Runokilpailu
Näyttelyitä ja tapahtumia
Koulutusta ja kursseja


Runokilpailu

Uusi Nainen järjestää romanttisten runojen kirjoituskilpailun. Kilpailun
parhaat runot julkaistaan lehdessä, ja kolme parasta palkitaan
kirjapalkinnoin.

Kilpailu on avoin kaikille vähintään 18 vuotta täyttäneille kirjoittaville
ihmisille, jotka eivät ole aiemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta.
Omakustanteet ja antologiat eivät ole este kilpailuun osallistumiselle.

Kilpailuraatiin kuuluvat päätoimittaja Pia Hyttinen, kirjallisuustoimittaja
Terhi Rannela ja runoilija, kirjoittajaohjaaja Juho Leppänen. Valitse
parhaimmat runosi (yhteensä enintään 20 kappaletta) ja lähetä ne 31.8.2003
mennessä Uuteen Naiseen nimimerkillä. Laita nimesi ja yhteystietosi erilliseen
suljettuun kirjekuoreen, jonka päällä on nimimerkkisi.

Uusi Nainen
"Runokilpailu"
PL 259
33101 Tampere

Runot pyydetään kirjoittamaan koneella toiselle puolelle paperia.
Käsinkirjoitettuja töitä ei lueta. Kilpailutöitä ei palauteta, joten
lähettäjän kannattaa ottaa niistä itselleen jäljennökset.

Lisätietoja: www.mediauusinainen.fi

 

 

Näyttelyitä ja tapahtumia
Hippalot - Hämeenlinnan lasten ja nuorten taidefestivaali
Laulu tulipunaisesta kukasta -kesäteatteria
Kotijäät kutsuvat - Suomessa järjestetyt jääkiekon MM-kisat

Päätalo-viikko
Entäs nyt Mämmilä? -kesäteatteria
Luston metsäpäivät
Suomalainen maisema -näyttely
Ei metsää, rantaa rakkaampaa -näyttely
Ristin ja Olavin kansaa -näyttely
Soiva kuru -patikkamatka
Viaporin arvoitus -kierrokset
Pienoismalleja-näyttely
Keisarillisen Venäjän 50 ikonia
Noidan taikapeili -satuooppera
Forssan Pumpulienkeli-tapahtuma
Meri-näyttely
Urkuyö ja Aaria
Veistosvillitys! toiminnallinen kierros lapsille Sara Hildenin museossa
Pienin pistoin - kirjontatöitä museon kätköistä
Kolmiulotteinen maailma
Laiva, kontti ja kaija - näyttely Helsingin satamasta

Kyläsepän kulttuuripäivät
Keskiaikaiset markkinat Turussa
Hämeen linnan keskiaikamarkkinat
Ugrijuhla

Suomen museot verkossa

Kulttuuria: http://www.kulttuuri.net
Kulttuurin keskusjärjestöjen yhteinen sivu. Pikatie suomalaiseen kulttuuritarjoontaan.

Suomalaisia tapahtumia: http://www.suomensuvi.net.
© Ulla-Maija Maunu & Tommi Tapiainen.




Hippalot - Hämeenlinnan lasten ja nuorten taidefestivaali
Kuva: Mathieu Courivaud, julkaistu tekijänoikeudenhaltijan luvalla
29.7.–3.8.2003
Lumottu kaupunki pukeutuu juhlaan. Kuusi päivää ja kuusi yötä juhlimme lapsia ja nuoria. Kantaesityksiä, ainutlaatuisia kohtaamisia teatterin, tanssin, musiikin ja kuvataiteen maailmoissa. Hippalot 03 kietoo vieraan taiteen salaperäiseen viittaan. Se kutsuu perheet isovanhempineen tarinamatkoille ympäröivälle maaseudulle. Hämeen keskiaikainen linna sukeltaa satuun ja seikkailuun. Kirjasto heittää harteilleen Hölmölän viitan, kummastelee, kyselee sekä risteilee täydessä kirjalastissa Vanajavedellä. Taide leikkii, kujeilee ja riemuitsee kaduilla ja puistoissa. Sarjakuva avaa kojunsa kauppatorilla. Hippapalot luo nuorille kaupunkinäyttämön kuuden päivän urbaanifestivaalilla. Ohjelmassa satuja, seikkailuja, säveliä, teatteria, sarjista, katuteatteria, kaupunkienergiaa, työpajoja...
Hinnat: Liput teatteriin, tanssiesityksiin, konsertteihin ja elokuviin sekä osallistumismaksut työpajoihin 6 eur / hlö, ellei ohjelmassa toisin mainita. Taidemuseon näyttelyt: lapset ilmaiseksi, aikuiset 4 eur ja eläkeläiset 2,5 eur. Lippujen myynti:
Varatut liput on lunastettava viikon kuluessa varauksesta. Ennakkomyynti päättyy ma 28.7. klo 16.
Palvelupiste Kastelli Raatihuoneenkatu 11 Avoinna ma 9-17, ti-pe 9-16 (touko-elokuu ma 9-17, ti-pe 9-16, la 10-14)
Lippupiste www.lippupiste.fi puh 0600 900 900
Järjestäjä Hämeenlinnan Kulttuurikeskus Keinusaarentie 13, 13200 Hämeenlinna puh (03) 621 2911 faksi (03) 621 2811
takaisin

Laulu tulipunaisesta kukasta -kesäteatteria
Alkaa: 22.5. - 29.6.2003
Vanhankaupungin kesäteatterissa
Vanhankaupungin kesäteatteri on Stadian esittävän taiteen koulutusohjelman oma kesäteatteri, johon vuoden viimeisen työpajan opiskelijat valmistavat esityksen ammattiohjauksessa. Hekumaa herätellään pilke silmäkulmassa. Näytelmän musiikkina kuullaan uusia sovituksia Olavi Virran tulkitsemista kappaleista (mm. Tulisuudelma, Mustasukkaisuutta, Ennen kuolemaa, Metsäkukkia...).
Ohjaus ja koreografia Mikko Rasila
Musiikin sovitus Antti Vauramo
Rooleissa esittävän taiteen opiskelijoita
Ensi-ilta to 22.5. klo 19.00
Esityspaikka: Hämeentie 159, Verkatehtaanpuisto
Liput 10/5 €, varaukset numerosta 09 3108 4242
http://www.stadia.fi/ajankohtaista
Tiedustelut 09 3108 4242 / silja.heikkila@stadia.fi
takaisin

 

