Luovuuteen ohjaaminen -konferenssin satoa ja tunnelmia
Luovuuden lumous - mitä luovuus on ja voiko sitä opettaa?
Uusi juttusarja: Mitä löytyy kassistasi?
Uusi juttusarja: Alumnimme maailmalla
Tukea kulttuurilehdille, alan vaikuttajille

Luovuuteen ohjaaminen -konferenssin satoa ja tunnelmia

Valtakunnallinen ohjaustoiminnan konferenssi 2002: Toikan show'sta ja professorin flow'sta Bellmannin krouviin, mutta kentällä kaivataan alan arvostuksen nousua.

Näyttelijä Markku Toikka aloitti valtakunnallisen ohjaustoiminnan konferenssin 2002 räväkällä stand-up-esityksellään ja napakalla luennollaan. Professori Jussi T. Koski Helsingin yliopistosta jatkoi aiheesta 'Luovuuden lumous. Mitä se on ja voiko sitä opettaa?'. Raikkaalla ja innostavalla esityksellään Koski sai yleisön mukaansa, ja viesti meni perille. Alan toinen laaja tapaaminen 17.-18.10. sai energisen lähdön Hämeenlinnan Wetterhoffilla, ohjaustoiminnan kehdossa.

Professori Koski esitteli ns. flow-tilan, joka on äärimmäisen keskittynyt mielentila, jossa yksilö nauttii luovan toiminnan aikaansaamasta nautinnosta. Suomalainen vastine termille voisi Kosken mukaan olla 'auvo'. "Flow-tila on itsessään palkitseva kokemus ja tila, jossa asiat sujuvat lähes automaattisesti. Flow tekee ymmärrettäväksi myös sen, miksi nautinto on kärsimystä ja ahdistusta olennaisempi luovuuden selittäjäjä", Koski luennoi.
Professori Kosken mukaan ainaisen hyödyllisyyden korostaminen voi viedä harhaan, koska usein juuri se, mikä alkuun näyttää hyödyttömältä, osoittautuukin arvokkaimmaksi ja hyödyllisimmäksi.

Pohjoisesta konferenssiin oli saapunut Oulun seudun AMK:n opettaja Tuuli Lähteenmäki, joka piti Toikan show'ta ja professori Kosken tuoreella tapaa luovuutta esitellyttä luentoa kirpeänä yhdistelmänä. "Sisältö oli kuitenkin sama. Kosken luento oli ehkä hieman sarasvuolaisen populistinen esitys aiheesta ", arvioi Lähteenmäki, kokenut pedagogi. "Varsinaisen seminaarin ohella myös mahdollisuus tutustua ohjaustoiminnan alaan veti minua tänne. Koulussamme alkaa pian toiminnalliset menetelmät sosiaalipedagogisessa työssä -koulutuskokonaisuus ja tulin hakemaan siihen eväitä. Ennen kaikkea minua kiinnostavat nyt toiminnalliset menetelmät", Lähteenmäki kertoili. Myös ohjaustoiminnan ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat ihastuivat Markku Toikan stand up -avaukseen. "Ensimmäinen osuus ei ollut lainkaan kuivaa. Ja ihan uusia ilmiöitä olivat flow ja inkubaatio. Saimme paljon ajateltavaa", nuoret hymyilivät.

Asiaa!

Vuoden esimieheksi valittu psykologi ja lehtori Veikko Teikari työskentelee TKK:ssa vastuualueinaan johtaminen ja työpsykologia. Seminaarissa Teikari luennoi luovuuden ja työssä jaksamisen suhteesta ja haasteesta. Curec kyseli lisäksi Teikarilta tämän skenaarioita kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminnan tulevaisuudesta ja suomalaisen käsityön ja muotoilun mahdollisuuksista kovassa kilpailussa.

"Minulla on sellainen arvaus, että kun tähän mennessä kulttuuritoiminta on rahoitettu kuntien ja valtion rahoilla, niin menestyvät yritykset, voidakseen taata henkilöstönsä viihtyvyyden ja hyvinvoinnin, tulevat enenevässä määrin satsaamaan itse oman kulttuuri- ja virkistystoimintansa järjestämiseen. Yrityksiin luodaan verkostoja tätä varten - tuskin niinkään pysyviä virkoja", Teikari visioi.

Entä miltä näyttää suomalaisen käsityön ja muotoilun tulevaisuus työyhteisöasiantuntija Veikko Teikarin mielestä? "Se, että Suomi on 70-luvulta asti satsannut koulutukseen, näkyy lahjaikkaiden ja kyvykkäiden ihmisten määrässä. Heidän ei nyt ehkä pidä juuttua vain Suomeen, vaan mennä mukaan kansainvälisiin alan verkostoihin. Suomalaisella tietotaidolla mennään maailmalle - heti suoraan, eikä siis enää tarvitse odottaa ollakseen tähti täällä", Teikari rohkaisee nuoria taiteentekijöitä.

Painavaa, vaan ei sentään lyijynraskasta, sillä luovuus on ilomme ja tehtävämme, mutta aihe työssä jaksamisesta veti yleisön hetkeksi vakavaksi.

Kunta-alan ammattiliiton KTV:n Hämeen aluetoimitsijalla Leila Viskarilla oli puolestaan painavaa asiaa vielä seminaarin lounastauolla. "Mielestäni taidetta tulisi arvostaa yhtä paljon kuin urheilua ja informaatioteknologiaa. Taiteellisesti suuntautuneille ja käsistään käteville pitää ehdottomasti tarjota mahdollisuus itsensä toteuttamiseen", Viskari vaati.

KTV:n asianainen Leila Viskari (vas.) ja kulttuurin kiesit. Vetoapua tarvitaan, jos eteenpäin on menevän mieli. Koulutiedottaja Eira Muukka, KTV:n koulutiedottaja, luotsasi 'Edunvalvonja ja vaikuttaminen' -workshoppia tottunein ottein.

