Liikenteen sosiologiaa
Tila ja kulttuurinen identiteetti paluumuuttajalla
Nykyamerikkalainen käsityö
Näkökulmia nuorisokulttuuriin
Suomalaiset sitoutuvat vahvasti sekä työorganisaatioon että ammattijärjestöön
Yksinäisestä sankariopettajasta tiimiytyneeseen yrittäjään?
Ammatillinen opettajuus vuonna 2010
Unelmana pitkä, työteliäs ja viisas elämä

Liikenteen sosiologiaa: taksimatkan seurallisuus, liikenteen neuvottelut, automainosten näkökulmat

Toiskallio Kalle, väitös 2002
Helsingin yliopisto

Liikenteen sosiologiaa on Suomen ensimmäinen sosiologinen väitöskirja liikenteessä liikkumisesta ja autoilusta. Näkökulma on kaupunkilaisen taksinkuljettajan ja asiakkaan, kaupungin liikenteessä eri liikennemuodoilla liikkuvan, sekä automainoksia lukevan ja katselevan toimijan. Näissä kaikissa perustilana on epäpersoonallisuus, josta hetkittäin poiketaan läheisemmältä vaikuttavaan yhteyteen.

Pääväite on, että vaikka katuliikenne ja jopa automainonta vaikuttavat epäsosiaalisilta, ne ovat sosiaalista toimintaa – toiminta on vain muodoltaan epäpersoonallista. Epäpersoonallisuus on liikenteen sosiaalisuuden kantava voima. Liikenteessä liikkujien samuuteen sopeutumisen moraalinen periaate. Tärkeintä on itsen ja tilallisten oikeuksiensa korostamisen sijaan sopeutuminen yleiseen epäpersoonalliseen liikennevirtaan. Durkheimin negatiivisen kultin tapaan kaikkien tulee välttää henkilökohtaisten halujen hallitsematonta esiinpyrkimistä. Positiivista kulttia puolestaan edustaa vaatimus ottaa toisten tarpeet huomioon. Tältä pohjalta arvioidaan itseä ja muita liikkujia. Silti henkilökohtaisen tilanoton strategiat ovat rikkaat.

Liikenteelle tyypillinen henkilöhtainen etäisyys ja indifferenssi suhteessa muihin liikkujiin mahdollistavat yksilöllisen vapauden tunteen - ja kokonaisuuden toiminnan, kun vapaudutaan yksilöllisistä tahdoista ja elämyksistä. Niin tilanteiset mm. vauhdin tai katsekontaktin avulla käydyt 'reittineuvottelut', kuin moraalisesti sävyttyneet julkiset neuvottelut sopivaisesta sääntöjen soveltamisen asteestakaan eivät ole merkki "vääristä asenteista" tai puutteellisista liikennesäännöistä.

Koska taksi on liikenneoloissa sosiaalisen vuorovaikutuksen kannalta erityisen tiheä puolijulkinen tila, jossa yksityisyyden ja julkisuuden väliset jännitteet on joka kyydin aikana ratkaistava aina uudelleen, sitä käytetään usein kaupunkilaisuuden symbolina. Sen kiinnostavuutta lisää, että se sijoittuu lukuisten peruskategorioiden väliin. Automainosten sisältö, ominaisuuksien luetteleminen ja piilevät viittaukset sosiaaliseen vertailuun, ei ole juurikaan muuttunut sadassa vuodessa. Ihmisiä ja erityisesti tavallisia käyttäjiä niiden kuvamaailmassa on kuitenkin yhä vähemmän.

Jatkossa liikennettä tulisi tutkia rationaalisen paikasta toiseen liikkumisen lisäksi myös sosiaalisena kanssakäymisenä ja olotilana jossa liikkujat nähdään sosiaalisina toimijoina, ei vain sääntöjä noudattavina tai niitä rikkovina käyttäytyjinä. Tutkimusaineisto: yleisten tilastojen lisäksi useiden vuosien ajan koottu osallistuva havainnointi, kuusi temaattista ryhmä- ja kymmeniä yksilöhaastatteluita sekä 700 automainosta.