Kotijäät kutsuvat - Suomessa järjestetyt jääkiekon MM-kisat
30.3. - 31.8.2003
Lähestyvien MM-kisojen kunniaksi Jääkiekkomuseo toteuttaa yhteistyössä Vapriikin ja Suomen Urheilumuseon kanssa näyttelyn Kotijäät kutsuvat -Suomessa järjestetyt jääkiekon MM-kisat. Näyttelyssä esitellään omien kisojemme suurimmat ilonhetket, mutta myös musertavimmat tappiot tekstein, kuvin ja esinein. Esillä on mm. kisojen muistomitaleita, kisapinssejä sekä Lalli Partisen maajoukkuepaita vuoden 1965 turnauksesta ja Raimo Helmisen maajoukkuepaita vuoden 1997 kisoista. Myöskään kansainvälisten tähtien osuutta näyttelyssä ei ole unohdettu: esillä on mm. useiden ulkomaalaisten huippupelaajien mailoja.
Suomen Jääkiekkomuseo
Vapriikki, Veturiaukio 4 (Tampellan alue), Tampere
Avoinna: ti, to-su 10-18, ke 11-20, ma suljettu
takaisin

Päätalo-viikko
30.6. - 6.7.2003
Kalle Päätalon kotikunnassa Taivalkoskella jo 30. kerran pidettävästä Päätaloviikosta on kehittynyt monipuolinen kesätapahtuma. Tänä vuonna sen seminaariantia ovat kulttuurihistoriallinen Taivalkoski-symposiumi 2.7., jälleenrakennusseminaari 3.7. ja viikon huipentumana lukijatapahtuma 5.7., jonka pääalustajana on toimittaja Hannu Taanila. Näyttelyiden ja konserttien ohella Taivalkosken Näyttämö esittää Pentti Pesän kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän "Kotiselkonen rakentaa" Kalle Päätalon ajasta rakennusmestarina Taivalkoskella. Perinteinen Iijokisoutu alkaa Jokijärven Saijasta 30.6. ja kuntoilumielisten puolimaraton "Herkon vohkasu" juostaan 5.7.
Päätaloviikon ohjelma ilmestyy toukokuussa.
Lisätietoja: Päätalo-instituutti, puh. (08) 841 391
takaisin


Rönnin kesäteatteri: Entäs nyt mämmilä
27.6 - 27.6.2003
Tarmo Koiviston Mämila-sarjakuvista Rönnin kesäteatterille dramatisoitu näytelmä kertoo pienen kirkonkylän tarinaa 70-luvulta nykyaikaan. Hauskojen, mutta koskettavien tapahtumien pääosissa ovat henkilöt ja ihmissuhteet. Kirkonkylän idyllissä heijastuu myös ulkomaailma. Kasvukipuja, rakennemuutos rassaa, riitaa ja rakkautta, täällä tähtikiekon alla ... .
Rönnin kesäteatterissa on nouseva, selkänojallinen 350-paikkainen kiinteä katsomo, myös pyörätuolipaikkoja.

Pääsyliput: 12 e aikuiset, 6 e lapset, ryhmäalennuksia,
Ruoka- ja oheispalvelut löytyvät Rönnin kesäkahviosta
Lippuvaraukset: 03-530 6433, 03-530 6326
Rönnin kesäteatteri, Eräjärventie 946, Maantie 3260 varrella

takaisin


Luston Metsäpäivät
27.6. - 29.6.2003 19:00
Luston metsämuseo Kesän 2003 metsäpäivien teemana ovat maisemanhoito, luonnonsuojelu ja ympäristökysymykset Punkaharjun juhlavuoden mukaan.
Tukkilaisilla sumasuksihiihdot, tukkilaiskisat. Perjantaina käydään Moottorisahauksen SM-kisat, joissa ammattimetsurit mittelevät taitojaan mm. tarkkuuskaadossa ja karsinnassa. Kaikkina kolmena päivänä ohjelmassa ovat Lustonlammen savotta, erilaiset muut työnäytökset, Metsätori, elokuvat ja musiikki sekä lasten työpaja. Harjutonttukin touhuaa kesäleirissään ja odottaa pieniä vieraita.
takaisin

Suomalainen maisema -näyttely
Lusto - Suomen metsämuseo ja metsätietokeskus
19.5.2003 - 15.8.2003
Luston vieressä, Punkaharjun Vanhalla asemalla esillä olevassa Suomalainen maisema -näyttelyssä seurataan kansallisen maisemakuvaston kehitystä 1800-luvun alusta nykypäivään. Näyttely on Helsingin yliopiston Kansalliskirjaston tuottama.

takaisin

Ei metsää, rantaa rakkaampaa -näyttely
Lusto - Suomen metsämuseo ja metsätietokeskus
30.4.2003 - 4.1.2004
Metsämuseo Lusto juhlistaa Punkaharjun 200-vuotisjuhlaa ”Ei metsää, rantaa rakkaampaa” -erikoisnäyttelyllä. Punkaharjun suojeluhistoria alkaa vuodesta 1803, jolloin tsaari Aleksanteri I julisti Suomen vierailullaan noin seitsemän kilometriä pitkän harjun suojeltavaksi kaskeamiselta ja hakkuilta.
Tarina kasketusta harjuselänteestä yhdeksi tämän päivän Suomen tunnetuimmista kansallismaisemista on mielenkiintoinen. Näyttelyssä kuljetaan niin Aleksanterin, sotilaiden, taiteilijoiden, matkailijoiden kuin metsäntutkijoidenkin jalanjäljissä nykypäivän Punkaharjua unohtamatta.

takaisin


Ristin ja Olavin kansaa
17.4.2003 - 15.1.2004
Näyttely ensimmäisen kristittyjen uskosta ja kirkosta. Keskiajan usko ja sitä ilmentävä esineistö oli konkreettista ja värikästä: mikään inhimillinen ei ollut sille vierasta. Näyttelyssä esillä oleva esineistö käsittää alttarikaappeja, kirkkoveistoksia, messukasukoita ja muuta liturgista esineistöä, kirjoja ja käsikirjoituksia
Turun linna
Linnankatu 80 puh (02) 262 0300 http://www.turku.fi/museo.
Avoinna:
16.9 - 15.4. ma sulj. ti-su 10 - 15
16.4 - 15.9. joka päivä 10 - 18
Museo on suljettuna 1.1., pitkäperjantaina, 1.5., juhannusaattona ja -päivänä, 6.12. ja 24.-25.12.
takaisin


