HAMK:n ohjaustoiminnan koulutusohjelman opinnäytetöitä keväällä 2003
Ohjaustoiminnan alaan soveltuvia uusia väitöstutkimuksia

HAMK:n ohjaustoiminnan koulutusohjelman opinnäytetöitä
keväällä 2003

Aikuisten käsityön taiteen perusopetuksen merkitys opiskelijalle
Nuorisoseuran toiminnan kehittäminen lasten näkökulmasta
Elämyksiä seikkailusta: toiminnallinen seikkailu- ja elämysrata
Elokuvamatkat - matkailua nojatuolissa
Kansainvälistyvää kaveruutta -kampanjan arviointia
Kulttuurisen virkistystoiminnan kehittämissuunnitelma palvelutaloon
Kehitysvammaisten päivätoiminnan kehittämisprojekti
Sydänten kosketus - elämykselliset iltapäivät vanhainkodeissa
Valokuva työvälineenä
Seikkailutoiminta näkövammaisen nuoren kokemana
Tietokoneen käytön ohjaaminen ikäihmisille
Tilasomistuksen ammatilliset opinnot ja työelämäyhteistyö
Käsityökoulun markkinointisuunnitelma

Aikuisten käsityön taiteen perusopetuksen merkitys opiskelijalle

Pia Pengerkoski, artenomi (AMK) ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyö on tutkimus aikuisten käsityön taiteen perusopetuksen merkityksestä sitä opiskelevalle. Tutkimuksessa selvitettiin sitä, miten aikuisten käsityön taiteen perusopetuksen tavoitteet ja sisällöt ovat kohdanneet opiskelijoiden tarpeet. Tavoitteena oli selvittää: Ketkä osallistuvat opetukseen ja miksi? Mitkä ovat opiskelijoiden tarpeet ja tavoitteet, joiden vuoksi lähdetään opiskelemaan? Mitä opetukselta lähdetään hakemaan ja mitä siltä saadaan? Mihin kaikkeen opetus vaikuttaa? Yhtenä osa-alueena oli myös selvittää, miten opiskelijat ovat voineet hyödyntää opintojaan työelämässä ja jatko-opinnoissa.

Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselyä ja tutkimuksen täydentäjänä ryhmähaastattelua. Tutkimukseen osallistui Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston ja Valkeakoski-opiston aikuisten käsityön taiteen perusopetukseen aiemmin osallistuneita ja nyt osallistuvia opiskelijoita (N=97). Tutkimus toteutettiin keväällä 2002. Kyselyn vastausprosentti on 71,1 % ja suurin osa vastanneista (n. 68,1 %) oli 41-60-vuotiaita naisia.

Tulosten mukaan opiskeluun lähdön syistä tärkein on käsitöiden kiinnostavuus. Opiskelun vaikutukset ovat moninaisia: Opiskelu tuo elämään muun muassa lisää iloa, laatua ja virikkeellisyyttä. Opiskelu vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi itsetuntoon ja ongelmanratkaisukykyyn. Opiskelijat ovat suhteellisen tyytyväisiä saamaansa opetukseen ja opetussuunnitelmassa opetukselle asetetut tavoitteet näyttävät toteutuneen. Opitun hyödynnettävyydestä saadut tulokset jäävät vähäisiksi. Tavallisimmat tavat hyödyntää opittua ovat eri tekniikoiden suora hyödyntäminen sekä opiskelun positiivinen vaikutus työkykyyn ja yleiseen jaksamiseen.

Nuorisoseuran toiminnan kehittäminen lasten näkökulmasta

Katja Kokko, artenomi (AMK) ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää lapsille suunnattua asiakaslähtöistä toimintaa Artjärven Villikkalan Nuorisoseuralle. Työssä kartoitettiin, millaisia vapaa-ajan toimintamahdollisuuksia ala-asteikäiset artjärveläiset toivoisivat Villikkalan Nuorisoseuran heille järjestävän ja mitä näistä toimintamuodoista nuorisoseuran olisi mahdollista ja kannattavaa toteuttaa.

Suunnittelutyön taustaksi perehdyttiin nuorisoseuratyötä, harrastamista ja vapaa-aikaa käsitteleviin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Tutkimusaineisto kerättiin ideakilpailulla, johon lapset osallistuivat piirtämällä ja kirjoittamalla. Kilpailu toteutettiin kaikilla Artjärven ala-asteilla ja siihen osallistui 86 oppilasta. Osallistuminen jakautui melko tasaisesti 1. - 6. luokkien kesken. Aineistoa analysoitiin kuva-analyysin, sisällönanalyysin sekä tilastollisen analysoinnin keinoin.

Selvästi eniten lapsia kiinnosti liikunta ja urheilu. Toiseksi eniten suosiota sai retkeily ja ulkoilu. Kolmantena oli käsityöt ja askartelutoiminta ja tämän jälkeen tulivat luova ilmaisu ja taide, yleisöaktiviteetit, matkailu sekä lemmikki- ja eläintoiminta. Kun otetaan huomioon toimintaympäristön asettamat rajoitteet ja mahdollisuudet, kehittämisen painopisteiksi tulevaisuudessa kannattaa ottaa erilaiset luontoelämykset ja retkeily sekä luonnossa tapahtuvat muut aktiviteetit kuten liikunta. Myös erilaisten kädentaitojen, luovan ilmaisun ja lemmikkitoiminnan ympärille kannattaa tulevaisuudessa rakentaa toimintakokonaisuuksia. Ensimmäinen lasten ideoima toimintamuoto, kalastusleiri, toteutettiin kesällä 2002. Lapset olivat tyytyväisiä hyvin onnistuneeseen leiriin. Muita lasten toiveita toteutetaan ja kehitetään jatkossa osana nuorisoseuran toimintaa

Asiasanat: nuorisoseurat, laspet, harrastukset, kulttuurinen nuorisotyö
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Elämyksiä seikkailusta: toiminnallinen seikkailu- ja elämysrata

Johanna Korhonen, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyön tavoitteena oli selventää seikkailutoimintaan liittyviä käsitteitä sekä suunnitella ja kehittää toiminnallinen seikkailu- ja elämysrata Lasten ja nuorten yhteistyön tuki ry:n ja Jyväskylän Seudun Nuorisoasunto ry:n käyttöön Korpilahdelle. Prosessiin sisältyi myös kahden pienoismallin valmistaminen.

Opinnäytetyö oli osa suurempaa kokonaisuutta, joka oli nimeltään Elämyskontti-projekti. Muuntautuva elämyspaketti liittyi lasten ja nuorten kanssa tapahtuvaan seikkailutoimintaan Lasten ja nuorten yhteistyön tuki ry:ssä. Lokakuussa 2001 alkoi Hämeen ammattikorkeakoulun ohjaustoiminnan koulutusohjelmassa projektiopinnot ja Elämyskontti-projekti käynnistyi. Elämyspaketin tavoitteena oli tuottaa konkreettinen elämyskontti virikkeellisine tavaroineen sekä ohjaajan kansio.

Opinnäytetyössä tarkastellaan syvemmin teoriaosuutta, joka liittyy projektiopin-noissa helmikuussa 2003 valmistuneeseen ohjaajan kansioon. Taustateoriana käytetään Kurt Hahnin ja Matti Telemäen näkemyksiä seikkailutoiminnasta sekä kirjoittajan omia oppimiskokemuksia seikkailukasvatuksesta. Työssä esitellään määritelmiä seuraaville käsitteille: kokemuksellinen oppiminen, elämys, elämyspedagogiikka, seikkailu, seikkailukasvatus, flow-kokemus ja Colin Mortlockin seikkailun tasot.

Työn konkreettisena osuutena suunnitellun radan toteuttaa joukko Lasten ja nuorten yhteistyön tuki ry:n Karpaaseja Korpilahdella touko- ja kesäkuussa 2003.

Asiasanat: kokemusoppiminen, elämys, seikkailu, elämyspedagogiikka, seikkailukasvatus
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Elokuvamatkat - matkailua nojatuolissa

Pauliina Vanhanen, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyö käsittelee elokuvaa nojatuolimatkailun välineenä. Opinnäytetyön tavoitteena oli koota materiaalipaketti, jota apuna käyttäen ohjaaja voi lähteä vetämään matkailuun liittyvää elokuvakerhoa. Elokuvamatkailukerhon tavoite on tutustua eri maihin muun muassa matkustamalla niihin mentaalisesti elokuvan välityksellä. Kerho voi tarjota välineen tutustua muihin kulttuureihin ja antaa matkaelämyksiä myös niille, joille konkreettinen matkailu ei ole mahdollista rahallisten, terveydellisten tai muiden syiden takia.

Opinnäytetyön raportti kokonaisuudessaan muodostaa materiaalipaketin. Materiaalipaketin teoriataustaksi perehdyttiin matkailua, nojatuolimatkailua ja elokuvaa käsittelevään kirjallisuuteen ja tutkimukseen. Elokuva-analyysin avulla arvioitiin eri elokuvien soveltuvuutta elokuvamatkailukerhoon. Elokuvan tuli soveltua nojatuolimatkailun välineeksi sekä kertoa jotakin siitä maasta, johon elokuvan tapahtumat sijoittuvat. Analyysiä varten luotiin kriteeristö, jonka avulla elokuvat pystyttiin arvottamaan ja laittamaan paremmuusjärjestykseen. Niiden elokuvien kohdemaista, jotka elokuva-analyysin mukaan sopivat parhaiten elokuvamatkailukerhoon, koottiin tietopaketit PowerPoint-ohjelmalla. Tietopaketin avulla ohjaaja voi esitellä kulloinkin käsiteltävänä olevan maan kerhoon osallistuville.

Materiaalipaketin käyttökelpoisuutta kokeiltiin testiryhmän avulla. Testiryhmä koostui kahdeksasta naispuolisesta opiskelijasta. Heille järjestettiin neljä kerhokertaa, ja kullakin kerralla tutustuttiin yhteen maahan. Testikerhot koostuivat tietopaketin esittelystä, keskustelusta sekä elokuvan katsomisesta. Jokaisen kerhokerran jälkeen testiryhmäläiset kirjasivat lomakkeille mielipiteitään esitellystä tietopaketista sekä katsotusta elokuvasta. Osallistujat antoivat myös kehittämisehdotuksia ja palautetta koko kerhoideasta.

Elokuvamatkailukerho koettiin toimivaksi ja myönteiseksi kokonaisuudeksi. Kerhoa voidaan järjestää erilaisille ryhmille joko kokonaisuutena tai materiaalipaketin osia hyväksi käyttäen.

