CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

AVEKin pitchauskilpailu
cd2 on kokemisen arvoinen, ainutlaatuinen mahdollisuus tuote-, palvelu- ja liikeideasi esittämiseen. AVEK palkitsee luovan alan innovatiivisai tuote- ja palveluideoita perjantaina 1.2.2013 Hotelli Katajanokassa. Kilpailu kokoaa yhteen ideoiden tekijät ja kehittäjät ja on monelle ensimmäinen askel tiellä menestykseen. Kilpailu haastaa heittäytymään ja testaamaan oman idean menestysmahdollisuuksia sekä kehityspotentiaalia asiantuntijoista koostuvan tuomariston edessä.

Vuoden 2013 tapahtumassa yhdistyvät c2 ja d2 -kilpailut, jotka ovat osa AVEKin DigiDemo- ja CreaDemo-rahoitusohjelmia. Kilpailun aikana tuomaristot palkitsevat 12 kpl innovatiivisia ja kulttuurisia luovan alan tuote- ja palvelukonsepteja 2500 e:n jatkokehityspalkinnolla. Lisäksi kilpailussa jaetaan 2500 e:n palkinto päivän parhaalle pitchaukselle. Jaettavat palkinnot myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamista määrärahoista.

Kilpailun kahden linjan tuomaristossa on mukana alan parhaita asiantuntijoita.

  • c2 tarjoaa väylän luovan alan yritysten ja kulttuurialan ammattilaisten tuotekehityshankkeisiin, joissa etsitään uusia tuote- tai palveluinnovaatioita.
  • d2 painottaa erityisesti digitaalisiin kanaviin tehtäviä kulttuurisia sisältö- ja palveluideoita.

cd2-kilpailun yhteydessä toteutetaan miniseminaari, joka tarjoaa ajankohtaista tietoa luovan alan tuotekehityksestä sekä esimerkkejä menestyneistä kehityshankkeista. Lisäksi Luova Suomi mahdollistaa pitchauksen filmaamisen 10 ensimmäiselle halukkaalle päivän aikana. Pitchausvideoiden parhaimmisto julkaistaan Luovan Suomen verkkosivuilla, Pitchaus-TV:ssä.

Kilpailuun pääsee mukaan 64 osallistujaa, jotka valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Henkilökohtainen ilmoittautuminen kaikille avoimeen kilpailuun tapahtuu 10.12.2012 - 14.1.2013 AVEKin sivuilla www.kopiosto.fi/avek

cd2 haastaa ideat kehittymään!

Lisätietoa kilpailusta: Heidi Moberg, tuottaja, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , AVEK Juha Samola Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013