Soiva Kuru -patikkamatka
26.6. - 17.9.
Äänimaailmaan perustuva patikkamatka Kuruteatteriin. Keskiviikkoisin alkaen 26.6 aina 17.9 asti.
Tunturin taidepaja
Mäntyharjuntie 6, 98530 PYHÄTUNTURI
Tel & Fax +358 (0)16 882 882

takaisin


Viaporin arvoitus -K1808
23.6 - 30.8.2003
Viaporin arvoitus -K1808
Viaporin ja koko Suomen ratkaisunhetket koittivat Ruotsin sotiessa Venäjää vastaan vuonna 1808. Edetessään sota sai yllättäviä käänteitä. Kaiken takana on nainen -eli mitä Helena Reuterskiöld sanoi miehelleen kevättalvella 1808.
Historiaa ei tarvitse enää lukea -nyt sen voi kokea alkuperäisellä tapahtumapaikalla Viaporissa.
Kierroksia ajalla 23.6.-30.8.2003 keskiviikkoisin ja lauantaisin kello 18:00 alkaen.
Lähtöpaikka Suomenlinnan Opastuskeskus. Liput ennakkoon Lippupalvelusta tai Opastuskeskuksesta. Aikuiset (yli 17v) 14 euroa ja lapset (alle 17v) 7 euroa.
Säänmukainen pukeutuminen suositeltavaa. Kierroksella kävellään epätasaisessa maastossa. Kesto noin 1,5 tuntia. Kierros päättyy Kuninkaanportille.
http://www.suomenlinnatours.com.
Lisätietoja: Ehrensvärd-seura
Puh. 09-684 1850
opastus@ehrensvard-seura.fi

takaisin


Pienoismalleja
Alkaa: 19.6.2003
Loppuu: 24.8.2003
Pienoismalleja Suomen rakennustaiteen museon kokoelmista.
Suomen rakennustaiteen museo
Kasarmikatu 24, Helsinki
p. (09) 8567 5100
takaisin


Ikoneja Jaroslavlista. Keisarillisen Venäjän 50 ikonia
13.6 - 21.9.2003
KIRKKAUDEN KUVIA – Keisarillisen Venäjän ikoneja Jaroslavlista, esittelee 50 ikonia kolmelta eri vuosisadalta Jaroslavlin taidemuseon kokoelmista. Vanhimmat ovat aivan 1700-luvun alusta, jolloin Pietari Suuri aloitti Venäjän länsimaistamisen. Nuorimmat ikonit ajoittuvat 1900-luvun alkuun Venäjän keisarikunnan viimeisiin vuosiin. Näyttelyssä saa hyvän kuvan ikonitaiteen monista teknisistä ja tyylillisistä suuntauksista, jotka ovat voineet olla kiinteässä yhteydessä oman aikakautensa henkiseen ja aineelliseen kulttuuriin, mutta myös varhaisempaan.
Jyväskylän taidemuseo, Kokoelmanäyttelytila Holvi
Kauppakatu 23, puh. 014 - 626 856
Vaihtuvat näyttelyt Suoja
Kilpisenkatu 8, puh. 014 - 626 855
Avoinna ti-su klo 11-18
takaisin


Noidan taikapeili -satuoppeera
10.6 - 19.6.2003
Noidan taikapeili on satuooppera ja seikkailu musiikin maailmaan, jossa soivat harmonikka ja tutut ooppera-aariat. Suomenlinnan salaperäiset muurit tarjoavat mahtavan seikkailupäivän piknikin, prinssien ja noitien kanssa. Esitys on tarkoitettu kaikille yli 3-vuotiaille. Prinssi ja Prinsessa ovat joutuneet pulaan,
kun viekas Noita yrittää saada Prinsessan ja valtakunnan itselleen taikapeilin avulla. Lapset ovat tärkeässä roolissa silloin, kun Prinsessa pitää pelastaa.
Liput 8 euroa
Esityspaikka: Tenalji von Fersen
Ennakkovaraukset Kapsäkistä, p. 09 260 0907, 050 584 6540
takaisin

Pumpulienkelitapahtuma
7.6.2003
Ohjelmassa mm. Pikku Pumpulienkelin valinta, torikonsertti, Forssan Kaupungin soittokunta, muotinäytös, vatsatanssiesitys, naisseminaari: Naisen eri roolit, alustajana mm. Helena Kekkonen, näyttely: 4.-8.6.2003 Tehtaan koululla, Puutarhakatu 4, TSL:n taiteilijoiden töitä: "Värien kertomaa"
Lippujen ennakkomyynti ja tiedustelut
Ulla Salmi puh. (02) 767 3887
ulla-kristiina.salmi@pp.inet.fi

takaisin
 

Meri
6.6. - 17.8.2003
Myrskyäviä meriä, tyyniä rantavesiä, kirjavia satamia, uljaita valtamerilaivoja, mereneläviä, rantaelämää. Hämeenlinnan Taidemuseon kesänäyttely esittelee taiteen meriaiheita vanhoista mestareista nykytaiteen meritulkintoihin.
Hämeenlinnan Taidemuseo
Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna, p. (03) 621 3017
Avoinna: ti-su 12-18, to 12-20, ma sulj.
takaisin

Urkuyö ja Aaria
5.6 - 28.8.2003
Urkuyö ja Aaria festivaali tarjoaa musiikkielämyksiä Espoon keskiaikaisessa harmaakivikirkossa. Korkeatasoisissa ja tunnelmallisissa konserteissa kuullaan huippusolisteja, kuoro- ja orkesterimusiikkia, mm. Bachin h-molli messu, ja yksi kantaesitys. http://www.urkuyofestival.fi.
Liput 12-22 euroa Lippupisteestä p. 0600 900 900 (0,95 e / min + pvm), www.lippupiste.fi
takaisin
 

Veistosvillitys!
3.6. - 26.6.2003
Lasten toiminnallinen opastus Veistosvillitys! Sara Hildénin taidemuseon veistospuistossa kesäkuussa joka tiistai ja torstai klo 14.00. Mukaan pääsevät kaikki Särkänniemen huvipuiston alueella olevat lapset.
takaisin

 

Pienin pistoin - kirjontatöitä museon kätköistä
2.6. - 28.9.2003
Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisessa museossa on esillä kesän ajan koko kirjo erilaisia koruompelutöitä näyttelyssä Pienin pistoin.
Näyttelyssä esitellään kirjottuja tekstiilejä aina 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvun puoliväliin saakka. Mukana on uusikaupunkilaisten merikapteeniperheiden äitien ja tyttärien taidokkaita valkokirjontatöitä, helmikirjailuja, silkkikirjontaa, merkkausliinoja, pannumyssyjä, pyyheliinapeitteitä, tyynyjä, pöytäliinoja jne. Tekstiilien kirjo on erittäin laaja. Esineet ovat Uudenkaupungin museon kokoelmista. Näyttelyn yhteydessä museossa on myynnissä myös museon malleista tehtyjä ompelupaketteja ja kirjontamalleja.
Tiedustelut, Uudenkaupungin museo 02-84515447

