Kivipiirissä synteitä runoja ja tekstejä
Novelli: Matkailu avartaa

Kivipiirissä syntyneitä runoja - yksin ja yhdessä

Kivipiirin tarvikkeet:
rauhallinen tila, jossa on hyvä istua lattialla piirissä/piireissä
alustoja
musiikkia (meditaatiomusiikkia, luonnon ääniä, instrumentaalimusiikkia jne)
kiviä (käteen mahtuvia, kullekin osallistujalle yksi)
kyniä (kullekin osallistujalle yksi)
A4-paperia (kullekin osallistujalle yksi, kullekin piirille yksi + suttupaperia)

Tarvittavaa aikaa voi säädellä, n. 1 - 1,5 tuntia

Kivipiiriä varten jokainen valitsee itselleen kiven. Ohjaaja on voinut tuoda niitä mukanaan tai pyytää jo edellisellä kokoontumiskerralla jokaista tuomaan yhden kiven (käteen sopivan). Noin 5-6 hengen piireihin käydään istumaan lattialle risti-istuntaan, kullakin kivi kädessä. Ohjaaja on valinnut rauhallista musiikkia, joka voi sopia muuhun käsiteltyyn teemaan ja joka herättää mielikuvia ja ajatuksia. Ohjaaja laittaa musiikin soimaan ja pyytää osallistujia sulkemaan silmät. Ohjaaja ohjaa kivipiirin/-piirien toimintaa (ei ole mukana piirissä) lyhyin pyynnöin kuten "tunnustele omaa kiveä ja opi tuntemaan sen muodot", "anna kivi vasemmalla istuvalle ja ota oikealta uusi kivi", "antakaa kivien kiertää rauhalliseen tahtiin myötäpäivään", "anna kivi oikalla istuvalle ja ota vasemmalta uusi kivi", "antakaa kivien kiertää rauhalliseen tahtiin vastapäivään kunnes kohdallesi tulee oma kivi", "laita kivi piirin keskellä olevaan tyhjään tilaan" (ohjaaja voi käydä sekoittamassa kivet) "ota piiri keskeltä oma kivi" "sulje kivi kämmenesi sisään ja paina kätesi rintaa vasten". Aikaa ja kunkin kivikierroksen kestoa voi säädellä, mutta pidä tahti rauhallisena. Lopuksi pyydä avaamaan silmät. Olet varannut kullekin osallistujalle valkoisen A4-paperin ja kynän. Pyydä kutakin osallistujaa kirjoittamaan paperille kaikenlaisia ajatuksia (sanoja, lauseita jne.), joita tuli mieleen kivipiirin aikana. Kerää yhden piirien paperin, aina yhden piirin paperit nippuun. Jaa paperit uudelleen siten, että piirille tulee jonkin toisen piirin paperit. Piiri työstää paperien sanoista ja lauseista yhteisen runon siten, että jokaisesta paperista on tultava runoon jotakin. Sanoja voi taivuttaa ja voi poimia vain yksittäisen sanan tai kokonaisia lauseita. Kukin piiri esittää lopuksi runot siten, että jokaisella piirin jäsenellä on jokin tehtävät esityksessä. Kivipiirin tuloksia ja tunnelmia voi toki jatkaa muullakin tavoin: yksin kirjoittamalla, piirtämällä/maalaamalla jne., työstämällä syntyneistä kirjoituksista pientä näytelmää jne. Tai voi vain jakaa ajatuksia piiristä keskustelemalla ja pohtia piirin tavoitetta.

Seuraavassa ohjaustoiminnan opiskelijoiden kommunikointi- ja ryhmätyötaidot -jaksolla pidettyjen kivipiirien tuloksia. Mukana on niin yksilö- kuin ryhmätuotoksiakin.

Kylmät kädet,
kylmät varpaat.
Olenko kivi?
Litteä, pyöreä, karhea kivi.
Joku koskettaa.
Lämpenen.

* * *

Ensimmäinen oikealta saatu kivi terävä,
toinen pyöreä,
kolmas terävää ja pyöreää
neljäs pyöreää ja pehmeää
oma kivi litteä neliö.
Uusi rytmi siirtyi kivien kiertoon.
Mietin koko ajan vain kivien muotoa.

