Eläkeläisten sirkushuumaa
Maahantuontia ja yhteistyön kehittämistä
Annantalo - talo täynnä taidetta

 

Eläkeläisten sirkushuumaa

Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevasta Uppsala-talon palvelukeskuksesta löytyy aktiivisia ja innokkaita eläkeläisiä monenlaiseen toimintaan. Työstään innostuneen ja idearikkaan toiminnanohjaan Ritva Tähden innostamana ryhmä eläkeläisiä harjoittelee mm. senioritansseja, suunnittelee ja toteuttaa itselleen erilaisia juhlia ja teemapäiviä sekä harrastaa näytelmätoimintaa. Yhtenä uusimmista ideoista Uppsala-talon palvelukeskuksessa toteutettiin vanhusten esittämänä sirkus.

Matkalla maailmalla tulee ikävä maailman parasta herkkua

Uppsala-talon palvelukeskuksessa on jo useiden vuosien ajan toiminut Ritva Tähden ohjaamana näytelmäryhmä. Ryhmän näyttelijät ovat iältään 65 - 94 -vuotiaita eläkeläisiä ja jokainen osallistuu toimintaan omien kykyjen ja oman kuntonsa mukaan. Liikuntakyvyn heikkeneminen tai muukaan iän mukana tuoma vaiva ei ole este ryhmään osallistumiselle, vaan kaikki asiasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi ryhmään mukaan.

Näytelmäryhmä perustettiin, kun naapurin päiväkodin lapset toivoivat vanhusten esittävän heille Prinsessa Ruususen näytelmänä. Tästä esityksestä saadut kokemukset olivat niin innostavia, että ryhmä halusi jatkaa toimintaansa ja onkin vuosien kuluessa harjoitellut ja esittänyt useita laadukkaita näytelmiä ympäri Kanta-Hämettä. Onpa ryhmä päässyt esiintymään jopa Hämeenlinnan Kaupunginteatterin päänäyttämöllekin. Viimeisimmät myös Uppsala-talon ulkopuolella esitetyt näytelmät ovat kertoneet maailman parhaista herkuista, eli ruisleivästä ja piimästä sekä nuoren opiskelijatytön matkasta maailman ympäri.

Pääasiassa ryhmä ideoi ja käsikirjoittaa näytelmät itse. Harjoituksissa ei kuitenkaan seurata käsikirjoitusta sanatarkasti, vaan iloinen improvisointi on ryhmän valtti. Myöskin esitykset perustuvat pitkälti improvisoinnille ja se vaatii jokaiselta mukana olijalta tarkkaavaisuutta ja kykyä eläytyä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja mikäs sen parempaa harjoitusta onkaan myös tavallisen arkipäivän varalle. Joutuuhan jokainen omassa arjessaankin improvisoimalla etenemään yllättävissä tilanteissa.

Sirkus valloittaa vanhat ja nuoret

Lähihoitajaopiskelija ja sirkustaitelija Jenni Mälkin sekä toiminnanohjaaja Ritva Tähden ohjaamana Uppsala-talon palvelukeskuksen näytelmäryhmä valmisti kuluneen kevään aikana sirkusesityksen. Jokaiselle ryhmässä mukana olevalle löytyi sopiva rooli, joillekin suorastaan luonnerooli. Vai mitä muutakaan voi sanoa leijonana murisevasta kiharapäästä tai heiveröisestä harmaahiuksisesta mummosta, joka painonnostajan jälkeen yhdellä kädellä heittää raskaat painot ilmaan.

Uppsala-talon sirkus valmistui juuri sopivasti sirkuksen juhlavuoden kunniaksi. Opiskelija Jenni Mälkillä on jo useiden vuosien kokemus sirkustaiteesta ja juuri sen innostamana hän halusi lähteä kokeilemaan sirkustaiteen liittämistä vanhustyöhön. Valmistumisensa jälkeen hänellä on tarkoitus yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa lähteä kehittämään projektin avulla mahdollisuuksia sirkustaiteen viemistä osaksi vanhustyötä. Projekti käynnistettäneen hänen valmistumisensa jälkeen eli syksyn 2002 aikana.