Kolmiulotteinen maailma
5.5. - 31.8.2003
Ihmisiä ja taidetta tilassa. Veistoksia Sara Hildénin säätiön ulkomaisesta kokoelmasta. Kesäkuussa joka tiistai ja torstai klo 14.00 on museota ympäröivässä veistospuistossa luvassa lasten erikoisopastus Veistosvillitys!, johon pääsevät mukaan kaikki Särkänniemen huvipuiston aluelipun lunastaneet.
Toukokuun alusta elokuun loppuun museo ja Café Sara avoinna joka päivä klo 11-18. Museoon sisään Särkänniemen huvipuiston aluelipulla 4 €, joka sisältää myös sisäänpääsyn Näsinneulaan tai Lasten eläintarhaan.
Sara Hildénin taidemuseo
Särkänniemi, 33230 Tampere
puh. 03 3144 3500
takaisin

Laiva, kontti ja kaija. Näyttely Helsingin satamasta
kuva Helsingin Satama
11.4. - 1.6.2003
Jugendsali, Pohjoisesplanadi 19
Ma-pe 9-17, su 11-17. Ilmainen sisäänpääsy.
Jugendsalissa on kesäkuun alkuun saakka Helsingin sataman historiasta ja nykypäivästä kertova näyttely "Laiva, kontti ja kaija". Näyttely kertoo sataman arkipäivästä: matkustaja- ja tavaraliikenteestä sekä eri viranomaisten ja yritysten yhteispelistä meri- ja maakuljetusten risteyskohdassa. Historian ja nykypäivän lisäksi näyttelyssä pääsee kurkistamaan myös tulevaisuuden satamaan. Näyttelyssä satama tulee tutuksi kuvien, esineiden ja äänten välityksellä. Nähtävillä on myös laivapienoismalleja sekä satama-aiheisia elokuvia.
"Laiva, kontti ja kaija" on Suomen merimuseon, Helsingin Sataman ja Jugendsalin yhteistuotantoa. Näyttelyn pääyhteistyökumppaneina ovat Kesko ja Helsingin Sanomat. Yhteistyökumppaneina ovat Finnlines, Finnsteve, Merenkulkulaitos, Silja Line ja Tulli.
Lisätietoa ja opastusvaraukset (09) 169 2277.
Ilmaiset yleisöopastukset sunnuntaisin klo 11.
takaisin

 

Kyläsepän Kulttuuripäivät
25.7. - 1.8.2003 "Muuttuvat kylät" -laulunäytelmä
Kirjoittanut ja säveltänyt Antero Kyläseppä.
Ohjaus Tuomo Salmela
Kipeät asiat, rinnallaan huumoria tempaisee mukaan.
Pyörivä katettu katsomo, selkänojallisin penkein takaa katsojalle upeat puitteet kokea kesäteatterin tunnelmaa.

6.8. Runon ja laulun ilta klo 19.00. Lämminhenkinen tapahtuma, jossa jokainen haluava voi esittää rakkaimpia runojaan ja laulujaan.
Vapaa pääsy.
9.8. Kyläsepän soittolauantai klo 12.00-24.00
Kahdeksannen kerran musiikki, laulu ja tanssi viihdyttävät 12 tuntia yhteen menoon. Ohjelmaa koko perheelle.
Luodesuontie 97, 31600 Jokioinen
Tiedustelut ja teatterin lippuvaraukset:
Sirkka Mäkelä
puh. (03) 438 5434, gsm 0400 657 003
www.surffi.net/kylaseppa
(03) 621 2388, Hämeen matkailu
takaisin


Keskiaikaiset Markkinat
23.7 - 27.7.2003
Turun Vanhalla Suurtorilla. Turun Kulttuurikeskuksen järjestämillä markkinoilla tapaat aatelistoa, kirkonmiehiä, kaupustelijoita, käsityöläisiä, ilveilijöitä ja kaupungin rahvasta. Ritareiden miekat kalahtelevat, narrit huijaavat hyväuskoisia, muusikot viihdyttävät, nauru raikaa ja rahapussit vaihtavat omistajaa. 23.-27.7. la-su klo 12-18. Maksuton ulkoilmanäytelmä Vanhan Suurtorin maisemissa markkinoiden lomassa ke-pe 16-20, la-su klo 12-16.
Markkinat liittyvät Keskiajan Turku -kokonaisuuteen 23.-27.7.
Keskiajan Turku -tapahtumia on myös Turun tuomiokirkossa, Aboa Vetus -museossa ja Turun linnassa.
takaisin

Hämeen linnan Keskiaikamarkkinat

Hämeen Linnan Keskiaikayhdistys ry järjestää 22. - 24.8.2003 Keskiaikamarkkinat. Kaksipäiväisen kulttuuritapahtuman näyttämönä on Hämeen keskiaikainen linna. Tarjolla on monipuolista, elämyksellistä ohjelmaa koko perheelle keskiaikaperinteitä mukaillen. Luvassa on musiikkia, tanssia, laulua, taistelunäytöksiä (petroskoilainen ryhmä "Stjag"), hevosturnajaiset, markkinat, sirkusta. Lapsille on nukketeatteria sekä ritari- ja neitokoulu. Lauantai-iltana linnassa järjestetään ohjelmalliset illallispidot, Linnan Herran illalliset. Illalliskortit: Maisa Kolunsarka, puh. 040 8655 915.
Hämeenlinnan torilta lauantaina kello 10.30 avajaiskulkue linnalle. Sunnuntai-aamuna kello 9 jalkapatikassa pyhiinvaellus Hattulan Pyhän Ristin kirkolle. Kirkossa kello 11 jumalanpalvelus, jonka jälkeen yleisö pääsee bussilla takaisin Hämeen linnalle. Linnan pihalla markkinatori, jossa kauppiaat ja käsityöläiset myyvät tuotteitaan. Pääasiassa taideteollisuus- ja ruokatavarapainotteiset tuotteet sekä käsityönäytökset kertovat omalla tavallaan keskiajan esineistöstä ja elämäntavasta. Markkinatorilla myös soittoa ja laulua, kerjäläisiä, teatteri- ja sirkustemppuilijoita. Tamperelainen Sorin Sirkus esittää narrintemppuja, jönglöörausta ja akrobatiaa. Luvassa myös fakiirin- ja tulitemppuja.
Tiedustelut: Riikka Helenius, tiedottaja Puh. 050 380 9540
takaisin


