Valta-seminaari
Huovuttaja Teija Jokivuo
Huovutus harrastuksena
Alumnimme maailmalla: Katja Kokko
Wetterhoffin korttelijoulu
Perttulan draamaryhmä

Valta-seminaari

Väkivallan kohtaaminen ja puheeksi ottaminen,
Marketta Suontakanen-Kamaja

Jokapäiväsessä kanssakäymisessä voi olla vaikeaa ottaa puheeksi väkivaltaa. Suontakanen-Kamaja kuitenkin kehottaa ohjausalalla toimivia ihmisiä rohkeasti kysymään "oletko joutunut väkivallan kohteeksi?" - suoraan mutta lempeästi. Suoraan esitettyyn kysymykseen on vaikea valehdella. Ja kun ei turhaan vihjailla vaan ollaan avoimia, aiheettomasti kysyttynä siitä ei pitäisi loukkaantua.

Suontakanen-Kamaja on kulkenut paljon kouluissa puhumassa koulukiusaamisesta ja kouluväkivallasta. Hänen kokemuksensa perusteella lapsien on hyvä päästä puhumaan heitä koskettavasta vakavasta asiasta koulun ulkopuolisen henkilön kanssa.

Koulukiusaamisen uhriksi joutumiseen ei aina tarvita ihmeitä. Voi olla pienikin asia, josta toiset lapset keksivät sanomista. Usein kiusaaminen on kuin lumipallo-ilmiö: se paisuu ja paisuu. Kun kerran on antanut kiusaajien huomata alistuvansa kiusaamisen kohteeksi, aiheita kiusaamiseen löytyy lisää. Pahimmassa tapauksessa kouluissakin esiintyy fyysistä väkivaltaa. Apua kiusatut voivat saada koulukuraattorilta, terveydenhoitajalta, opettajalta, rehtorilta ja vanhemmilta. Joissain tapauksissa on syytä ottaa yhteyttä poliisiin. Myös sosiaalityöntekijät voivat auttaa, jos esimerkiksi lapsi ei voi puhua asiasta kotonaan.

Niin Suontakanen-Kamajan luennolla kuin kanavassakin
käytettiin yhtenä työskentelytapana toiminnallisia menetelmiä.

Suontakanen- Kamaja puhuu lasten kanssa myös perheväkivallasta. Lapsilla, joiden kotona on väkivaltaa, ei välttämättä ole kanavaa, jossa asiasta voisi puhua. Parisuhdeväkivallalla on ikävä ominaisuus raaistua ja tulla kerta kerralta väkivaltaisemmaksi. Vallankäyttöä raaimmillaan on seksin ja väkivallan yhdistelmä. Muu perheväkivalta voi olla henkistä: alistamista, haukkumista, itsetunnon nujertamista. Joskus ihmiset voivat elää tällaisen väkivallan kohteena vuosiakin. Sosiaalinen väkivalta ilmenee esimerkiksi siten, että kumppanille ei anneta oikeutta tai mahdollisuutta muihin ihmisiin, ystäviin tai sukulaisiin.

Vasta vuonna 1997 säädettiin laki avioliitossa tapahtuvasta raiskauksesta. Fyysisestä perheväkivallasta on kautta aikain ollut järkyttäviä todisteita. Suontakanen-Kamaja kertoi Suomessa jopa 38 - 40 naisen kuolevan vuosittain perheväkivallan uhrina. Apua perheväkivaltaan voi hakea turvakodeista, poliisilta, rikosuhripäivystyksestä, sairaaloista ja terapiasta.