* * *

Unenomainen tunne,
kaikki kuuntelivat toisiaan
ja kädet löysivät toisensa.
Oma kivi tuli tärkeäksi. Se tuntui hyvältä.
Aloin yrittää ja onnistuin tunnistamaan
myös muiden kivet.
Ne eivät tuntuneet yhtä hyviltä kuin oma kivi.
Oli itsenäisesti rento ja rauhallinen olo;
se huokui myös muista piiriläisistä.
Tuli hyvä olo, oli helppo rentoutua, kun oli
siihen tarkoitettu rytmi.
IHANAA!
Hieman haikea tunne nyt:
haluaisin pitää oman kiveni.

* * *

Unenomainen, hieman haikea tunne.
Käden löysivät toisensa.
Musiikki oli mukavan lämmin.
Rytmi siirtyi kivien kiertoon.
Kivet sulautuivat käsiin.

* * *

Kuulen liikettä, radio rätisee
Oman kiveni tunnistaminen pistää
hymyilemään. Kädestä käteen > kosketus:
Onko se eläimeni? Peura.

* * *

Toisen kivi tuntui kylmemmältä.
Omaa kiveä odotti.
Helppo löytää toisen käsi.
Tiesi kenen kivi oli mikäkin.
Mietti, miksi valitsi juuri sellaisen kiven?
Miten kivet muodostuvat?
Tuli mieleen lasten kanssa leikitty "Kivi kätkeytyy"

* * *

Mietin mielessäni, kenelle mikin kivi kuului. Pohdin jokaisen kiven yksityiskohtia: mitä ne toivat mieleen ja mistä pidin. Musiikki oli ihanaa, varsinkin panhuilu. Musiikista tuli mieleen isäni, joka rakastaa panhuilumusiikkia.

* * *

Mitäs psykologiaa tähän liittyy?
Mitä kynällä tehdään?
Tunnistan omani, tunnistan muiden kivet.
...pitäis tehdä sitä ja tätä ja tuota...
Kivien liikettä, radio rätisee.
Ymmärrän jotain.
Olen luokassa, olen kuitenkin muualla.
Olisiko pitänyt ottaa kengät pois?

* * *

Kivet olivat kylmiä mutta lämpenivät pian.
Toisten kädet olivat pehmeät.
Tämä on minun.
Jossain vaiheessa tuli hämmennys: sekosiko järjestys?
On ihanaa kun kylmä kivi lämpeni kun sitä pitelee.
Eloton tulee inhimilliseksi, tai ainakin lämpimäksi.

* * *

panhuilu, laulu, kuoro, meri, aallot, pienet kivet, Rhodos, jalkahiki, kädestä käteen, kosketus, rakkaus ja lämpö, oma kulta, kesä, uimaranta

* * *

Lämmin panhuilu
Tuntoaistin avulla oma kivi muistutti sydäntä.
Mutta jollain oli ällöttävä mötikkä.
Lauran käsi oli kadoksissa.
Missä? Ojenna jo!
Jes! Oma kivi löytyi.
Käsissä lämmennyt kivikauden keihäänterä.
Miaan kanssa kädet haparoivat.
Miellyttävä musiikki,
turvallinen olo.
En halua päästää sitä nyt käsistäni.

* * *

Keskityin vain kiviin.

sileä
säröinen
röpyliäinen
mollukka

Oma kivi kivemman tuntuinen,
tuttu ja turvalinen, kuin elämä itse.
Yksi pala puuttuu, ikuinen osa.
Hypistelläkö sitä vielä vähän aikaa?

En kuullut musiikkia,
ainoastaan panhuilut hönkivät välillä kuin hukkuva vedessä.
Keskityin vain kiviin.

* * *

Muotoja ajattelin.
Löysin muodon yhdestä kivestä,
sydämeni.
Missä se on?
Vielä vähän aikaa,
vielä vähän aikaa.
Panhuilut hönkivät kuin hukkuva vedessä.
En kuullut musiikkia.