Asiasanat: elokuvakerhot, elokuvat, matkailu, matkat, nojatuolimatkat, audiovisuaalinen oppimateriaali
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Kansainvälistyvää kaveruutta -kampajan arviointiraportti

Miia Lumivuokko, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Kansainvälistyvää kaveruutta -kampanja kokosi yhteen eri organisaatioiden lapsille, nuorille ja heidän lähiyhteisöilleen suunnatut kansainvälisyyskasvatukseen liittyvät tapahtumat ja toiminnot Hämeenlinnassa syksyllä 2002. Kampanjan tavoite oli mahdollistaa maahanmuuttajien ja valtaväestön välistä vuorovaikutusta sekä pyrkimys oli edistää kansainvälistyvää kaveruutta, toiminnallisin keinoin, maahanmuuttajien omaa kulttuuritietämystä hyödyntäen. Kampanjan tuloksena valmistuu ideakansio kansainvälisyyskasvatukseen kesän 2003 aikana.

Opinnäytteen tavoitteena oli dokumentoida kampanjan tulokset seuraamalla ja arvioimalla sen kulkua. Kampanjan aikana järjestettiin leirejä, juhlia, kulttuuri-iltoja ja teemapäiviä. Kampanjan seurantaa varten laadittiin seurantalomake, joka tarjosi toimintojen järjestäjille yhteisen palautemallin.

Kampanjan aikana kerättiin materiaalia kampanjan tuotosta, ideakansiota varten. Kansion on tarkoitus palvella kasvattajia kansainvälisyyskysymyksissä. Se sisältää kampanjan aikana käytettyjen toimintavinkkien lisäksi muun muassa tietoa eri kulttuureista ja järjestöjen yhteystietoja. Kansiota varten tehtiin kouluille ja päivähoitopaikkoihin kysely kansainvälisyyskasvatuksen nykytilasta ja tarpeista.

Kampanjan tulokset alkavat näkyä vasta nyt. Arjen monikulttuuristuminen on herättänyt kasvattajat huomaamaan kansainvälisyyskasvatuksen merkityksen. Järjestöjen ja yhdistysten kysyntä tiedonvälittäjänä on kasvanut kampanjan myötä. Lisäksi kampanjan aikana syntyi uusia monikulttuurisia harrastusryhmiä.

Asiasanat: kansainvälisyys, monikulttuurisuus, lapset, toiminnallisuus, nuoret, maahanmuuttajat

Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Kulttuurisen virkistystoiminnan kehittämissuunnitelma palvelutaloon

Leena Järvinen, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyön tarkoituksena oli laatia kulttuurisen virkistystoiminnan kehittämissuunnitelma Hämeenlinnassa sijaitsevaan Kössi-säätiön Kaurialan palvelutaloon. Tähän suunnitelmaan sisältyi kustannusarvio toiminnan toteuttamisesta kokeilun kaltaisena kokonaisuutena.

Kokeilu toteutettiin Kaurialan palvelutalon tiloissa yhteensä 15 viikon aikana. Tänä aikana palvelutalon asukkaat ja muut asiakkaat saivat käsityksen siitä, mitä toiminta käytännössä heille tarjoaa, mitä he siitä hyötyvät ja mitä muutoksia he siihen haluavat.

Kehittämissuunnitelmaa laadittaessa hyödynnettiin myös asiakaskyselyiden ja teemahaastattelun antamaa palautetta tarkoituksena hankkia tietoa asiakkaiden toiveista ja tarpeista.

Haastattelun, kyselyiden ja itse toiminnan kautta saadut tulokset puoltavat vastaavanlaisen toiminnan aloittamista ja säännöllistä jatkamista Kaurialan palvelutalossa.

Asiasanat: ikääntyminen, virkistystoiminta, kehittämissuunnittelu
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Päivätoiminnan kehittämisprojekti

Marja Lehtovirta, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyö oli osa Savon vammaisasuntosäätiön Pihkapuiston toimintayksikön toiminnankehittämisprojektia. Projektin tavoitteena oli kehittää Pihkapuiston päivätoimintakeskukseen mielekäs ja asiakaslähtöinen päivätoiminnan sisältö, joka tukee kehitysvammaisen asiakkaan osallistumista ja oman elämän hallintaa.

Teoriaosuus käsittelee kehitysvammaisten päivätoiminnan määrittelyä, tavoitteita ja merkityksiä kehitysvammaiselle asiakkaalle sekä päivätoiminnan suunnittelun arvolähtökohtia. Opinnäytetyön tutkimusosassa kartoitettiin asiakashaastatteluiden ja henkilökuntakyselyiden avulla vastaajien näkemyksiä päivätoiminnan merkityk-sistä asiakkaalle ja kehittämistoiveita sen sisällöstä.

Aineiston laadullisen analyysin jälkeen tulokset on esitetty pääluokittain. Niitä ovat päivätoiminnan merkitys, arvolähtökohdat ja kehittämishaasteet. Asiakashaastatteluiden, henkilökuntakyselyiden ja projektitapaamisten tulosten pohjalta kehitettiin Pihkapuistoon asiakaslähtöinen toiminnansisältö. Sen päämääränä on tyytyväinen ja osallistuva asiakas, joka kokee itsensä tarpeelliseksi.

Asiasanat: kehitysvammaisuus, päivätoiminta, asiakaslähtöisyys
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Sydänten kosketus - elämykselliset iltapäivät vanhainkodeissa

Virpi Keränen artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyöni tarkoituksena oli esitellä Suomen Sydänliiton Sydänten kosketus -kampanja sekä raportoida ja analysoida kampanjaan liittyvien kunnallisissa vanhainkodeissa järjestettyjen elämyksellisten iltapäivien toteutusta vuonna 2002. Kampanjassa on mukana kaikkiaan 224 kunnallista vanhainkotia, joista elämyksellinen iltapäivä toteutui 86 vanhainkodissa vuonna 2002. Elämyksellisissä iltapäivissä oli esiintyjänä Voimaa ilosta ry:n esiintyvä taiteilija Pekka Kärkkäinen, alias Professori Bluffo.

Elämyksellisyys eli omakohtainen asioiden kokemien ja tunne-elämysten saaminen, on osa ihmisen henkistä hyvinvointia. Ihmisen vanhetessa ennen kiinnostavat asiat muuttuvat mielenkiinnottomiksi. Huumori on tärkeä voimavara myös vanhuudessa, ja siksi on tärkeää taata huumorin ja naurun kokemisen mahdollisuuksia myös laitoksissa, jotta laitostuneiden ikääntyvien asiakkaiden henkinen terveys ja hyvinvointi pysyisi hyvänä heidän viimeisinä elinvuosinaan.

Aineisto opinnäytetyöhöni kerättiin palautelomakkeella ja haastatteluilla. Pekka Kärkkäinen keräsi omatoimisesti vuoden 2002 aikana tekemistään vanhainkotivierailuista palautetta palautelomakkeella. Palautetta kerättiin sekä vanhainkotien henkilökunnalta että asiakkailta siitä, miten tarjottu ohjelmakokonaisuus onnistui ja otettiin vastaan ja miten ohjelmatarjontaa voitaisiin jatkossa kehittää. Vastausprosentti oli 83,7 %.

Tutkimustulosten mukaan elämykselliset iltapäivät onnistuivat kokonaisuudessaan hyvin. Vastaajat olivat tyytyväisiä esiintymisen ajankohtaan ja kestoon. Samoin ohjelmasisältö koettiin niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin mielestä vaihtelevaksi ja monipuoliseksi. Esiintyjällä oli hyvä vuorovaikutus yleisöönsä ja esityksen sisältö viihdytti katsojakuntaansa. Lähes jokaisen vastaajan toiveena oli saada samanlaisia esiintymisiä tarjolle jatkossakin

Asiasanat: huumori, musiikki, vanhuus, kampanaja, elämyksellisyys
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Valokuva työvälineenä

Virpi Harju, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyössä suunnitteltiin, toteutettiin ja arvioitiin Valokuva työvälineenä -kurssi, jossa pohdittiin eri tyyppisten valokuvien sekä valokuvaamisen merkitystä ihmisille sekä annettiin ideoita valokuvien ja valokuvaamisen käyttämisestä työvälineenäsosiaali-, terveys-, kasvatus- ja ohjaustoiminnan alan työkentillä. Kurssi toteutettiin alkuvuodesta 2003.

Opinnäytetyöni koostuu pääosin kurssin teoriaosuudesta, mutta siinä esitellään myös kurssin ja sen tuotekehitysprosessin kulku sekä arviointi. Työssä käsitellään kurssia myös kulttuuriteollisuustuotteena, pohditaan kulttuuriteollisuustuotteen syntymisen prosessia ja verrataan kurssia tähän prosessiin. Materiaali kaikkiin pohdintoihin on saatu kirjallisista lähteistä ja kurssin aikana tehdyistä havainnoista sekä päiväkirjamerkinnöistä.

Merkittävin kurssilla käsiteltävä asia oli valokuvien ja valokuvaamisen merkitys ihmisille. Tähän löytyikin monenlaisia näkökulmia aina taidenautinnon syntymisestä muistojen kerrämiseen. Juuri muistojen keräämisessä on valokuva osoittautunut dokumentoivan ominaisuutensa vuoksi hyväksi ja sitä kautta valokuvalle ja valokuvaamiselle löytyi myös terapeuttinen näkökulma.

Kurssin muotoutuminen kulttuuriteollisuustuotteeksi on vasta alkuvaiheessa ja tässä opinnäytetyössä kuvataankin prosessia sen alun näkökulmasta. Merkittäväksi nousi kuitenkin heti alusta lähtien asiakkaan näkökulma ja sen huomioiminen, sekä markkinointi. Molemmissa teemoissa onnistuttiin tämän kurssin kohdalla, mutta paljon jäi kehitettävääkin.

Asiasanat: valokuvat, valokuvaus, kamerat
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Seikkailutoiminta näkövammaisen nuoren kokemana

Pia Louhi, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Tutkimuksessa selvitettiin näkövammaisten nuorten kokemuksia seikkailutoiminnasta ja sen hyödyllisyydestä heidän elämäänsä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten näkövammaiset nuoret ovat mielestään kehittyneet seikkailutoiminnan avulla. Toisena tavoitteena oli saada selville, miten opiskelijat määrittelevät seikkailun omien kokemuksien kautta ja haluavatko nuoret seikkailutoimintaa osana opiskelua ja kuntoutusta.

Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 10 Arlainstituutissa opiskelevaa näkövammaista nuorta. Aineisto analysoitiin kvalitatiivista sisällön analyysia soveltaen.Tutkimuksessa hyödynnettiin Telemäen ja Nyqvistin ryhmittelyä seikkailukasvatuksen osa-alueista ja tavoitteista sisällön analyysissä.

