ILKEÄ NOITA
Veri valui raskaina noroina pitkin selkääni. Näin tummanpuhuvan hahmon heittävän varjonsa peiliin. Säikähdin hahmosta loistavaa kauheutta ja rumuutta, kunnes tajusin katsovani itseäni. Minä se olin, itsestäni en ollut päässyt vieläkään. Ja minä typerys uskoin rotan sikiöiden kauhentavaan voimaan, se huijari saa vielä maksaa tämän! Siltä seisomalta lähdin loitsukirjani luokse, kauppias saisi tuntea vihani ja inhoni luissaan koko kurjan loppuelämänsä ajan - rotan sikiöitä, pyh!

KILTTI NOITA
Lepakkokello pärähti ja minun oli noustava. Minä olin väsynyt, koska olin nähnyt koko yön painajaisia. Aina ne saamarin hymyilevät lapset ilmestyivät uniini laulamaan kammottavan iloisia laulujaan. Nousin ylös ja päätin että minun oli saatava ne lapset pois painajaisistani. Vedin verhot pois nuhruisen ikkunani edestä, mutta aurinko paistoi ärsyttävän kirkkaasti. Ja mikä pahinta: joku ruojake oli haravoinut pihani!!

Raivoissani ryntäsin pihalle sotkemaan nurmikkoani ja siinä hötäkässä unohdin hotkaista käärmeensilmäpuuroni. Ystäväni noita Näärännäppy huhuili minulle aidan raosta. "Raahaapa kuhmuiset luusi luokseni noita Rupikorva, niin kerron sinulle mutavellinmakean juorun." Eipä siinä sitten muu auttanut kuin jättää sotkeminen sikseen ja lompsia noita Näärännäpyn luokse, maha kurnien.

Makeita juoruja todellakin oli tarjolla, kuten se, että jokainen koulu oli yön aikana taiottu näkymättömiin. No voi käärmeenhäntäluu! Sehän tarkoittaa sitä, että nyt ne kihertävät oliot pyörivät täällä valtoimenaan! Enhän minä yksin mahtaisi heille mitään, ehkä on vain hyväksyttävä että on olemassa kammottavia lauluja laulavia iloisia lapsia - kunhan pysyvät erossa puutarhastani!
Heidi Holopainen, Katriina Reponen, Virpi Rannila

SADUN PÄIVÄ

Leuto tuuli kuljetti alkukesän raikkaita tuoksuja metsässä. Kesän ensimmäiset kukkaset tanssahtelivat sen mukana ja linnut säestivät tanssia kauniisti. Suuren männyn juurella Tonttu heräili makeasta unestaan. Hän hieroi silmiään ja katseli ympärilleen. Hän hämmästyi, koska ei tiennyt missä oli. Kaikki ympäröivät puut näyttivät kumman suurilta ja kivet oudon jyhkeiltä. Lintujen laulukin kuulosti erilaiselta kuin ennen. Tonttu nousi jaloilleen, pyyhkäisi sammalnukkaa nutustaan, oikaisi lakkinsa ja astui päättäväisenä askeleen eteenpäin.

Hän haisteli ilmaa, kokeili sormella mistäpäin tuuli, kurkisti olkansa yli ja otti toisen askeleen. Hän liu'utti katsettaan metsän halki ja totesi sen näyttävän melko turvalliselta. Sitten hän asteli varovasti mättäältä mättäälle ja mietti, mitä oli oikein tapahtunut ja missä hän oli. Tonttu muisti, että hän oli käynyt nukkumaan väsymyksen uuvuttamana, mutta syytä uupumukseen hän ei muistanut vaikka kuinka mietti. Omasta mielestään hän ei ollut syönytkään mitään sopimatonta. Tovin käveltyään hän tuli pienen lähteen reunalle ja kumartui juomaan siitä. Vesi oli raikasta ja maistui kesälle. Tonttu pesi naamansa ja istahti lähteen reunalle. Mietteisiinsä vajoten hän kallistui taaksepäin ja kellahti mättäälle. Juuri samassa jostain kuului ääniä. Ensin Tonttu ei reagoinut siihen, mutta kun äänet kuuluivat voimakkaammin hän nousi istumaan ja katseli ympärilleen. Pian hän huomasi puussa suun, joka nauroi.