"Koululaitoksemme yrittää tehdä kaikista samanlaisia, vaikka lapset ovat erilaisia. Kaikki eivät todellakaan sovellu ns. koville aloille", Viskari jatkoi. Niin, onneksi emme! Leila Viskarikin on aikaisemmin työskennellyt mm. somistajana ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimessa. Hän tuli konferenssiin Riihimäeltä ja oli vetämässä yhtä seminaarin työpajoista toisen KTV:läisen asiantuntijan, koulutiedottaja Eira Muukan kanssa.

Konferenssiyleisöä

Ulla Hukkanen työskentelee eläkeläisten palvelutalossa Espoon Soukassan ja opiskelee samanaikaisesti ohjaustoiminnan aikuisosastolla. "Kyllä aika on usein kortilla", Hukkanen myöntää kiireensä. "Palvelutalon päivätoimintaan osallistuu monen ikäisiä eläkeläisiä, sekä asukkaita että ulkopuolisia. "Ohjaan kädentaitoja, kankaanpainantaa, silkkimaalausta, paperimassatöitä ja keramiikkaa. Varsinaisen hitti tällä hetkellä on kuitenkin lasin sulatus. Jono kurssille on mieletön. Uunejakin pitäisi olla useita, kun innostuneet mummelit tulevat pullot kainalossa. Sääntö meillä onkin, että omat pullot mukaan!", Ulla Hukkanen hymyilee.

Sari Kekkonen työskentelee puolestaan Hyvinkään Kuurojen palvelusäätiön päivätoimintakeskuksessa. "Työnkuvani on hyvin pedagogispainotteinen, johtuen meneillään olevasta projektista", Kekkonen kertoi, "mutta toisaalta asiakasryhmäni on sellainen, ettei liian teoreettispainotteinen voi olla - tärkeämpää on päästä tekemään. Meillä on pitkät, hyvät perinteet kädentaidoissa."

Ulla Hukkanen (vas.) ja Sari Kekkonen toivoivat työpaikoilleenkin hyviä luennoitsijoita ja hyödyllisiä teemoja

Workshop - shoppailua hauskempaa

Workshopit eli selvällä suomella työpajat sopivat, taas kerran, mainiosti konferenssin luentojen lomaan. Kuka ei tiedä, mikä workshop on, tietäköön tästä lähin, että pajassa taotaan, ommellaan, puretaan, opitaan, sorvataan ja hiotaan - jos ei nyt aina fyysistä materiaalia, niin ajatuksia. Luovuuden työpajoissa syntyi monia oppimiskokemuksia. Ja tuttavuuksia. Pienryhmissä tapahtuva pajatyöskentely antaa inhimilliset puitteet jokaisen osallistujan tehdä niitä löytöjä, joita on tullut seminaarista hakemaankin.

Ohjaustoiminnan opettajan Jari Ahon työpajan teemana oli Ohjaajan oma luovuus ja jaksaminen. Aho hyödynsi ryhmänsä kanssa toiminnallisia menetelmiä, jotka saattoivat joskus hieman sivuta draamallisia metodeja. Pajassa syntyi keskustelu siitä, miten ohjaaja - usein genrensä ainokainen työpaikallaan - kaipaisi kuitenkin ammatillista tukea toiselta ohjaajalta. Työn vaativuudelle ja määrälle kaivattiin arvostusta - tai sitten delegointia.
"Ammatin arvostus myös omassa mielessä vahvistuisi, kun ei tarvitsisi vain itsekseen olla kulttuurisen ohjaamisen asiaa ajamassa", oli erään pajaan osallistujan toteamus joskus yksinäisen alan varjopuolista. Toisaalta työn sosiaalisuus vie voimia." Joskus tuntuu, että vessa on ainoa paikka, missä saa olla rauhassa. Ehkä somistankin sitä hieman mukavammaksi ja persoonalliseksi hiljentymispaikaksi, vaikka pitsiliinalla", ideoitiin työpajassa hymyssä suin.

"Onko mukava istua näin...minusta ainakin tuntuu vähän eristäytyneeltä..."

Omien voimien palauttamiseksi pajaan osallistujat kertoivat liikkuvansa luonnossa, lukevansa ja matkailevansa - toisaalta arvostettiin suuresti rentouttavaa yksinoloa. Alan tapaamiset ja konferenssit todettiin niinikään tärkeiksi virkistymiskeinoiksi.

"Vai onko tämä sittenkin parempi...?!" Jari Ahon pajassa tultiin nopeasti tutuiksi. Aho on erikoistunut ryhmätoiminnallisten menetelmien opettamiseen.

Tuula Laulaja espoolaisesta palvelukoti Mäntyrannasta ja Eija Pajula Kartanonmäen vanhainkodista Loimaalta lähtivät heti mukaan "Luovuus yksilön identiteetin tukena erilaisissa toimintaympäristöissä" -workshoppiin. Tässä pajassa voi vaikka näytellä!

EijaPajula (vas.) Espoosta ja Tuula Laulaja Loimaalta paperi- lintujen ja lentävien ajatusten maailmassa.

Pajan vetäjät, opettaja-näyttelijä-ohjaaja-pukuompelija-yrittäjä Riittamaija Kuusela ja opettaja Heli Kemppinen, laittoivat ryhmäläiset rytistelemään paperista linnut, jotka sitten esittelivät itsensä ja tekijänsä muille. Luovuuden lintu-intron jälkeen keskustelu ohjaajan työstä, käytännön luovuudesta ja luovuuden esteistä pääsi hyvään käyntiin. Pajan satoa oli oivallus siitä, miten tärkeää niin arjessa kuin juhlassakin on nähdä, tuoda ja hyväksyä uusia ajatuksia ja työskentelytapoja. Tärkeimmiltä tuntuneet pienryhmissä syntyneet keskustelunaiheet ja motiivit kiteytettiin kirjallisiksi tiivistelmiksi tai havainnoillisiksi draamakuviksi ja syntyipä yksi rap-esityskin. Työpajan päätti rentoutusosio musiikin ja ihanan hieronnan avittamana.