Tutkimuksen taustateoriana oli seikkailutoimintaan ja näkövammaisuuteen liittyvä kirjallisuus. Tutkimuksessa esiintyy määritelmät sekä kirjallisuudesta että näkövammaisten nuorten määrittelemänä. Jokaisella haastateltavalla oli kokemuksia seikkailutoiminnasta. Sekä kirjallisuuden määritelmät että näkövammaisten omat määritelmät korostivat uuden asian kokeilemista, elämyksellisyyttä, jännittävyyttä ja omien rajojen etsimistä.

Näkövammaiset nuoret pitävät seikkailua toimintana, ei niinkään oppimisen välineenä. Näkövammaisten nuorten määritelmissä ryhmän osuus seikkailutoiminnassa ei korostunut kuten kirjallisuudessa. Näkövammaiset nuoret kokivat, että seikkailutoiminta vaikuttaa positiivisesti ryhmän tutustumiseen ja työskentelyyn. Näkövammaisten nuorten itsetunto ja itseluottamus on kehittynyt seikkailun avulla yksilöllisesti. Haastateltavat nuoret pitivät seikkailutoiminnassa tärkeänä toiminnan ainutkertaisuutta ja muistettavuutta. Tulokset osoittavat, että seikkailutoimintaa ovat myös kulttuuriin ja arkipäivään liittyvät kokemukset. Näkövammaiset nuoret haluaisivat seikkailutoimintaa osana opiskelua ja kuntoutusta.

Asiasanat: seikkailu, näkövammaiset, nuoret, kuntoutus
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Tietokoneen käytön ohjaaminen ikäihmisille

Kirsi Laakko, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Toimintakeskus Iidantuvan asiakkaille tarjotun tietokoneohjauksen avulla ikäihmisten yksilöllisen ja asiakaslähtöisen tietokoneohjauksen haasteita sekä asiakkaan että ohjaajan näkökulmasta. Iidantuvassa käynnistyi vuonna 2001 Tietävä ja toimiva vanheneminen -projekti, jonka yhtenä tavoitteena on tarjota ikäihmisille työvälineitä omaan elämänhallintaan, tukemalla ikäihmisten toimintakykyä ja tekemällä tietotekniikkaa tunnetuksi. Opinnäytetyö oli projektin tavoitteiden mukainen ja sitä tukeva.

Tutkimuksen teoriataustaksi perehdyttiin ikääntymistä, ikäihmisten tietoko-neohjausta ja oppimista koskevaan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin. Tutki-musmenetelminä olivat haastattelut ja tutkimuspäiväkirja. Työtä varten haastateltiin tietokoneohjaukseen osallistuneita ikäihmisiä. Aineistoa tueksi haastateltiin vielä kolmea ikäihmisille tietokoneohjausta tarjoavaa ohjaajaa. Haastattelujen ja tutkimuspäiväkirjojen aineisto käsiteltiin kvalitatiivisesti ja esiin nostettiin yhteneviä teemoja.

Tutkimustulosten mukaan ikäihmisten tietokoneohjauksessa tärkeiksi haasteiksi nousevat ikäihmisten yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen. Aineistosta nousi ajatus, jonka mukaan ikääntyneen oppimisen erityispiirteiden huomioiminen ohjauksessa sekä ilmapiirin ja vuorovaikutuksen kehittyminen auttavat ikäihmisiä motivoitumaan oppimiseen. Yleisten, yksilöllisesti ilmenevien ikääntymismuutosten kuten työmuistin heikkenemisen, hidastumisen, näön ja kuulon muutosten huomioiminen sekä riittävä tuki ja kannustus ohjauksessa parantavat ikäihmisten mahdollisuuksia saavuttaa tavoittelemansa tietotekniset taidot.

Opinnäytetyössä käsitellään tietokoneen käytön ohjausta ohjaustoiminnan näkökulmasta ja pohditaan myös seikkoja, joita ohjaajan tulee ottaa huomioon ohjatessaan ikäihmisille tietokoneen käyttöä.

Asiasanat: vanhuus, tietokoneet, asiakaslähtöisyys
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Tilasomistusalan ammatilliset opinnot ja työelämäyhteistyö

Helena Tapola, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Työn tarkoituksena on toteuttaa tilasomistuksen ammattialan opetussuunnitelmaan ammatillisten opintojen sisällöt käytännön tasolla. Tilasomistus ammattialana kuuluu käsi- ja aideteollisuusalan 120 opintoviikon perustutkintoon.

Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon uudistuksen myötä ala jaettiin kolmeen koulutusohjelmaan Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen koulutusohjelma valittiin tilasomistuksen ammattialalle sopivimmaksi. Sen ammatilllisten opintojen suunnitteleminen on tämän työn keskeinen sisältö.

Opetussuunnitelma on tehty joustavaksi projektiopintojen avulla, jotka antavat mahdollisuuden todellisiin asiakastöihin. Opetussuunnitelmaa on sovellettu käsi- ja taideteollisuusalan uutta perustutkintoa noudattaen. Sisällön suunnittelussa on käytetty osittain hyväksi edellistä väliopetussuunnitelmaa ja otettu huomioon yhteistyö työelämän kanssa. Lopuksi esitetään tilasomistuksen ammattialan opintokokonaisuudet, niiden opintojaksot ja ehdotukset toteutettaviksi sisällöiksi

Asiasanat: käsi- ja taideteollisuusoppilaitokset, opetussuunnitelmat, oppisopimukset, työssäoppiminen

Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Käsityökoulun markkinointisuunnitelma

Minna Laihiainen, artenomi AMK ohjaustoiminta
opinnäytetyö

Opinnäytetyön tavoitteena oli laatia markkinointisuunnitelma Mäntsälän kansalaisopistossa toimivalle käsityötaiteen perusopetusta antavalle käsityökoululle. markkinointisuunnitelman tarkoituksena on tukea kansalaisopiston henkilöstöä ja etenkin kädentaidoista vastaavaa opettajaa käsityökoulun markkinoinnissa. Markkinoinnin tavoitteena on saada käsityökoulun toiminta käynnistymään uudelleen lukuvuodeksi 2003 - 2004. Mäntsälän kansalaisopiston käsityökoulun tarkoituksena on antaaa tavoitteellista ja vuosittain etenevää käsityöaineiden perusopetusta 8 - 12-vuotiaille lapsille ja nuorille. Oppilailla on mahdollisuus tutustua käsityön eri alueisiin monipuolisesti ja pitkäjänteisesti oman oivalluksen ja kokeilun kautta.

Opinnäytetyössä tehtiin vaihe vaiheelta markkinointisuunnitelma käsityökoululle. Suunnitelmassa etenivät rinnakkain markkinoinnin teoria ja käsityökoulun markkinointisuunnitelma. Aineisto markkinointisuunnitelman laatimista varten kerättiin keskusteluilla työharjoittelun aikana Mäntsälän kansalaisopistossa syksyllä 2002, sähköpostikeskusteluilla sekä haastattelemalla Mäntsälän kansalaisopiston vs. rehtoria Ritva Tuomista ja toimistovirkailija Maarit Perttulaa. Muita tiedon lähteitä olivat markkinoinnin kirjallisuus ja Internet-lähteet.

Mäntsälän kansalaisopiston käsityökoulun markkinoinsuunnitelman mukaan markkinointiin vaikuttavia tekijöitä ovat opetuksen muuttaminen kurssimuotoisesta opetuksesta koko lukuvuoden kestäväksi koulumuotoiseksi opetukseksi. Suunnitelman mukaan käsityökoulun markkinointi painottuu syksyyn, lukakauden alkuun, ja jatkuu jälkimarkkinoinnilla läpi lukukauden. Lisäksi suunnitelmassa otettiin huomioon käsityökoulun mielikuvaan ja asenteisiin vaikuttavia tekijöitä, markkinoinnin kokonaisvaltaisuus ja erilaiset markkinointiviestinnän muodot.

Asiasanat: käsityökoulu, markkinointi, markkinointisuunnitelma
Työn säilytyspaikka: HAMK, Wetterhoffin kirjasto
Takaisin

Ohjaustoiminnan alaan soveltuvia tutkimuksia
Sukupuolen rakentuminen koulun kulttuurisissa teksteissä
Sosiaalisesta muodosta toiseen
Tytöt äänessä - kertojan vuorovaikutuskeinoja
Poikkeusyksilö ja kyläyhteisö
Rakkaus ja arvot kasvattavat yksilön
Miten kuudesluokkalainen osaa reflektoida?
Koulu turvallisen jatkuvuuden paikkana yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissa
Koettu hallitsematon minuus psykoottisen potilaan hoitotyön lähtökohdaksi
Kasvattajan etiikka ja identiteetti ristiriitaisten vaateiden paineessa
Sopeutumattomien erityisluokkaopetus - konfliktistimulaattoriko?
Asiakaslähtöisen laadunhallinnan malli
Lasten hyvinvointipalvelujen oikeudellinen ohjaus ja valvonta

Sukupuolen rakentuminen koulun kulttuurisissa teksteissä

Tarja Palmu, väitös
Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta  

Palmun väitöskirja Sukupuolen rakentuminen koulun kulttuurisissa teksteissä -
etnografia yläasteen äidinkielen oppitunneilla on etnografinen tutkimus sukupuolen
rakentumisesta koulun
oppimateriaaleissa, muissa koulun teksteissä ja luokkahuonediskursseissa.
Keskiössä on koulun arki ja sukupuolen rakentuminen koulun arjessa.
Sukupuoli on yksi niistä eron tekemisen muodoista, joka tulevat tuotetuiksi
koulussa - niin puhutussa kuin kirjoitetussa tekstissä.

Etnografisessa tutkimuksessa keskeistä on tutkijan läsnäolo kentällä sekä
etnografinen kirjoittaminen. Työssä tarkastellaan etnografian
erityispiirteitä,  suhdetta etnografiseen tutkimukseen sekä tutkijan ja
kentän välisiä suhteita. Etnografiassa painottuvat kokemukset, tekstit ja
kirjoittaminen. Tätä etnografian ja tekstuaalisuuden vuorottelua tuodaan
esiin eri aineistojen ja aineistojen välisten rajojen rikkomisen kautta.

Tutkimus on osa Suomen Akatemian projektia "Kansalaisuus, marginaalisuus ja
erot koulussa - sukupuoli lähtökohtana". Väitöskirjan aineisto koostuu havainnoista,
haastatteluista ja kirjoitetuista teksteistä. Seurattuja seitsemänsien ja yhdeksänsien
luokkien äidinkielen oppitunteja on yhteensä dokumentoituina 90. Aineistona on myös
näiltä tunneilla kerätyt oppimateriaalit ja muut tekstit. Seurattujen
luokkien opettajat, joita on yhteensä viisi, on haastateltu. Oppilaiden
haastatteluja on yhteensä 18. Lisäksi aineistona on seurattujen luokkien
oppilaiden kirjoittamat kirjoitukset.