Suomalainen kaupunkijuhannus

18.-20.6.2003, Hämeenlinna
Suomalainen Kaupunkijuhannus tarjoaa mittumaarin tunnelmaa linnan kupeessa ja yöttömiä öitä järven rannalla keskellä kaupunkia. Kuudetta kertaa järjestettävän Kaupunkijuhannuksen esiintyjinä nähdään mm. Mamba. Juhannusaattona oikeasta tunnelmasta vastaa Kari Mäkirannan tango-orkesteri. Yöttömän yön juhlinta huipentuu aattoiltana puoliltaöin näyttävään Keskiyön aurinkorituaaliin. Lapsille on festivaalialueella oma lastenmaa. Festivaaliravintolat palvelevat koko kolmen päivän ajan.
Liput: 5-10 euroa Lapset alle 15v. vanhempien mukana maksutta Tiedustelut: Suomalainen Kaupunkijuhannus, Raatihuoneenkatu 11, 13100 Hämeenlinna puh. (03) 621 3571, 0400 499 811 Vesa Kaloinen
takaisin

Ugrijuhla
21.8 - 24.8.2003
Kansanperinnettä ja modernia ilmaisua yhdistävä pienoisfestivaali Imatralla.
Ugrijuhlan ydin on pääjuhla, suomalais-ugrilainen kyläjuhla, jossa udmurtialaiset ”entiset” kohtaavat suomalaiset ”nykyiset”. Kohtaamisiin liittyy tiiviisti niin tanssi, musiikki, teatteri kuin ruokakulttuurikin. Pääjuhlan juonta on kuljetettu itsenäisinä esityksinä ensimmäisestä kohtaamisesta häihin ja lasten syntymään. Lisäksi ohjelmassa ovat mm. Rymäkkä; karjalan kielellä esiintyvä petroskoilainen folk-rock-yhtye Santtu Karhu & Talvisovat; tanssi-, laulu- ja teatteriryhmä Risteytys; Suden aika -kvartetti sekä sukulaiskansamme nenetsien kulttuuria kuvaava valokuvanäyttely Kohtaaminen Siperiassa. Tapahtumia on sekä maksullisia että ilmaisia.
Ugrijuhlan järjestävät Eteläkarjalaisten Nuorisoseurojen Liitto ja Humanistisen ammattikorkeakoulun Joutsenon koulutusyksikkö.
Lisätietoja: Laura Tiainen, 050–3532880, laura.tiainen@humak.edu

takaisin

 

Koulutusta ja kursseja
Luonnonväreillä värjääminen
Paperista taiteeksi, suomalaiset luonnonkuidut
Vaihtuva kuvataideterapia
Johdatus kirjoittamiseen
Dramapedagogik
Kasvava aikuinen, TV-kurssi

Bild och Form
Nybörjarundervisningens grunder

Pilates-tekniikka
Kansanmusiikki ja tanssi
Interkulturel kommunikation
Musiikkiliikunta
Musiikkiterapian perusteet
Katsomisen taito
Draamaprosessit
Miimi ja pantomiimi
Nykyteatterin ja performanssin juuria
Näytelmän kirjoittaminen

 
Luonnonväreillä värjääminen 1 ov
Tavoitteet
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija oppii luonnonmateriaalilla värjäysprosessin, käytettäviä värjäyskasveja ja kemikaaleja. Lisäksi kurssilla värjätään vähintään kilo villa-, silkki-, puuvilla- tai pellavalankoja. Kurssilla ehtii värjätä noin 1-2 kg lankoja. Kurssipaikkana on vanha saunarakennus. Mukaan tulee ottaa maastovarustus.
Ne jotka aikovat suorittaa värjäyksestä opintoviikon osallistuvat alkutenttiin. Tentissä kuulustellaan Riitta Aittomäki & Hans Colliander & Heikki Kotiranta: Väriä luonnosta 1992. Kirjayhtymä. -teoksen sisältö. Kirja on hyvä olla myös muilla värjäyskurssiin osallistuvilla kurssikirjana ja oppaana ja siihen on hyvä tutustua jo ennen kurssia.
Hyväksytysti suoritetusta opintojaksosta annetaan todistus, josta on hyötyä esimerkiksi ammattikorkeakouluopinnoissa. Koulutusohjelma: Metsätalous
Aika: 16. - 18.6.
Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu, Evo
Vastuuopettaja:
Terhikki Mäkelä, puhelin (03) 646 5393, terhikki.makela@hamk.fi
Takaisin

Paperista taiteeksi, suomalaiset luonnonkuidut 1 ov
Opintojakson tavoitteena on perehtyä käsinvalmistetun paperin mahdollisuuksiin taideteosten materiaalina. Opintojaksolla tutustutaan suomalaisten luonnonkuitujen käytöön paperinvalmistuksessa; pellava, paju, nokkonen, mesiangervo, olki, järviruoko ym.
Kurssimaksu 50 euroa. Lisäksi opiskelija maksaa materiaalimaksun. Kurssille ilmoittautuminen: tulosta lomake netistä www.lamk.fi tai soita (03) 828 2668 ja tilaa ilmoittautumislomake. 10.-13.6.2003 klo 10.00 - 17.00
Lahden ammattikorkeakoulu
Taideinstituutti, Sammonkatu 8A, Lahti
Lisätietoja: Kirsti Nenye, puh. (03) 828 2862 tai 050 526 5974
Takaisin

Vaihtuva kuvataideterapia 1 ov

Neljän intensiivisen työskentelypäivän tarkoituksena on antaa jokaisen osallistujan kokeilla, mitä kuvataideterapia on itse toteutettuna, koulutettujen, kokeneiden ammattilaisten ohjauksessa. Sisällöt vaihtelevat eri ryhmien mukaan. Opiskelija maalaa, piirtää, muovaa savea tai tekee taidetta jollakin muulla valitsemallaan välineellä. Teoksista keskustellaan yhdessä ryhmän kanssa ja jokainen tuo ryhmään oman elämänsä osasia sellaisena kuin ne ovat.
Kouluttajat: Vastaava kouluttaja kuvataideterapeutti Sisko Miettinen, (ryhmien ohjaajat kuvataideterapeutit: Philippa Brown, Tony Chenery, Tina Leslie, Sisko Miettinen, Tuula Simola)
4.-7.8.2003
Satakunnan ammattikorkeakoulu
Kankaanpää
Kurssimaksu 50 Euroa + materiaalikustannukset 10 €
Ilmoittautuminen avoin amk -ilmoittautumislomakkeella, puhelimitse (02) 620 3107
Lisätietoja: eija.roiha@samk.fi