Teksti: Susanna Halonen
Kuva: Saija Honkala

Vallankäytön ulottuvuus osana minä- ja ihmiskuvaa,
Johannes Ojansuu

Saat itsesi lahjaksi muilta, oli filosofi Johannes Ojansuun puheenvuoron ja kanavan kaunis filosofia. Ajatuksena se kuullostaa armolliselta, eikö totta? Ihmisyys syntyy meille yhteisön osana; ympäristö vaikuttaa enemmän kuin geneettinen perimä. Ja minä kun olen aina kuvitellut olevani oman itseni tuote, enkä mitään muuta. Mutta Ojansuun mukaan minuus muodostuukin suhteistani toisiin, niin lähimmäisiini kuin tuntemattomiinkin. On jännittävää ajatella, ettei valtaa käytetäkään, vaan valta on. Michel Foucault'n sanoin se on kuin neutraali happi. Saan olla sellainen kuin olen, koska olen muodostunut valtasuhteiden tuloksena. Mihin sitten uskoa, koska Aristoteleskin on väittänyt ihmisen määräytyvän osana muita ja olevan sosiaalinen eläin?

Ojansuu käsitteli aihetta Valta filosofisena käsitteenä lähinnä ranskalaisen filosofin Michel Foucault'n (1926 - 1984) kautta. Kysymyksiä jäi leijumaan ilmaan, sillä eihän kaikkeen ole yhtä ja varsinaista vastausta. Mistä identiteetti tai valtakäsitys syntyy? Miten valta on tehnyt minusta sen, mitä olen? Jos tahdon kehittyä, kuinka se tapahtuu?

Alustuksessaan Ojansuu kertoi Foucault'n olleen vähemmistöryhmien puolustaja ja tutkija, itsekin marginaaliryhmään kuuluva. Lähinnä länsimaiseen kulttuuriin paneutunut Foucault on painottanut sitä, että vasta kun vallan rakenne ymmärretään, siihen voidaan alkaa vaikuttaa - sen yläpuolelle ei ihminen kuitenkaan voi koskaan päästä. Mutta alkaessaan ymmärtää valtaa ja valtasuhteita ihminen voi niiden kanssa olla ja elää, suvaitakin.

Seminaarin lyhyiden alustuksien jälkeen opiskelijat jatkoivat keskustelua asioita eri näkökulmia edustavissa kanavissa. Ojansuun kanavassa käytiin paikoittain oikein vilkasta keskustelua vallasta arkipäivässämme, ja sen muuttumisesta ajan sykleissä. Aikalaisena Foucault'n yksi massiivinen kohde ja määrittelyn lähde on toinen maailmansota. Kansalaissosialismin nousu (ja tuho), juutalaisvainot ja useat muut toiseuden tukahduttamiskeinot johtivat järkälemäiseen toiseuden tappioon. Jos mietitään valtaa, valtasuhteita ja minäkuvaa maailman historian kannalta, ei ykseyteen pyrkiminen liene koskaan ollut se oikea vaihtoehto, joka kantaisi positiivisia hedelmiä.
Toiseuden kunnioittamisen pitäisi sopia jokaisen filosofiaan - vai voiko mitään sanoa ehdottomasti?

Teksti: Kati Turunen
Kuva: Saija Honkala

Takaisin sivun alkuun

Huovutus monessa mukana elämässä,
huovuttaja Teija Jokivuo

Sain lahjaksi säkillisen villaa … mielenkiintoinen materiaali houkutteli muutaman päivän kurssille. Opittuani huovutuksen perustaidon puraisi minua lopullisesti huopakärpänen. Villa luonnistui käsissäni heti eläimen hahmoon; syntyi loikkaava jänis ja heti sen seuraksi muita eläinhahmoja; kettu, karhu, orava, hirvi, poro, lammas jne.

Huovutus teki tuolloin uutta tuloaan, käsityöläistenkään parissa ei paljon huopaa vielä näkynyt. Työni olivat persoonallisia ja omaperäisiä, niistä kiinnostuivat käsi- ja taideteollisuusalan myyjät, Helsky ja Pirkanmaan Kotityö. Omaperäinen huopatuote myi itse itsensä. Huopaeläimiäni on Suomen käsityön museon kokoelmissa ja ranskalainen Musèe de Feutre halusi myös ostaa töitäni.

Käsityöläisyyteni lähti mukavasti töitteni kautta vauhtiin ilman suurempia markkinointi-ponnistuksia. Tärkeää käsityöläisyydessä ja ylipäätään luovassa työskentelyssä on painottaa omaperäisyyttä. Jos ryhtyy myymään tuotteitaan eteenpäin, on muistettava oman luovuuden ja plagioinnin ero. Tekijöillä on töihin tekijänoikeussuoja, mikä on myös ohjaajan työssä olennaista tiedostaa.

Töitäni oli pian mukavasti myynnissä Suomessa ja kyseltiin niitä jo ulkomailtakin. Museot ja jälleenmyyntipaikat takasivat töilleni yhä uusia kiinnostuneita tahoja. Muutaman japanilaisen yrittäjän myyntikontaktin jälkeen otti yhteyttä sisustusalan yrittäjä Tokiosta, josta tulikin töilleni sikäläinen maahantuoja.

Näiden vuosien aikana kaipasin ammattia, jossa voisin jakaa käsillä tekemisen ja luovuuden iloa myös muille. Ohjaustoiminnan artenomiksi valmistuin viimeisimpien joukossa Riihimäellä juuri ennen Ohjaajainstituutin siirtymistä Hämeenlinnaan.

Olen toiminut Riihimäen kansalaisopiston opettajana lasten ja nuorten taiteen perusopetuksessa ja aikuisharrastajaryhmissä. Olen seuraillut huovutusharrastuksen "kultavuosia" opistotyössä. Harrastajien määrä tuntuu kasvavan ja huovutus tekniikkana pysyy pinnalla löytäen samalla erilaisia muotoja; silkkihuopa, neulahuopa jne. Hyvä niin, koska monimuotoinen tekniikka mahdollistaa persoonallisen tavan ilmaista itseään.

Nykyisin toimin päätoimisesti ohjaajana Keravalla Uudenmaan Erityishuoltopiirin päivätoimintakeskuksessa. Huovutus toimii monipuolisena aistikokemuksena, elämyksellisenä tekniikkana myös monivammaisen asiakasryhmän toimintana.

Työni huovan parissa onkin varsin monimuotoista: käsityöläisen luovasta työstä hyvin erilaisten ryhmien; lasten, aikuisharrastajien, monivammaisten ja autistien sekä asperger -henkilöiden, ohjaamiseen. Näin myös tapani ohjata huovutusta on vaatinut hyvin erilaisia näkökulmia, luovuutta ja olen löytänytkin varsin laajan pohjan ohjata tätä tekniikkaa - tekniikkaa, joka on edelleen lämpimästi lähellä minun sydäntäni.

Teksti ja kuvat:
Teija Jokivuo, ohjaustoiminnan artenomi
Mäkikuja 7
11100 Riihimäki
041- 546 31 26
teija.jokivuo@suomi24.fi

Teijan suosittelemia linkkejä:
Musee de Feutre:
http://www.ac-reims.fr/datice/bul_acad/hist-geo/bul05/feutre.htm
kansainvälinen huovuttajien yhteisö, The International Feltmakers Association: http://www.feltmakers.com/
huopaeläimiäni japanilaisella jälleenmyyjällä:
http://www.dee-plus.net/products/tepat-story/tpt-story-2r.html

Takaisin sivun alkuun

Ohjaustoiminnan opiskelija kertoo:
HUOVUTUS HARRASTUKSENA

Tässä CuRecin numerossa esitellään erilaisia huovutuksen ammattilaisia ja osaajia. Huovuttaminen ei kuitenkaan vaadi ammattitaitoa, vaikka ensimmäinen omakohtainen kokemukseni huovuttamisesta ainakin osoittautui vaikeammaksi, miltä se aluksi näytti. Teija Olenius on ohjaustoiminnan kolmannen vuosikurssin opiskelija, joka kertoo millaista huovutus on omana harrastuksena. Kuvissa esiintyy Teijan huovuttama liivi.