"Pelkkä suu", ajatteli Tonttu, missähän mahtoi olla sen omistaja. Tonttu nousi seisomaan ja huhuili. Pian puuhun, suun ympärille ilmestyi kissan vartalo. "Helou" sanoi kissa. "Mitä sinä hämmästelet?" se kysyi. Tonttu katsoi kissaa ja kysyi. "Etkös sinä ole se kissa, joka kiusaa Liisaa Ihmemaassa?" "Olen" kissa vastasi ja katosi.

Tonttu oli kummissaan: ei hänen sadussaan ollut kissa ei sen enempi Lisaakaan. Hän kumartui, pesi kasvonsa uudelleen, toivoen että heräisi kokonaan. Kun hän nosti päänsä, hän näki edessään kolme isosilmäistä koiraa. Yhden silmät kuin kahvikupit, toisen kuin myllynkivet ja kolmannen kuin kirkonkellot. Tonttu tunnisti koirat samoiksi, jotka vartioivat arkkuja Tulus-sadussa. Tonttu hieroi silmiään ja oli aivan sekaisien. Mihin hän oli oikein joutunut. Kun hän katseli ympärilleen tarkemmin, alkoi metsässä juoksennella jos jonkinlaisia satuolentoja kaiken maailman saduista.

"Tuolla menee Tuhkimo hiiri ystävineen ja Lumikki seitsemän kääpiön kanssa", höpisi Tonttu itsekseen, "ja tuolla on Saapasjalkakissa."

"Mitä kummaa tässä metsässä oikein tapahtuu?" Tonttu mietti. Hän oli kummissaan ja kovin kiinnostunut ottamaan selvää asioiden oikeasta laidasta. Hämmentyneen päättäväisenä, varuillaan ja uteliaana Tonttu lähti kulkemaan samaan suuntaan kuin kaikki muutkin satuolennot. Lähteen jälkeen tovin matkaa kuljettuaan Tonttu saapui suurelle aukiolle, joka oli koristeltu kuin suuria satuhäitä varten. Juhlapöydät notkuivat kaikenlaisista herkuista. Kakkuja, mehua, jäätelöä, sammakko keitto, kuravelliä, iilimadon lonkerokeittoa, piparkakkuja, paistettuja porkkanoita ja tietenkin teetä. Hullunkurinen hatuntekijä ja Kani joivat sitä Liisan kanssa ja rikkoivat aina kuppinsa, kun vaihtoivat paikkaa.

Tonttu katseli ympärilleen ja kyseli alastomana keikaroivalta keisarilta mistä oli kysymys. "Nämä ovat lastenpäivän kunniaksi järjestettävät juhlat! Kaikki satuhahmot on kutsuttu koolle. Tule sinäkin nauttiman pöydän antimista," sanoi keisari. Tonttu ilahtui ja liittyi ilakoivien satuhahmojen joukkoon. Näin selvisi Tontulle, mitä metsässä tapahtui ja juhlat jatkuivat aina seuraavaan aamuun asti.
Johanna Korhonen

Takaisin sivun alkuun

SIILISATU

Olipa kerran pienen pieni siili ja erittäin pieni sammakko. Ne olivat ystävystyneet aikoja sitten tavatessaan eräänä kauniina kesäisenä päivänä lammen rannalla, missä sammakon koti sijaitsi. Siellä sammakko oli loikoillut lumpeen lehdellä käyden välillä vilvoittavalla uinnilla lammen - ah niin ihanan kirkkassa ja viileässä vedessä. Siili oli katsellut sammakon touhuja pää kallellaan ja ihmetellyt, kuinka moinen pieni ja ohut lehti voikaan pitää sammakon pinnalla. Sammakon mielestä se oli maailman suurin itsestäänselvyys: niinhän oli aina ollut ja tuli varmaan olemaankin, joten mitä sitä nyt niin kamalasti tarvitsi miettiä.

Kastelipa tuo pahalainen siilinkin, kun oikein innostui hyppelehtimään ja näyttämään siilille temppujaan. Siili hivenen tuhisi, mutta kun sammakko rantautui lopulta ja he tovin keskustelivat, he huomasivat, että oikeastaan he voisivat tutustua hivenen paremmin ja viettää enemmänkin aikaa yhdessä. Mitä siitä ettei siili pahemmin ainakaaan heti alkuun pitänyt vedestä, voisihan sammakko aina silloin tällöin kiivetä lammesta ylös nurmikolle. Sammakkoa kyllä hivenen arvelutti tuo omituinen piiikkikerros siilin selkämyksessä. "Mahtaisi sattua jos tuohon törmäisi...", se ajatteli mutta ääneen se ei mitään virkkanut.

