CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Suurmusikaali Les Misérables, kantaesityksiä ja yhteistyötä Tampereen Teatterissa

LES MISÉRABLES VALLOITTAA TAMPEREEN


Victor Hugon romaaniin perustuva pakahduttavan kaunis Les Misérables on maailman menestyneimpiä ja kuuluisimpia musikaaleja. Suurmusikaalin kaksoisensi-ilta on 13. ja 14. syyskuuta Tampereen Teatterin päänäyttämöllä. Ohjauksesta vastaa lukuisista musikaaliohjauksistaan ympäri Eurooppaa tunnettu Georg Malvius, kapellimestareina toimivat Jussi Vahvaselkä ja Jyrki Niemi, lavastuksesta ja puvuista vastaa Ellen Cairns (Iso-Britannia), valosuunnittelusta Palle Palmé (Ruotsi) ja koreografiasta Igor Barberic (Kroatia).

Musikaalin keskeisissä rooleissa nähdään musikaalilaulajien parhaimmistoa, mm. Tomi Metsäketo Mariuksena, Tero Harjunniemi ja Petja Lähde Jean Valjeanin roolissa, Sören Lillkung Javertina, Ele Millistfer Fantinena, Saara Lehtonen ja Pia Piltz Époninena ja Sarah Nedergård Cosettena. Musikaalin koomisissa rooleissa kapakoitsijapariskunta Thénardierina nähdään teatterin omat vahvat taitajat, Ville Majamaa ja Ritva Jalonen. Yhteensä musikaaliin osallistuu 30-päinen laulajien ja esiintyjien joukko sekä 14 hengen orkesteri.

Cameron Mackintoshin tuottaman menestysmusikaalin on nähnyt jo yli 65 miljoonaa teatterikatsojaa ympäri maailman. Parhaillaan tuore elokuvaversio lyö maailmalla katsojaennätyksiä ja kahmii alan kirkkaimpia palkintoja.

JUONIKAS TRILLERI KYLMÄ MURHA POHJOISMAISENA KANTAESITYKSENÄ
Tampereen Teatterin syyskauden avaa herkkupala hyytävän jännityksen ystäville. Elokuun 29. päivä saa Frenckell-näyttämöllä pohjoismaisen kantaesityksen Edward Taylorin Kylmä murha (Murder by Misadventure).

Juonikas trilleri tasapainoilee nerokkaasti huumorin, piinaavan jännityksen ja karmivien yllätysten välillä. Jännitysnäytelmä sijoittuu Harry Kentin ja hänen kauniin vaimonsa luksusasuntoon Englannin kanaalin rannalla. Suomennos ja ohjaus Mikko Viherjuuri, lavastus Marjatta Kuivasto, puvut Mari Pajula. Rooleissa Esa Latva-Äijö, Elina Rintala, Jukka Leisti ja Matti Hakulinen.
Edward Taylor

TŠEHOVIN LOKKI YHDISTÄÄ TT:N NÄYTTELIJÄT JA NÄTYN NÄYTTELIJÄOPISKELIJAT
Syyskuun 26. päivä Frenckell-näyttämöllä saa ensi-illan venäläinen klassikkoteos, Anton Tšehovin Lokki. Kirjailijan komediaksi kutsuma näytelmä näyttää elämän julmana pilana: ihminen on luotu nousemaan siivilleen, mutta samalla kahlittu maahan kuin viljavarastoa vartioiva koira; sielut täyttyvät elämänjanosta ja sydämet ulvovat kuuta.
Näytelmän suomennos on Martti Anhavan. Esityksen ohjaa Tampereen Teatterissa ensi kertaa vieraileva Samuli Reunanen. Lavastuksesta ja puvuista vastaa Mikko Saastamoinen. Tšehovin henkilöissä ihmiselon kurjuus ja hurjuus kiteytyy kaikessa koomisessa kipeydessään. Rooleissa nähdään teatterin omien näyttelijöiden lisäksi myös Nätyn näyttelijäopiskelijoita: Inkeri Mertanen, Jussi-Pekka Parviainen (Näty), Kake Aunesneva, Maruska Verona (Näty), Markku Thure, Tuija Ernamo, Anna Ackerman (Näty), Risto Korhonen, Mikko Hänninen ja Matti Hakulinen.

KOTIMAINEN KANTAESITYS RADIKAALEINTA ON ARKI ON DOKUMENTAARINEN ARKIKOMEDIA PÄTKÄTYÖNTEKIJÖISTÄ
Teatteri 2.0:n, Tampereen Teatterin, Joensuun Kaupunginteatterin ja Rovaniemen Teatterin yhteistuotanto Radikaaleinta on arki saa kantaesityksen 8. lokakuuta Frenckell-näyttämöllä. Uutuusnäytelmä käärii hihat, leimaa kellokortin ja pureutuu syvälle suomalaisen työelämän murrokseen pätkätyöntekijöiden näkökulmasta.

Taija Helmisen käsikirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama arkikomedia yhdistää fiktiota ja dokumentaarista materiaalia. Esityksen pohjaksi on kerätty kokemuksia pätkätyöläisyydestä kolmelta paikkakunnalta – Tampereelta, Joensuusta ja Rovaniemeltä. Vuorotellen näissä kolmessa kaupungissa esitettävän näytelmän rooleissa nähdään näyttelijät Marja Myllylä ja Johannes Korpijaakko.

Radikaaleinta on arki on Teatteri 2.0:n viides projekti. Teatterin viimeisin projekti on parhaillaan Helsingin päärautatieasemalla esitettävä, Kansallisteatterin ja VR:n kanssa yhteistyössä toteutettu Kuka tahansa meistä.

RAKKAUDESTA ELÄMÄÄN SELVITTÄÄ, ONKO VIISIKYMPPISELLÄ NAISELLA ELÄMÄÄ?
Kulttuuriravintola Kivessä saa 26. marraskuuta ensi-iltansa Willy Russellin yhden naisen draamakomedia Rakkaudesta elämään (Shirley Valentine). Aliisa Pulkkisen tulkitsema Sirkku Sopanen on viisikymppinen kotirouva, joka on aina asettanut miehensä ja lapsensa etusijalle ja unohtanut itsensä. Nyt hän päättää repäistä ja lähtee Kreikkaan selvittämään, kuka hän oikeasti onkaan ja mitä hän elämältä haluaa. Russellin suosittu näytelmä on taipunut myös 1980-luvun suosikkielokuvaksi. Näytelmän suomennos on Aino Piirolan, ohjauksesta vastaa Marietta Tevajärvi ja lavastuksesta Tuija Väänänen.

GRUS GRUS TEATTERI VIERAILEE KANTAESITYKSELLÄ
Tamperelainen Grus Grus Teatteri vierailee Kulttuuriravintola Kivessä kantaesityksellään Valtava yksiö. Marraskuun 6. päivä ensi-iltansa saavassa esityksessä fyysisen teatterin taiturit sirkustaiteilija Janna Haavisto ja tanssija Kalle Suominen pistävät ihmissuhteet ja ravintolan uusiksi. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Hugo Simbergin siivet ja Järjen päivät -näytelmillä vakuuttanut Ville Kurki.

OHJELMISTOSSA JATKAVAT
Syyskaudella ohjelmistossa jatkavat supersuosion saaneet Anna Krogeruksen näytelmä Kuin ensimmäistä päivää ja Charles Dickensin joulunäytelmä Saiturin joulu sekä Klassikot lavalla – elokuvan lyhyt oppimäärä, Jykevä rakkaus ja vierailuesitys Ottaa sydämestä, Seela Sella!.

www.tampereenteatteri.fi/

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013