Tekstin referoinut Saija Honkala lähteestä:
http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/vaitokset.nsf/

Takaisin sivun alkuun

Tila ja kulttuurinen identiteetti paluumuuttajalla

Reijonen Merja, väitös 2002
Tila ja kulttuurinen identiteetti. Entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden paluumuuttajien kulttuurisen identiteetin muodostuminen Suomessa asutun vuoden aikana
Helsingin yliopisto

Tutkimuksessa tarkastellaan ja pyritään tekemään näkyväksi entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen tulleiden paluumuuttajien kulttuurisen identiteetin muodostumista heidän ensimmäisen Suomessa viettämänsä vuoden aikana. Näkökulmana ovat paluumuuttajien omat teot ja kokemukset.

Kulttuurisen identiteetin ajatellaan kehittyvän tilaan sijoittuvassa identifikaatioprosessissa. Identifikaatio eli tunne johonkin kuulumisesta prosessoituu maahanmuuttajan konkreettisissa ja abstrakteissa sekä läsnä- että poissaolevana saavuttamista osallisuuden tai osattomuuden kokemuksista. Keskeinen kysymys on se, miten ja mihin tilaan maahanmuuttajat sitovat kulttuurisen identiteettinsä rakentamisen ensimmäisen vuotensa aikana uudessa maassa ja kulttuurissa. Tila ymmärretään työssä lähtökohdiltaan sosiaaliseksi, mutta kuitenkin yksilön elämässä kokemukselliseksi ympäristöksi. Paikat taas ovat jaettuja tiloja.

Tutkimusaineisto on kerätty pääosin haastattelemalla 15 paluumuuttajaa tai paluumuuttajan puolisona Suomeen muuttanutta henkilöä vuoden välein yhteensä kolme kertaa. Aineiston analyysin tuotteet esitetään kollaaseina. Kollaasit kuvaavat maahanmuuttajien kaksinaisen olemassaolon muotoa ja välitilaan sijoittumista. Jokainen kollaasi kuvaa yhtä maahanmuuttajan identifikaation tilaa. Kollaasien luonteeseen liittyen ne saattavat olla keskenään päällekkäisiä ja ristiriitaisiakin.

Kollaasien otsikot ovat:
'Minä olen kuka minä olen * henkinen kodittomuus'
'Mihin minä kuulun * kyseenalaistava etnisyys'
'Ollaan ikään kuin * asettuminen todellisuuteen',
'Anonyymi ja paikaton osallisuus'
'Uni- ja haavetilojen sallivuus ja ironian osuvuus'
'Nykyisyys vaatii unohtamista ja kieltämistä'
'Rakastavan silmä välttelevä katse',
'Loittoneva menneisyys ja tulevaisuus'
'Ulkopuolisuuden tunteesta kohti kuulumisen tunnetta'.

Kollaasit ovat fragmentaarinen aikaan, paikkaan ja haastateltavien elämänhistoriaan sidottu kuvaus, joka alkaa vain muutama kuukausi heidän Suomeen muuttamisensa jälkeen ja loppuu vähän yli vuoden päästä alkamishetkestään. Ne kuvaavat identifikaatioprosessia henkilökohtaisella tasolla oman eletyn elämän menetysten ja luopumisten kautta muodostuvaksi jatkuvaksi kertomukseksi, joka tapahtuu muodottomassa tilassa, jossa kaikki on vielä voitettavissa.

Tekstin referoinut Saija Honkala lähteestä:
http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/vaitokset.nsf/

Takaisin sivun alkuun

Nykyamerikkalainen käsityö

Anna-Marja Ihatsu, väitös 2002
Making Sense of Contemporary American Craft
Joensuun yliopisto

Anna-Marja Ihatsu selvittelee käsityötieteen alan väitöskirjassaan, mitä englanninkielinen käsite ja kulttuurinen ilmiö ’craft’ merkitsee Amerikan Yhdysvalloissa. Nuoren käsityötieteen alan perustutkimuksen tarve ja lisääntyvä kansainvälinen vuorovaikutus ovat antaneet alkusysäyksen tälle tutkimukselle. Craft-käsitteestä selvitetään mm. missä ja millaisena se ilmenee, millä tavoin se ymmärretään ja mitkä ovat keskeisiä asioita sen määrittämisessä. Craft-ilmiötä, josta aikaisemmin käytettiin nimitystä ’handicraft’, tarkastellaan myös laajemmassa kulttuurikontekstissa vertaamalla sitä sekä brittiläiseen että suomalaiseen käsityöhön.

