CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Vaatteita valinnaiskurssilla

Suunnitelmasta valmiiksi tuotteeksi

Aloittaessaan viiden kuukauden mittaiset talouskouluopinnot Ansku Korpi tiesi, että tulisi valitsemaan kahden opintoviikon mittaisen vaatteen valmistuksen kurssin. Ennen kurssin alkua hän oli yhteydessä Helsingissä asuvaan kaveriin Teemuun, jolle Ansku halusi ommella jotain lahjaksi. Teemu pyysi Anskua ompelemaan housut ja antoi hänelle mallin suhteen muuten vapaat kädet, mutta määritteli kolme elementtiä, jotka mallissa pitää olla: ruutukangas, vetoketjut ja remmit. Tältä pohjalta Ansku piirsi kolme suunnitelmaa, ja malleista neuvottelu ja lopullinen valinta jatkui skypen kautta.

 

Mallin valinnan jälkeen oli kaavoituksen vuoro, jossa Anskua auttoi hänen malliompelijaäitinsä, joten kaavat olivat kurssin alkuun mennessä valmiit. Työ piti valmistua nopeasti jo ensimmäisen viikon aikana, sillä housut oli lähetettävä postissa Helsinkiin aivan tiettyä tilaisuutta varten. Ansku teki töitä ahkerasti, ja työ valmistuikin ajoissa ja ehti perille. Mallissa oli lukuisia yksityiskohtia. Jo pelkästään remmien valmistaminen metallirenkaineen ja solkineen vei oman aikansa. Kiireestä huolimatta Ansku koki ompelun rentouttavana, ja onnistunut lopputulos palkitsi sekä tekijän että lahjan saajan.

 

 

Fursuitissa

Kurssin lopuksi Ansku piti ryhmälle esitelmän Cosplay-harrastuksestaan  Thomasin hahmossa. Fursuiting-hahmo Thomas on pieni leikkisä koiranpentu. Cosplay on anime-, manga-, peli- ja elokuvahahmojen esittämistä pukeutumisen keinoin. Cosplay-kulttuurilla on juuret Yhdysvalloissa, mutta nykymuodossaan se on rantautunut länteen Japanista. Ansku valotti tätä kulttuuria alkaen sen historiasta, ja hän kertoi mm., kuinka cosplayn avulla voi päästä irti arjesta ja saada ihmiset iloisiksi. Cosplayn harrastajia on monen ikäisiä, ja conit ovat heidän yhteisöllisiä tapahtumiaan. Harrastus on monipuolinen ja antaa mahdollisuuden luovaan ilmaisuun. Cosplayn harrastajat yleensä tekevät pukunsa itse.

 

Teksti ja kuvat: Raija Ojala, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -aikuisopiskelija