Uppsala-talon sirkusesitys piti sisällään monia sirkustaiteeseen liittyviä osia. Mm. käärmeen lumoaja istui itämaisessa kopissaan, leijonankesyttäjä palkitsi villipetojaan suklaanapeilla, pelle hauskuutti yleisöä ja taikuri taikoi tyttöä teräshäkin sisälle. Esitykseen oli onnistuttu löytämään monipuolisesti erilaisia sirkustaiteen muotoja. Pikantin lisänsä esitykseen toivat oikeiden sirkustaitelijoiden esittämät jonglööri sekä notkeusakrobaatti.

Yleisö nauttii!

Yleisönä sirkusesityksissä oli pääasiassa lapsiryhmiä perhepäivähoidosta ja päiväkodeista, mutta ensi-iltaesitys suunnattiin mm. vanhusneuvostolle ja muille päättävien elinten edustajille. Heitä saatiinkin runsaasti mukaan katsomoon ja heidän antamansa palaute oli positiivista. Tämän kaltaista toimintaa arvostetaan, mutta valitettavasti arvostus hukkuu liian usein byrokratian rattaisiin.

Erityisesti lapsikatsojien riemua ja innostuneisuutta on ilo katsoa myös lavalta käsin. Lapset lähtevät innolla mukaan esitykseen jolloin siitä on mahdollisuus tehdä vuorovaikutteisempi. Vaikka lapset ovatkin otollista yleisöä monenlaisille esityksille, koskaan ei kuitenkaan saa tyytyä vain esitysten tekemiseen lapsiyleisölle, vaan senioriteatterin tekeminen tulee saada yleiseen tietoisuuteen ja kohderyhmiä on laajennettava. Tietoisuuden ja julkisuuden kautta sille saadaan arvostusta tärkeänä vanhustyön työmuotona.

Lisätietoja:
Uppsala-talon palvelukeskus
Toiminnanohjaaja Ritva Tähti
Birger Jaarlin katu 33 B
13100 Hämeenlinna
03-621 3403
ritva.tahti@hameenlinna.fii

Teksti: Virpi Harju

Takaisin sivun alkuun

 

 

Maahantuontia ja yhteistyön kehittämistä

Euro Publications on kirjoja maahan tuova yritys. Valikoimaan kuuluu paljon kädentaitojen oppaita, kuten useimmat tässä CuRecissa esitellyt kirjat. Euro Publicationsin toimitusjohtaja Pekka Iivonen on mies, joka ei lepää laakereillaan. CuRec haastatteli Iivosta, ja nyt tekin saatte lukea hänen yrityksestään ja kiinnostavista tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Euro Publications Oy

Pekka Iivosen perustama Euro Publications Oy on yritys, joka tuo maahan kirjoja. Se on keskittynyt sellaisten kirjojen tuontiin, joiden suomentaminen ei ole kannattavaa. Niitä ovat erityisesti taide- ja kädentaitokirjat, joissa on paljon nelivärikuvia. Esimerkiksi monet CuRecissa esitellyistä kirjoista ovat olleet Euro Publications Oy:n maahantuomia.

Valikoimasta jopa kolmasosa liittyy kädentaitoihin. Seuraavaksi eniten on erilaisia taidekirjoja ja paljon on myös populaarimusiikkiin liittyviä kirjoja ja nuotteja. Helsingin myymälässä vieraillessani löysin sieltä myös monenlaista muuta mielenkiintoista, kuten puutarhan hoitoa, ruuanlaittoa, terveyttä, historiaa ja eri kulttuureja käsitteleviä kirjoja. Yrityksen valikoimaan kuuluu kaiken kaikkiaan noin 15000 nimikettä.

Euro Publications Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Pekka Iivonen johtaa yritystään vankalla ammattitaidolla. Hän on opiskellut ja toiminut assistenttina valtiotieteen laitoksella Helsingin yliopistossa. Vuonna 1972 hän perusti ensimmäisen kustannus- ja maahantuontiyrityksensä Interbook Oy:n. Yritys toi maahan oppikirjoja jotka suomalaiset opettajat toimittivat Suomen opetussuunnitelmaan sopiviksi. Lisäksi Interbook Oy kustansi oheismateriaalia, kuten dia- ja kalvosarjoja. Interbook Oy:n toimittua 20 vuotta sen harjoittama toiminta alkoi olla vanhentunutta ja Iivosen oli aika etsiä uusia tuulia.