Koko kevään ja pitkän kauniin kesän ne leikkivät lammen vieressä olevalla nurmella ja lystiä niillä oli. Syksyn tullen siili muuttui totisemmaksi ja totisemmaksi näyttäen lopulta ukkosmyrskyltä, joka räjähtäisi millä hetkellä hyvänsä. Sammakko ei voinut muuta kuin ihmetellä ystävässään tapahtunutta muutosta. Ei hän mielestään ollut ystäväänsä kaltoin kohdellut, eikä ainakaan töninyt tai kiusannut, joten hän ei millään voinut ymmärtää toisen käytöstä. Lopulta sammakko keräsi kaiken sisunsa ja rohkeutensa ja päätti varovaisesti tiedustella, mikä mahtoikaan olla syy huonoon tuuleen. Siili ei ollut kuulevinaankaan ja sammakon valtasi epätoivo. "Kyllä siisli taitaa olla pahasti loukkaantunut minulle, kun ei edes sanaa sano", se aprikoi.

Pitkän tovin he näin istuivat puhumatta kumpikaan mitään - he vain olivat tuulten suhistessa puissa enteillen talven ja lumisateen tuloa. Lopulta sammakko havahtui: "Mitä se oli? Itkeekö täällä joku?" Sammakko kohottautui ja katsoi ystäväänsä. Siili oli kääntänyt selkänsä sammakolle ja nyyhkytti hiljaa. "Siili, hei siili! Mikä sinun on?" hätääntyi sammakko. Itkunsekaisella äänellä siili sopersi: "No kun talvi tulee..." Sammakko ei ymmärtänyt alkuunkaan. Totta kai talvi tulee. Niinhän se oli tullut joka syksy. "Niin mutta kun äiti sanoi minulle että me siilit emme tiedä tavlesta mitään, koska meidän täytyy pitää huoli siitä, että olemme tehneet itsellemme hyvän suojan, jossa voimme nukkua, kunnes kevätauringon säteet lämmöllään kutsuvat meitä."

Sammakkoa nauratti. Se nauroi ja nauroi niin kauan, että siili jo mietti pistävänsä. "Vai muka ystävä! Tuolalinen! Nauraa nyt toisen surulle ja murheelle. Sietäisi hävetä!" ajatteli siili vihaisena. Lopulta sammakko rauhoittui niin plajon, että sai selitettyä menevänsä itsekin suojaan talvea. Niin myös auringonsäteet herättäisivät sammakonkin, mutta sammakko viettäisi talven järven pohjalla syvällä mudassa. Se oli hänen äitinstä kertoman mukaan hyvä ja mukava paikka.

Ja kyllä he nauroivat kumpikin. Siili oli helpottunut. Ehkäpä hän siis näkisi ystävänsä taas ensi keväänä, ja he voisivat leikkiä koko kesän, sillä niin hauska oli tämä kesä ollut. Viettivät he loppusyksynkin yhdessä, kunnes oli aika kumpaisenkin mennä talviunille. Hyvää talvea toisilleen toivottaen he kömpivät kumpikin suunnalleen ajatellen nukahtaessaa, kuinka ihana keväällä olisikaan herätä. Voi, kun se tulisi pian!

Minna Lehtinen

Takaisin sivun alkuun

PRINSESSA JA SAMMAKKO
tarina perustuu myös todellisiin tapahtumiin

Olipa kerran kovin tavallinen prinsessa. Hän oli kaunis ja kiltti. Prinsessa asui linnassa isänsä ja palvelijoidensa kanssa. Prinsessalla oli leikkikaverina lumottu sammakko

Prinsessa ja sammakko leikkivät aina yhdessä. He lauloivat lastenlauluja ja hiihtelivät metsässä. Sammakko oli mukavaa seuraa. Kerran sammakko kertoi prinsessalle, että jos maailmaa katsoo vihreiden linssien läpi, niin se näyttää paljon kauniimmalta ja kiltimmältä. Sammakko sanoi, että silloin tulee itsestäkin onnellisempi. Prinsessa ja sammakko valmistivat itselleen vihreälinssisset kiikarit vessapaperirullista ja vihreästä kalvosta. Maailma näytti todellakin kauniimmalta. Silloin prinsessa päätti, että sitten isona hän menee naimisiin sammakon kanssa

Mutta suunnitelman kuultuaan päätti prinsessa julma ja kovapäinen isä karkottaa sammakon maastaan. Kuningas käski sammakon pysyä kaukana linnasta ja hänen tyttärestään.

