CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Käsityön ystävät Tampereella ja Taito-Finlandia

 

Suomen kädentaidot kokosi käsityön ystävät Tampereelle. Käsi- ja taideteollisuusalan messutapahtuma päättyi Tampereella 18.11.2012 iloisissa tunnelmissa. Kolmipäiväisiin Suomen Kädentaidot -messuihin sekä samaan aikaan pidettyihin kansainvälisiin Kivi ja Koru -messuihin tutustui 36 066 messuvierasta. Käsi- ja taideteollisuusmessuilla oli 591 näytteilleasettajaa ja kansainvälisillä kivi- ja korumessuilla 66 näytteilleasettajaa. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään 15.–17.11.2013.



– Käsityöala on nyt trendikkäämpi kuin koskaan ja sen ansiosta myös näiden Euroopan suurimpien käsi- ja taideteollisuusmessujen suosio jatkuu vahvana. On hienoa huomata, että talouden epävarmat näkymät eivät heijastu tähän suomalaista käsityöyrittäjyyttä ja etenkin satoja pienyrittäjiä esille nostavaan tapahtumaan. Näytteilleasettajilta messuilla saadun palautteen mukaan messuvieraat olivat juuri niitä tosissaan kädentaidoista kiinnostuneita harrastajia sekä kotimaisista käsityötuotteista innostuneita ihmisiä, jotka olivat tulleet messuille paitsi ihastelemaan myös ostamaan. Nämä messut ovat vakiinnuttaneet entisestään asemaansa laadukkaiden, yksilöllisten ja nimenomaan kotimaisten käsityötuotteiden aarreaittana, jossa saa tehtyä upeita hankintoja itselle ja lahjaksi. Moni messuvieras teki joululahjaostoksensa tässä tapahtumassa, sanoo projektipäällikkö  Mervi Oksanen  Tampereen Messut Oy:stä.

Suomen Aktiivitieto Oy:n messuilla tekemän kävijätyytyväisyystutkimuksen mukaan 99 prosenttia messuvieraista totesi tapahtuman vastanneen odotuksia. Valtakunnallisuutta korostaa se, että kävijöistä 63 prosenttia tuli messuille muualta kuin Pirkanmaalta. Ryhmäkävijöitä oli 53 prosenttia messuvieraista. Suomen Kädentaidot on yksi vuoden odotetuimmista käsityömessuista, sillä 63 prosenttia kertoo tehneensä päätöksen messuvierailusta kuukautta ennen tapahtumaa tai aiemmin. Tutkimukseen vastanneista 90 prosenttia aikoo tulla näille Tampereella pidettäville messuille myös ensi vuonna.

Ensimmäisen Taito-Finlandia-palkinnon sai Ruokangas Guitars Oy

Muotoilun asiantuntija, kirjailija ja kriitikko  Kaj Kalin  palkitsi messujen avajaisissa janakkalalaisen  Ruokangas Guitars Oy:n  historian ensimmäisellä  Taito-Finlandia-palkinnolla . Palkinnon otti vastaan yrityksen perustaja  Juha Ruokangas . Palkintosumman 5000 euroa voittajalle lahjoitti  Oy Gustav Paulig Ab . Lisäksi voittaja sai  Oiva Toikan  Taito-Finlandialle suunnitteleman lasiveistoksen. Taito-Finlandia-palkinto jaetaan jatkossa vuosittain Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella. Uudella tunnustuksella halutaan nostaa esille merkittäviä käsityö- ja taitokulttuuria edistäviä asioita tai osaajia sekä lisätä alan tunnettuutta ja arvostusta.

Messuilla palkittiin käsityöalan osaajia – käsityökilpailujen parhaimmistoa esiteltiin näyttelyissä

Messuilla 11. kerran järjestetyn  Suomen Kädentaidot Uutuustuote  -kilpailun voitti tänä vuonna  Lankalaatikko , jonka on suunnitellut ja valmistanut  Tony Andersson  ja  Paula Nurminen ,  Juupaja Ky,  Korkeakoski  . Neljännen kerran järjestetyn  Vuoden Artesaani  -kilpailun voitti ylöjärveläinen  Timo Lehtonen  Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta. Palkinnoksi voittaja sai toteuttaa töistään näyttelyn messuille. Lisäksi hän sai 300 euron rahapalkinnon. Auno ja Mauri Riutun säätiö jakoi messuilla  Kädentaitaja 2012  -palkinnon, jonka sai soitinrakentaja  Juhana Nyrhinen . Messuille toteutetuissa näyttelyissä esiteltiin käsityökilpailujen parhaimmistoa.
Kilpailutiedotteet löytyvät tapahtuman <a href="http://epressi_api.mailpv.net/go/756164-136633-18142875" target="_blank">mediasivuilta .

Vetonauloja tänä vuonna olivat etenkin norjalais-ruotsalaiset neulontatähdet  Arne  ja  Carlos  sekä Koulutuskeskus Tavastian lasialan toteuttama  Suomen suurin lasipuu , jossa nähtiin 1500 suupuhallettua värikästä lasipalloa. Myös muotinäytökset, työnäytökset, näyttelyt, taitajien haastattelut sekä työpajat kiinnostivat yleisöä.


LISÄTIEDOT:   www.kadentaidot.fi ,  www.kivimessut.fi

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013