Iivonen löysi uuden markkinaraon ja perusti Euro Publications Oy:n vuonna 1992. Yritys on toiminut nyt yhdeksän vuotta. Helsingissä Lönnrotinkadulla on myymälä, jossa pidetään esillä yrityksen koko valikoimaa. Lisäksi Tallinnassa on pienempi myymälä Kunsti Akademin yhteydessä.

Yhteistyö on tärkeää

Pekka Iivonen kokee olevansa "valikoiman kehittäjä ja ylläpitäjä." "Olennaista on yhteistyö asiakkaiden kanssa", hän sanoo. Hänen tarkoittamiaan asiakkaita ovat esimerkiksi kirjastot, opettajat ja ohjaajat, harrastajat, ammattilaiset ja opiskelijat. Asiakasyhteyksiensä avulla hän pysyy selvillä trendeistä, ja voi myös välittää tietoa kentälle.

Yksi tapa luoda yhteyksiä tuleviin ammattilaisiin on paikallisten opiskelijoiden ottaminen avuksi messuille, joita Iivonen kiertää messujen teemaan sopivan kirjavalikoiman kanssa. Tämäkin haastattelu on tehty hiljaisina hetkinä Kädentaito- ja ruokamessuilla Hämeenlinnassa 9.3.2002.

Iivonen pyrkii yhteistyöhön joka hyödyttää molempia osapuolia. Esimerkiksi ottaessaan opiskelijoita töihin messuille Iivonen saa paitsi työvoimaa, niin uusia näkökulmia toimintaansa. Opiskelijat taas saavat kokemusta ja tutustuvat kirjavalikoimaan sekä tuleviin asiakkaisiinsa esitellessään kirjoja heille.

Pekka Iivosen mukaan yhteistyötä tulisi tulevaisuudessa kehittää. Hän pitää tärkeänä koulujen, eri ammattikuntien ja työelämän välisiä yhteyksiä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Suurin osa Iivosen itsensä työsarkaa on yhteistyö ulkomaisten kustantajien ja kirjantekijöiden kanssa. Hän tapaa eurooppalaisia kustantajia ja kirjantekijöitä keskimäärin neljä kertaa vuodessa. Heidän kanssaan Iivonen keskustelee muun muassa ajan trendeistä ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Tulevaisuuden näkymiä

Euro Publications Oy:llä ei ole nettisivuja. Iivosella on kuitenkin suunnitelmia internetin hyödyntämiseksi. Hän ei kuitenkaan suunnittele tavallista verkkokauppaa, vaan jotain aivan uutta. Hän uskoo, että tulevaisuudessa kirjoihin liittyvää materiaalia, kuten kaavoja, työnäytösvideoita yms. Voitaisiin julkaista internetissä.

Internetiä ja tietotekniikkaa yleensä ei vielä osata hyödyntää kokonaan. Esimerkiksi dataprojektoria voitaisiin hyödyntää paljon enemmän. Jos kirjojen oheismateriaalia saataisiin internetiin, opettajat voisivat käyttää sitä suoraan dataprojektorin avulla.

Se olisi tekniikan puolesta mahdollista nyt jo, mutta vielä on kehitettävä maksukäytäntöä ja muokattava asenteita. Ulkomaiset kustantajat pitävät ajatusta periaatteessa hyvänä. Yleisin vastaus kyselyihin kiinnostuksesta on Iivosen mukaan "Yes, but…" Iivonen uskoo kuitenkin läpimurtoon muutaman vuoden kuluessa. Silti hän ei usko perinteisen kirjan menettävän asemaansa sähköiselle viestinnälle.

Pekka Iivonen ideoi myös kansainvälisiä projekteja oppilaitoksille. Iivosta kiinnostaa erityisesti Internetin välityksellä tapahtuva oppilaitosten kansainvälinen yhteistyö. Hänen mukaansa virtuaaliseminaarit ovat tulevaisuuden mahdollisuus. Yksi Iivosen ajatus yhteistyön muodosta on eri maissa sijaitsevien oppilaitosten välinen kilpailu, jonka osanottajat voivat seurata toisiaan reaaliajassa internetin välityksellä. Palkintoina voisivat olla sponsorien lahjoittamat matkalahjakortit tai vaikka alaan liittyvä kirjallisuuspaketti. Iivonen on keskustellut ideoistaan yhteyshenkilöidensä kanssa ja uskoo ulkomaisista kustantajista löytyvän sponsoreita yhteistyöprojekteihin.

