CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Ajan pirta 1/2010


Tampereen taidemuseon tarjontaa

Tällä hetkellä Tampereen taidemuseossa on tarjolla kolme mielenkiintoista näyttelyä, jotka kaikki päättyvät 5.4. - H.R. Giger: Art-Design-Film, Be Your Enemy sekä Eräänlaisia sidoksia. Kerron tässä artikkelissa kahdesta ensimmäisestä. Tampereen taidemuseo sijaitsee kävelymatkan päässä rautatieasemalta ja pääsymaksu on edullinen varsinkin opiskelijalle. Taidemuseo on sopivan kokoinen ja näyttelyt voikin rauhassa tutkiskella läpi parissa tunnissa. Henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä. Ainoa miinus oli näyttelyihin liittyvien myytävien tuotteiden vähyys. Be your enemysta olisi ollut ihana saada jonkinlainen opus ihan jo ohjaustoiminnan artenomina toimisen kannalta ja Giger on tehnyt jo pitkään myös kaupallista taidetta, jolle ostajia olisi varmasti riittänyt.

Lue lisää...
 
Tapahtumatarjontaa

Kiinnostaisiko poikkitaiteellinen Tampere Biennale vai suuntaisitko mieluummin Kädentaitomessuille Jyväskylään tai Rovaniemelle? Älä jätä väliin ainakaan kevään kohokohtaa, ohjaustoiminnan koulutusohjelman omaa tapahtumapäivää torilla, Tórc Agoraa!

Lue lisää...
 
Kevään inspiroivat näyttelyt

Kevään loska- ja sadesäitä voi paeta vaikkapa mielenkinntoiseen näyttelyyn. Tässä muutama vinkki kalenteriin merkittäväksi.

Lue lisää...
 
Burleskin lumoa

Mistä on burlesque-maailma tehty? Silkistä, sametista, pitsistä, höyhenistä, suurista ja pienistä iloisista ja aidoista ihmisistä. Onko paikka, jossa voi olla oma itsensä, tai paikka jossa ei voi ylipukeutua? Missä löydät gootit, punkit, rokkarit saman katon alta ja missä mies voi ihan vapaasti pukeutua naiseksi, ilman että kukaan sitä katsoo kieroon? Vilkaise avarakatseiseen iltaan, voit hämmästyä.

Lue lisää...
 
Partio Suomessa 100 vuotta

-18,25! 19,52! Mäenlaskun nopeusmittaustulokset kuuluvat yli monisatapäisen väkijoukon, kun partiolaiset ovat tuoneet partiotapahtuman metsästä keskelle kaupunkia. Kyseessä on partiolippukunta Mastonvartijoiden järjestämä Avaustempaus, joka aloittaa Suomen partiolaisten 100-vuotis juhlavuoden 2010.

Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>

JPAGE_CURRENT_OF_TOTAL
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013