Kipinän huovuttamiseen Teija sai vuonna 1998, kun hän osallistui kansalaisopiston kurssille. Siitä lähtien huovutus on ollut Teijalle mieleinen harrastus, joka onnistuu myös kotona. "Huovutuksessa kiehtoo ensinnäkin materiaali", luonnonmateriaaleihin mieltynyt Teija kertoo. "Siinä kiehtoo myöskin monipuolisuus - villasta saa niin monenlaista. Vain mielikuvitus on rajana!"

Omilla ehdoilla

Teijan mielestä huovutuksen hyviin puoliin kuuluu se, että saa nopeasti aikaan mukavia tuotteita. Sopivan paikan löytäminen huovutusprosessille tuottaa joskus ongelmia, samoin joidenkin työ- tai apuvälineiden kuten erilaisten lestien hinnat rasittavat opiskelijan muutenkin niin kevyttä kukkaroa. "En osaa sanoa, mikä on vaikeinta itse huovutuksessa, sillä mahdollisuudet ovat rajattomat. Jos mokaa jotain, sen voi kyllä korjata monin tavoin", Teija kuvailee huovutuksen ominaisuuksia. Opettajan ohjaamaan huovutukseen verrattuna itsenäinen harrastaminen on Teijan mielestä nopeampaa, esimerkiksi eri työvaiheiden ongelmanratkaisussa. Ei ole kuitenkaan olemassa yhtä oikeaa tapaa huovuttaa. Teija on huomannut esimerkiksi kansalaisopiston opettajalla ja ohjaustoiminnan opettajilla olevan omanlaisensa tavat huovuttaa. Luultavimmin Teijallekin on muotoutunut viiden vuoden aikana oma tapansa tehdä töitä, kuten huovuttajalle tai kenelle tahansa käsityöläiselle tapahtuu taitojen rutinoituessa.

Nykyisin Teija huovuttaa siis kotonaan - useimmiten kylpyhuoneessa! "Kun inspiraatio iskee, villat saattavat olla viikonkin pienen kylppärin lattialla", Teija kuvailee ja toteaa märästä villasta lähtevän tuoksunkin soveltuvan luonnollisemmin wc-kylpyhuoneeseen kuin vaikkapa keittiöön - sielläkin harrastusta on tullut kokeiltua. "Ja mikä sen ihanampaa kui kesä, auringon lämpö ja voi huovuttaminen pihalla", hän huokaa. Minä tulin tosin miettineeksi, voiko kesähelteellä lämpimien villatuotteiden huovuttaminen olla virkistävää? No, ainakin saa huoletta läträtä vedellä!

Tekevälle sattuu - tekemällä oppii

Kuten itsekin olen kokenut huovuttamisen alkuvaikeuden, myös Teijalla on muistoja siitä, kun homman luuli olevan jo hanskassa, mutta hanskat olivat vielä ihan vähän hukassa… "Aivan harrastukseni alkuaikoina tilasin itselleni jumalattomasti villaa ja suunnittelin, että menen mökille ja huovuttelen siellä kaikessa rauhassa, lomailen ja teen kaikkea mukavaa villasta. Niinpä sulloin auton täyteen villaa ja mäntysaippuaa ja lähdin mökille", Teija kertoo virnuillen. Ilma ei kuitenkaan ollut suosiollinen ja vettä tuli kuin saavista koko viikon. Teija oli epähuomiossa jättänyt villat saunan kuistille pahvilaatikkoon ja jossain vaiheessa viikkoa hän muisti, että ne olivat jääneet sinne. "Kun menin katsomaan, villat olivat aivan märkänä!" Teija naurahtaa.