Prinsessa oli kovin surullinen, sillä sammakko oli hänen ainoa leikkikaverinsa.

Aika kului, ja prinsessa muisteli usein sammakkoa. Hän unelmoi, että he tapaisivat uudelleen ja menisivät naimisiin.

Kun prinsessa täytti seitsemäntoista vuotta, hän päätti karata isänsä linnasta ja lähteä etsimään sammakkoa. Ja niin eräänä yönä prinsessa pujahti ulos linnan suuresta portista ja lähti etsimään sammakkoa maailmalta.

Prinsessa oli järkyttynyt. Hän palasi isänsä linnaan itkuisena ja väsyneenä. Isä otti hänet onnellisena vastaan, antoi hänelle suklaata ja peitteli pehmeään katosvuoteeseen.

Vuoden päästä prinsessa meni naimisiin oikean ja kiltin prinssin kanssa ja rakasti tätä kovasti. Mutta aina toisinaan prinsessa muisteli sammakkoa lämpimästi. Sillä olihan hän saanut sammakolta ensisuudelmansa.

Teksti ja piirrokset: Mirva Juntunen

Takaisin sivun alkuun

Runoja, runoja

Runon aineksena valmiina annettu toistuva elementti - tässä runossa toistuu muoto Tahtoisin

Tahtoisin

Tahtoisin nähdä maailmaa,
vaikka Keski-Aasiaa.
Menisin Etelä-Amerikkaan
taikka Etelä-Afrikkaan.

Tahtoisin upota historiaan.
Mennyttä aikaa tutkimaan.
Etsisin sukujuuria
niin kuin tutkimusmatkailija.

Tahtoisin lukea ja kirjoittaa.
Luoda uudelleen historiaa.
Pirjo Virtanen

Runon aineksena valmiina annettu toistuva elementti. Tässä toistuu Olen sopivan ikäinen

Olen sopivan ikäinen

Olen sopivan ikäinen
päättämään omista asioistani
ja neuvomaan muita.

Olen sopivan ikäinen
kantamaan vastuuta
ja huolta.

Olen sopivan ikäinen
matkustamaan
kotimaassa ja ympäri maailmaa.

Olen sopivan ikäinen
opiskelemaan, lukemaan, kirjoittamaan.

Mutta olenko sopivan ikäinen
rakastamaan?
Pirjo Virtanen

Olen sopivan ikäinen

Ei vielä liikaa ryppyjä
eikä roikkuvia poskia.
Massu jakautunut kahtia
rinnat lepäävät pyöreinä
ja katkenneita suonia reisissä.
Nyt jo tunnen kehoni,
rakastan sen pehmeitä sopukoita,
ei täydellisiä kaarteita.
Olen nainen ja sopiva minulle.
Mirva Juntunen

Kirjoita samalla kun lasket mielessäsi yhdestä sataan ja takaisin.

SUUDELMA

monta tai yksi
sata
useita
ihania
kuumia tulisia
sadekuuron lailla
ne
yllättävät ystävän
aamuisin iltaisin päivisinkin
aina ja kokoajan

suudelmia
monta vai yksi
aivan sama
hekumallisia
helliä
pienen lapsen
aikuisen
yhtä maukkaita
tarpeellisia
joka päivä

pusu tai suudelma päivässä piristää
9 8 7 6 5 4 3 2 1

Johanna Korhonen

Arkipäivän tapahtumasta runoksi... Ironiaa...

AURINKOKÄÄRME

Makasin kuumalla hiekkarannalla.
Aurinko poltti selkää,
mutta ajattelin että vielä vähän aikaa.
Vielä vähän että kaikki huomaisivat.

Kotona kaikki huomasivat
ja päivittelivät että kyllä on päivettynyt.
Oli ihanaa olla päivettynyt.

Sitten alkoi polttaminen ja kutina.

Ihana päivetys suomuili hilseillen pois.
Kaikki kauhistelivat ja halusivat
nähdä repaleisen selkäni.