Piritta Majamäki

Takaisin sivun alkuun

 

Annantalo - talo täynnä taidetta

Jos kaipaat mielenkiintoista nähtävää, olet kiinnostunut lasten taidekasvatuksesta tai kaipaat ehkä piristystä päivääsi, sinun kannattaa vierailla Annantalossa.


Annantalon Taiteiden yö. Annantalon taidekeskus.
Kuvaaja: Mauri Tahvonen.

Annantalon taidekeskus sijaitsee vanhassa Gustaf Nyströmin piirtämässä, 1886 rakennetussa entisessä kansakoulussa, Helsingin keskustassa. Annantalo on osa Helsingin kaupungin kulttuuriasiankeskusta. Lasten ja nuorten taide-keskuksena talo on toiminut jo vuodesta 1987. Tämä viehättävä ja lämminhenkinen talo on täynnä taidetta eri muodoissa.

Annantalo järjestää toimintaa helsinkiläisille lapsille ja nuorille

Alle 18-vuotiaille tarjolla on monia koko lukuvuoden kestäviä vapaaajan taidekursseja. Opetusta annetaan yhdeksässä eri taideaineessa. Kursseja pidetään molemmilla kotimaisilla kielillä. Päiväsaikaan talo täyttyy päiväkoti- ja koululaisryhmistä, joille Annantalo järjestää maksuttomia kymmenen oppitunnin mittaisia taideopetusjaksoja (2x5 taidekurssit). Toimintaan kuuluvat tämän lisäksi erilaiset taidekasvatusprojektit, tanssi- ja teatteriesitykset, konsertit, avoimien ovien päivät ja muut tapahtumat. Kaikille avoimia tapahtumia ovat näyttelyt sekä Lasten Taiteiden yöt (29.8.) ja Sadun päivä (20.10) ja muut avointen ovien päivät.

Myös näyttelytoiminta kuuluu yhtenä osa-alueena Annantalon taidekasvatukseen. Näyttelyissä on esillä joko omaa tuotantoa tai yhteistyöprojekteja eri korkeakoulujen kanssa. Laajemmissa näyttelyissä on usein osana opastuksia, työpajatoimintaa tai muita oheisaktiviteetteja. Joka vuosi esille pääsevät tietysti omien oppilaiden oppilastyöt, mutta myös laajasti eri kulttuureiden näyttelyt ja muiden ryhmien tai yksityisten henkilöiden työt. Näyttelyt vaihtuvat noin kuukauden välein.

Opettajina ammattitaiteilijoita

Opettajina Annantalossa toimii n. 50 pedagogisen koulutuksen saanutta taideopettajaa ja ammattitaiteilijaa. Tämä mahdollistaa laadukkaan ja ammattitaitoisen johdatuksen taiteen maailmaan. Aidon taiteilijan persoona luo opetukseen aivan erityisen syvyyden ja mahdollistaa erilaisen kohtaamisen lasten kanssa.

Halu taiteen harrastamiseen

Annantalossa käy 5x2-taideopetuksessa vuodessa n. 5000 lasta. Se on paljon, mutta vain murto-osa halukkaista. Tavoitteena kuitenkin on, että jokainen koululainen pääsisi ainakin kerran ala-asteen aikana käymään 5x2-taidekursseilla Annantalossa. Taideopetusjaksoilla pyritään herättämään lasten halu taiteen harrastamiseen. Lapsi voi Annantalossa kokeilla jotain muutakin kuin jo tuttua ja turvallista harrastusta. Kaikki Annantalon aktiviteetit keräävät paljon helsinkiläisiä päiväkoti ja koululaisryhmiä sekä eri ikäisiä lapsia mukaan taiteen tekemiseen ja näkemiseen. Hyvät materiaalit ja välineet innostavat ilmaisemaan ja rohkaisevat luovaan toimintaan. Annantalossa jokainen voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja toteuttaa itseään luovasti ja taiteellisesti.

Lisätietoja:
Tiedottaja Leila Heimonen p. (09) 169 3747
http://kulke.lasipalatsi.fi/annantalo/index_fi.html

Teksti: Katja Kokko
katja.kokko@wetterhoff.hamk.fi

Takaisin sivun alkuun

ETUSIVULLE