Tutkimuksessa kysytään sitä, miten sukupuoli rakentuu ja miten sitä
tuotetaan erilaisissa koulun teksteissä. Minkälaisia ovat ne mallit,
kuvat tai käsitykset sukupuolesta, joita teksti välittää lukijoille? Voidaan
ajatella, että kulttuurinen sukupuoli on kerrostumia (biologisen) sukupuolen
päälle. Näitä kerrostumia tuotetaan ja rakennetaan ruumiillisuuden,
performatiivisuuden, tyylien ja representaatioiden kautta. Työssä
tarkastellaan sitä, miten oppilaiden ja opettajien puheessa, oppitunneilla
ja oppimateriaaleissa tuotetaan näitä sukupuolen kulttuurisia kerrostumia.

Teksti referoitu lähteestä
Lähde: http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/vaitokset.nsf
/b688d98986c9e9edc2256a4c003e4ba9/14299107ca078e38
c2256d0b00373c71?OpenDocument  
Takaisin
 

Sosiaalisesta muodosta toiseen

Melkas Tuula, väitös
Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta

Melkaksen tutkielman kohteena on muutos suomalaisen aikuisväestön sosiaalisissa
suhteissa 1900-luvun viimekymmenyksillä. Sen empiiriset tulokset koskevat eri
kotitalouksissa elävien lasten ja vanhempien sekä sisarusten välisiä tapaamisia,
naapurusten ja ystävysten tapaamisia sekä työtoverusten tapaamisia ja apusuhteita
ja edelleen luottamuksellisen keskustelusuhteen olemassaoloa.

Jo vuonna 1986 lapset ja vanhemmat tapasivat toisiaan paljon useammin kuin
sisarukset ja ero vain suureni 1990-luvulle tultaessa. Vanhempien ja lasten tiivis kanssakäyminen yleistyi, mutta sisarusten väliset tapaamiset pikemminkin harvinaistuivat. Vahvat tunnesiteet ovat paljon yleisempiä lasten ja vanhempien kesken, kun taas sisarusten välisissä suhteissa on enemmän kyse itsestäänselvyyksistä ja totutuista tavoista. Kun yksilöllinen valinta korostuu, sisaruussuhteisiin ja kaiketi myös kaukaisempiin sukulaisuussuhteisiin tulee lisää ystävyyssuhteille tyypillistä valikoivuutta. Sukuyhteisöä voidaan ryhtyä ylläpitämään esimerkiksi perustamalla sukuseuroja, mutta tietoinen yhteenkuuluvuuden rakentaminen on eri asia kuin vanha tapojen ja normien kannattelema yhteisöllisyys.

Maalaiskylän "kohtalonyhteydestä" eriytyneisiin naapuruussuhteisiin

Vielä vuonna 1986 naapuruussuhteissa näkyi asuinalueelle juurtumisen vaikutusta.
Tiivis kanssakäyminen naapureiden kesken oli yleisintä maaseudulla ja harvinaisinta kaupunkien kerrostaloissa, kaupunkien pientaloalueiden asettuessa ääripäiden väliin. Kanssakäyminen tiivistyi kaupunkien pientaloalueilla ja ero niiden ja maaseudun välillä hävisi vuoteen 1994 tultaessa. Omaksi sosiaalisten suhteiden lajikseen eriytyneet naapuruussuhteet yleistyivät kokonaisvaltaisemman yhteisöllisyyden kustannuksella. Kaupunkimaiset eriytyneet naapuruussuhteet edellyttävät kanssakäymisen säätelyä mm. arjen aikataulujen noudattamisen näkökulmasta. Osataan siis aiempaa yleisemmin pitää yllä sosiaalisia suhteita huolimatta niihin liittyvästä säätelyn tarpeesta.

Työtoveruussuhteetkin rakentuvat uudelle pohjalle

Empiiriset tulokset eivät viitanneet 1980-luvullakaan työläisyhteisöjen voimakkuuteen, vaan työläisammateissa toimivien työtoveruudet olivat jo tuolloin hauraampia kuin toimihenkilöammateissa toimivien. Tultaessa 1990-luvulle haurastuminen oli edennyt keskiasteen koulutuksen saaneiden toimihenkilöiden keskuuteen. Vain korkeakoulututkinnon suorittaneet miestoimihenkilöt lujittivat työtoveruussuhteitaan tutkimusajanjaksolla. Työtoveruussuhteissa yhteenkuuluvuus näyttää yhä useammin syntyvän sivutuotteena yleisesti arvostettujen tehtävien suorittamisesta.

Ystävyys korostuu sukupolvien vaihtuessa

Sukupolvien erot ystävysten tapaamisessa olivat molempina tutkimusajankohtina niin suuria, että erojen selitystä haettiin varhaissosialisaation muutoksesta. Selityksenä voi olla päiväkotihoidon yleistyminen, joka tuottaa kotihoitoon verrattuna toisenlaisen kasvuympäristön. Tuloksena näyttää olevan David Riesmanin termein toisiin suuntautuvan persoonallisuustyypin yleistyminen. Kun ystävysten tapaamista verrattiin 20-27 -vuotiaiden keskuudessa vuonna 1986 ja 1994, kävi ilmi, että erot olivat riippumatta elämäntilanteesta suuria niin miesten kuin naistenkin keskuudessa: vuosina 1967-74
syntyneet tapasivat paljon useammin ystäviään kuin vuosina 1959-66 syntyneet. Naiset ovat perinteisesti olleet taipuvaisia asettamaan ystävyydelle suurempia vaatimuksia kuin miehet. Tapaamisten tiheneminen viitannee siihen, että naisten ystävyydet ovat moninaistumassa: ystävän ei tarvitse olla se yksi ja ainoa sydänystävä.

Tytöt äänessä - kertojan vuorovaikutuskeinoja

Sara Routarinne, väitös
Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta

Nuorten helsinkiläistyttöjen kerronnassa kiinnittää huomiota, miten
puhuja toisinaan keskeyttää itse itsensä esittääkseen jonkin
välihuomautuksen. Tällaiset sivupolut ovat parenteeseja. Tutkimuksessa selvitetään,
missä ja miksi niitä on. Nykytyttöjen puheessa esiintyy myös paljon nousevaa
sävelkulkua. Vaikka sitä on vanhastaan pidetty suomen kielelle vieraana ilmiönä,
se mitä ilmeisimmin kuuluu etenkin nuorten tyttöjen puhumaan suomeen. Uusi
kielenkäytön piirre on löytänyt paikkansa merkitysten järjestelmästä.
Väitöskirjassa selvitetään, mitä nousevalla intonaatiolla tehdään
keskustelussa.

Tutkimuksessa tarkastellaan itsekeskeytyksiä, parenteeseja ja nousevaa
intonaatiota keskustelunanalyysin menetelmin. Keskustelunanalyyttinen
lähestymistapa suuntaa tutkimusta siten, että lähtökohdaksi otetaan se,
mitä keskustelussa osanottajien välillä tapahtuu todella. Tutkimuksen
aineistona on yläasteikäisten helsinkiläistyttöjen kahdenkeskisiä
keskusteluja kasvokkain ja puhelimessa.

Kerronta keskustelun haasteena

Itsekeskeytyksiä, parenteeseja ja nousevaa intonaatiota esiintyy
kerronnassa, kun nuoret tytöt kuvaavat kokemuksiaan, perustelevat
käytöstään ja näkemyksiään. Kertominen edellyttää, että kertoja saa olla
pitkään äänessä. Se on haaste keskustelutilanteessa, jossa jokaisella
lauserajalla toinen keskustelija saattaa ottaa puheenvuoron ja kertoja
menettää pelin sillä erää. Tekstuaalisesti kerronta edellyttää
kerrottavan materiaalin järjestämistä. Vaikka yhden puhujan sanat voivat
seurata toisiaan vain peräkkäin, kerronta jäsentyy myös hierarkkisesti
päälinjaksi ja sen tukemiseksi.

Puheoikeuden varmistaminen ja kärjen viivyttäminen

Parenteesit ja nouseva sävelkulku ovat äänessä olevien tyttöjen keinoja
vastata monentasoisiin kerrontatilanteen tarpeisiin. Parenteesit
pysäyttävät lauserakenteen tai toimintajakson etenemisen, ja niillä
laajennetaan puheenvuoroa. Ne ovat kertojan keino viivyttää saapumistaan
rajakohdalle, jossa puheenvuoro voisi siirtyä toiselle keskustelijalle.
Niillä voi pidätellä kertomuksen kärjen esittämistä ja tihentää jännitystä.

Tulkinnan avaimet

Nousevalla sävelkululla kertoja suuntautuu keskustelussa eteenpäin.
Sillä hän ennakoi jatkoa ja ohjaa vastaanottajaa kiinnittämään huomiota
puheensa yksityiskohtiin. Parenteesit ja nouseva intonaatio esiintyvät
toisinaan toistensa yhteydessä vuoroissa, joissa kerrotaan taustoja.
Kaikkia taustoja ei kuitenkaan esitetä nousevalla intonaatiolla.
Loppunousu poimii esiin tulkinnan kannalta kriittiset elementit,
tulkinnan avaimet.

Vastaanottajan aseman oivaltaminen

Sekä parenteesit että nouseva sävelkulku osoittautuvat keinoiksi tuoda
esiin ja tarkistaa tulkinnalle välttämättömiä taustatietoja. Ne ovat
kertojan keinoja huolehtia siitä, että vastaanottaja pystyy seuraamaan
esitettyä. Niistä näkyy, että kertoja nojaa käsityksiinsä siitä, mikä
mahdollisesti on puhujien yhteistä tietoa. Vastaanottajan aseman
oivaltaminen ja sen huomioon ottaminen kertovat sosiaalisista taidoista.
Sävelkulun nousun jälkeen vastaanottajalle tarjoutuu myös tila korjata
kertojan oletuksia suhteestaan puheena olevaan asiaan.

Keskustelun kielioppia

Tyttöjen kertomisesta tehdyt analyysit osoittavat yksityiskohtaisesti,
miten monitasoisesti puhujat käyttävät hyväksi sisäistämäänsä tietoa
kielen ja vuorovaikutuksen rakenteesta. Parenteesit ja loppunousut
saavat merkityksensä esiintymisympäristöstään. Ne toimivat yhteistyössä
lauserakennekaavojen ja keskustelun rakenteiden kanssa. Keinojen
yhteispelillä keskustelijat varaavat vuoroa ja jäsentävät kerrontaa.