Viestinnän opettaja Saija Honkala workshopissa Onko luovuus muutosten edellytys? käytettiin stimulointiapuna runoja. Aluksi heitettiin keskustelupalloa, ja kukin sai kertoa ajatuksensa aamupäivän luennoista. Samalla kukin kertoi työtaustastaan ja syistään hakeutua seminaariin. Sitten piirrettiin luovaa viivaa runonlukemisen "rytmissä". Viivalle synnytettiin positiivisten sanojen - mausteeksi pari negatiivista - avulla omaa työtä ja elämää kuvaava runo.

Omat "viivarunot" koottiin näyttelyksi ja luettiin ääneen.

Runoista siirryttiin romaaneihin: fiktiivisten henkilöiden ongelmien esittelyn ja 'aivoriihimäisen' ryhmäkeskustelun avulla pureuduttiin luovaan ongelmanratkaisuun. Seuraavaksi workshopissa tehtiin jännittävä, NLP:tä mukaileva mielikuvaharjoitus 'Minä parhaimmillani mitä upeimmassa työympäristössä'. Kuvittelutuokion jälkeen kirjoitettiin paperille viisi asiaa sekä unelmaitsestä että -työympäristöstä. Nämä ydinasiat opeteltiin ulkoa, ja syvähengityksen tahtiin jokainen aluksi mutisi ja lopulta huusi positiivisen mantransa ääneen, omaan tahtiinsa. Workshop päätyi kääntämään alkuperäisen kysymyksen myös toisinpäin: onko muutos luovuuden edellytys? Kumpaankin kysymykseen vastaus on todennäköisesti myönteinen.

Välitä itsestäsi, valvo etujasi

Eira Muukan ja Leila Viskarin workshopin Edunvalvonta ja vaikuttaminen tuloksena syntyi jotain erilaista. Työpajaryhmän vapaan keskustelun ja aivoriihen avuilla muotoiltiin esitys KTV:n johtoryhmälle kunnallisten alojen työ- ja palkkaussopimustavoitteisiin. Kirjelmässä ehdotettiin ohjaustoiminnan ammattinimikkeen sijainnin muuttamista 'sosiaali- ja terveydenhoitoalan muu henkilöstö'-otsakkeen alle, kun se nyt nimetään kuuluvaksi 'muut ammattiryhmät' -sektoriin. "Kuntapuolella asiat etenevät hitaasti. Seuraava vaiheemme ammattimme tunnetuksi tekemisen ja arvostuksen eteenpäin viemisessä voisi olla ohjaajan työn kulttuurisen substanssin painottaminen ammattikuvan uusintamisessa", Muukka toppuutteli lämmennyttä yleisöä esitellessään pajansa tulosta koko yleisölle.

Oi, mikä ihana ilta

Ensimmäisen konferenssipäivän päätteeksi Wetterhoffin ohjaustoiminnan opiskelijoiden muodostama ohjelmapalvelu Kikatus viihdytti konferenssiyleisöä. Illan jo pimettyä kitaran pehmeät soinnut ja moniääninen laulu siivittivät kaikki läsnäolleet värikkäälle matkalle 1700-luvun ruotsalaiseen kestikievariin. Maistuva ruoka ja viini tekivät toki myös tehtävänsä! Kikatus esitti samaa musiikkinäytelmää Hämeenlinnan keskiaikapäivillä viime kesänä keräten sielläkin ihastuksen huudahduksia ja naurunpyrskähdyksiä. Esityksen oli käsikirjoittanut ja ohjannut Riitta-Maija Kuusela-Rantanen.

Ohjelmapalvelu Kikatus vei yleisönsä C.M. Bellmannin musiikin sävelin iloisenkosteaan tukholmalaiseen krouviin 1700- luvulle.

Kaikkien ohjaajien foorumi CuRec

Perjantaipäivän aluksi päätoimittaja, opettaja Saija Honkala esitteli CuRec-verkkolehteä konferenssiyleisölle. Useat olivat jo ehtineet tutustua lehteen sen yksivuotistaipaleella. Lehden esittely sai ilahtuneen vastaanoton niiltä, jotka nyt näkivät sen ensimmäistä kertaa. Tiesitkö Sinä, hyvä lukija, että CuRec sai eväitä syntyäkseen viimevuotisen ohjaustoiminnan seminaarin työpajoista? "CuRec luotiin ohjaustoiminnan ammattilaisten yhteiseksi foorumiksi. Siitä soisi tulevan käytetty apuri esimerkiksi yksin työskentelevälle ohjaajalle", Jari Aho kommentoi.

Ei oppi ojaan kaada ja siitä voi uuden alun saada

Konferenssiyleisö janosi tietoa lisäkoulutusmahdollisuuksista. Osallistujien joukossa oli useita aikuisopiskelijoita ja heistä osa täydentää parhaillaan opistoasteen tutkintoaan AMK-tutkinnoksi. "Lisäkoulutuksen ansiosta diskurssi työpaikkani muiden ammattilaisten kanssa parani kertalaakista ja pystyn nyt tosintamaan muille oman työni merkitystä ja sitä kautta osoittamaan sen tärkeyden", sanoi Pirjo Saloranta, joka sai opettajaharjoittelijan paikan Wetterhoffilta. "Koulutyöni kohdentuivat työpaikalleni, joten myös työnantajani hyötyi opiskelustani runsain määrin", Saloranta kertoi. Salorannan parin vuoden opiskelu päivitti koko osaamisen ja tutkinnosta tuli AMK-tutkinto. Kirsikaksi jäätelön päälle syntyi vielä opinnäytetyö "Kulttuurista elämänlaatua", joka seinäposterin avulla esittäytyi myös konferenssiyleisölle.

Pirjo Saloranta rantautui opiskelu-urakan jälkeen wetterhoffi- laisten näkinkenkien keskelle.