Takaisin


Johdatus kirjoittamiseen (2 ov)
Ilmoittautuminen kurssille on 5.5.-6.6.2003.
Ilmoittautumislomakkeen voi tilata kurssisihteeri Aulikki Lehtiseltä, puh (02) 333 6468 tai noutaa avoimesta yliopistosta.
Lomakkeen voi täyttää ja palauttaa ilmoittautumisaikana myös Internetissä osoitteessa http://avoin.utu.fi. Kurssille otetaan 20 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätiedot suunnittelija Matti Salakka, puh (02) 333 6483, sähköposti matti.salakka@utu.fi
23.6.-27.6.2003.
Turun yliopisto/avoin yliopisto-opetus
Lemminkäisenkatu 14-18 B  20520 Turku
Puhelin: (02) 333 6334
Faksi: (02) 333 6220
Hinta 40 euroa
Takaisin


Dramapedagogik (15 ov)
Opintojen kuvaus
Att ge grundläggande färdighet och teoretisk insikt i dramapedagogik som ett eget konstämne och som ämnesintegrering
Avsikten är vidare att ge teoretisk insikt i didaktiska frågeställningar inom ämnet bl a genom arbete med läroplan och evaluering.
kesä 2003
Åbo Akademi - Pedagogiska fakulteten, Institutionen för lärarutbildning
Kasvatustieteet - Draamapedagogiikka
Lähiopetus - Maarianhamina
Toteuttaja
Högskolan på Åland
Stora gatan 9, PB 1010 22111 MARIEHAMN
Puhelin: (018) 25 248
Faksi: (018) 22 160
http://www.ha.aland.fi
Hinta: Åbo Akademis läsårsavgift 70 €, Ålands högskolas kursavgifter.
Ilmoittautuminen 018-25248 Lisätiedot
Grundstudierna i Dramapedagogik arrangeras 2003-2004 i samarbete med Ålands högskola
Yhteyshenkilöt
Ann Eriksson tfn 018-25247 Tina Selänniemi tfn 06-3247478 Introduktion till dramapedagogik  (3 ov)
Takaisin

Kasvava aikuinen TV-kurssi (3 ov)

Opinnot liittyvät Yleisradion TV 1:n avoimen yliopiston tuottamaan opetusohjelmaan. Opintojakson tavoittena on perehtyä aikuiskasvatuksen peruskäsitteisiin, arvoperusteisiin ja traditioihin, tutustua itseohjautuvuuteen, yhteistoiminnalliseen oppimiseen ja oppivaan organisaatioon. Ilmoittautuneille lähetetään opintopaketti (sisältää ohjeet etätehtävineen ja oheismateriaaleineen). Etätehtävien tekeminen edellyttää opetusohjelmien katsomista ja itsenäistä työskentelyä artikkeleiden ja tehtävien parissa. Oppikirjan Kasvava aikuinen voi myös ostaa kirjakaupoista tai YLEstä (YLEn opetuspalvelut, PL 95, 00024 Yleisradio, faksi 09-149 6960) tai TYTin avoimesta yliopistosta (Kalevantie 4).
Lisätietoja: Marjo Patokorpi puh. 03-215 8089, e-mail marjo.patokorpi@uta.fi
www.yle.fi/opinportti/ylenavoin/.
Tampereen yliopisto - Kasvatustieteiden tiedekunta
Kasvatustieteet - Aikuiskasvatus
Yksilöopinnot - Paikkakunnasta riippumaton
Toteuttaja: TYT-Tampere/Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus
Avoin yliopisto (Kalevantie 4)  33014 TAMPEREEN YLIOPISTO
Puhelin: (03) 215 7492
Hinta: 68 euroa.
Ilmoittautuminen: Hakulomakkeella elokuussa -03.
Takaisin

Bild och form  (1 ov)
Opintojen kuvaus
Bild och tredimensionella uttrycksformer, att lära sig initiera bildskapande processer för barn, att utveckla den egna kreativiteten osv.
Åbo Akademi - Pedagogiska fakulteten
Hangö sommaruniversitet
Skolgatan 9-11, PB 22 10901 HANGÖ
Puhelin: (019) 220 3255
Faksi: (019) 220 3256
http://www.hangosommaruni.fi
Hinta: 50€ + ÅA:s läsårsavgift 70€ eller 40€ om man avlägger endast en kurs
Ilmoittautuminen: Maj-Len Söderholm 019-2203255
6-7.6 kl. 10-18, 9-16
Yhteyshenkilöt
Maj-Len Söderholm 019-2203255, Tina Selänniemi 06-3247478
Takaisin

Nybörjarundervisningens grunder (3 ov)
Kursen behandlar mål och metoder i för- och nybörjarundervisning och nybörjarundervisningens didaktiska frågor utgående från 6-8-åringars förutsättningar och behov.
Suoritustapa: Föreläsningar och arbeten + själv arrangerad auskultation i åk 1-2
9. - 11.6 kl. 9-16
Opettaja: PeM Johanna Still
Åbo Akademi - Institutionen för barnpedagogik
Kasvatustieteet - Barnpedagogik
Lähiopetus - Hanko
Toteuttaja
Hangö sommaruniversitet
Skolgatan 9-11, PB 22 10901 HANGÖ
Puhelin: (019) 220 3255
Faksi: (019) 220 3256
http://www.hangosommaruni.fi
Ilmoittautuminen
Maj-Len Söderholm 019-2203255
Yhteyshenkilöt
Maj-Len Söderholm 019-2203255, Tina Selänniemi, 06-3247 478
Takaisin