Lähtökohtaolettamuksena on ollut, että ’craft’ on lähin englanninkielinen vastine suomen käsityö-käsitteelle. Keskeisimpänä tutkimusaineistona on 80 artikkelia eri julkaisuista vuosilta 1985-1998, joissa amerikkalaiset tutkijat, taiteilijat, käsityöläiset, opettajat ja monet muut taide- ja käsityöalan ammattilaiset analysoivat ja pohtivat craft-ilmiötä. Tutkijan omia havaintoja Yhdysvaltoihin tehdyltä kuuden kuukauden opintomatkalta vuonna 1998 on käytetty tämän perusaineiston tukena.

Tulkimusmenetelminä on käytetty semiotiikkaa ja hermeneutiikkaa sekä analyysimenetelminä fenomenografiaa ja grounded theory (GT) -menetelmää. Menetelmiä on sovellettu tämän tutkimuksen tarpeisiin jokseenkin vapaasti.

Tutkimustulosten mukaan taide ja toisen maailmansodan jälkeinen historia ovat keskeisimmät tekijät nykyamerikkalaisen craft-käsitteen määrittelyssä. Ennen toista maailmansotaa käsityön ja taiteen vuoropuhelu Yhdysvalloissa pohjautui eurooppalaiseen keskusteluun, mm. englantilaisen Arts and Crafts -liikkeen tai saksalaisen Bauhaus-koulukunnan esittämiin ajatuksiin, mutta se sai omat kansalliset piirteensä sodan jälkeen. 1950-luvulla perinteinen käsityö alkoi voimakkaasti lähestyä taidetta ja synnytti taidemuodon, jota kutsutaan nimellä ’craft’, ’craft art’ tai ’art in craft media’ (käsityön tekniikoin tehty taide). Koska ’craft’ edelleen merkitsee myös perinteisempää käsityötä, keskustelu taiteen ja käsityön rajoista ja kriteereistä on vilkasta. Se on jakanut yhteisen toimintakentän kahteen leiriin, joiden mukaan käsityö joko on taidetta tai ei ole taidetta.

Amerikkalaisen käsityön piirteitä on myös ammattimaisuus, joka näkyy mm. tuoteinnovaatioina, viimeisteltyinä tuotteina tai vilkkaana kaupankäyntinä. Tekniset innovaatiot ja muut uudet asiat jaetaan avoimesti toisten kanssa. Käsityöyrittäjyyden varjopuolena on kuitenkin se, että käsityö tuotteistetaan kuten massatuotannossa: sillä pyritään pikemminkin luomaan tarpeita kuin tyydyttämään niitä. Jos amerikkalaista käsityötä tai taidekäsityötä verrataan vastaaviin brittiläisiin ja suomalaisiin ilmiöihin, taiteella ei näytä näissä eurooppalaisissa kulttuureissa olevan ihan niin suurta merkitystä kuin Yhdysvalloissa.

Toisaalta brittiläinen ja amerikkalainen käsityö ja taidekäsityö ovat lähempänä toisiaan kuin amerikkalainen ja suomalainen, koska suomalainen käsityö tässä vertailussa on lähempänä muotoilua kuin taidetta. Yhteisenä piirteenä näillä kaikilla kuitenkin on käsityön alistettu tai syrjitty asema taiteeseen ja muihin kulttuuri-ilmiöihin nähden.