* * *

Pieni kivi, kolme sivua, kolme kulmaa,
röpölainen toinen pää.
Jokaisen kivi kuvastaa omistajaa itseään.
Kuinka monta erilaista yksilöä?
lämpimiä
kylmiä
pitkiä
karheita
pyöreähköjä
hitaita
nopeita
hentoja
kivoja
Oman kiven löytäminen jotenkin lohdullista.
Äiti! Se löytyi!
Muiden kivet ei niin hyviä kuin minun.
Pieni kivi.
Se on kaikkein pienin.
Se ei ole täydellinen.

* * *

Miian kanssa kädet haparoivat.
Odotan omaa kiveä.
Oma kivi kuin kivikauden keihäänterä.
Oma kivi sopiva käteen.
Tytin kivi todella lämmin.
Miksi häsläystä toisessa ryhmässä?
Mikä naurattaa?
Annun kiven tunnistaa varmasti, muut samankaltaisia.
Hätä, missä mun kivi on?
Jes! Oma kivi löytyi.
En halua päästää sitä nyt käsistäni.

* * *

Hikinen käsi
hento käsi
hidas
nopea
Panhuilu-poika
väkänen kivessä
pimeys
hieltä haisevat sukat
vuoristomaisema
vihreä
raha

* * *

Tuntuu, että jokaisen kivi kuvasi omistajaansa jollain tavalla.
Panhuilu oli ihana!
Kierrätystahti kiihtyy!
Oma kivi niin helppo tunnistaa!
Kivi - mun oma lapsi!
Sydämellistä!!!

Kivipiiritekstit:
ohjaustoiminnan artenomi AMK -opiskelijaryhmä oko02,
Kommunikointi- ja vuorovaikutustaidot -jaksolla
Kuvat: Jorma Saarinen, julkaistu tekijän luvalla

Novelli:
Matkailu avartaa - puheluja ulkomailta

1

No moi, mä täällä taas, Daisy.  Sori, piti katkasta äsken, olin passitarkastuksessa. Niin. Sitä mä kyllä ihmettelen, että se Jean lähti yht´äkkii kiitää sillai. Just ku piti olla niin kivaa! Ihan vaan me kaks Pariisissa. Ja se olis osannu tota kieltäkin. Enhän mä mitään tajuu noitten mongerruksesta, aivan absoluutli kamalaa. En mä silti vaivu synkkyyteen, usko pois. Kyllä mä pärjään. Aina yks viikko menee vaikka päällään seisten, sano Jortikaisen tyttö.

Joo, ei sen puoleen - näistä nimistä vielä - että Daisy olis etunimenä jotenkin mun sukunimee hohdokkaampi. Mut kyllä täytyy myöntää, että toi yhdistelmä on jotain tosi extremeä. Vaikka kyllähän sukunimen olis voinu vaihtaa sit aviomiehen nimeen. Se olis ollu jotenki sivistyneempi: Daisy Garnier, viulistin vaimo. Jean soittaa toista alttoviulua. Siis Lahden sinfoniaorkesterissa. Meillähän oli ihan vakavat aikeet. Et kihloihin ja naimisiin ja sitä rataa. Sillai mannermaiseen tyyliin: Pariisiin vanhemmille näytille. Joo. Mä lähen nyt etsii taksia, jos mä pääsisin sinne luksushotelliin. Ikkunasta näkymät Seinelle. No, moido sit. Mä soitan taas!  

2

Terve taas! Saamarin jannu, kyllä teki mulle källin! Piru kun mä oon ollu sinisilmänen.  Mä laskin sille erkkejä käteen ihan sairaasti. Näkymä Seinelle sentään! Joo. Jätkä käärii fyffet plakkariin. Siis tosi klassista, peräti mannermaista tyyliä.  Mä ajattelin, ett kyllä mä tästä rauhotun. Ei se kundi mua lannista. Mut ei se  naisen mieltä ylennä ku menee kuppilaan Pariisissa ja tilaat ison stoben eturiviin ja saa litran kaljaa valtavassa kahvamukissa ja kaikki katto niinku ei muka mitään. Ladyt vaan istuu sirosti ja naukkailee tyylikkäästi kapeista laseista. Sä kahvamukista. Siis eturivissä. No. Sit sä meet kattomaan taidetta, Louvreen tietty. Tajuttomasti kaikkee kaunista, ihan kipeesti arvokamaa. Sä jonotat kattoo  Mona Lisaa ja armoton kusihätä iskee. Se siitä stobesta. Kiitti Jean!