Sinähän kuorit nahkasi kuin käärme,
joku sanoi.
Minä olen aurinkokäärme.

Piritta Puomiranta

Takaisin sivun alkuun

Vertauksista ja metaforista liikkeelle

Nainen ja aurinko

Nainen on polttava kuin aurinko.
Nainen hymyilee kuin aurinko.
Nainen lämmittää kuin aurinko.
Nainen on kuuma ja kaukainen kuin aurinko.

Aurinko hyväilee kuin rakastava nainen.
Kalpea aurinko nousee kuin nainen sairasvuoteeltaan.
Nainen on aurinko - hymyilevä, lämmittävä, kuuma ja kaukainen.

Pirjo Virtanen

Nainen ja sipuli

Naisesta paljastuu uusia kerroksia
kuin sipulista.
Nainen itkettää
kuin sipuli.
Nainen maustaa jutun sopivasti
kuin sipuli.

Sipuli itkettää
kuin ilkeä nainen.
Nainen - kerroksellinen sipuli.

Pirjo Virtanen

Elämä on kuin tupakka. Kun sen on sytyttänyt, ensimmäiset henkoset ovat parhaimmat. Loppuun mentäessä maku on usein karvas, mutta se on silti poltettava loppuun - se kun oli ensimmäinen ja viimeinen...
Heidi Holopainen

Aurinko on kuin kultainen pallo, äärettömyyden lapsilta
leikeissä kadonnut.
Heidi Holopainen

Keksi yllättäviä vastakohtia substantiiveille ja verbeille - yleensähän vastakohta on adjektiivien ominaisuus. Rakenna aforismi jonkin vastakohtaparin varaan, esim. vuori - laakso -vastakohtaparista aforismi:

Jos murheen laakso olisi materiaa, se olisi vuori.
Mikko Pöllä

Elämme kuin pumpulissa, kunnes kompastumme
ensimmäiseen kiveen.
Heidi Holopainen

Synkkyys valaisee hullun mielen.
Heidi Holopainen

Joskus on parempi pysähtyä ja kohdata totuus, kuin juosta kohti tuntematonta.
Heidi Holopainen

Aakkosruno - taululle kirjoitetaan aakkoset ja ryhmä sanoo jokaiselle aakkoselle jonkin substantiivin. Tämän jälkeen työstetään omasta nimestä runo, jonka runkona on yhteiset aakkossubstantiivi. Tässä yksi esimerkki.

M - mollamaija
E - eläin
R - raaste
J - jalkapohja
A - aasi

Käytä näitä sanoja samassa järjestyksessä runossasi.

Kulunut mollamaija
retkottaa
eläintarhan häkkien
vieressä
mutalammikossa.

Korvia huumaava kirkuna
apinat helkyttävät
häkkien lukkoja,
irvistelevät naamat tuijottavat
poikaa.

"Raaste on lopussa",
huutaa eläintenhoitaja.
Kutiava jalkapohja
kiusaa keskittynyttä ilmettä.

Karvainen käsi
raapaisee -

Senkin aasi, poika kiljaisee
Kaivaa repustaan
kadonnutta
mollamaijaa.

Merja Korhonen

Takaisin sivun alkuun

Arkipäivän kuvauksesta runoksi. Kirjoita muutaman rivin kuvaus jostakin arkipäivän toiminnasta. Aiheita voi antaa valmiiksikin (pyykinpesu, siivous, kaupassa käynti jne). Vaihda sen jälkeen mielivaltaisesti muutamien sanojen paikkoja kuvauksessa. Tämän jälkeen tekstitä karsitaan n. kolmannes ja se kirjoitetaan uudestaan. Uudesta tekstistä karsitaan kolmannes. Jäljelle jäänyt muokataan runoksi. Tässä kaksi esimerkkiä näin syntyneestä runosta.

KUTOMOSSA

Työni odottavat.
Koko kevään
kirkkaankeltaiset ja harmaanvihreät
raidat silmissä.

Onhan tunnearvoa
- vai myisikö?

Niisiminen koettelee
ruumista,
mieltä
painajaisuniinkin.

Merja Korhonen

Variaatio 1
Punainen mikkihiiri
aamuisin ja iltaisin
kattila liedellä.