Lähde:
http://www.joensuu.fi/tutkimus/index.html

Takaisin sivun alkuun

Näkökulmia nuorisokulttuuriin -
etnografiaa ja punkkareiden elämäkertoja

Ritva Raippa, väitös 2002
Punkin kaksi vuosikymmentä: etnografiaa ja punkkareiden elämäkertoja
Joensuun yliopisto

Tutkimuksessa käsitellään punkkia kulttuurisena ilmiönä ja yksilön elämänkulun osana. Näkökulmana tutkija on käyttänyt merkityksenantoa ja identiteetin rakentamista. Raippa lähestyy punkkia niistä merkityksistä, joita punkkarit itse kulttuurilleen antavat ja vastaa perustellen siihen, onko punk ala-, vasta- vai vaihtoehtokulttuuri. Lisäksi hän tarkastelee punkkareiden elämänkulkua ja identiteetin rakentamista ja etsii vastausta kysymykseen, mitä punkkulttuuriin kuuluminen on merkinnyt ja merkitsee punkkarille.

Hän on tutkinut punkkarin elämäkertaa sekä sitä, miten punkkulttuuriin liittyminen on tapahtunut, millaisia ovat punkkarin kotiympäristö, koulu, harrastukset ja vapaa-aika, koulutus, työ ja tavoitteet sekä miten mahdollinen punkista irrottautuminen on tapahtunut.

Raippa on tyypitellyt punkkarit toveripiiristä vaikutteita ottaviin ryhmäpunkkareihin, päihteitä runsaasti käyttäviin päihdepunkkareihin, pukeutumista tärkeänä pitäviin tyylipunkkareihin ja maailmaa parantamaan pyrkiviin aatepunkkareihin. Lisäksi hän on tyypitellyt punkkarit myös elämänkulkujen perusteella vakiintuviin, alisuoriutuviin ja syrjäytyviin. Tämä tyypittely kuvaa haastatteluajankohdan elämäntilannetta, joten se ei ole ennuste. Alisuoriutuvasta ja syrjäytyvästä voi tulla selviytyvä. Henkilöissä voivat yhdistyä eri tyypit tai he voivat sijoittua kahden eri tyypin välimaastoon. Tyypittely toimii siis eräänlaisena pelkistäjänä, jonka pohjalta on helpompi hahmottaa punkin merkityksiä elämänkulkuun.

Punkkarin antamalla punkkulttuurin merkityksellä on yhteys elämänkulkuun. Päihdepunkkari jatkaa helposti alkoholinkäyttöä suosivaa elämäntapaansa nuoruusiän yli, mikä voi aiheuttaa yhteiskunnasta syrjäytymistä. Aatepunkkarin elämänkulku jatkuu usein vaikuttamiseen pyrkimisenä ja erilaisista elämänvaiheista selviytymisenä, tavoitteita ja päämääriä kohti pyrkimisenä sekä elämänkulun vakiintumisena. Ryhmä- ja tyylipunkkareissa on eniten alisuoriutuvia. Heillä olisi resursseja sekä koulutukseen että haastaviin työtehtäviin, mutta heiltä joko puuttuu motivaatio tai rohkeus tehdä ratkaisuja. Keskeisenä väitöstutkimuksen näkökulmana on erilaisuuden ja erottautumisen ymmärtäminen.

Tutkimus lisää tietoa punkkulttuurista ja erilaisuudesta sekä siitä, millaisia seurauksia punkkulttuuriin kuulumisella on elämänkulkuun. Tutkimus antaa näkökulmia sekä nuoruuttaan parhaillaan eläville että kasvattajille: vanhemmille, opettajille sekä nuoriso- ja sosiaalityöntekijöille.

Referoinut Saija Honkala lähteestä
http://www.joensuu.fi/tutkimus/index.html

Takaisin sivun alkuun

Suomalaiset sitoutuvat vahvasti sekä työorganisaatioon että ammattijärjestöön

Pertti Jokivuori, väitös 2002
Sitoutuminen työorganisaatioon ja ammattijärjestöön
Jyväskylän yliopisto

Yksilöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa yhteisyyden ja kollektiivisten siteiden väitetään usein olevan hauraita. Pertti Jokivuoren tutkimus osoittaa kuitenkin, että suomalaiset palkansaajat ovat erittäin sitoutuneita organisaatioonsa, jossa he työskentelevät ja ammattijärjestöönsä, johon he jäseninä kuuluvat. Vahva side työorganisaatioon kulkee käsi kädessä ammattijärjestöön sitoutumisen kanssa.