Hädissään kokemattomana ja tietämättömänä innokas huovuttaja luuli, että nyt hänen oli tehtävä märistä villoista jotain ja äkkiä. "Siinä vaiheessa en oikein osannut tehdä vielä mitään, mutta yritin tehdä mitä mieleen tuli ja yksistäkään kintaista ei todellakaan tullut kintaita vaan jotain aivan muuta…" Onpahan tässäkin asiassa Teijan mukaan valoisa puolensa: vieläkin on materiaalia, mitä käyttää esimerkiksi eläimiä täytettäessä.

Haastattelu: Lotta Hakkarainen
Kuvat: Alma Korhonen

Takaisin sivun alkuun

Alumnimme maailmalla

Hämeen ammattikorkeakuolun Wetterhoffin talon viidennessä kerroksessa yhden huoneen ovi on lähes aina auki. Oven ohi kulkeva näkee sisällä assistentti Katja Kokon, joka on uppoutunut työn tekoon tietokoneen äärellä. Aktiivinen alumni Katja Kokko valmistelee Korttelijouluun rusetteja

- Mitä ihmettä sinä oikein teet, sinähän olet artenomiohjaaja koulutukseltasi? Eikö sinun pitäisi olla ihmisjoukkojen keskellä sakset, liimat, villat ja vaikkapa paperit levällään pöydillä? kysyn.

- Kirjoitan laskuja opiskelijoille heidän ostamista tarvikkeista, huolehdin materiaalivarastosta ja teen tilauksia, joitakin töitä luetellakseni, Katja vastaa. Katja aloitti tänä syksynä assistenttina ohjaustoiminnan koulutusohjelmassa. Työhön kuuluu myös työskentelyä Wetterhoff-brandi -projektissa. Vapaa-aikoina Katja opettaa satunnaisesti Nastolan kansalaisopistossa sekä lasten ja nuorten käsityökoulu Intossa Hämeenlinnassa. Vuodesta 1998 Katja on ollut pääorganisaattorina Artjärven Villikkalan nuorisoseuran järjestämillä kesäleireillä.

- Tällä hetkellä valmistelen kovalla tohinalla Wetterhoffin korttelijoulua. Puran kutomon yhdet kangaspuut, vien ne toiseen taloon ja kokoan ne viikonlopuksi sinne. Niillä kangaspuilla saa korttelijouluun osallistuvat kokeilla kutomista ja joukolla valmistettu matto luovutetaan tapahtuman arpajaisvoittopalkinnoksi. Luulen, että kokemus kutomisesta voi jollekulle olla niin mieliinpainuva ja jopa uuteen harrastukseen johtava, että tämän siirtotouhun työläys tuntuu jo nyt vaivan arvoiselta.

- Korttelijoulu-tapahtumassa on paljon upeita käsitöitä myynnissä, siellä voi seurata käsityötaitajia puuhissan ja sitten siellä voi itsekin osallistua. Tämä on mainio paikka lähialuieden käsityöläisille esittäytyä ja toisaalta tutustua muiden töihin. Tapahtuma esittelee myös Wetterhoff-koulutusta ja esimerkiksi korttipajassa voi nähdä ohjaajaopiskelijoita toimissaan. Olemme tiedottaneet paljon ja yrittäneet kehittää tapahtumaa, lisää Katja.

- Osan työstäni teen siis Wetterhoff-nimen tunnetuksi tekeminen parissa. Tämä projekti alkoi vuonna 2002 ja se jatkuu aina vuoteen 2005 asti. Tavoitteena on varmistaa, että Wetterhoff-brandi olisi kilpailukykyinen myös tulevaisuudessa. Projektista vastaavat neljä organisaatiota, Fredrika Wetterhoff- säätiö, Wetterhoff Oy, Hämeen ammattikorkeakoulun sekä koulutuskeskus Tavastian kulttuurialan linjat. Projekti pyrkii kehittämään väylää, jonka kautta opiskelijat voisivat myydä ja markkinoida valmistamiaan tuotteita.

- Sinulla opiskelut ovat varmasti vielä tuoreesti muistissa. Mikä oli hauskinta opiskeluaikana ja millainen motto sinulla nyt on? kysyn.