Pilates-tekniikka (1 ov)
Pilates-tekniikka on Joseph Pilateksen viime vuosisadan alussa kehittämä kehonhuoltomenetelmä. Se keskittyy erilaisin liikesarjoin kohentamaan kehon ryhtiä, liikkuvuutta ja voimatasapainoa. Yhdysvalloissa ja joissakin osin Eurooppaa se on jo useita vuosikymmeniä ollut tanssijoiden, urheilijoiden ja näyttelijöiden suosima liikuntalaji. Opintojaksolla on tarkoitus perehtyä Pilates-tekniikan keskeisiin periaatteisiin ja tutustua joihinkin sen liikesarjoista. Opetus soveltuu kaikille kehonsa fyysisen ja henkisen tasapainon kehittämisestä kiinnostuneille. Kurssi on TeaKin vahvistamaa opetusta.
Opetuksen aika ja paikka:
12.8. - 4.9. ti ja to klo 17.30 - 19.00
Teatterikorkeakoulun tilat,
Haapaniemenkatu 6,
tanssisali 523, 5. krs
Opettaja: Pilates-tekniikan ohjaaja Leena Rouhiainen
www.kesayliopistohki.fi.
Teatterikorkeakoulu -
Taiteet - Erilliset opintojaksot
Lähiopetus - Helsinki
Toteuttaja
Helsingin seudun kesäyliopisto
Puhelin: (09) 6811 020
Faksi: (09) 6811 0210
Kurssimaksu 85 euroa, korkeakouluopiskelijat 50 euroa.
Ilmoittautuminen: kesäyliopiston kansliaan, paikan päällä tai postitse. Paikka varataan esittämällä maksukuitti tai maksamalla kurssimaksu kansliassa pankki- tai Visa-kortilla sekä täyttämällä ilmoittautumislomake. Opiskelijoiden tulee esittää opiskelijakortti tai -todistus. Ilmoittautumiset ovat sitovia.
Takaisin

 
 
Kansanmusiikki ja -tanssi (erillinen opintojakso) (4 ov)
Kansanmusiikki ja -tanssi (4 ov) koostuu seuraavista kahdesta jaksosta:
A. Suomen ja Karjalan kansanmusiikki ja -tanssi (2 ov)
Sisältö: Perehtyminen historiallisen kansanmusiikin ja -tanssin peruspiirteisiin Suomessa ja lähialueilla.
B. Euroopan kansanmusiikki ja -tanssi (2 ov)
Sisältö: Perehtyminen historiallisen kansanmusiikin ja -tanssin peruspiirteisiin Euroopassa.
Suoritustapa
A. Suomi: luentokurssi, jonka yhteydessä tentitään Asplund, Anneli - Hako, Matti (toim.): Kansanmusiikki (1981).
B. Eurooppa: luentokurssi, jonka yhteydessä tentitään Ling, Jan: Europas musikhistoria. Folkmusiken 1730-1980 (1989).
30.7.-2.8.2003 klo 10-16.30
Opettaja: FL Antti Koiranen
Tampereen yliopisto -
Humanistiset tieteet - Etnomusikologia
Toteuttaja:
Tampereen kesäyliopisto
Yliopistonkatu 60 A 33100 TAMPERE
Puhelin: (03) 223 8433
Faksi: (03) 214 8444
http://www.uta.fi/kesayliopisto
Hinta: 80 euroa
Ilmoittautuminen: 16.7.2003 mennessä
Takaisin

Interkulturell kommunikation - introduktionskurs (5 ov)
Det här är en kurs för dig som är intresserade av främmande kulturer, kulturskillnader och hur kommunikationen i mångkulturella situationer kan förbättras. Det är en kurs för dig som jobbar eller är intresserad av att jobba utomlands eller i mångkulturella grupper t.ex. inom företag och organisationer, som lärare, inom sjukvård eller serviceyrken.

Målet är att deltagarna skall lära sig teorier om interkulturell kommunikation och de grundläggande begrepp som behövs för att kunna förstå och diskutera texter och situationer där olika kulturer möts. Dessutom skall deltagarna lära känna sin egen kultur bättre. På kursen kommer vi att se på vilka olika sätt kommunikationsprocessen skiljer sig mellan olika kulturer och lära oss att greppa dessa skillnader. Vi tar upp grundläggande begrepp och teorier, så att du skall kunna förstå och analysera nya interkulturella situationer och problem du möter. På kursen behandlas bl.a. verbal och nonverbal kommunikation, stereotypier, rasism; bilden av olika kulturer i media och film, kulturspecifik information om Asien och asiatiskt tänkesätt.
Monitieteelliset opinnot - Interkulturell kommunikation
Opettaja: BA Megumi Hayashi
Toteuttaja: Högskolan på Åland
Stora gatan 9, PB 1010 22111 MARIEHAMN
Puhelin: (018) 25 248
Faksi: (018) 22 160
Ilmoittautuminen: senast: 12.06.2003
Takaisin

Musiikkiliikunta 2 ov (2 ov)
Tavoitteet ja sisältö: Opiskelija perehtyy Dalcroze -menetelmään ja musiikkiliikunnan eri muotoihin (rytmiikka, luova liikunta, tanssin historia, eri maiden kansantanssit jne.). Opiskelija kehittää omia liikuntataitojaan ja kehonhallintaansa sekä saa tietoa liikunnan fysiologiasta sekä tutustuu musiikkiliikunnan materiaaliin ja saa valmiuksia käyttää musiikkiliikuntaa opetustyössä.
Suoritustapa: 52 t ohjattua ryhmäopetusta.
syyslukukausi 2003 Oulun yliopisto - Ktk / Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö
Kasvatustieteet - Musiikkikasvatus
Lähiopetus - Ylivieska
Toteuttaja
Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto / Ylivieska
Vierimaantie 5, 1.kerros  84100 YLIVIESKA
Puhelin: (08) 449 2714
Faksi: (08) 449 2715
http://www.pohjois-pohjanmaa.fi/kesayliopisto/toimipaikat/ylivieska/
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen kesäyliopiston toimistoon 2.6.2003 mennessä
p. 08-4106436
Yhteyshenkilö: Katja Pura, katja.pura@oulu.fi
Takaisin

 
 

 
Musiikkiterapian perusteet (2 ov)

Tutustutaan musiikkiterapian peruskäsitteistöön ja terminologiaan, normaalin persoonallisuuden kehityksen tärkeimpiin vaiheisiin, tärkeimpiin persoonallisuuden rakennetta selvittäviin teorioihin ja psyykkisten häiriöiden ja sairauksien yleisimpiin muotoihin. Opiskelija perehtyy musiikkiterapian työmenetelmiin ja niiden soveltamiseen ennaltaehkäisevässä mielenterveystyössä ja saa tietoa myös muista tavallisista terapiamenetelmistä ja niiden yhteyksistä musiikkiterapiaan.
Kohderyhmä: Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset, erityisesti mielenterveysalalta, lapsi-, nuoriso-, ja vanhustyötä tekevät, opettajat, kanttorit ja kaikki musiikkiterapiasta kiinnostuneet. Enintään 20 osallistujaa.
Opetuksen aika ja paikka
7.-8.11.2003 ja 21.-22.11.2003 pe klo 15-20, la klo 9-16 (28 t)
Opettaja: Musiikkiterapeutti Pekka Falck Sibelius-Akatemia -
Kuopion kesäyliopisto
Savilahdentie 6 B L7 70210 KUOPIO
Puhelin: (017) 162 849
Sähköposti kesayliopisto@uku.fi
http://www.uku.fi/laitokset/kesayliopisto
Hinta: 60 e (lisäksi SibA:n opintomaksu 45 e, jos aiot suorittaa tentin)
Ilmoittautuminen: 17.10.2003 mennessä Kuopion kesäyliopistoon
Takaisin