LÄHDE: http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/vaitokset.nsf/
b688d98986c9e9edc2256a4c003e4ba9/14299107ca078e38c
2256d0b00373c71?OpenDocument
Takaisin

Poikkeusyksilö ja kyläyhteisö

Tuija Saarinen, väitös
Poikkeusyksilö ja kyläyhteisö. Tutkimus Heikan Jussin (Juho Mäkäräisen) elämästä ja huumorista
Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta

Tutkimus muodostaa sitä varten kootun haastatteluaineiston ja kirjallisten lähteiden avulla
kuvan erään erikoislaatuisen kansanihmisen, hämäläisen Hollolan kunnan Herralan
kylässä eläneen kyläsuutari ja -originelli Juho Mäkäräisen eli Heikan Jussin (1892-1967)
elämästä kyläyhteisön osana sekä hänen komiikastaan. Tutkimus kuuluu folkloristisen
huumorintutkimuksen ja mikrohistoriallisen tutkimuksen alaan, mutta avaa myös kulttuurihistoriallisia näkymiä 1900-luvun kansanelämään. Tutkimus valottaa yksilön vaiheiden ja sosiaalisen kanssakäymisen kautta maaseutuköyhälistön elinolosuhteita, suomalaisen maaseutukulttuurin muutoksia 1900-luvulla ja maaseudun ihmisen keinoja käsitellä niitä.

Kansanmiehen harvinainen jäämistö

Tutkimuksessa käytettiin monenlaisia, toisistaan poikkeavia lähteitä. Niihin kuuluu tutkijan 1989 keräämä 41 henkilön haastatteluaineisto. Se on koottu Heikan Jussin tunteneilta Herralan ja lähiseudun asukkailta. Lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty harvinaisen laajaa kirjallista aineistoa, jollaisia kansanihmiset eivät yleensä ole jättäneet jälkeensä. Siihen kuuluvat Heikan Jussin omaelämäkerta, päiväkirjat ja muut muistiinpanot sekä hänen sisarelleen lähes neljän vuosikymmenen aikana kirjoittamat kirjeet ja postikortit. Tutkimusaineistoon sisältyy myös Mäkäräisten perheen
muiden jäsenten kirjallista jäämistöä: kirjeitä, postikortteja, päivä- ja vieraskirjoja ja muistiinpanoja sekä virallisia asiakirjoja kuten testamentteja, kauppa- ja kirkonkirjoja ja joidenkin kyläläisten kirjeitä. Tutkimuksessa on tarkasteltu myös Heikan Jussin kirjoittamia lehtiartikkeleita ja eri arkistoille lähettämiä kansanperinnevastauksia sekä perheen noin 2 000 valokuvan kokoelmaa. Muita aineistoja tukee Heikan Jussin kotimökki esineistöineen, jonka hän testamenttasi Herralan kotiseutuyhdistykselle museokäyttöön.  

Liikaviisas kansanmies  

Yksi tekijä, joka antoi Jussille poikkeuksellisen statuksen, oli hänen älykkyytensä. Muiden vähävaraisten perheiden lasten lailla Heikan Jussinkin koulutie jäi lyhyeksi, eikä maaseudulla ollut nykyisen kaltaista kansalais- tai työväenopistojärjestelmää. Heikan Jussi täydensi koulusivistystään lukemalla tietokirjoja sekä opiskelemalla omin päin mm. vieraita kieliä. Esperantossa hän saavutti sellaisen taidon, että eräs hänen käännöksensä julkaistiin. Heikan Jussin älykkyys ilmeni myös muina kirjallisina harrastuksina. Hän kirjoitti kielellistä lahjakkuutta osoittaneita kirjeitä, joissa kykeni leikittelemään erilaisilla kirjallisilla tyyleillä . Lisäksi hän avusti sanomalehtiä kirjoittamalla niihin paikallisuutisia. Kansanmiehelle harvinaisten tiedollisten harrastustensa ja sanavalmiutensa ansiosta Heikan Jussi saavutti kotikylässään liikaviisaan kyläfilosofin maineen.  

Huumori kertoo kulttuurista ja menneisyydestä  

Heikan Jussin erotti muista kylän asukkaista myös hänen toiminnassaan ja teksteissään ilmenevä huumori. Se oli tekijä, johon haastatellut henkilöt kiinnittivät huomiota ja jota esiintyy myös kirjallisissa lähteissä. Heikan Jussi oli kuuluisa nokkelista ja iskevistä sutkauksista, joiden avulla hän selvisi esimerkiksi poikkeavaa yksilöä uhkaavasta pilkasta. Jo aiempi perinteentutkimus on osoittanut, että perinteentuntemus ja esiintymiskyky ovat olleet ankarissa oloissa eläneiden lahjakkaiden vähäosaisten selviytymiskeinoja. Heikan Jussi saattoi voittaa huumorin avulla vaikean tuberkuloosin työlle ja sosiaaliselle elämälle asettamat rajoitukset.

Heikan Jussi teki toisaalta myös kepposia, joita ei aina pidetty hyvän maun mukaisena. Hän rikkoi tietoisesti hyvien tapojen rajoja ja koetteli kanssaihmisten kärsivällisyyttä. Ilmeisesti hän testasi näin sopivaisuuden rajoja. Heikan Jussi sai vähitellen kotikylässään ns. kyläoriginellin maineen. Jussin huumorirepertoaarin tarkastelu valottaa tätä aiemman perinteentutkimuksen väheksymää ilmiötä.

Heikan Jussin huumorilla oli monia merkityksiä hänen kotikylälleen. Jussin kepposilla ja sutkauksilla sekä kerronnalla niistä oli viihdyttävä vaikutus 1900-luvun kolmen sodan aikana, jolloin elämä oli vaikeaa elintarvikepulan ja pelon vuoksi ja suru kosketti useita perheitä. Jussin tempaukset irrottivat ajatukset hetkeksi arjen harmaudesta ja vaikeiden aikojen tuottamasta ahdistuksesta. Jussista tuli kyläläisten kertomuksissaan suosima tarinahahmo, joka otettiin esille kokoontumisissa niin työn lomassa kuin vapaa-aikana.
Lähteet viittaavat siihen, että Heikan Jussiin saatettiin liittää tarinamotiiveja muista erikoisista ihmisistä. Jussi saattoi myös itse omia elementtejä tuntemastaan perinneaineistosta, kirjallisuudesta tai vaikkapa näkemistään kotimaisista elokuvista.

Herralan kylälle Heikan Jussin huumori oli myös tapa määritellä maaseutuyhteisön kulttuurisia normeja yleensä ja käsitellä tabuaiheita kuten seksuaalisuutta ja henkilökohtaista hygieniaa. Sekä informantit että Heikan Jussi käsittelivät näitä maaseutuasukkaankin arkielämään vaikuttaneita teemoja huumorin ja
koomisen keinoin. Huumori oli yhteisöllinen ja yksilöllinen keino käsitellä vuosisadan kansanelämässä tapahtuneita muutoksia. Huumori on kulttuurinen avain, joka antaa tietoja sekä Heikan Jussin että Herralan kylän menneisyydestä. Vaikka Heikan Jussi oli poikkeuksellinen kyläläisten tarkkailema persoona, hän ei kuitenkaan poikennut niin paljoa, että hänet olisi kategorisoitu vaiettuihin yhteisön ulkopuolisiin.

LÄHDE: Helsingin yliopiston väitössivut

Takaisin
 

Rakkaus ja arvot kasvattavat persoonan

Ulla Solasaari, väitös
Rakkaus ja arvot kasvattavat persoonan - Max Schelerin kasvatusfilosofiaa
Helsingin yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta

Kiinnostuksen kasvu Max Schelerin (1874-1928) filosofiaa johtunee
Schelerin ajattelun peruskäsitteistön ajankohtaisuudesta.  Suomalaisessakin
yhteiskunnassa on viime aikoina laajasti ja vilkkaasti keskusteltu arvoista.
Tieteen puolella, erityisesti filosofiassa, psykologiassa, kognitio- ja
kasvatustieteissä tunteet ovat olleet keskeinen tutkimuskohde, ja filosofien
piirissä on pohdittu persoonallisen identiteetin ongelmaa.  Schelerin
ajattelu, ja erityisesti hänen kasvatusfilosofiansa perustuu juuri arvojen,
tunteiden ja persoonan käsitteille.

Arvojen osalta Schelerin ajattelu tukee arvojen ajasta ja paikasta
riippumatonta luonnetta korostavaa realismia.  Persoonallista identiteettiä
koskevassa ajattelussaan Scheler edustaa näkemystä, jossa sekä pysyvyyttä
että jatkuvaa muutosta pidetään olennaisesti identiteettiä luonnehtivina
piirteinä.  Tunteille hän antaa keskeisen merkityksen arvojen omaksumisessa
ja persoonan kehittymisessä.

Scheler kiistää sekä kantilaisen, universaaliin järkeen että nietzscheläisen
tahtoon perustuvan ihmiskuvan ja tuo ihmisen esille ensisijaisesti tuntevana
olentona.  Lapsen suhdetta ulkomaailmaan luonnehtii Schelerin mukaan
alkuperäisimmillään rakkaudellinen mielenkiinto.  Mielenkiinnon kohteiksi
valikoituvat yksilöstä riippuen erilaiset arvoja omaavat asiat, ihmiset ja
ilmiöt.  Perehtyessään rakkautensa kohteisiin lapsi rakentaa niistä
omaksumiensa arvojen kautta oman persoonansa ytimen muodostavaa
arvomaailmaa.  Scheler käyttää tästä arvomaailmasta nimitystä ordo amoris,
rakkauden järjestys.  Se koostuu eritasoisista mielihyvään,
elinvoimaisuuteen, kulttuuriin ja pyhään liittyvistä arvoista. Ordo amoris
on tärkein persoonaa määrittävä tekijä.  Se edustaa sekä persoonallisen
identiteetin pysyvyyttä että jatkuvaa muutosta.  Ajattelussaan,
toiminnassaan ja reaktioissaan ihminen heijastaa pysyvää arvomaailmaansa,
mutta myös rakentaa sitä keskeytyksettä suuntautumalla kohti uusia arvoja.

Kasvatuksen näkökulmasta Schelerin ajattelu nostaa esille erityisesti
tunteiden ja  kasvu- ja oppimisympäristön arvomaailman merkityksen lapsen
kehityksessä.  Merkityksellistä on sekä se mitä lapsi itse tuntee ja mihin
hän suuntaa tunteensa että se, millaisia tunteita häneen itseensä kohdistuu.
Rakastava kasvattaja pyrkii saattamaan lapsen tekemisiin erilaisten ja
eritasoisten arvojen kanssa ja luottaa lapsen mahdollisuuksiin kasvaa
monipuolisen ja rikkaan arvomaailman omaavaksi persoonaksi.

LÄHDE: Helsingin yliopiston väitössivut

Takaisin

Miten kuudesluokkalainen osaa reflektoida?