Okei. Lopun päivää mä  kävelin Seinen rantoja ristiin rasitiin ja  oikeesti mietin. Välillä mun oli pakko limpata sillalta turistilaivaan rakastavaisten otsalohkoon. No joo! Mitäs ovat rakastavaisia Pariisissa.  Mä päätin jotain. Mä meinaan mennä käymään siellä appivanhemmilla. Mä etin ne käsiini. Mulla on oikeus tavata mun ex-appivanhempia! Okei, mä en ennätä nyt tän enempiä. Mulla on vähän kiirus. Soitellaan!  

3

Hellou, kuuleeko Suomi? Mulla on  pari tosi mehevää juttua. Siis aivan top ten –juttui.  Mä löysin appivanhemmat! Siis, voi mitä muruja. Tosi söpöjä tyyppejä, sellasia harmaita. Se niitten löytäminen ei kyllä ollu mitään helppoa. Okei. Mä meen siihen kahvamuki-stobe mestaan ja selaan puhelinluetteloa. Tiedätsä kuinka monta Garnier –nimistä on Pariisin puhelinluettelossa? Joku kumma positiivinen energiapurkaus osu muhun, eikä mun tarvinnu kattoo läpi ku 87 osoitetta, niin sit natsas.

Ja mä hyppäsin metroon ja ajattelin, että ei se ota jos ei annakkaan. Onneksi mulla oli vielä Jeanin kuva, etten mä kuitenkaan ollu repiny sitä. Se niitten hima löytyi todella helposti. Olihan ne ensin vähä ett, ööö. Siinä me huidottiin ja elehdittiin puolin ja toisin. No, ne kuttu mut sit sisään ja tarjos kaikkee pöperöö. Mut jos mä oikein ymmärsin niin nyt saat kuulla emäjutun! Jean ei todellakaan koskaan ole ollut Lahden sinfoniaorkesterissa eikä ole osannu soittaa sen kummosempaa vehjettä ku puhelinta. Se tyyppi on roskakuski. Sen verran totuudensiementä jutuissa on, että  Lahdessa kuitenki. Patologinen valehtelija.

Aikamoinen juttu, vai mitä? Mun pitää nyt ruveta lopettelee. Täytyy vielä pakata. Lento lähtee aamulla ja mä ajattelin mennä vika kerran Pariisin kaduille ja kuppiloihin. Valuutta on kyllä ihan finiitto, mutta kai näillä vielä jotain pientä saa syötyä. Okei, moido taas. Soitellaan!  

4

Sava! Daisy täällä vaan ringailee. Tota, mä en vielä ole Seutulassa. Onhan se lento jo tullu, mut  mä en ollu mesessä. Niin mä vaan, että voisitko sä laittaa vähän erkkei tulee poste restanteen? Kun mä ajattelin jäädä tänne vielä vähäks aikaa. Tai ehkä pitemmäksi.

Mulle on sattunu jotain outoa. Mä kerron. Ku mä eilen lähin tonne baanalle, niin mä menin kuppilaan ja kattelin että mitä ottais, jotain halpaa, ku erkit on vähissä ja posa onttona. Sitten mä tilasin menusta umpimähkään halvinta, että tota mulle. Joo. Siinä sit oottelin sitä safkaa. Ihan älytön. Siihen tuli tyyppi ja rupes soittaa. Siis se rupes soittaa viulua. Mulle. Mä olin tilannu viulusoittajan.

Niin. Voist sä laittaa jonku sata erkkii?…Mä kattelen nyt tässä vähä aikaa tätä touhua. Se on ihan jees se viulisti, Marc. En mä enempää fyffee tartte, ku mä alotan ens viikolla siellä kuppilassa tarjoilee. Kyllä mä kieltä osaan: bonjour ja sava. Niillä aluksi pärjää ja kai sitä tällanen extream-ihminen äkkiä lisää oppi. Kato, matkailu avartaa! Niin, että laittaisitko  sitä rahaa? Soitellaan. Se on sava vaan, sano Jortikaisen tyttö!

Arja Huotari
ohjaustoiminnan artenomi AMK -aikuisopiskelija,
luovan kirjoittamisen teksti kirjoitusviestinnän portfoliossa