Variaatio 2
aamuisin ja iltaisin
mikkihiiri kattilassa
omenahilloa seassa
pesukoneessakaan se ei lähde pois.

Mirva Juntunen: Arkipäivän onnellisia hetkiä

Nakin värinen elämä
hassu pallero.
Tämä on joskus niin monimutkaista,
että aivan hämmennyn.
* *

Minä haaveilen lepattavista pellavahousuista
ja sandaaleista kuumalla vuoristopolulla
vain reppu mukana.
Minä etsimässä luovuttaa ja syvyyttä.
Jotain elämää suurempaa.
* *

Tutti tipahtaa
tongin sitä poimuista
- tuhinaa yössä. * *

Kolme ihmistä
pimeän peiton alla
varpaat solmussa
lämmintä ja pehmeää
kuuluukin vain tuhinaa.
* *

Joskus tuntuu että olen
täynnä iloa ja rakkautta
että melkein räjähdän
kappaleiksi
pieniksi kultapaperisydämiksi
kimaltaisin tuulessa ja
leijailisin ympäri maailmaa.
* *

Voisin myydä kaiken ja lähteä
mutta sinua en voisi jättää.
Ottaisin sinut mukaani, piilottaisin syliini,
rakastaisin sinua seikkailuissa
pellavahousuissa auringon paisteessa.
* *

Meillä ei ole rahaa
mutta ei se haittaa tänään
sillä aurinko paistaa ja hanget kestävät.
Voimme mennä retkelle ja ihmetellä pupun papanoita.
* *
Onko ihanampaa kuin nähdä omat rakkaat nukkumassa vierekkäin vaikkakin se tietää itselle ahtaampaa yötä?

Takaisin sivun alkuun

Virpi Rannila: Kokoelma runoja

Angstinen angiina

Tämä tukkoinen nenä
aivokuoressa vellova paine
alati yskimistä penäävä nieluni
Minulle kuuluu vaikerrus
tyynyvuorien välistä.

Antakaa anteeksi Bolivian katulapset
annattehan anteeksi
vielä nämä tyytymättömät ajatukset
kylläisyyden temppelin suunnalta

Rikastyttörukka
kallistaa mehulasin huulilleen

kiitollisena
häpeissään

Lintuemon siiven alla I

"Älä itke…"
sanoi äitini oitis
kun purskahdin kyyneliin
työpaikkaani menettäessäni.
Heti sen perään korjasi
"tai itke sittenkin
surusi pois."

Lopen uupunut lapsi
pettynyt elämään itseensä muihin
Toivoi vain hiljaa
että voittaisi valo
koittaisi aamu
pimeyttä kirkkaampi
ikuinen.

Lintuemon siiven alla II

En minä tiedä kuinka aion selviytyä
lainalyhennysten
velkaerien
määräaikaistilien
harmaassa
monimutkaisessa labyrintissa

En minä tiedä
enkä välitäkään
Nyt vain hengitän tämän hetken turvaa
kuuntelen tuulen keinuntaa pihapuussa

nuo viralliset kirjeet
kiikutan nauraen
äitini syliin
pohjattomaan

Lintuemon siiven alla III

Kirjahyllystään
hän valitsi nuhruisen pokkarin
kiiltävien taidekirjojen
runoeeposten välistä.
"Tämä se on
tästä minä pidän"
hän sanoi puristaen kirjaa kourassaan.

Ja niin otin sen vastaan
avasin yöllä unen viipyessä
raotin varoen nuhruista kantta
kääntelin sen kellastuneita sivuja.
Luin sanoja
vahvoja sanoja
Itkin vaiti
jokainen soluni soi

Samaa hymniä sinunkin sisälläsi
äitini

Luetut sanat

Vaatii paljon enemmän rohkeutta sanoa vähän
vain muutama sana
kuin puhua paljon
alleviivaten
tyhjentävästi

Kuinka paljon suurempi voima
on riisutuilla sanoilla
joista on turhat koukerot
sanakäänteet siirretty syrjään

Jäljelle jätetty
vain se puhtain
olennaisin

Vaatii uskoa lukijaan
kuulijaan
Uskoa sanan voimaan
laskea sanat käsistään
niin että jättää
jotain sanomatta
ovia sulkematta

ei selittelyjä
selvennyksiä
tarkennuksia
huomautuksia

vain muutama tarkoin valittu säe
lukijan kasvoja vasten

Sille joka ne sanat avaa
mikä oivaltamisen riemu
mielikuvien loputon kirjo

Riisutut sanat:
teitä kohti
yhä hapuilen.