Lähes puolet suomalaisista palkansaajista on kaksoissitoutuneita eli heillä on vahva side sekä työorganisaatioon että ammattijärjestöön. Vain joka kymmenennellä suhde sekä työorganisaatioon että ammattijärjestöön on hatara. Heikosti sekä organisaatioon että ammattijärjestöön sitoutuneille ovat tyypillisiä kielteiset kokemukset organisaation yhteistyö- ja neuvottelusuhteista. Yksipuolisesti organisaatioon sitoutuneita on kolmannes. Heillä on hyvät vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä, he kokevat työtyytyväisyyttä ja he odottavat työsuhteensa kehittyvän myönteisesti. He kokevat itse pystyvänsä edistämään omia etujaan työelämässä eivätkä perusta palkansaajien kollektiivisesta edunvalvonnasta.

Vain ammattiliittoon sitoutuneiden ryhmä on pienin eli 7 prosenttia palkansaajista. He sitoutuvat ammattiliittoon, koska he kokevat liittonsa ajavan työntekijöiden etua työnantajaa vastaan. Tämän ryhmän kokemusmaailmaa leimaavat heikot vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä ja työtyytymättömyys. He kokevat työsuhteensa kehittyneen viime vuosina kehnosti ja työpaikan säilyminen on heistä epävarmaa. Kaksoissitoutuneet sitoutuneimpia työhönsä.

Vaikka yhteistyöhön perustuvaa työelämän suhteiden ilmapiiriä voidaankin pitää kaksoissitoutumisen mahdollistajana, ei kaksoissitoutuminen ole vain pelkkä työelämän suhteiden tuottama ilmiö. Kaksoissitoutuneet ovat ryhmä, jonka käyttäytymisessä ja asenteissa on, muilla tavoin sitoutuneisiin verrattuna, eroja silloinkin kun näitä ryhmiä tarkastellaan yhteistyöhön tai vastakkainasetteluun perustuvassa työelämän suhteissa. Toisin sanoen, kaksoissitoutuneet poikkeavat monien ominaisuuksien suhteen muista sitoutumistyypeistä myös silloin, kun työelämän suhteiden ilmapiiri koetaan samalla tavalla (hyvä-neutraali-huono). He ovat muihin verrattuna kiinnostuneempia työyhteisönsä talouden kehityksestä ja heillä on muita voimakkaampi kollektiivinen työorientaatio. He ovat lisäksi kaikkein sitoutuneimpia työtehtäviinsä.

Lisätietoa: Pertti Jokivuori, puh.(014) 260 2939 tai 050-375 9795,
Tiedottaja Liisa Harjula, puh. (014) 260 1043, mailto:tiedotus@jyu.fi

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology And Social Research 206, 2002. ISBN 951-39-1368-6, ISSN 0075-4625. Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 014-260 3487, mailto:myynti@library.jyu.fi

Lähde: http://vihta.jyu.fi/tiedotusfoorumi.nsf/

Takaisin sivun alkuun

Yksinäisestä sankariopettajasta tiimiytyneeseen yrittäjään?

Jyrki Jokinen, väitös 2002
Aikuisopettajan identiteetti. Yksinäisestä sankariopettajasta tiimiytyneeseen yrittäjään?
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna.

Jokisen väitöskirjassa on tarkasteltu aikuisopettajan identiteettiä ja sen muuttumista koulutuspoliittisen ja oppilaitosten tehtävien muutoksen kontekstissa. Kohdeorganisaatiot olivat aikuiskoulutuskeskus, aikuislukio ja kansalaisopisto.

Tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen elämänkertametodi. Tutkittavina oli 20 aikuisopettajaa mainituista oppilaitosmuodoista. Tutkimuksen teoreettisessa osassa ihmisen minä-identiteetti jaettiin alaidentiteetteihin, joiksi valittiin empiirisen aineiston perusteella persoonallinen, sosiaalinen ja ammatti-identiteetti.