Katsomisen taito (2 ov)

Taidehistorian perusteisiin johdattavalla verkkokurssilla perehdytään oman oivalluksen ja soveltamisen kautta kuvanlukutaitoon ja taideteosten tarkasteluun. Omakohtaisen kuvien tarkastelutaidon kehittämisen lisäksi tavoitteena on, että opiskelija hahmottaa sitä, minkälaisia ilmiöitä taidehistoriassa tutkitaan. Kurssin voi suorittaa erillisenä tai sillä voi korvata Kulttuurin avaimet -opintokokonaisuuden KULP10 Taiteen ja kulttuurin ymmärtämisestä -jakson (2 ov).
Suoritustapa: Verkkokurssi.

Opetuksen aika ja paikka: Opiskelija voi suorittaa kurssin oman aikataulunsa mukaan kesän aikana. Opintoja voi jatkaa myös syksyllä.
Opettaja: FM Teija Luukkanen
Yhteyshenkilöt: Kurssisihteeri Minna Piippo puh, (014) 2603 709
Verkko-opinnot - Jyväskylä
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Puhelin: (014) 260 3697
http://www.avoin.jyu.fi
Hinta: 70 euroa. Takaisin

Draamaprosessit (3 ov)
Kurssin tavoitteena on tutkia kuinka draamaprosessit rakentuvat, miten ja missä niitä on mahdollista käyttää sekä kuinka niitä ohjataan. Kurssi sisältää myös draamaprosesseihin liittyvien työtapojen opiskelua. Kurssin lähestymistapa on käytännöllis-teoreettinen. Kurssi toteutetaan työpajatyyppisenä ja siihen kuuluu kirjallisia tehtäviä. Kurssi soveltuu kaikille draamaprosesseista menetelmänä kiinnostuneille, erityisesti opetustyötä tekeville ja (teatteri)ryhmien ohjaajille.

9. - 12.6. ja 28. - 31.7. ma - to klo 9.00 - 16.30
Teatterikorkeakoulun tilat, Haapaniemenkatu 6, Helsinki

Opettaja: Dramaturgi, FM Pekka Korhonen ja TeL Elina Rainio Lisätiedot: Helsingin seudun kesäyliopisto
Liisankatu 16 A 8 00170 HELSINKI
Puhelin: (09) 6811 020
http://www.kesayliopistohki.fi

Ilmoittautuminen: 7.4. alkaen kesäyliopiston kansliaan, paikan päällä tai postitse. Takaisin

Miimi ja pantomiimi (1 ov)
Opetuksen tavoitteena on luoda yleiskatsaus miimiin ja pantomiimiin ja niiden eri tyylilajeihin, johdattaa ja tutustuttaa miimin perustekniikoihin Etienne Decrox'n ja Jacques Lecoqin metodien mukaan sekä pantomiimiin, eleiden ja kasvon ilmeiden luovaan kieleen. Jakson aikana keskitytään miimi- ja pantomiimikohtausten rakentamiseen ja esittämiseen sekä pohditaan miimin suhdetta tekstiin ja musiikkiin. Kurssi on TeaKin vahvistamaa opetusta.

7. - 10.8., to-pe klo 17.00 - 21.00, la klo 10.00 - 16.30 ja su klo 10.00 - 15.30
Teatterikorkeakoulun tilat, Haapaniemenkatu 6, Helsinki
Opettaja
Helsingin seudun kesäyliopisto
Liisankatu 16 A 8 00170 HELSINKI
Puhelin: (09) 6811 020 http://www.kesayliopistohki.fi

Ilmoittautuminen: kesäyliopiston kansliaan, paikan päällä tai postitse. Takaisin

Nykyteatterin ja performanssin juuria (2 ov)
Opintojakso käsittelee Euroopassa ennen toista maailmansotaa vaikuttaneiden avantgardististen liikkeiden kokeellisia esityksiä ja niiden yhteyksiä nykyteatterin ilmiöihin ja performance-taiteeseen. Opetuksessa perehdytään monipuolisen kuvamateriaalin ja ääninäytteiden välityksellä futuristien, Venäjän avantgardistien, dadan ja Bauhausin kokeellisiin esityksiin sekä surrealismia ennakoineeseen teatteriin ja happeningiin sekä fluksukseen.

5. - 7.8. ja 12. - 14.8. ti - to
klo 15.30 - 18.30
Teatterikorkeakoulun tilat, Haapaniemenkatu 6, Hki

Helsingin seudun kesäyliopisto
Liisankatu 16 A 8 00170 HELSINKI
Puhelin: (09) 6811 020 http://www.kesayliopistohki.fi
Ilmoittautuminen: kesäyliopiston kansliaan, paikan päällä tai postitse. Takaisin

 
Näytelmän kirjoittaminen (2 ov)
Kurssilla perehdytään dramaturgian peruskäsitteisiin ja aloitetaan osallistujan oma näytelmän kirjoitustyö tavoitteena saada hahmolle näytelmän perusrakenne. Yhden tai useamman näytelmätekstin avulla käydään läpi peruskäsitteitä, joita harjoitellaan omassa kirjoitustyössä. Opetuksessa rytmittyvät osallistujan oma kirjoitustyö ja sen ohjaus. Kurssi on TeaKin vahvistamaa opetusta.
ma 30.6., ti 1.7., to 3.7., ma 7.7., to 10.7., ma 14.7.,

to 17.7. ja to 31.7. klo 13.00 - 17.00
Teatterikorkeakoulun tilat, Haapaniemenkatu 6, Hki Helsingin seudun kesäyliopisto
Liisankatu 16 A 8 00170 HELSINKI
Puhelin: (09) 6811 020 http://www.kesayliopistohki.fi
Ilmoittautuminen: kesäyliopiston kansliaan, paikan päällä tai postitse.
Takaisin

Takaisin sivun alkuun
 

etusivulle