Kansannainen Maarit Humalajärvi

Perjantain odotettu luennoitsija oli tekstiilityönopettaja Maarit Humalajärvi, joka suunnittelee ja ohjaa Valkeakoski-Opistossa käsityötaiteen perusopetusta. Kun taiteen perusopetus Suomessa 10 vuotta sitten alkoi käynnistyä, oli Maarit jo mukana. Professori Pirkko Anttila ja Pirkko-Liisa Yli-Kuhmoinen olivat ne huippuasiantuntijat, jotka auttoivat muokkaamaan suunnitelman ja hiomaan yksityiskohdat. "Uskon kansannaisen luovuuteen", julisti Humalajärvi, päällään traditionaallisella tilkkutyötekniikalla valmistettu kaunis jakku, joka oli syntynyt puhtaasta kunnallisen tulosvastuujohtamiskoulutuksen aiheuttamasta ahdistuksesta.

Maarit Humalajärvi, tekstiilityön opettaja, kansannainen sekä taitelija: jakku syntyi silkasta ahdistuksesta, mutta säteilee nyt voimaa ja iloa.

"Luovassa käsityöilmaisussa on ajateltava, nähtävä ja tehtävä toisin: omilla taidoilla tutkimalla ja kokeilemalla. Perinne on mukana antavana, ei velvoittavana elementtinä. On tärkeää tehdä näkyväksi itselleen merkityksellisiä asioita elämänpiiristään", Humalajärvi esitteli pedagogisia aatteitaan. "Kun mielikuvitus otetaan käyttöön, aukeaa alitajuntaan portteja. Töissä saa näkyä - ja toivottavasti näkyykin - elämän maku!", Humalajärvi päätti konferenssipuheenvuoronsa.

Terveisiä nuokkarilta!

Helsingin Kannelmäen nuorisotalon johtaja Katri Kairimo esitelmöi elävästi "nutan" teinimäisestä arjesta. Nuorisotaloilla työskennellään nuorten ehdoilla - siellä kädentaitojen ohjaajan nimike muuttuu nuoriso-ohjaajan titteliksi. Avoimuus ja yhteisöllisyys ovat Kairimon kokemuksien mukaan ne toiminnan tavat, jotka tekevät ilmapiiristä luovan. "Meillä järjestettiin nuorten ehdotuksesta seksiteemailta, jossa eräs poika halusi, hieman yllättäen, esittää stripparia. Tämä poika oli ollut porukan ulkopuolinen, mutta voitte arvata, että kaikki muuttui esityksen jälkeen", Kairimo kertoi. Vaikka tunnelma nuorisotalolla menisi hulabalooksi, liian tiukkapipoisia ei ainakaan tavan vuoksi olla: "Asiakkaamme innostuivat yhtenä päivänä ripustelemaan ympäri taloa julisteita ja kirjelmiä, joissa ilmoitettiin muun muuassa, että 'nuta haisee'. Katsoimme rauhassa päältä ja annoimme heidän politisoida", Katri Kairimo muisteli.

Ja vielä eräs esimerkki 'hullusta luovuudesta' : "Erään tytön kännykkä hävisi oudosti ja teimme ratkaisun, että talo suljettaisiin viikoksi. Viikolla me ohjaajat painoimme T-paitoja nuorten kapinajulisteista. Pukeuduimme noihin paitoihin, avasimme ovet - ja nuorten ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Kaksikin yhteisöämme hämmentänyttä spektaakkelia tulivat siten positiivisesti nollatuiksi", Kairimo esitteli. Tällaista ennakkoluulotonta luovuutta tarvitaan nykypäivänä ohjauksessa, sitä enemmän, mitä vaikeimpien nuorten kanssa ohjaaja työskentelee. Nuorten parissa työskentelevälle luovuus esittäytyy useinkin haasteena.

Vuosikertaenergiaa näyttämöllä

Mikkelin ammatti-instituutista konferenssiin saapui Leonie Hohenthal-Antin esitelmöimään aiheenaan 'Luovuus ja ikä' . Hohenthal-Antin totesi aluksi, että kaikki, mikä pätee nuorten kanssa, pätee myös ikäihmisten parissa. Esimerkkinä aktiivisesta, rohkeasta vanhuudesta hän esitteli mikkeliläisen senioriteatteri-ensemblen, Kutkutuksen.

"Ryhmä muodostui 90-luvun puolivälissä. Ensi-illassa kaupungin päiväkeskuksessa keväällä -95 näyteltiin vielä ilman omaa nimeä. "Ensi-ilta oli monelle läsnäollelleelle opiskelijanuorelle kulttuurishokki: miten vanhat voivat kirotakin kuin he", Hohenthal-Antin muisteli historiallisia hetkiä. Kutkutuksen maine levisi tasaisesti. Vuonna -99 se osallistui ainoana kotimaisena seurueena Södertäljen senioriteatteripäiville. Tänään Kutkutus kiertää esiintymässä edelleen. Se on todellinen ensemble, koska näytelmät tehdään ryhmän omin avuin. Ohjaajan rooli on kevyt, vaikkakin taiteellisen ilmaisun kannalta oleellinen. "2003 senioriteatteripäivät pidetään Tanskassa ja tottakai menemme sinne, mutta meillä on myös vahva halu järjestää vuoden 2005 teatteripäivät Mikkelissä - ja tuolloinhan Kutkutus sopivasti täyttää 10 vuotta", Hohenthal-Antin visioi.

Hohenthal-Antin esitteli luennossaan kuuluisan ns. Uppsala-tutkimuksen ja Britt-Maj Wikströmin väitöskirjan, joissa taiteen tekemisen edullinen vaikutus ikäihmisten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin tuli selkeästi ilmi. "Kuitenkin minä haluan puhua senioriteatterista ennenkaikkea taiteena, jota voi ja saa arvioida taide-esteettisin keinoin", Hohenthal-Antin tunnusti. Taide tuottaa runsaasti flow-kokemuksia ja niihin on ikäihmiselläkin on oikeus. Ja nehän ne palkitsevat taideyleisönkin.