Tutkimustuloksena voitiin todeta, että varsinkin aikuisopettajan ammatti-identiteetti poikkeaa selvästi eri oppilaitosmuodoissa, jonka selittäjänä on ennen kaikkea kunkin oppilaitoksen toimintaympäristö, oma organisaatiokulttuuri ja historia. Koulutuspolitiikalla aikuisoppilaitosten välille luotu näennäinen kilpailutilanne erityisesti maksupalvelukoulutuksen alueella on vaikuttanut kielteisenä muutoksena aikuiskoulutuskeskusten ja kansalaisopistojen joidenkin opettajien ammatti-identiteettiin. Muutamien opettajien kohdalla voidaan puhua jo identiteettikriisistä, joka ilmenee mm. jaksamisongelmina. Aikuisopettajan identiteetti on näin vähitellen työn kuvan muutosten myötä muuttunut, vähiten aikuislukioissa. Kaikki aikuisopettajat ovat hyvin sitoutuneita omaan oppilaitosmuotoon: ollaan nimenomaan esim. kansalaisopiston opettajia.

Persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin alueilla ei oppilaitosmuodolla ollut selittävänä tekijänä niin suurta merkitystä lukuunottamatta persoonallisen identiteetin teemaa koulutushistoria ja urapolku, joissa oli selviä eroja. Sosiaalinen identiteetti näyttäytyi samankaltaisena muiden tukimustulosten kanssa: aikuisopettaja on ihmissuhteissaan toisaalta moderni, toisaalta postmoderni.

Lähde: Lehdistötiedote
http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2002080.html

Takaisin sivun alkuun

Ammatillinen opettajuus vuonna 2010

Ilkka Vertanen, väitös 2002
Ammatillinen opettajuus vuonna 2010 Toisen asteen ammatillisen opettajan työn muutokset vuoteen 2010 mennessä
Tampereen yliopisto,
Tampereen yliopiston ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna.

Ammatillinen koulutus ja ammatillisten opettajien työ on vuosien varrella kokenut suuria muutoksia ja muutosvauhti vain kiihtyy. Millaista ammatillista koulutusta edellytetään vuonna 2010 ja millaista on silloin opettajan työ? Tutkimuksessa on haettu vastauksia näihin kysymyksiin.

Tutkimus koskee toisen asteen ammatillista koulutusta, jonkin verran on tarkasteltu myös ammatillista aikuiskoulutusta. Tutkimus pohjautuu vuosina 1998-2001 tehtyihin neljään osatutkimukseen, joista laajin on Opetushallituksen koordinoima opettajien koulutustarpeita selvittänyt projekti (OPEPRO).

Tutkimus on luonteeltaan tulevaisuusorientoitunut tutkimus, jossa tiedonhankinta tapahtui laadullisen tutkimuksen menetelmin. Osatutkimusten tiedonhankinnassa on hyödynnetty kirjallisuutta, eri intressiryhmien aikaisemmin tekemiä selvityksiä ja raportteja ja erilaisissa foorumeissa käytyjä keskusteluja. Tiedonhankintaa täydennettiin kyselyillä.

Tutkimustyön oleellisena osana oli työseminaareissa asiantuntijoiden kanssa käydyt prosessoivat keskustelut. Uudenlainen toimintaympäristö, lisääntyvä yhteistyö ja verkottunut toimintatapa, uudet pedagogiset virtaukset ja 2000-luvun aikuisopiskelijat omine odotuksineen muuttavat opettajan työnkuvaa ja roolia. 2000-luvun opiskelijat ovat modernin aikakauden opiskelijoita, joilla on edessään erilaisia tulevaisuuspolkuja. Työelämästä tulevien paineiden lisäksi myös opiskelijoiden odotukset, tarpeet ja valinnat tulevat asettamaan niin koulutuksen järjestäjän kuin opettajankin uuteen tilanteeseen.