Elina Mäntylä, väitös
Kuudesluokkalaisen oppilaan reflektio ja metakognitio itseohjautuvuusvalmiutta
harjoittavassa opiskeluprojektissa
Joensuun yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta
 
Mäntylä tutkii kasvatustieteen väitöskirjatyössään, miten opettaja voi oppilaan itsearviointitaitojen avulla tunnistaa ja ymmärtää oppilaidensa erilaisia opiskeluvalmiuksia. Oppilaan itsearvioinnin ja sen edellytysten kehittäminen on yksi opettajan keskeisistä tehtävistä. Itsearviointi edellyttää yksilöltä reflektiivistä kykyä eli kykyä tarkastella kriittisesti omia kokemuksiaan ja tuloksiaan sekä metakognitiivista valmiutta, joka tarkoittaa kykyä valvoa omaa ajatteluaan ja oppimistaan.

Reflektion, metakognition ja itsearvioinnin merkitys korostuu opiskelutilanteissa, joissa oppilaat voivat opiskelumenetelmiensä mukaan itse vaikuttaa omiin oppimistavoitteisiinsa. Näissä tilanteissa korostuvat myös oppilaan itsesäätelyn taidot. Tästä syystä 6. luokan oppilaiden reflektiota ja metakognitiota tutkittiin aidossa opiskelutilanteessa. Tavoitteena oli peruskoulun vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti kehittää oppimaan oppimista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi oman opiskelun suunnittelua, valvontaa ja arviointia. Aineisto kerättiin kevättalvella 1998 oppilaiden haastatteluista ja sitä täydennettiin oppilaiden opiskeluraporteilla, projektiivisella kirjoitustehtävällä sekä kunkin oppilaan urheilun parista nimeämällä metaforalla. Metaforalla tarkoitetaan kielikuvaa, jossa sanaa on käytetty kuvaamaan jotain muuta, kuin mitä se tavanomaisesti tarkoittaa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin ensin, miten oppilaat selittävät ja perustelevat, toisin sanoen
reflektoivat omaa opiskeluprosessiaan. Toisessa osiossa tutkittiin tietoisen ajattelun osuutta reflektiossa. Tällöin tutkittiin oppilaiden metakognitiota eli sitä, miten oppilaat ohjasivat omaa ajatteluaan ja oppimistaan. Tutkimusaineiston käsittelyssä pyrittiin kuvaamaan konkreettisesti oppilaiden erilaisia opiskelutapoja. Kuvaukset esitettiin kolmessa eri tasossa.

Tutkimus osoitti, että perusasteen kuudesluokkalainen voi kyetä oman toimintansa
metakognitiiviseen suunnitteluun, valvontaan ja arviointiin. Tulokset osoittavat myös,
että jo yhdenkin koululuokan oppilaiden itsearviointitaidot ja kyvyt itsenäiseen opiskeluun
voivat keskenään olla hyvin erilaisia. Kehittyneet reflektiiviset ja metakognitiiviset valmiudet näyttävät olevan edellytys motivoitua itsenäisestä opiskelusta. Tämän tutkimuksen tulokset haastavat opettajan tunnistamaan ja ymmärtämään oppilaidensa erilaisia valmiuksia oman opiskelunsa tarkasteluun, arviointiin ja säätelyyn sekä suunnittelemaan ja rakentamaan opiskeluympäristöjä, joissa itsenäisen opiskelun valmiuksia voidaan tietoisesti ohjata ja kehittää.

LÄHDE: Joensuun yliopiston väitös-sivut

Takaisin

Koulu turvallisen jatkuvuuden paikkana yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissa

Sakari Saukkonen, väitös
Koulu ja yksilöllisyys: Jännitteitä, haasteita ja mahdollisuuksia tarkastustilaisuus
Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta

Koulussa ei viihdytä. Koulu tappaa luovuuden. Yksilöllisyyttä ei huomioida riittävästi.
Oppimisen pitää olla yksilölähtöistä. Joukkomaiset rituaalit joutavat romukoppaan.
Koulun julkinen kuva on varsin kriisivetoinen. Koulu tuntuu olevan koko ajan kehittämistyössään jäljessä muuta yhteiskuntaa. Mutta millaista siellä oikeastaan on? Mitä alakouluikäiset lapset itse ajattelevat koulutyöstään ja oman yksilöllisyytensä toteutumisesta? Saukkosen väitöstutkimus tarkastelee koulua osana aikamme myöhäismodernia kulttuuria. Sen yksi keskeinen piirre on yksilöllistyminen. Nykykoulussa sama suuntaus näkyy niin opetussuunnitelmissa kuin
koulun käytäntöjen organisoimisessa.

Tutkimuksessa kysytään, mitä ala-asteikäiset lapset itse ajattelevat yksilöllisyydestään koulussa. Lisäksi pohditaan koulun pedagogisia mahdollisuuksia kulttuurissa, jossa kasvatuksen perusteet ja käytännöt ovat aiempaa epäselvemmät. Kasvattaminen ja aikuisuus ovat hapertuneet, eikä opettajallakaan enää ole entistä auraa, Saukkonen kuvailee.

Historiallisesti koulu on modernin ajan laitos. Modernina aikana rakentui yksilö sellaisena
kuin me sen itsessämme tunnistamme. Samalla kuitenkin yhä monet esimodernit perinteet kannattelivat yksilöiksi kasvavia yhteiskunnan jäseniä. Moderni aika korosti rationaalisuutta ja ennustettavuutta. Niitä tavoiteltaessa luotiin väestön hallintaa varten järjestelmiä, joista koulun kontolle tuli sivistyksen lisääminen ja kansalaiskasvatus.

Myöhäismodernissa maailmassa esimodernit kiinnikkeet ovat häviämässä. Myöhäismodernin kulttuurin voi sanoa seisovan ? joidenkin mukaan tutisevan - omilla jaloillaan. Sen seurauksena monet aiemmin selkeät mutta jäykät rakenteet ovat alkaneet muuttua epäselvemmiksi ja joustavammiksi. Näin on esimerkiksi työelämässä ja perheessä. Koulun on kuitenkin katsottu säilyneen varsin perinteisenä. Yksilöllistä kasvua ja yksilöllistä tehokkuutta tavoiteltaessa onkin kannettu huolta siitä, että
jäykkä koulu ei kykene vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan vaatimuksiin. Tämän vuoksi
kouluun on tuotu viime vuosina monia yksilöllisyyttä lisääviä ratkaisuja. Tästä syntyy jännite koulun jäykkien rakenteellisten ominaisuuksien ja myöhäismodernin yhteiskunnan joustavuutta korostavien vaatimusten välille.

Tutkimus koostuu teoreettisesta aikalaisanalyysistä ja empiirisistä havainnoista. Havainnot tukevat näkemystä jäykästä koulusta. Koulunkäynti ei tosiaan ole aina suurta hupia. Toisaalta haastatellut 4. ja 6. luokan oppilaat eivät korosta koulun harmautta läheskään niin paljon kuin kriittiset koulututkijat. Lapsille turvallisuus, varmuus ja jatkuvuus ovat tärkeämpiä kuin koulutyön sisällöt. Lapsille koulu on yhdessä olemista. Heille on tärkeää olla yhdessä tuttujen luokkatovereiden ja tutun, jämptin mutta sopivan rennon oman opettajan kanssa, tutkija päättelee.

Näyttää siltä, että hitaasti muuttuva koulu onkin hitaudessaan sopivasti vieras ja etäinen suhteessa ympäröivään kulttuuriin. Koulu on paikka, joka jäykkyydessään ja harmaudessaan tarjoa jatkuvuutta ja turvallisuutta. Asioita, joita muualta yhteiskunnasta saattaa puuttua. Näin koulu voi olla kasvatuksen paikka myöhäismodernissa, Saukkonen arvioi.

Saukkosen mukaan ei silti pidä tuudittautua käsitykseen, että vanhanaikainen koulu olisi sellaisenaan hyvä. Koska koulu yhä uusintaa monia epätasa-arvoisia piirteitä yhteiskunnassa eikä sen opetuksellinen arki läheskään aina viritä kaikkia oppimismahdollisuuksia käyttöön, on koulua syytä kehittää. Sen opetusmenetelmiä, oppimiskäsityksiä ja arjen käytäntöjä tulee tarkastella kriittisesti. Koulun kehitystyössä ei kuitenkaan pidä unohtaa sen suurimman ryhmän, lasten, ääntä. Tutkimukseni lapset nostavat esiin koulun tärkeän merkityksen sosiaalisen kasvamisen paikkana. Koulussa on kivaa olla yhdessä kavereiden kanssa, tutkija korostaa.

LÄHDE: Jyväksylän yliopiston väitös-sivut

Takaisin

Koettu hallitsematon minuus psykoottisen potilaan hoitotyön lähtökohdaksi

Kaisa Koivisto, väitös
Oulun yliopiston lääketieeellinen tiedekunta

Psykoosista kärsivien potilaiden itsehallinnan tukeminen on merkittävää psykiatrisessa hoitotyössä. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita potilaiden psykoosin ja autetuksi tulemisen kokemuksista psykiatrisen sairaalahoidon aikana. Tutkimusmenetelmä oli fenomenologinen lähestymistapa. Tutkimukseen osallistuivat ensimmäistä tai toista kertaa psykiatrisessa sairaalahoidossa olevat aikuiset potilaat, joilla oli ollut kokemuksia psykoosista. Potilaita haastateltiin yhdestä kahteen kertaan. Potilaat kuvasivat kokemuksiaan haastattelujen aikana muistellen sairaalahoitoa edeltäviä ja sairaalahoidon aikaisia tapahtumia ja kokemuksia.

Tulosten mukaan potilaat kokivat psykoosin hallitsemattomana minuuden tunteena. Tämä tarkoitti kokonaisvaltaista ja uuvuttavaa henkistä ja fyysistä itsehallinnan menetyksen ja minän muuttumisen tunnetta. Heidän kokemus itsestä oli muuttunut siten, että heihin vaikutettiin tai ohjattiin ulkopuolelta tai heidän ruumiin normaali toiminnot olivat muuttuneet. Hallitsemattoman minuuden tunne merkitsi potilaille vaikeuksia selviytyä jokapäiväisessä elämässä, ihmissuhteissa ja työssä. Potilaiden kokemukset olivat yleensä pelottavia ja ahdistavia.

Tämä muuttumisen tunne vaikutti kokemuksiin itsestä ja muista ihmisistä. Potilaat olivat herkistyneitä muiden ihmisten reagoinnille ja he usein eristäytyivät omiin oloihinsa. Potilaiden oli vaikea ymmärtää itselle tapahtuvia asioita. Lisäksi kokemuksista kertominen muille ihmisille oli vaikeaa, koska heillä oli pelkoja, etteivät he tule ymmärretyksi, pelkoja 'hulluksi' tulemisesta ja häpeää tuntemuksista.
Jokapäiväiseen elämään liittyvien toimintojen ja työn hoitaminen oli vaikeaa, koska minuuden hallitsemattomuuteen liittyvät kokemukset valtasivat koko olemuksen. Potilaat yrittivät selviytyä kokemustensa kanssa erilaisin inhimillisin selviytymiskeinoin saavuttaakseen tasapainon.