- No, opiskeluaikoina pidin eniten ehkä punonnasta. Oli hienoa oppia tekniikat eri luonnonmateriaalien työstämiseen. Kun neljä vuotta opiskeli putkeen ja teki päivät ja illat käsitöitä, tuntuu nyt ihan vaihtelulta tehdä töitä tietokoneella. Mottona minulla nykyään elämässäni on "Eteenpäin vaan."

Tältä minustakin näyttää, kun jätän Katjan punaisten rusettien keskelle. Suuri punainen paperipöytäliina taipuu ohjaaja-artenomin käsissä Korttelijoulun koristukseksi saksien, villa- ja rautalangan avulla.

Wetterhoff-brandista lisää www.wetterhoff.fi

Teksti ja kuva Maija Rimpiläinen

Takaisin sivun alkuun

Wetterhoffin korttelijoulu

Wetterhoffin korttelijoulu on vuosittainen taidekäsitöiden, kädentuotteiden ja joulutuotteiden myyntitapahtuma. Tapahtumassa on aina myös ohjelmallista toimintaa, ja tänä vuonna mukana oli pajoja, joissa osallistujat saivat painaa itselleen joulupakettipusseja, tehdä kortteja ja paketteja. Maton kutomista pääsi myös kokeilemaan ja pienet lapsetkin saivat osansa ohjelmasta. Ohjaustoiminnan opiskelijoiden esittämät Tiernapojat viihdyttivät vierailijoita.

Villa- ja huovutustuotteita myivät muun muassa

• Neule Unia, Ritva Sariluoto: huopatuotteita, neulevaatteita
• tmi Saravila, Tarja Lampinen; kaulaliinat, viitat, liivit villasekoitteesta
• tmi Talvikki, Lea Ahvonen: villasukkia, kirjoneulesukkia
• Pipana huopatuotteet, Soili Jukola-Kytölehto: pieniä huopatuotteita
• Laimi Helkiö: huovutustöitä
• Mielus, Sara Anttonen: huovutettuja hattuja.
  

Takaisin sivun alkuun

Perttulan draamaryhmän Hirmuinen viikinki - Sarjakuvasta teatteriesitykseksi

"Puolen vuoden sotaretki on ohi. Hirmuinen viikinki saapuu väsyneenä kotiin. Kotona odottaa huolehtiva vaimo, herttaiset lapset sekä draamantajuinen koira."   Juha Lehtisen piirros

Näin kertoo ohjelmalehtinen vajaan tunnin mittaisesta koomisesta draamasta, joka on koottu Harald Hirmuinen-sarjakuvien pohjalta. Esitys on episodimainen, lyhyin kohtauksin etenevä, aiheet liikkuvat baarikäyttäytymisestä miehen ja naisen välisiin suhteisiin, johtajan rooliin sekä käsityksiin yhteiskunnasta. Episodimaisuudesta huolimatta esitys on eheä kokonaisuus erilaisista tilanteista, sekä ohjaajien ja näyttelijäpersoonien eläväinen näyte taidolla ja tunteella tehdystä työstä.

Osana vapaasti valittavia opintoja Perttulan erityisammattikoulun draamaryhmä on koonnut esityksen lavasteet sekä puvustukset omin voimin. Rekvisiittana näyttämöllä oli mm. pajuista tehdyt sermit sekä komea suoraselkäinen pajupunoksin koristeltu tuoli. Valaistuksen ja äänimaailman oli loihtinut HS-visioiden Hanna Ahrapalo todentuntuiseksi ja esitystä myötäileväksi.