Ammatillisen opettajuuden keskeisinä alueina ovat opettajan oma persoonallisuus, sosiaalisuus, vuorovaikutustaidot sekä ammatilliset toimintavalmiudet. Opettajuus ei ole kerran hankittu pysyvä ominaisuus, vaan se kehittyy jatkuvasti. Opettajuus kehittyy ihmissuhdeammattina, jossa korostuu valmius kohdata lisääntyvä oppijoiden erilaisuus, työympäristön vaihtelu ja ympäröivän yhteisön odotusten kirjo.

Uudistuvan oppimiskäsityksen myötä opettajan työssä korostuu yhä enemmän myös taito käyttää työelämää oppimisympäristönä, kyky ottaa monipuolisesti huomioon alan kulttuuri ja sen kehittäminen sekä taito simuloida käytännön tilanteita ja osoittaa teorian ja käytännön yhteydet todellisissa tilanteissa.

Opettajan omalle ammatilliselle osaamiselle asetetaan tulevaisuudessa entistä suuremmat vaatimukset. Työelämäyhteyksien ja kouluyhteisön sisäisten oppimisen mahdollisuuksien hyödyntämisen tulisi olla oppilaitoksen arkea. Yhteiskunnan ja työelämän lisääntyvät muutokset asettavat ammatillisen opettajan työlle suuria vaatimuksia.

Tutkimus tuo uutta näkemystä ammatillisen koulutuksen ja ammatillisen opettajankoulutuksen kehittämiseen. Väitöskirjan tietoja voivat hyödyntää opetushenkilöstön lisäksi opetusalan hallintoviranomaiset, ammatilliset opettajakorkeakoulut, opettajien täydennyskoulutuksen tarjoajat, yritysten ja muiden työpaikkojen edustajat sekä muut koulutuksesta kiinnostuneet.

Lähde: http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2002079.html

Takaisin sivun alkuun

Unelmana pitkä, työteliäs ja viisas elämä

Maija Vesala-Husemann, pro gradu -tutkielma 2002
Unelmana pitkä, työteliäs ja viisas elämä.Ikääntymisen diskurssit ammattikasvatuksen haasteena.
Tampereen yliopisto

Tutkielman tarkoituksena oli kuvata ikääntymiseen ja työelämän muutoksiin liittyviä käsitteitä, puhetapoja ja näkökulmia, ja selventää yksilöiden ja yhteisöjen ikääntymisen haasteita ammattikasvatukselle. Edelleen tutkielmassa tarkoituksena oli selventää muutoksen, merkityksen ja diskurssin käsitteitä, ja niiden käyttöä tutkimuksessa.

Diskurssien analysoinnissa ja nimeämisessä tutkijan tulkinta on olennaista. Tutkielmassa ikääntymisen ja työelämän muutosten kuvaus on samalla tutkijan tulkintaperusteiden kuvausta. Ikääntymistä lähestyttiin seuraavista näkökulmista: Ikääntyä vai vanhentua?
Ikääntymisen tutkimuksen moninaisuus ja monitieteisen tutkimuksen haasteet. Pitkä ikä yhteiskunnallisena tavoitteena.
Ikääntymisen ilmiö globaalisti ja Suomessa.
Ikääntyminen ja aikuisuus.

Työelämän ja ikääntymisen yhteyksiä kuvattiin seuraavasti:
Ikääntyminen ja työttömyys.
Työvoimapulan ennakointi ja ikääntyminen.
Muutokset työssä ja työn tekemisessä.

Lisäksi analysoitiin ammatti- ja ura-käsitteitä. Ammattikasvatusta tarkasteltiin kasvatustieteen lähtökohtien ja ammattikasvatuksen määrittelyn avulla.

Johtopäätöksissä todettiin, ettei ikääntymisen diskurssien nimeäminen tutkielmassa ole tarpeen. Olennaiseksi todettiin diskurssin käsitteen ja tutkimuksen taustasitoumusten selventäminen. Diskurssien tulkinnoissa ja nimeämisessä merkittäväksi todettiin sekä tutkijan esiymmärrys ja näkemykset aiheesta että innovatiivisuus ja argumentoinnin pätevyys.

Avainsanat: ikääntyminen, työelämä, ammattikasvatus, diskurssi

Lähde: http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.phtml?id=11123

Takaisin sivun alkuun