Rakkaus ja viha

Ohjaustoiminnan seminaari 2002 sai arvoisensa päätöksen Hämeen läänintaiteilijan Kari Mäkirannan omaperäisestä ja vaikuttavasta esitelmästä musiikin ja musiikkiteatterin mahdollisuuksista. Mäkiranta tuli joikaten saliin ja puheensa väliin soitti flyygeliä ja lauloi komeasti sävellyksiään. "Mikä synnyttää halun olla taiteilija?", kysyi taiteilija yleisöltään. Rakkaus ja viha kuului Mäkirannan oma vastaus kysymykseensä. "Olemme luovia, otamme riskejä, heittäydymme tyhjän päälle - emme tiedä, mitä tuloo", kuvasi Mäkiranta luovan ihmisen eksistenssiä. "Mutta tuloo uskaltaa olla samalla sekä rohkea että pieni - ja uskaltaa luovuttaa", hän lisäsi. "Uskaltakaa olla rohkeita vaan", päätti Mäkiranta ja konferenssiyleisö kiitti runsain aplodein.
Nähdään taas ensi vuonna!

Teksti ja kuvat: Pirjetta Kesseli

Takaisin sivun alkuun

Luovuuden lumous - mitä luovuus on ja voiko sitä opettaa?

Jussi T. Koski luennoi ohjaustoiminnan Haasteena luovuuteen ohjaaminen -konferenssissa aiheesta Luovuuden lumous. Koski (KT) on Helsingin yliopiston professori ja luovuuden tutkija. Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt uutuusteos Luovuuden lumous, joka on tehty yhdessä runoilija Tommy Tabermannin kanssa.

Luovuus on aikaisemmin liitetty neroihin, ja sitä on pidetty geeneissä siirtyvänä ominaisuutena. Luovuus on kuitenkin osa ihmisyyttä ja osa elämänlaatuamme. Kaikki voivat olla luovia. Jokainen ihminen yltää omista lähtökohdistaan luovuuteen, muistutti Koski.

Inkubaatio ja joutilaisuutta

Nyky-yhteiskunnassamme luovuudesta on tullut jopa pakko. Uusia luovia ideoita tulisi pursuta nopeaan tahtiin sillä kilpailu on kova. Täytyisi erottua, olla edellä kävijä. Tällöin tuloksena on Kosken mukaan "hätähousuista innovointia". Samalla unohdetaan jotain olennaista luovuudesta: se vaatii joutilaisuutta. Koski muistuttaakin, että kiire on loistava lääke kaikkea luovuutta vastaan. Pysähtyminen, arki ja rutiinit ovat kaiken luovuuden lähtökohta. Ne vapauttavat energian uuteen ja luovaan. Luovuuden ydinlogiikka ei ole, että kaikki tehtäisiin aina toisin vaan rutiineja tarvitaan luovuuden pohjaksi. Paikoillaan pysyminen voi olla luovempi ratkaisu innovaationeurootikkojen syöksyessä trendeihin.

Luova prosessi vaatii inkubaatiovaiheen, mistä Koski muistuttaa. Inkubaatio on hauduttamista ja kypsyttämistä, joka voi kestää minuuteista vuosiin - riippuen prosessistä. Koski kertoikin tarinan taidemaalarista, jolta tilattiin täydellinen piirros ravusta. Inkubaatiovaihe kesti 10 vuotta, mutta sen jälkeen syntyi täydellinen piirros yhdessä siveltimen vedolla. Harvalla meistä on mahdollisuutta 10 vuoden inkubaatiovaiheiseen taloineen ja palvelijoineen, jotka tarinan maalarilla olivat, mutta kertomus toimii herättäjänä.

Luovuus antaa luvan olla tekemättä mitään. Hiljentyminen ja irrottautuminen informaatiotulvasta antavat tilaa luoville ajatuksille. Koski ja kollegansa runoilija Tommy Tabermann kiteyttävätkin olemisen idean näin: "Joutilaisuus on luovan ihmisen tapa rukoilla luovuutta tulemaan. Mutta veltoille ja laiskoille ei luovuus näyttäydy koskaan eikä missään."

Oman nuoran löytäminen

Luovuus on helppoa, kun se on tekemisen itsetarkoitus - ei väline johonkin. Intohimo on yhtä kuin luovuus. Yksilön intohimoa ja sen kukoistusta tulisi vaalia, mutta sitä ei voi käskeä esiin. Intohimoista tekemistä voisi verrata flow-kokemukseen. Flow on mentaalinen tila, jossa yksilö keskittyy huomaamattaan tekemiseensä niin, että aika ja paikka unohtuvat. Toiminnan tavoite on selkeä ja tehtävä antaa sopivasti sekä haastetta että onnistumisen tunteita. Flow imaisee mukaansa. Tekeminen ja kehittäminen on ilo.

Luova ihminen addiktoituu flow-kokemukseen, kuten nuorallatanssija Karl Wallenda sanoo: " Nuoralla oleminen on elämää. Kaikki muu on odottamista." Luovuuteen ohjaaminen onkin juuri tämän "nuoran" etsimistä ja löytämistä, siitä nauttimaan oppimista.

Luovuuden haaste

Koski jakaa luovuutta kolmeen lajiin: briljanttius, henkilökohtainen luovuus ja varaukseton luovuus. Varaukseton luovuus on aina sosiaalista ja yhteisöllistä. Haastavaa ja tarkoituksenmukaista olisikin synnyttää jotain luovaa, jonka arvon muutkin ymmärtävät. Esimerkiksi tiedeyhteisöissä sosiaalinen hyväksyttävyys korostuu. Varaukseton luovuus vaatii työtä. Niin sanottu 10 vuoden sääntö vaatii kymmenen vuoden työalaan perehtymistä, ennen kuin oman alan osaaminen, tietotaito, on hallussa ja luoville ratkaisuille jää tilaa. Ratkaisevaa luovuuden kannalta onkin oman alan osaaminen, ei suuri älykkyysosamäärä.