Takaisin sivun alkuun

Unettoman uni I

Öisin maailma muuttuu
unettoman silmin maisema erilainen.
Aamuyön tunteina minä olen vallannut maailman
pidellyt sitä kämmeneni sydämessä
Karkeloinut kaatosateessa
juonut ihollani sateen raikasta vettä
Soitellut hopeista huuliharppua
utuisen järvenselän ylle

Unettomuus - sinä minut tuhoat.
Mutta ennen sitä annat minun lentää
pelottavan kauas
Yli huikean maailmansivun

Putoaminen
joskus liian syvä

Ei ikinä pohjaton.

Unettoman uni II

Oli joulukuun kymmenes
Enkä sinä talvena ollut nähnyt
vielä ensimmäistäkään lumihiutaletta leijailevan
alas Kallion kaduille.

Sormet yltäpäältä musteessa
kirjoitin vaiti
enkä tiennyt viilsikö rintaani tuska
vai valo.

Rikkinäinen olin yhä
keskeneräinen kai loppuun asti
Enkä minä ymmärtänyt muuta
kuin kyyneleet
jotka valuivat hiljaa
lupaa kysymättä

Puhalsin kynttilänliekit sammuksiin.
Pimeyden keskelle nukahdin.

Uneen vajotessani ymmärsin.
Vihdoin, uskalsin sen uskoa:
minua kannetaan
kotiin.

Valohoitoa I

Aurinko,
tuo väkevä valo
ei jätä minua rauhaan
ennen kuin tanssin kilpaa sen säteiden kanssa.
Sinun hehkuasi hengitän syvään,
kunnes yön varjot pakenevat vaiti.
Kevät.

Kevättä
kevättä kevättä.
jokainen soluni soi
jokainen kadun
pieni kivi hyppii.

Sinä tulit tänäkin vuonna
sinä viekas valon veijari
sulatit talven raskaan valtikan
omin lupinesi.

Elämänmitta liian lyhyt
tottua kevään tuloon.

Valohoitoa II

Valon päivä -
ulkona kimmelsi hanki.
Taivas hohti ihmeellistä valoa
sinisten kuusten latvojen yllä.
Ilmassa kiitävät lumihiutaleet
rapisivat junan ikkunaa vasten.

Yön pimeä koura
oli päästänyt otteestaan,
laskenut uhrinsa ontuvat vapauteen.

Enkä voinut muuta
Kuin räpytellä arkoja, pimeään tottuneita silmiäni.
Maistella suussani lupausta:
"Me olemme valon ja päivän lapsia, me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle."
Valon päivä.

Virpi Rannila

Takaisin sivun alkuun

Johanna Korhonen: Runoja kokoelmista Jos ryhtyisin tuhopolttajaksi sekä Kaksi pelokasta

PIANISTI

Jokainen haluaa löytää
oman pianonsa
Jonka koskettimia
voi soittaa oikein
Löytää toisesta kaiken
varovaisuuden
kurin
rakkauden
intohimon
vapauden
nuoruuden
viileyden
fantasiat
arvokkuuden
voiman
koston
menneisyyden
uudelleensyntymisen
hellyyden
odotukset
anteeksiannon
ilon
tunteen
uhrautuvuuden
taistelun
tuskan
ylpeyden
omantunnon
masennuksen
pelon
naurun
läheisyyden
yksinäisyyden
HULLUUDEN

Löytää kaiken tuon
soittaakseen sitä oikein
loppuun asti
Soittaakseen lakkaamatta
sormet verilläkin
Soittaakseen
nauttiakseen
kauniista musiikista
Jokainen haluaa
löytää oman pianistinsa
Joka osaa soittaa koskettimia
oikein
Löytää toisesta kaiken

TULE tule tänne tule ja ota kiinni tule ja halaa tule ja kosketa on niin hyvä olla tule ja halaa

LAATIKOITA Elämä on laatikkoleikki pieniä ja isompia laatikoita sisäkkäin monen moisia erilaisia kirjavia karvaisia mustia mukavia mutkattomia iloisia surullisia omia elämän laatikkoleikissä minä osana tuntematonta

PIMEÄ TIE

Pimeä tie mutkittelee
sade huuhtoo ikkunoita
teettää töitä pyyhkijöille
käteni harhailee
reidelläsi
kosketus
pimeällä tiellä

ÄLÄ

Älä unohda minua,
vaikka käveletkin pois.
Älä unohda minua,
sillä
ET
tule tuntemaan toista
minun laistani naista.
Et ole koskaan tuntenut laistani naista.
Etkä koskaan tule tuntemaankaan,
jos nyt lopetat
lähdet pois
Et tule
tuntemaan toista
minun laistani naista.

