CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Ensikertalaisena Wetterhoffin korttelijoulussa

 

Ensikertalaisena Wetterhoffin korttelijoulussa

Käsityöläisten jouluinen myyntitapahtuma Wetterhoffin korttelijoulu järjestettiin 8. - 9. joulukuuta. Korkealaatuisia käsitöitä oli myymässä yli 30 käsityöläistä, joten mielenkiintoista katseltavaa Wetterhoffin talossa ja sen sisäpihalla riitti. Myynnissä oli monenlaisia tuotteita joulukorteista ja koruista lasi- ja huopatöihin. Wetterhoffin talon sisäpihalla oli seppä, jonka työskentelyä oli mahdollista seurata sekä Cafe Hoffin kuumien juomien koju ja makkaranpaistonuotio. Korttelijoulun toisena päivänä Wetterhoffin talon kolmannessa kerroksessa Fredrikasalissa oli näytelmäesitys Fritz, Eino ja Fredrika, joka oli kuitenkin opiskelijabudjetille tällä kertaa liian kallis.

Ennakko-odotukset

Kuulin Wetterhoffin korttelijoulusta pari kuukautta ennen kyseistä tapahtumaa, ja tiesin heti, että sinne on päästävä. Jo pelkkä nimi ”Korttelijoulu” kuulosti tosi houkuttelevalta. Siitä tuli mieleen perinteinen tunnelmallinen joulu. Tapahtumassa kiinnosti myös se, että myynnissä on tavallisiin joulumyyjäisiin verrattuna laadukkaampia tuotteita, sillä tapahtumaan pääsevät myyjät valitaan näytetuotteiden perusteella. Odotinkin löytäväni tapahtumasta hienoja ja yllätyksellisiä joululahjoja pukinkonttiin kohtuulliseen hintaan.

Kiertelyä Wetterhoffin korttelissa

Aloitin tutustumiskierroksen Wetterhoffin talon toisesta kerroksesta, sillä ihmispaljoudessa sinne pääsi helpoiten. Isossa salissa pöydät olivat täynnä jos jonkinlaista tavaraa. Oli keramiikkaenkeleitä, metallikoruja, joulukortteja, lasitöitä ja jopa vyönsolkia. Ihan ensimmäinen tunne oli kuitenkin pienoinen pettymys, kun monessa pöydässä pistivät silmään ihan tavalliset villasukat. Hienojahan ne villasukatkin olivat, mutta olin toivonut näkeväni jotain uutta ja erilaista.

Sitä löytyikin, kun jatkoin matkaani eteenpäin. Seuraavassa huoneessa oli venäläisen huopataiteilijan hauskoja, taidokkaasti tehtyjä eläinlaukkuja. Kerroksen viimeisessä huoneessa en voinut enää vastustaa kiusausta, ja mukaani lähti kaksi aivan ihanaa joulukorttia. Lisää käsitöitä löytyi Wetterhoffin talon alakerrasta. Siellä oli myynnissä muun muassa aikakauslehdistä tehtyjä kierrätyslaukkuja.

Katseltuani tarpeeksi Wetterhoffin taloa, siirryin sisäpihalle, joka oli todella kaunis punaisine myyntikojuineen ja koristeltuine puineen. Vanhan ajan tunnelmaa toi miljöön lisäksi sepän työnäytös.

Muutamia myyjiä oli vielä vastapäisessä Wetteri-talossa, ja sieltä yhden pöydän takaa löysin myös kaksi tuttua saman vuosikurssin ohjaustoiminnan opiskelijaa. Tutustumiskierrokseni sai siis varsin mukavan päätöksen.

 

 

Loppuarvio

Wetterhoffin korttelijoulu oli kokonaisuudessaan mukava ja lämminhenkinen myyntitapahtuma, jota voin kyllä suositella muillekin. Tuotteita sai tapahtumassa ihmetellä ja ihastella rauhassa, myyjät eivät ”pakottaneet” ostamaan mitään. Joululahjoja tapahtumasta olisi löytänyt helposti, jos vaan olisi malttanut jotain ostaa.

 

Teksti ja kuvat: Sanna Kuronen, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013