Haasteena on, miten yhdistämme itsessämme uusia näkökulmia etsivän expertin? Miten kykenemme välttämään "koulutetun kyvyttömyyden"? Kuinka muistamme ottaa koulutuksen ja työelämän antamat silmälaput silmiltä ja kyseenalaistaa opittua, uusiutua? Miten säilytämme lapsenomaisen ihmettelyn ja innostuksen? Kosken mukaan luova ihminen on noin nelivuotias alallaan kymmenen vuoden kokemuksen saanut expertti.

Luovuus jaksamisena

Luovilla ihmisillä on kyky torjua infoähkyä infoälyllä, kertoo Koski. Luova ihminen tietää, mitä informaatiota hän milläkin hetkellä tarvitsee ja torjuu turhan kuorman. Työssäjaksamisen avain on masennuksen torjuminen ja luovuuteen kannustaminen. Luova ihminen masentuu, jollei hän saa toteuttaa työelämässä itseään niistä lähtökohdista, jotka hän itse asettaa tärkeiksi.

Luovan työn johtaminen - sinänsä paradoksi, kuten Koski sanoo - on työyhteisöjen flow-kokemusten mahdollistamista ja maksimointia, mikä on tärkeä osa myös masennuksen torjumisessa. Luovuuteen ohjaaminen on oman persoonan moniulotteisuuteen ohjaamista, oman flow'n löytämiseen ohjaamista. Epäluovina pidetyillä aloilla voi toimia luovasti ja päinvastoin. On vain osattava nähdä luovuttaa tukevat tekijät luovuutta tukehduttavien joukosta.

Lähde:
Jussi T. Koski: Luovuuden lumous. Mitä luovuus on? Voiko sitä opettaa? Luento ohjaustoiminnan konferenssissa Haasteena luovuuteen ohjaaminen 17.10.2002 Hämeen ammattikorkeakoulun Wetterhoffin yksikössä, Hämeenlinna.

Kirjallisuutta:
Koski, Jussi T. 1998. Infoähky ja muita kirjoituksia oppimisesta, organisaatiosta ja tietoyhteiskunnasta. Helsinki: Gummerus.
Koski, Jussi T. 2001. Luova hierre: näkökulmia yksilöiden, ryhmien ja organisaatioiden luovuuteen. Helsinki: Gummerus.
Koski, Jussi T. & Tabermann, Tommy. 2002. Luovuuden lumous. Helsinki: Gummerus.

Teksti: Alma Korhonen

Takaisin sivun alkuun

Mitä löytyy kassistasi?
Uusi juttusarja esittelee ohjaajia ympäri Suomea. Ohjaajan kassin sisällön avulla kurkataan myös ohjaajan työelämään. Sarja jatkuu ensi numerossa.

Huulipunaa ja muistilappuja toiminnanohjaajan laukussa

Henna työskentelee viriketoiminnanohjaajana Jalasjärven Avopalvelukeskuksessa. Koulutukseltaan hän on muun muassa askartelunohjaaja. Työssään hän ohjaa pääasiassa eläkeläisiä ja vanhuksia, mutta työn kuvaan kuuluu myös joskus muun muassa perhepäivähoitajien ja lasten ohjaamista. Työssään hän käyttää monipuolisesti hyödyksi erilaisia kädentaitoja sekä muita menetelmiä. Hänen ohjaamissaan ryhmissä ei ole vierasta sen enempää kankaan painaminen tai leipominen tai torilla käyminenkään.

Henna kuvailee laukkunsa tärkeimmäksi tavaraksi lompakon, kännykän ja auton avaimet. Erityisesti kännykkä on tarpeellinen kolmen lapsen äidille. Täytyyhän äidin olla tavoitettavissa ikävän tai hädän iskiessä. Näiden tuiki tarpeellisten tavaroiden jälkeen nousee laukusta esiin huulipuna, huulikiille ja hajuvesi. Niiden Henna ilmoittaa niiden olevan aina mukana, meni hän minne tahansa. Nainen on aina nainen ja paikasta riippumatta hän haluaa olla kaunis. Niin, ja löytyyhän laukusta myös topsy-puikko, jolla levinneet ripsivärit saa näppärästi pyyhittyä pois. Viriketoiminnanohjaaja on työssään ihmisten kanssa tekemisissä, joten miksi hän ei saisi olla laittautunut kauniiksi. Edes huulipunan ja hyvän tuoksun verran.

Hennan työ viriketoiminnanohjaajana vaatii hyviä ihmissuhdetaitoja ja sisältää paljon erilaisten kädentaitojen ohjaamista sekä muiden toimintaryhmien kuten dementiaryhmän vetämistä. Varsinaisesti työhön liittyvää tavaraa ei tällä kertaa laukusta löydy yhtä nuppineulaa enempää, sillä Henna kertoo juuri tehneensä suursiivouksen laukussaan. Hän kuitenkin sanoo ennen siivousta laukun pitäneen sisällään kangastilkkuja, lasinpaloja ja lasiveitsen. Eli vinkkejä lempiharrastukseen on yleensä nähtävillä laukussa. Lasityöt kiehtovat Hennaa, ja niitä hän ohjaa myös nykyisessä työpaikassaan.

Viriketoiminnan ohjaajan laukusta löytyy myös viitteitä kiireestä ja muistettavien asioiden määrän runsaudesta. Vaikka varsinaisesti laukusta löytyy vain yksi muistilappu, kertoo Henna kukkaron olevan pullollaan niitä. Kaikki asiat täytyy kirjoittaa lapulle, että muistaa hoitaa ne. Tämä tapa tuntuu juurtuneen nyky-yhteiskuntaan syvälle ja niin nuorten kuin vanhempienkin ihmisten kalenterit, kukkarot ja laukut näyttävät täyttyvän muistettavista asioista. Kuka enää nykypäivänä tulee toimeen ilman kalenteria ja muistilappuja?

