CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Fiber Futures - japanilaisen tekstiilitaiteen lumoissa

Kylmä tuuli puhalsi Helsingin kaduilla, kun astelin aurinkoisena maaliskuun päivänä Designmuseoon tavoitteenani ottaa irti kaikki mahdollinen Fiber Futures -näyttelystä, joka esittelee Japanin tekstiilitaidetta tänään.  Innokkaana astuin museon lämpöön valmiina kokemaan jotakin uutta. Eikä näyttely pettänyt odotuksiani!

Akio Hamatanin teos ottaa tilan haltuunsa, sillä veistoksen kehikon halkaisija on noin neljä metriä. Akio Hamatani (1947-). W-Orbit, 2010. Courtesy of the artist.

 

Materiaalien monet muodot


Tekstiilitaiteesta puhuttaessa tulee helposti mieleen perinteiset tekstiilit ja taitava käsityön osaaminen. Designmuseon näyttelyyn astuttaessa materiaalien kirjo kuitenkin yllättää kävijän. Veistoksellisissa teoksissa on yhdistetty mitä moninaisimpia materiaaleja mm. aina perinteisestä silkistä, puuvillasta ja villasta metalliin, paperiin, tuoheen sekä huippumoderneihin mikrokuituihin.

Vaikka Fiber Futures on ennen kaikkea taidenäyttely, toisin kuin perinteisessä näyttelyssä nämä teokset kutsuvat tarkastelemaan läheltä ja kurkistamaan jopa teosten taakse ja alle. Harmi vain, että ne ovat niin hauraita, että koskeminen on ehdottomasti kielletty.

Mielenkiintoiset ripustukset sekä valojen ja varjojen vaihtelut teoksissa herättävät katsojan mielikuvituksen. Esimerkiksi Yasuko Iyanagan henkäyksen keveää teosta katsellessa voi hyvin kuvitella taiteilijan saaneen inspiraation tuntemattomista meren syvyyksissä elävistä olioista. Muoto on mielenkiintoisen orgaaninen ja höyryttämällä aikaan saadut pliseeraukset sekä imukuppimaiset kohoumat antavat silkille meduusamaisen olemuksen.

Kuvassa oikealla yllä: Fuminori Onon aurinkoinen teos on tehty muotin päälle liisteröidyistä paperisuikaleista, jotka on lopuksi värjätty voimakkain värein. Fuminori Ono (1971- ). Feel the Wind, 2010. Kuva / Photo: Mareo Suemasa


Yasuko Iyanagan merenelävää muistuttavan tekstiiliveistoksen ripustus on jokaisessa näyttelyssä erilainen. Taiteilija itse suunnittelee ja antaa tarkat ohjeet, kuinka teos kulloinkin asetellaan. Yasuko Iyanaga (1948- ). Umi kara no okurimono: Air, X. 2010

Taiteen ja käsityön taitajat


Paitsi että Fiber Futures  -näyttelyn teokset ovat mielenkiintoisia ja kauniita, ne kertovat myös äärimmäisen taitavasta ja kekseliäästä käsityön osaamisesta. Taiteilijat ovat hyödyntäneet perinteisiä japanilaisia käsityömuotoja sekä kehitelleet aivan uudenlaisia työtapoja saadakseen aikaan haluamansa lopputuloksen. Näyttelyä voikin katsoa sekä nautiskellen huikeasta visuaalisesta ilmeestä että ihmetellen kunnioitusta herättävän taitavaa teknistä osaamista, mitä niiden tekeminen on vaatinut.

Näyttelyssä on teoksia 30 eri taiteilijalta ja suunnittelijalta. Veistoksellisa töitä katsellessa useiden teosten värimaailma ja muotokieli tuntuvat jollakin tapaa myös hyvin tutuilta. Yhtymäkohtia skandinaavisen pelkistettyyn tyyliin on havaittavissa. Ehkäpä teoksissa näin ilmenee se usein puhuttu suomalaisen ja japanilaisen kulttuurin samankaltaisuus.

Läheltä katsoessa huomaa, että Reiko Sudôn teos koostuu uskomattomasta määrästä napinläpipistoja.  Reiko Sudô (1953-). Fabrication, 2011. Courtesy of the artist


Vielä ehtii! Fiber Futures -näyttely on esillä Helsingissä Designmuseossa 1.2. - 5.5.2013.



Teksti: Riikka Kekäläinen-Alkio
Kuvat: Designmuseo

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013