CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Kukkainen huopaliina

 

 

 

Tarvikkeet:

ohutta, 2 mm:n vahvuista huopaliinaa (esihuovutettua, jotta huopuu vielä)

haluamasi värisiä villoja

huovutusneula

huovutusalusta

mäntysuopaa

0,5 l:n muovipullo

villalankaa

nylon-siimaa (paksuus minulla oli 0,20 mm)

helmiä

ompeluneula

 

 

 

  1. Aloita leikkaamalla huopaliinasta pöytääsi sopivan kokoinen pala. Minulla mitat liinassa on 105 x 35 cm. 

  2. Mittaa keskikohta liinasta, ja merkkaa se esimerkiksi neulahuovuttamalla villalla, siinä on keskimmäisen kukan keskus.

  3. Hahmottele kukkien paikat ja muoto alustavasti. Kukkien ei tarvitse olla täysin samankokoisia, mutta yritä saada liinojen molemmat puolet samankaltaisiksi. Neulahuovuta kukat kevyesti, mutta niin, että villa tarttuu kunnolla huopalevyyn. Päälle voit huovuttaa vielä toisella värillä kukan terälehtien päälle kevyen koristekerroksen. Kukkien pinta saa jäädä tässä vaiheessa pörröiseksi.



  4. Tee muovipullon korkkiin 3 - 7 pientä reikää esimerkiksi naskalilla. Laita muovipulloon kuumaa vettä ja pari painallusta mäntysuopaa pullosta. Pullon avulla vettä saa ripoteltua liinaan tasaisesti, eikä huopa mene heti liian märäksi. Huovuta pienin liikkein, jotta päällyskerros huopuisi tasaisesti. Huuhtele saippua pois, ja käytä vuorotellen kylmän ja kuuman veden alla pariin kertaan. 

  5. Asettele työ kuivumaan esimerkiksi pyyhkeen päälle tasoon, ettei työ venyisi kuivuessaan. Jos työ on mennyt kuivuessaan laineille, voit silittää kostean harson läpi.

  6. Kun työ on täysin kuiva, voit alkaa neulahuovuttamaan mieleisiä villalankakuvioita tyhjiin kohtiin huopalevyssä. Itse olen tehnyt melko yksinkertaisen kuvioinnin: varren lehtineen ja kumpaankin päähän kukkaset. Tässä työssä käytin kahta eriväristä villalankaa, mutta kuvioinnin voi tehdä yhdelläkin. Ympäröi langalla halutessasi myös huopakukkaset.



  7. Lopuksi voit koristella ompelemalla siimalla lasihelmiä. Siistin vielä liinan reunoja hieman saksilla.



  8. Nyt kaunis keväinen liinasi on valmis




Ohje ja kuvat: Sanna Savonmäki, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 

 

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013