Kaiken edellä mainitun lisäksi Hennan laukusta löytyy vielä silmälasit ja silmälasikotelo, tauolla tarvittavat tupakka-aski sekä sytkäri ja kyniä. Itse laukku on Daniel Ray -merkkinen ja kaupasta ostettu. Henna kertoo haluavansa pitää rajan siinä mikä on itse tehtyä ja mikä ostettua. Vaikka hän kädentaitoalalla onkin ja kertoo osaavansa tehdä itse vaatteita ja muuta tarpeellista, hän ei halua kaiken olevan käsin tehtyä. Henna haluaa ostaa vaatteensa kaupasta niin kuin muutkin ihmiset ja olla tavallisen näköinen. Hän kokee silloin olevansa helpommin lähestyttävä asiakkailleen ja näin pystyy tekemään työtään paremmin. Taas yksi muistutus siitä, että ohjaustoiminnan ammattilaisen on osattava ottaa huomioon asioita monelta kannalta. Myös niiltä, joita ei ensimmäisenä osaa ajatella.

Virpi Harju

Takaisin sivun alkuun

Alumnimme maailmalla:
Minna Manninen on ohjaaja sielultaan ja sydämestään

Minna Mannien opiskelee tämän lukuvuoden opettajakorkeakoulussa ja aikoo sen jälkeen etsiä ammatillisen perusasteen tekstiiliopettajan työtä. Toisaalta kulttuurihistorian opinnot kiinnostavat. "1700-luku on intohimoni", alumnimme tunnustaa.

Syy siihen, miksi Minna tuli kertomaan itsestään CuRecin sivuille, juontaa ajassa kauas taaksepäin. Minna nimittäin valmistui Valtion Askartelunohjaajaopistosta Riihimäeltä v. 1992. "Silloista tutkintoa opiskeltiin 2 vuotta. Kouluun pyrittäessä piti olla joko sosiaali- ja terveysalan tai taide- ja käsityöteollinen pohjakoulutus", Minna kertoo. Hän pääsi kouluun ompelijan papereilla. Sisimmässään hänellä oli jo silloin tunne, että haluaa työskennellä nuorten parissa.

"Riihimäen ohjaajaopiston koulutuksesta huomaan olevan minulle vielä nykyäänkin paljon hyötyä. Nuorille puku- ja tekstiiliompelua ohjatessa pystyn soveltamaan ja ideoimaan joskus niukoistakin materiaaleista toimivaa ja esteettisesti tyydyttävää", kiittelee Minna.
"Erilaisten materiaalien ja työtapojen tuntemus on iso apu suunniteltaessa ja toteutettaessa historiallisia asuja tai näyttämöpukuja. Pukuihin kun tarvitaan kaikkea pientä lisuketta, erikoisia nappeja tai vaikka nahkasäärystimet." Nähkasäärystimet Minna sai valmistaa täydellistääkseen 1700-luvun sotamiehen pukunsa, joka esittäytyi yleisölle tämänvuotisessa Tapahtumakesässä Kotkassa.

Työ nuorten parissa

Vasta teinityttö ollessaan, Minna opiskeli siis ompelijaksi: "Olin likkana hutilo", Minna paljastaa naureskellen. Katselen portfolioista kuvia lukuisista upeista puvuista, enkä pysty kuvittelemaan häntä hutiloimassa - ei, mahdotonta: tämä nainen on ehdottoman tarkka, huolellinen ja lahjakas kädentyön taituri. Tai sitten: aika lie tehnyt ihmeitä.

Käsityöalan perustutkinnon jälkeen Minnan uralla seurasi raittiussihteerin tutkinto ja pian hän sai raittiussihteerin viran kotikaupungistaan. Sitten Minna haki ja pääsi töihin nuorten tekstiilipajan ohjaajaksi. Vuonna -95, kun Kotkan puu- ja tekstiilipajojen toimet vakinaistettiin, hänet nimettiin pajan työnjohtajaksi.

Kotkaan nuorten työpajat tulivat ensimmäisinä koko Suomessa. "Pidän niiden olemassaoloa erittäin tärkeänä. Monelle työttömälle nuorelle ne ovat mahdollisuus - usein ainoa - löytää itseään kiinnostava ala. Myös ne käsityöalan peruskoulutuksen käyneet nuoret, jotka eivät ole onnistuneet työllistymään koulun jälkeen, ovat saaneet pajoissa mahdollisuuden pitää yllä ammattitaitoaan ja saada lisäoppia. Jos ammattitaito pitkän joutenolon aikana pääsee unohtumaan, nuoren itsearvostus laskee ja koko identiteetti voi alkaa säröillä", Minna sanoo, alan kymmenvuotisella työkokemuksella.

Pieni kasvaa hyvällä tuella isoksi ja vahvaksi. "Mie tiedän sen omasta
nuoruudestani, että teineille pitää antaa aikaa ja armoa", Minna sanoo. Kuva: Pirjetta Kesseli

Minna on nyt opintovapaalla pajatyönjohtajan toimesta. "Kyllä mie joskus mietin, että miten ne pärjää, vaikka tottakai pärjäävät - mulla on vaan ikävä ja on kuulema likoillakin" Minna sanoo. Ohjattavista nuorista tulee kuin omia lapsia, 'likkoja', he kun tarvitsevat neuvoja välillä muissakin elämänalueidensa ratkaisuissa.

Historia kiehtoo

Nuorten työpajassa Minna on ohjannut perustöiden ja tilausten lisäksi kokonaisia teatteripuvustusproduktioita. Vuosien varrella kokemusta ja näyttöä on kertynyt niin harrastaja- kuin puoliammattilaisteattereiden puvustuksista. "Olen mie saanut näytelläkin", Minna hymyilee. "Tein puvut Kotkan Meripäiville, mutta monet tuntevat minut parhaiten sinipukuisena Meripeikkona".