Autetuksi tuleminen oli helpottavaa ja välttämätöntä, mutta auttaminen ei yhdistynyt potilaiden kokemuksiin. Potilaiden kokemusten perusteella psykiatrisen hoitotyön tavoitteena tulee olla potilaan itsehallinnan tukeminen. Tämä tarkoittaa potilaiden selviytymisen tukemista heidän jokapäiväisessä elämässään. Koska potilaiden kokema hallitsematon minuus merkitsi potilaille henkilökohtaista hätää, turvattomuutta ja eristäytymistä, tulee psykiatrisen sairaalahoidon suojata potilaita haavoittuvuudelta, tukea sisäistä, yksilöllistä eheytymistä ja selviytymistä. Tämä kaikki tarkoittaa humanistista psykiatrisen hoitotyön osaamista, jolloin hoitajilla on myös taitoja vastavuoroiseen vuorovaikutukseen.

LÄHDE: Oulun yliopiston väitös-sivut

Takaisin

Kasvattajien kertomusten ihmissuhdemoraalia

Eila Estola, väitös
Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta

Opettajien kertomusten ihmissuhdemoraalista kertovat äänet jäävät usein kuulematta. Estolan väitöskirjassa on analysoitu ihmissuhdemoraalia lastentarhanopettajien ja peruskoulunopettajien omaelämäkerrallisissa kertomuksissa. Väitöskirjatutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia: 'Opettaja muutoksessa - narratiivis-elämäkerrallinen näkökulma opettajien työhön ja elämään'. Koko projektia on ohjannut näkemys ihmisen elämästä tarinana, jossa elämä ja siitä kertominen ovat vuorovaikutuksellisessa suhteessa keskenään. Väitöskirjan aiheen taustalla on projektin tutkijoita yllättänyt havainto, että myös nuoret opettajat puhuivat työstään kutsumuksena, rakkaudesta lapsiin, välittämisestä, toivon merkityksestä.

Väitöskirjan mukaan suhteet lapsiin muodostivat monen opettajan kertomuksessa keskeisen osan opettajan identiteettiä. Opettajien työtä ohjasi pyrkimys kuunnella lasten ääntä, olla lapsen puolella, ja lisätä lapsen luottamusta tulevaisuuteen. Opettajien tärkeänä pitämien moraalisten periaatteiden toteuttaminen on kertomusten perusteella kuitenkin usein hankalaa, jopa mahdotonta. Monet opettajat kuvasivat, kuinka hallinnon, sosiaali- ja koulutuspolitiikan ja median tehokkuutta ja kilpailua korostavat kertomukset eivät tee oikeutta opettajan työlle. Erilaisten äänten keskellä opettajien identiteetti muotoutuukin ristiriitaiseksi ja epäyhtenäiseksi. Lähes anteeksi pyydellen opettajat kuvasivat toiveitaan luoda lapsiin kiintymykseen perustuvat suhteet, koska heidän työnsä samanaikaisesti oli muuttumassa yhä teknisemmäksi ja kiireisemmäksi, 'maitohappoisen juoksijan työksi'. Kuitenkin monet opettajat mieluummin näkisivät itsensä 'äiti- ja isähahmoina'.

Moraali opettajan työssä kytkeytyy kertomuksissa kasvatuksen arkeen. Esimerkiksi rakkaus opettajan työssä ei ole niinkään tunne vaan pikemminkin ristiriitaisten tunteiden keskellä tapahtuvaa työtä, jossa keskeistä on vastata lapsen tarpeisiin. Läheisyyden rakentaminen opettajan ja lasten välille on usein vaikeaa, koska varsinkin koulujen fyysiset puitteet ja kulttuuriset käytänteet suosivat välimatkaa, virallisuutta ja kontrollia. Päiväkodit ovat tässä suhteessa paljon paremmassa tilanteessa. Rakkaus, toivo ja kutsumus edellyttävät kuitenkin, että opettajat voivat olla myös fyysisesti lähellä ja läsnä: koskettaminen, hellyydenosoitukset, halaukset ovat osa opettajan arkea.

Tutkimus herättää ajatuksen, että opettajien työtä ollaan viemässä yhä kauemmas siitä, minkä opettajat kokemuksellisesti tietävät hyväksi kasvatukseksi. Siksi opettajien kertomuksia tulisi kuunnella tarkemmin. Työn kehittäminen heitä kuunnellen voisi auttaa opettajia jaksamaan paremmin. On ristiriitaista, että samanaikaisesti kun vallitsee huoli siitä, että lähimmäisistä välitetään yhä vähemmän ja ihmisten itsekkyys lisääntyy, monet kehittämistoimenpiteet vain vaikeuttavat opettajien pyrkimyksiä luoda läheisiä kiintymyssuhteita lapsiin. Kuitenkin tiedetään, että niissä on kasvattamisen perusta. Kyse ei siis ole tiedon puutteesta vaan enemmänkin siitä, millaisilla moraalisilla äänillä on riittävästi valtaa tulla kuulluiksi. Erääksi syyksi tälle opettajien äänen kuulumattomuudelle tutkimuksessa esitetään, että moraali on sukupuolittunutta. Ihmissuhdemoraali on naisten moraalia ja se jää helposti miehisen äänen korkeamman yhteiskunnallisen statuksen alle ja kuulumattomiin.

LÄHDE: Oulun yliopiston väitös-sivut

Takaisin

Sopeutumattomien erityisluokkaopetus - konfliktisimulaattoriko?

Liisa Haapaniemi, väitös
Tampereen yliopisto, ammattikasvatuksen tutkimusyksikkö

Haapaniemen väitös on etnografinen tapaustutkimus, jossa kuvataan ESY-opetukseen (aiemmin tarkkailuluokkaopetus) liittyviä arkipäivän tapahtumia ESY-opettajan näkökulmasta katsottuna. Siinä kuvataan oppilaita ja heidän perhetaustojaan eli sitä kohdejoukkoa, jonka kanssa erityisopettaja toimii ammattiinsa liittyvissä työtilanteissa. Tutkimukseen kuului 53 ala-asteikäistä (1.-6.) ESY-luokan oppilasta. Aineistoa kerättiin vuosina 1988-1997. ESY-opetukseen liittyvien käytännön tilanteiden kuvaus rakentuu niistä vaiheista, jotka käydään läpi sillä aikavälillä, kun oppilas tulee ESY-luokalle ja mahdollisesti muutaman kuntoutusvuoden jälkeen siirretään virallisella päätöksellä takaisin yleisopetukseen. Varsinaista opetuksessa tapahtuvaa kasvatus- ja oppimisprosessia esitellään viiden oppimisteoreettisen lähestymistavan avulla.

ESY-oppilaan tukemisessa toteutetaan kasvatuksellisen kuntoutuksen periaatteita. Opetuksessa korostuu opettajan ja oppilaan vanhempien välinen tiivis yhteistyö. Säännöllisesti toteutuvan yhteydenpidon avulla opettaja saa kokonaiskäsityksen oppilaan elämänkokemuksista ja kasvuympäristöistä. Tällaisella tiedolla on ratkaiseva merkitys ESY-opettajan toteuttamalle kasvatustyölle. ESY-opetuksessa toteutettavan työtavan, jossa parhaassa tapauksessa vanhemmat ja opettaja vuorovaikutteisesti suunnittelevat lapsen kasvatukseen ja opetukseen liittyviä asioita, on tarkoitus rohkaista vanhempia osallistumaan ja antamaan tärkeä asiantuntijaosuutensa lapsensa kasvun tukemiseen.

Aikuisten välisen yhteistyön kautta syntyneen tuttuuden ja luottamuksen avulla on tuloksellista selvittää vaikeitakin oppilaaseen liittyviä pulmatilanteita. Lapselle ja hänen kehitykselleen on merkityksellistä myös se, että opettajan ja hänen vanhempiensa yhteinen sitoutuminen on selkeästi ulospäin nähtävissä. Kirjallisesti laadittavan oppilaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman (HOJKS) laatiminen luo perustan vanhempien, oppilaan ja opettajan sitoutumiselle.

Tavoitteena pidetään sitä, että kaikki ESY-oppilaan asioissa mukana olevat aikuiset (vanhemmat, erityisopettajat ja yleisopetuksen opettajat, koulunkäyntiavustajat ja muut eri tukitahoja edustavat työntekijät) tapaisivat säännöllisesti yhteisissä keskustelutilaisuuksissa, joissa suunnitellaan tukitoimien järjestämistä ja eri osapuolien vastuulle kuuluvaa tehtäväjakoa. Tästä laaditaan kirjallinen suunnitelma, johon jokainen osallistuja pyrkii henkilökohtaisesti sitoutumaan. Näin toimittaessa on tavoitteena taata moniammatillinen, perhekeskeinen yhteistyö ja tuettavan lapsen kokonaisvaltainen kuntouttaminen.

Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että ESY-opetuksessa toteutetun oppilaan kokonaisvaltaisen tukemisen ja sen edistymisen laatuun olivat yhteydessä oppilaan lapsuudenaikaiset luottamussuhteet läheisiin aikuisiin ja lähikasvattajien toteuttaman lapsen kasvatuksen johdonmukaisuus. Toisaalta ratkaiseva osuus oli myös sillä, kuinka paljon ja millä tavoin oppilaan lähikasvattajat osallistuivat muiden tukitahojen kanssa tehtävään moniammatilliseen, perhekeskeiseen yhteistyöhön. Lisäksi oli nähtävissä se, että moniammatillisessa yhteistyössä onnistuttiin paremmin, jos oppilaan kuntoutukseen (lääkinnällinen, sosiaalinen) osallistuvien työntekijöiden ja ESY-opettajan välinen yhteydenpito oli säännöllistä, asiallisen avointa ja jatkuvaa.

Tutkimuksen mukaan eri ammattialoja edustavien henkilöiden olisi hyvä saada lisäohjausta ja -koulutusta erilaisista yhteistyömalleista moniammatillisen, perhekeskeisen yhteistyön toteuttamista varten. Tutkijan mielestä työntekijöiden työnjakoa selventäisi ja helpottaisi, jos heillä olisi enemmän tietoa toistensa työkentästä ja siellä vallitsevista käytänteistä, jotta kuntoutettava lapsi/nuori saisi mahdollisimman kokonaisvaltaista ja tehokasta aikuisten antamaa tukea ongelmaansa. Tutkimusten avulla tulisi eri sidosryhmiä edustavien käytännön työntekijöiden äänet saada kuuluviin siitä, mitkä seikat heidän mielestään hidastavat tai estävät lapsen tai nuoren erityistuen piiriin pääsyä.