JONAKIN PÄIVANA

jonakin päivänä
toivon niin

tulen luoksesi
kerron
kuinka paljon kaipaan

kaikki pelkoni
mielen ylitän
tulen ja kerron tunteeni

kuinka rakastan

OLLA JA RAKASTAA

kertokaa maailman tuulet
miksi rakastaa en saa
miksi on maailma
julma ja paha
miksi se kaiken tuhoaa

miksi on rakkaus
kätkettävä kivien koloihin
vuorten taa
miksi ei ihminen saa onneaan pitää
olla ja rakastaa

kertokaa
miksi tulee aina se paha
voittaa
ja nakertaa
miksi ei kaikki hyvin olla vois
olla ja rakastaa

JOSKUS OLEN NIIN SURULLINEN

Asuntoni
tämä talo
ei se ole tyhjä
ilman sinua
se on surullinen

PUBERTEETTI-IKÄ

jotkut ihmiset kasvavat ulos tunteistaan
ja
ajatuksistaan
ihan niin kuin vaatteet jäävät pieniksi
milloin minä opin
kasvamaan
etten vain kuluttaisi niitä loppuun.

YHTEYTYS JONKA TULOKSENA HAPPEA

Syksyinen aurinko paistaa
kylven siinä
Annan sen tunkeutua sisääni
jokaiseen hiussuortuvaan
sormenpäähän
varpaan nipukkaan
Toivon sen puhdistavan
minut
maailman tomuilta
paheilta
Herättävän henkiin
kokonaan
jokaisen solun
Jotta voisin aloittaa yhteyttämisen
Luoda happea
kasvattaakseni uuden suhteen
Siitä pienestä siemenestä
jota minulle
vapisevin käsin yrität ojentaa

SEISTÄ TÄSSÄ

Tässä haluaisin seistä
ja näyttää pienelle lapselle
maailman kauneuden
Tässä haluaisin seistä
opettaa häntä rakastamaan
Tässä haluaisin seistä
kuunnella kun hän kutsuu
äidiksi
isäksi

KALAVALHE

Kalaonnea tarvitaan
mutta toivoit saaneesi jo
elämäsi saaliin
En halua nielaista koukkua
pyristellä vastaan
Olen sopuisa kala
joka ui itse veneeseen
Asettuu pöydälle
suolattavaksi
syötäväksi
Toivottavasti osaat hommasi hyvin
että maistuisin juuri oikealta
sopivan suolaisesta
Olen
jos niin määrittelet
elämäsi saalis
noin 60 kg
En tiedä
haluaisinko nähdä vastaavan kokoisen lohen

PIRISTYSKUISKE

puhelimeen tuli
viesti
minut valtaa hyvä mieli
terveisiä sinulta
ja jotain muuta…
ai niin
kun tulen luoksesi
saan pussata keskelle suuta!

PETTYMYS

Katselin sinua aina
kaukaa
ja läheltä ei olisi
k a n n a t t a n u t k a a n

PELKO I

Miksi sinulla on niin
suuri tarve
loukata minua
Et sinä minua sillä voita
Miksi pitää pelätä
miksi pelkäät antautua
tämän hetken vietäväksi
En minä sinua riko en haavoita
jos et sinä minua

PUHELU

Puhelimessa kanssasi
laitoit samalla ruokaa
Koputit kattilan reunaa
ja sydämeni ovea
Ruoka valmistui

Mutta mitä minun pitäisi uskaltaa
sinulle antaa?

Mahasi täyttyi
ja ruokaa jäi vielä
No, eihän kaikkea pidä kerralla nauttiakaan

Mutta mitä minun pitäisi uskaltaa
sinulle antaa?
Jotain valmista
kaikki kerralla nautittavaksi
Katsotaan
kuunnellaan
Puhelimessa kanssasi

Takaisin sivun alkuun