Historiallisten pukujen valmistuskurssin käytyään Minna lähti harjoittelemaan Tallinnan Estonia-teatteriin ja Aleksanterin Teatteriin Helsinkiin. "Joskus kaipaan noiden talojen vanhaa, arvokasta ilmapiiriä. Toisaalta teatteripuvustus on hektistä hommaa. Mutta Estoniassa oli vielä vanhoja polkukoneita ja niillä miekin ompelin Anna Kareniinaa", Minna verestelee. "Mie olen hirveän kiinnostunut historiasta ja etenkin 1700-1800-lukujen paikallishistoriasta Kaakkois-Suomessa ja Itä-Suomenlahdella. " Ohjaajuuden ja sen peruspedagogian ohella mie haluan ehdottomasti tarjota nuorille historian tietämystä. Elävöitän tätä puolta esimerkiksi retkillä muinaisille tapahtumapaikoille. Hämeenlinnassa olen kehittänyt historiantuntemustani käymällä linnassa pidettävillä kultturihistorian luennoilla", Minna kertoo.

"Kotikaupungillani Kotkalla on merkittävä historiallinen menneisyys, jota kaikki eivät tunnekaan. Vanhat tapahtumat elävät paikkoina, esineinä ja jopa käytäntöinä yhä tässä päivässä." Viimeaikoina Minna on materialisoinut menneisyyttä valmistamalla Kymenlaakson maakuntamuseon oppaalle Katariina Suuren loistavan puvun ja Kotkan Tapahtumamessuille saksalaisen porvaristytön rokokoopuvun. Katariinan puku on tänä syksynä esillä kotkalaisessa Verhoomo Tyylimakasiinissa. Puvulla on ostajaehdokkaita jo useampi. "Myyn vain sellaiselle taholle, joka sopii yhteen puvun historiallisen viitekehyksen kanssa", Minna Manninen lupaa.

Katariina Suuren puku, taustalla valmisteilla
rokokoopuku. Kuva: Minna Manninen

Olennaista on kiinnostus

Pukujen valmistajan työ on luova, kädentaidollista lahjakkuutta ja sitkeyttä vaativa ammatti. Joskus epämääräisiäkin suunnittelijan luonnoksia on pystyttävä lukemaan ja tehtävä niistä täydellinen asu.
Minna kertoo ideoidensa tulevan itsekseen, pyytämättä, kun ne ovat ensin muhineet jossain, pöytälaatikon jemmoissa tai aivojen sopukoissa. "Mie säästän kaikenlaista matskua ja vuosienkin päästä se saattaa pompata esille sopivassa paikassa", hän kuvaa luovaa prosessiaan. "Tänä vuonna mie keskityn opiskeluun. Luoville projekteille ei ole aikaa: jouduin kieltäytymään eräästäkin puvustuksesta", Minna myöntää opiskelijaelämän faktoja.

"Mie olen ajatellut, että täytyy olla juju siinä, miksi mie lukihäiriöisenä teinilikkana lähdin tälle alalle. Tuskin olisin pärjännyt yhtä hyvin jossain tarkkaa kielentajua vaativissa opinnoissa. Lapset ja nuoret, joilla on lukivaikeuksia, pyrkivät kompensoimaan puutteen usein juuri kädentaidoilla, ja se on hyvä. Näin mie olen huomannut ja näin mie uskon."

Tulevaisuudessaan Minna haluaa työskennellä edelleen nuorten kanssa. Tämä vuosi pätevöittää hänet opettajaksi käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksiin.
"Sen mie tiedän, että nuoria pitää arvostella hellästi, pitää antaa aikaa ja armoa. Opetuksesta on välityttävä, että epäonnistuakin saa, sehän on oppimiselle välttämätöntä", Minna tietää.

Menoa ja meininkiä piisaa puku- ja tekstiilialan opettajaksi
pätevöityvän Minnan elämässä eikä uuden oppimisen into
lopu koskaan. Hei taas mennään! Kuva: Pirjetta Kesseli

Kiitokset Minnalle mielenkiintoisesta haastattelusta!

Teksti ja kuvat: Pirjetta Kesseli

Takaisin sivun alkuun

Tukea kultuurilehdille, alan vaikuttajille

Opetusministeriö on myöntänyt yhteensä 757 000 euroa kulttuurilehtien tukemiseen. Tukea myönnettiin yhteensä 112 lehdelle, levikkitukea myönnettiin neljälle ja tukea verkkojulkaisujen tekemiseen viidelle taholle. Eniten tukea saivat Teatteri-lehti (30 000 €), Ydin -lehti (30 000 €), Taide -lehti (29 000 €), Musta Taide -lehti (25 000 €), Kaltio -lehti (22 000 €) sekä Rumba -lehti (20 000 €). Hakemuksia opetusministeriölle jätettiin yhteensä 189 kappaletta.

Tukea voidaan myöntää Suomessa ilmestyvälle, pääsääntöisesti maksua vastaan jokaisen saatavissa olevalle ei sanomalehtityyppiselle -lehdelle, joka ylläpitää kulttuurista, tieteestä, taiteesta, tai uskonnollisesta elämästä käytävää yhteiskunnallista keskustelua. Avustusta myönnettäessä kiinnitetään huomiota myös lehden levikkiin. Avustusta ei ole tarkoitettu lehdelle, joka toimii pääasiassa jonkin yhteisön sisäisen tiedottamisen välineenä.

Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon lehden taloudellinen tilanne. Avustusta voidaan myöntää vaikeassa taloudellisessa asemassa olevalle kulttuurilehden kustantajalle kehittely-, toimitus-, painatus-, jakelu- ja kuljetuskustannusten peittämiseen edellyttäen, että lehti ilmestyy säännöllisesti ja on ilmestynyt vähintään yhden vuoden ajan. Avustusta voidaan myöntää myös kulttuurilehden levikin edistämiseen. Avustuksen myöntää opetusministeriö kuultuaan kulttuurilehtilautakuntaa.

Lähde ja lisätietoja:
Ylitarkastaja Kristina Hautala-Kajos, puh. (09) 160 77218
Avustusta saaneet löytyvät opetusministeriön www-sivuilta
http://www.minedu.fi/opm/uutiset/archive/2002/06/26_1.htm

Lähde:

Takaisin sivun alkuun