Opettaja-tutkija esittää kuntoutuskäsitteen ja sen osa-alueiden (lääkinnällinen, sosiaalinen, kasvatuksellinen, ammatillinen) selkiyttämistä ja esille nostamista eri sidosryhmiä koskevassa lainsäädännössä. Sen avulla korostuisi - kaikkia kuntoutuksen osa-alueita yhtenäisesti koskeva - kokonaisvaltaisen kuntoutuksen tarpeellisuus lapsia ja nuoria tuettaessa sekä kuntotuksen eri osa-alueiden välisen yhteistyön välttämättömyys ja jatkuvuus.

LÄHDE Tampereen yliopiston väitös-sivut
Takaisin

Asiakaslähtöisen laadunhallinnan malli

Eila Kujala, väitös
Tampereen yliopisto

Julkisessa keskustelussa korostetaan nykyään väestön tarvetta saada yksilöllisiä peruspalveluja ja hyvää kohtelua. Tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat ihmisten kokemuksia ja odotuksia. Tulokset myös tukevat vakavaa pyrkimystä vaikuttaa terveydenhuollon tehostamiseen ja palvelujen kehittämiseen. Tässä tutkimuksessa osoitetaan, että laadunhallintaan on mahdollista luoda asiakaslähtöinen sovellus, joka toimii perusterveydenhuollon yksiköissä.

Tämän tutkimuksen tekemiseen on ollut kaksi perusterveydenhuollon käytännöstä nousevaa, innostavaa arjen tuottamaa lähtökohtaa. Tutkimuksen kohteena olleen terveyskeskuksen (Tunkkarin terveydenhuollon kuntayhtymä) hoitotyön palveluja tutkittiin ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Aineisto kerättiin juuri ennen kuin laki potilaan oikeuksista tuli voimaan. Tutkimuksen tulos korosti ihmisen osallisuuden merkitystä omaan hoitoonsa, mikä osuu sattuvasti yhteen lain hengen kanssa.
Tämän tutkimuksen tavoitteeksi muodostui kehittää laadunhallinnan malli ja käytännön laatujärjestelmä, joka soveltuisi mahdollisimman luontaisesti pienehkön terveyskeskuksen hoitotoimintojen kehittämiseen ja arvioivaan tarkasteluun.

Ihminen haluaa olla osallinen omassa hoidossaan

Ajatus ihmisen osallisuudesta hoitoonsa liittyy asiakaslähtöisyyteen, joka laatukeskustelun myötä on noussut terveydenhuollossa käytetyksi käsitteeksi. Käsite osallisuus on tutkimuksessa hoidon asiakaslähtöisen laadun perustana.
Osallisuuden kokemus on autonomiaa, itsehoitoa ja persoonallista vaikuttamista omaan hoitoonsa. Vastakokemus on osattomuus. Vaikuttamisen kokemus puuttuu osattomana ollessa, jolloin ihminen kokee itsensä omassa asiassaan vain toisten toiminnan kohteeksi. Ilmiö käsittää myös lain tarkoittamat aspektit asiakkaan kohtelusta, tiedonsaannista, vaikuttamisen mahdollisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta, joiden edellytetään toteutuvan palvelujen saatavuuden ohella asiakaslähtöisen hoidon tekijöinä.

Tutkimuksessa kuvataan asiakaslähtöisen laadunhallinnan malli. Tutkimuksen kulku ja sen menetelmä osoittavat laatujärjestelmän käytännön toteutuksen ja toimivuuden terveyskeskuksen yhden toimintavuoden aikana. Lähtökohta on asiakkaan kokemusten tarkasteleminen systemaattisen palautejärjestelmän avulla. Aineistona on yhteensä 1661 asiakaspalautetta. Asiakaspalaute on kerätty kysymyslomakkeella, jossa on 19 äsken koetun hoitotilanteen laatua kuvaavaa kysymystä.

Palaute ohjaa asiakaslähtöistä toiminnan kehittämistä

Tutkimuksessa kuvatussa ja luodussa laatujärjestelmässä asiakaspalaute käsitellään yhdessä henkilöstön kanssa siten, että vuoden mittaan seurataan asiakaspalautteen informaatiota hoitoprosesseissa havainnollistaen vastausten mahdollista hajontaa erilaisin menetelmin (esim. kontrollikortit). Työyksiköiden saamaa palautetta tarkastellaan ja verrataan tarvittaessa aiempaan, toisiinsa sekä arvioidaan poikkeamien antamaa viestiä.

Asiakaslähtöinen tietoperusta on antanut mahdollisuuden kehittää pienehkön terveyskeskuksen olosuhteisiin soveltuva laadunhallinnan järjestelmä. Asiakaspalautteen antaman jatkuvan informaation perusteella on kehittynyt dokumentoitu ohjeisto, periaatteet ja sopimukset, jotka yhdessä täyttävät välttämättömät laatujärjestelmän kriteerit johtamiseen, prosessien ohjaukseen, henkilöstön osuuteen ja toiminnan arviointiin.

Tutkimus ja sen tulokset osoittavat, että laatujärjestelmä toimii. Asiakaspalautetta analysoimalla on nähty, mikä palveluja käyttävien kokemusten mukaan on hoidossa merkittävää, hoidon perustaa. Laadun lähtökohta hoidossa on asiakaslähtöisyys. Tämä laatujärjestelmä alusta asti filosofisesti suuntaa sekä työntekijän että organisaation huomion asiakkaaseen. Näin se toimii asenteiden muokkaajana, vaikuttaa motivaatioon sekä työntekijän osaamistahtoon ja organisaation toimiin osaamisen ylläpitämiseksi. Johto saa ainesta niin henkilöstön kuin toimintojen kehittämiseen. Laatujärjestelmän avulla saadaan asiakaslähtöinen perusta palvelujen tuottamiselle.

LÄHDE: Tampereen yliopiston väitös-sivut
Takaisin

Lasten hyvinvointipalvelujen oikeudellinen ohjaus ja valvonta

Asko Uoti, väitös
Tampereen yliopisto

Uotin tutkimuksessa tarkastellaan lasten hyvinvointipalvelujen järjestämisen oikeudellisen ohjauksen ja valvonnan problematiikkaa kunnallisessa päätöksenteossa. Varsinainen tutkimustehtävä on muotoiltu seuraavasti: Mitä kunnalta tulee oikeudellisesti edellyttää asukkaidensa, tässä tutkimuksessa erityisesti lasten, hyvinvointipalvelujen järjestäjänä ja miten julkinen valta on kokonaisuudessaan tämän tehtävänsä toteuttamisessa onnistunut? Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan lasten päivähoitoa, perusopetusta ja perusterveydenhuoltoa ja näiden toteuttamisen perusoikeudellisia ehtoja.

Tutkimuksessa on käytetty sekä perinteisen lainopin (oikeusdogmatiikka) että yhteiskuntatieteiden lähestymistapoja. Oikeusdogmaattisessa mielessä kysymys on voimassa olevan kunnallisia palvelujärjestelmiä koskevan oikeudellisen ohjauksen ja valvonnan systematisoinnista. Yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta kysymys on ennen muuta oikeusnormien tosiasiallisten soveltamiskäytäntöjen analysoinnista ja tämän tarkastelun pohjalta toteutetusta kriittisestä oikeuspoliittisesta arvioinnista.
Vuonna 1995 toteutetun perusoikeusuudistuksen (Laki 969/1995) myötä lasten hyvinvointia turvaavat ja edistävät perusoikeudet ovat korostuneet julkisen vallan toimenpiteitä velvoittavina oikeusnormeina. Nykyisen perusoikeusajattelun mukaan taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet (TSS-oikeudet) ovat lähtökohtaisesti jokaisen yksilön, niin lasten kuin aikuistenkin, oikeuksia ja julkinen valta, siis myös kunnat, on velvollinen niitä toteuttamaan.

Tämän tutkimuksen mukaan hyvinvointipalvelujärjestelmät olisivat vaatineet 1990-luvun ja 2000-luvun alun kokemusten valossa julkisen vallan palveluja koskevan ohjauksen ja valvonnan selkiinnyttämistä ja terävöittämistä. Kun hyvinvointipalvelujen toteutumisen valvontajärjestelmät eivät täysin toimi tai sanktioitua valvontaa ei edes ole, jää yksilön vastuu, etenkin lasten, oikeuksiensa yhdenvertaisesta toteutumisesta kohtuuttoman suureksi.

Lasten hyvinvointipalvelujen sisällön ja saatavuuden merkittävät kuntakohtaiset ja alueelliset erot eivät ole kansallisvarallisuudeltaan vauraan ja oikeusvaltioksi itseään kutsuvan maan kunniaksi. Tämän tutkimuksen perusteella joustavan palvelujärjestelmäohjauksen, väljän lainsäädännön ja oikeusperiaateohjauksen, mahdollisuudet on käytetty pitkälti loppuun. On aika tarkastella avoimesti julkista valtaa hyvinvointipalvelujen järjestäjänä: Mitkä tehtävät on perusteltua säilyttää kunnallisen itsehallinnon piirissä ja mitkä tehtävät on syytä siirtää valtion paikallishallinnon harteille.

Kun esimerkiksi lasten päivähoidon toteuttamispuitteet vaihtelevat kunnittain suuresti niin päiväkotitilojen kunnon ja mitoituksen, lapsiryhmien koon kuin henkilökunnan vaihtuvuudenkin suhteen, on syytä kysyä, mikä oikeuttaa tämän. Lapsikuntalaisethan eivät voi juuri itse vaikuttaa siihen, millä puolella kuntarajaa huoltajineen asuvat. Samankaltainen epätasa-arvo ulottuu myös peruskouluun (erityisesti asianmukaisen tukiopetuksen saatavuus) ja sen erinäisiin tukipalveluihin kuten myös lasten terveyttä edistävään huolenpitoon (esimerkiksi terveystarkastusten sisällön ja saatavuuden erot).

Tutkimuksen eräänlaisena lopputulemana voidaankin pitää sitä, että merkittäviltä osin lainsäädännössä vahvoina, subjektiivisina, oikeuksina turvattujen hyvinvointipalvelujen järjestämisvelvoite edellyttää sellaisia julkisen vallan toimia, joilla jokaisen yksilön, lasten ja heidän huoltajiensa, oikeudet voidaan asianmukaisesti turvata. Käytännössä tämä edellyttää valtiovallan roolin aiempaa tuntuvampaa korostamista hyvinvointipalvelujen saatavuuden ja sisällön yhdenvertaisuuden takaajana. Se, tuottaako palveluja konkreettisesti jatkossa kunta vai jokin muu orgaani, jää tutkimuksen puitteissa toisarvoiseen asemaan. Perusoikeudellisesti oleellista on merkittävien palveluetuuksien yhdenvertainen järjestäminen, ei niiden tuottajataho.

LÄHDE: Tampereen yliopiston väitös-sivut
Takaisin

Sivun alkuun