Kuvakäsikirjoitus

Jo toinen laajamittainen esitys on saanut alkuideansa jo kesänkorvalla, dramatisoijat, Perttulan erityisammattikoulun erityisopettajat Minna Seppälä ja Marjut Tuppurainen kertovat. Käsikirjoituksenkin pohjana on nimenomaan kuvat muutamilla lisäyksillä tai muutettuna ajankohtaisemmiksi. Kuvat ovat olleet tukena opiskelijoille, ne helpottavat muistamista ja tekevät jutusta hauskemman. Ja hauskaa meillä oli suunnitteluvaiheessakin, hersyviä hetkiä käsikirjoituksen parissa viettäneet ohjaajat kertovat. Lisäksi esitysvaiheessa on mahtavaa seurata improvisaation virtaa, jos joskus jokin asia pääsee unohtumaan.

Projekti on kuitenkin pitkäkestoinen, alkanut jo syksyllä ja varsinkin nyt kun on paljon harjoiteltu, väsymys uhkaa tulla mukaan kuvioihin, ohjaajat miettivät huonoja puolia. Jännitys ja ramppikuume saattavat vaikuttaa arkeen, mutta myönteiset puolet ovat kuitenkin näkyvämpiä. Hiljaisemmat opiskelijat saattavat löytää keinon saada oma äänensä kuuluviin, ja yleisesti sosiaalinen rohkeus kasvaa ja vahvistuu, Seppälä miettii. Eri aloilta tulevat opiskelijat tutustuvat ryhmän kautta toisiinsa, tässä opitaan paljon muutakin kuin teatteria, yhteisöllisyys sekä yhteenkuuluvuus ovat merkittävä oheistekijä.

Tammikuussa sitten käydään vielä projektia läpi osallistujien kanssa henkilökohtaisella tasolla, lisäksi mietitään ajoitusta, mahdollisia muutoskohteita sekä mitä on opittu.

Viikingit

Näytelmän muhkeaääninen Harald, Janne Lakso, sekä moni-ilmeinen baarimikko/linnan opas Juha Lehtinen purkavat tilannetta hetkisen esityksen jälkeen ohjaajiensa kanssa. Naisnäkökulmaa Hirmuisessa Viikingissä edusti mm. Haraldin vaimoa Helgaa sarkastisen napakalla naisasenteella näyttelevä Marja Jalonen. Edellisen illan ensi-illan jännitys on taakse jäänyt, ja miehet ovat hyväntuulisia ja suorituksestaan ansaitusti tyytyväisiä. Lehtinen kertoo joutuneensa tekemään vielä lisäroolin lyhyellä varoitusajalla. Vuorosanat oli kuitenkin hyvin hallussa, ja esityksen jaksoittaisuudesta johtuen se ei haitannut muiden roolien vetämistä.

Voimakaksikko Helka ja Harald, Marja Jalonen ja Janne Lakso

Teeskentelemättömyys

Draaman ohjaaja, Hämeenlinnan kaupunginteatterin näyttelijä Harri Ikonen, on Perttulassa vanha tuttu. Yli kymmenen vuotta hän on käynyt ohjaamassa luovaa ilmaisua ja tekemässä teatterin maailmaa tutummaksi opiskelijoille. Ilmapiiri on niin aito ja teeskentelemätön, kai tämä terapiaa on puolin ja toisin, Ikonen miettii.

Tämä on toinen suurempi projekti, jota olen vetämässä, aluksi muutaman viikko tunnin verran, ja nyt loppuvaiheessa tahtia on kiristetty. Ryhmien vetäjät ovat harjoittaneet ryhmää sitten muulla ajalla. Hankalinta oli rytmittää näytös, paljon pieniä yksityiskohtia, jotka kuitenkin on muistettava. Onneksi into tehdä tätä on ollut valtava, ja mielestäni sarjakuvamaisuus on säilynyt hyvin, Ikonen miettii esityksen jälkeen silminnähden iloisena.

Ohjaaja purkaa näytöstä heittämällä muutaman vinkin ja kommentin näyttelijöilleen ja poistuu. Voidakseen palata uudestaan.

Teksti ja kuvat Kati Turunen

Takaisin sivun alkuun