Marjatta
Merikanto-Martikainen: Runoja
Opettava "kaupunkilegenda": elämän
peruskivet
Marjatta
Merikanto-Martikainen:
Runoja
Kuinka
voisin
litteäkupukantaruuvilla
ja rusettitulpalla
kiertää asiat
niin kiinni,
ettet voisi
niitä repostella.
Vääntäisin hampaat kireänä.
Kiertäisin kuin pyykätyn
jokamiehen
lakanan.
Jo helpottaisi
ihmissuhdeongelmien vyyhti.
_______
Kiertoilmaustutkija
laulaa
karvaiseen mikrofoniin.
Kaurapuuro palaa pohjaan.
Heinätaskuinen
kulkee vailla päämäärää.
_______
Hopeaisilla
saksillani
leikkaan
Ojajärven ryppyisen
kuunsillan poikki.
Mitään ei tapahdu.
Kuu itse leikkaa
siltansa miten tahtoo.
_______
Se asuu
värimintun
kolmannessa kukkatupsussa.
Sade on lakannut.
Kuu tirkistää pilven takaa.
Silloin se muistaa.
_______
Kun
kukkii
Kääpiömanteli.
Sinut kutsun katsomaan.
Sen mantelin kukkia
et usko kuitenkaan.
Ei lehtiä,
kukkia, kukkia vaan.
Kääpiömanteli kukkii,
kun muut ei puhahdakaan.
Marjatta Merikanto-Martikainen on riihimäkeläisen Samuli Parosen seuran jäsen. Runot julkaistu tekijän luvalla.
Lisätietoja Samuli Parosen seurasta: http://www.tavastia.sci.fi/Osoitteita/Kirjallisuus.htm
Opettava "kaupunkilegenda": elämän peruskivet
Seuraava opetustarina on kulkeutunut minulle kopion kopiona yhdeltä ystävältäni. Vaikkapa numeromme teemaan sopivana julkaisemme sen tässä. Mitkä ovat sinun elämäsi kestävät peruskivet?
- - Eräänä päivänä arvostetun ENA:n ("college for senior civil servants") professori pyydettiin pitämään luento tehokkaasta ajankäytöstä n. 15 hengen ryhmälle. Tämä luento oli vain yksi osa päivän tiiviistä ohjelmsta, ja professorilla oli vain tunti aikaa käytettävänään.
Seisoen tuon nk. eliittiryhmän edessä tarkastellen jokaista osanottajaa professori sanoi: "Teemme pienen testin." Hän otti pöydän alta hyvin suuren lasipurkin, jonka asetti eteensä pöydälle. Sitten hän kaivoi esiin tusinan verran tennispallon kokoisia kiviä, jotka hän laittoi purkkiin yksitellen. Kun purkki oli täynnä eikä sinne olisi voinut lisätä enää yhtään kiveä, professori katsoi "oppilaitaan" ja kysyi: "Onko purkki täynnä?" Ryhmä vastasi melkein yhteen ääneen: "Kyllä!" Odotettuaan muutaman sekunnin professori kysyi: "Oletteko varmoja?"
Tämän sanottuaan hän kumartui uudestaan nostaakseen pöydän alta pikkuruisen rasian täynnä soraa. Hän kaatoi soran suureen purkkiin. Sora valui suurempien kivien lomaan - aina purkin pohjalle asti.Professori kysyi jälleen: "Onko purkki täynnä?" Hänen älykkäät kuuntelijansa alkoivat ymmärtää "leikin" juonen. Yksi heistä vastasi: "Luultavasti ei."
"Hyvä", sanoi professori kumartuen nostamaan pöydän alta pikkuruisen rasian täynnä hiekkaa. Hän kaatoi hiekan suureen purkkiin, jolloin hiekka valui suurempien kivien ja soran jättämiin rakosiin. Taas kerran hän kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?" Tällä kertaa kuulijakunta vastasi epäröimättä: "Ei."
"Hyvä", sanoi professori. Ja kuten kaikki osasivat odottaa, professori otti kannullisen vettä, jolla hän täytti suuren purkin ääriään myöten. Sitten hän katsoi kuulijaryhmää ja kysyi: "Mikä on totuuts, jonka tämä testi meille opettaa?" Kaikista rohkein kuulijoista vastasi: "Se osoittaa meille, miten silloinkin, kun kalenterimme on täpösen täynnä, voimme aina lisätä sinne yhden tapaamisen tai kokouksen."
"Ei", sanoi professori, "se ei ole vastaus, jota etsin. Totuus, jonka opimme, on seuraava: jos emme laita ensin suuria kiviä purkkiin, emme saisi niitä kaikkia sinne enää lainkaan."
Salissa vallitsi täydellinen hiljaisuus kaikkien miettiessä asiaa. Ja professori jatkoi: "Mitkä ovat näitä suuria kiviä teidän elämässänne? Onko se terveys? Perhe? Ystävät? Unelmien toteuttaminen? Tehdä sitä, mistä pitää? Uskoa siihen, mitä pitää hyvänä? Opiskella? Rentoutua? Vai jotain ihan muuta?"
"Täytyy vain muistaa laittaa nämä kivet ensimmäisinä purkkiin. Muuten saatamme epäonnistua kaikessa. Jos laitamme tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi toisarvoiset pikkuasiat (soraa ja hiekkaa), täytämme elämämme pelkillä pikkuseikoilla, ei meille enää jää aikaa todella tärkeille asioille", professori sanoi."Älkää siis unohtako kysyä itseltänne toisinaan, mitkä ovat teidän elämänne suuret kivet. Ja laittakaa ne sitten ensin purkkiinne", professori heilautti hymyillen kättään kuulijoilleen ja poistui salista. - -
Jäi miettimään professorin hyvin viisasta opetusta. Todellisen viisauden lähteelle pääsee vasta kuuntelemalla syvempää minäänsä, joka asuu alitajunnassa. Oneksi meidän alitajuntamme syvyyksissä on se viisas voima, joka kantaa meitä päivästä toiseen. On vain muistettava pysähtyä välillä miettimään. Meidän on uskottava itseemme, läheisiimme ja siihe, mitä pidämme hyvänä sekä mielikuvaamme siitä, mitä todella tahdomme. Myös kannustamalla toisia voimme olla siltana heidän onnistumiselleen.
Opetustarinan
ja jälkipohdinnan välitti
Malla Kaartinen
