Tammikuussa 2012 ollessani kahden lapseni kanssa kotiäitini päätin järjestää omaa aikaa osallistumalla vihdoin työväenopiston järjestämään pimiötyöskentelyn viikonloppukurssille. Tiiviissä kurssissa opetettiin mustavalkofilmin kehitys sekä mustavalkokuvan vedostus.  Tästä alkoi innostukseni pimiötyöskentelyä kohtaan, joka on jatkunut aina tähän hetkeen saakka. Lähes viikoittain olen käynyt hengähtämässä ja voimaantumassa valokuvien äärellä.  Filmien itse kehittäminen ja kuvien vedostaminen avasi minulle ihan uudella tavalla valon ja valotuksen merkitystä.

Viikonloppukurssin lisäksi ilmoittauduin viime syksynä työväenopiston järjestämään filmikuvauksen jatkokurssille ja Omnian järjestämään Voimauttavan valokuvauksen ammatilliset perusteet jatkokoulutukseen. Näistä kursseista ja erityisesti tietenkin monista monista kuvaus- ja pimiöhetkistä olen koostamassa nyt pienen näyttelyn Helsingin Kameraseuran kahvihuoneen näyttelytilaan. Työväenopiston pimiön lisäksi olen käyttänyt ahkerasti Kameraseuran pimiötä silloin, kun olen halunnut vedostaa omassa rauhassa tai olen ohjannut jota kuta muuta vedostamisessa.

Kun lähdin vedostamaan ja kokoamaan kuvia näyttelyä varten, huomasin minkälaisia onnen hetkiä kuviin oli usein taltioitunut.  Toisaalta kuvissa näkyi myös sitä voimakasta etsimistä, mikä on perheelläni ja erityisesti minulla itselläni viimeisen vuoden ajan on ollut käynnissä. Kuvia vedostaessani ymmärsin kuitenkin sen toisaalta niin itsestään selvyyden, että onni onkin tässä ja nyt, ja aivan erityisesti niissä arkisissa hetkissä rakkaimpien kanssa. Vaikka se tuntuu olevan niin yksinkertainen asia, kahden pienen lapsen kaoottisessa arjessa se usein unohtuu. Silloin huomaa vain kaipaavansa jotain tulevaa hetkeä, jolloin elämä on harmonisempaa ja jolloin onni on saavutettu.  Vaikka onni onkin jo sinun.

Näyttelyn teemaksi nousi siis Kakkiaisten perhekuvia Onnesta ja sen etsimisestä.  Kuvat ovat suurimmaksi osaksi perheenjäsenistäni ja meille tärkeistä paikoista ja hetkistä. Erityisen paljon olen luonnollisesti kuvannut kahta niin rakasta ja välillä myös äidin hermoja koettelevaa lastani.  Yritin valita näyttelyyn kuvia, joiden tunnelma voisi välittyä myös katsojille, joille kuvien henkilöt ja paikat eivät ole tuttuja.  Tavoitteen onnistuminen selvinnee vielä.

Suurimman osan valmiista vedoksista olen liisteröinyt erilaisille puulankuille. Viimeisimmän lankkuerän olen kerännyt lapsuuden mökkini vanhoista puretuista lattialaudoista. Näin puupinnat tuovat oman tarinansa ja tunnelmansa kuviin. Vielä odottaa toistakymmentä vedosta ”lankuttamista” ennen kesäkuun avajaisia.

Tervetuloa katsomaan näyttelyä!

4. - 26.6.2013

Kameraseuran kahvihuoneen näyttelytila

avoinna ti-pe klo 10- 15

osoitteessa

Kameraseura ry

Lastenkodinkatu 5

00180 Helsinki

Keväisin terveisin,

Taru Samola, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija