CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Laamat ja alpakat terapiaeläiminä

 

Tapasin Elma 2012 -messuilla Joyce Collin-Kajaalan, joka on toimintaterapeutti ja NLP-työnohjaaja. Hän käyttää toimintaterapiassaan hyödyksi laamoja ja alpakoita. Hän kertoi minulle, miksi ja miten nämä eksoottiset eläimet toimivat terapiaeläiminä. Hänen mukaansa terapia laamojen ja alpakoiden kanssa toimii samoilla periaatteilla kuin muukin eläinavusteinen toiminta esimerkiksi hevosten kanssa. Toiminnan pohjana on eläimen kohtaaminen ja hoitaminen sekä sen kanssa oleminen. Eläimen kanssa unohtuu kaikki muu ja ollaan läsnä hetkessä. Laitosvieralujen lisäksi laaman tai alpakan voi kohdata myös yksilöterapiassa toimintaterapeutin kanssa.

 

Laama- ja alpakkaterapian eteneminen tiivistetysti

Ensimmäisellä terapiakerralla mennään talliin lauman luokse. Lauma on valittu asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakas tutustuu eläimiin aidan yli. Usein jo tämä ensikontakti koskettaa ihmistä syvältä. Itku on yleinen reaktio. Lauma toimii roolipeilaamisen välineenä silloinkin, kun lauma ei koostu terapiaeläimistä vaan ihan tavallisista laamoista tai alpakoista. Ensikohtaamisen avulla arvioidaan, mihin suuntaan terapia etenee.

 

Alpakkalauma herätti Elma-messuilla ihastelua, varsinkin lauman pienin jäsen, kaksikuinen Madonna, nuoren äitinsä Marilynin kanssa.

 

Jos jokin eläin on ottanut kontaktia asiakkaaseen, eläin laitetaan riimuun. Riimun kautta eläin pysyy lähellä ja on kosketeltavissa. Eläintä voidaan hoitaa. Tämä vaihe on loistava motoriikan harjoittelun kannalta. Esimerkiksi eläimen ruokkiminen vaatii keskivartalon hallintaa ja riimun laittaminen vaatii aikamoista näppäryyttä.

 

Eläimen kanssa toimitaan: käydään kävelyillä, opetellaan agilityliikkeitä, lähdetään retkelle. Toimintaterapeutti on hyvinkin tasavertaisessa roolissa asiakkaan kanssa kohtaamassa eläintä - tärkeintä on läsnäolo.

 

Laamat ja alpakat terapeutteina

Laamat ja alpakat ovat terapeutteina lempeitä, sallivia ja anteeksi antavia. Joyce Collin-Kajaala vertaa niitä kissoihin ja koiriin: alpakka muistuttaa kissaa, se on varautuneempi ja ottaa aikansa valitessaan ihmisen, jota lähestyy. Alpakat ovat hyvin itsenäisiä ja poistavat asiakkaan arkuutta. Laamat toimivat enemmän samoin kuin koirat: ne ottavat kontaktia rohkeasti ja tulevat lähelle. Laamat haluavat leikkiä ja puuhailla ihmisten kanssa. Hevosten kanssa toimineet ihmiset tykkäävät usein laamoista. Laama muistuttaa muistisairaita hevosista ja siitä, kuinka niitä hoidettiin.

Sekä alpakoilla että laamoilla on ihanat pitkäripsiset silmät sekä sielukas katse

Matka terapiaeläimeksi

 

Mikä tahansa laama tai alpakka ei voi toimia virallisena terapiaeläimenä. Terapiaeläimet käyvät noin puolitoistavuotta kestävän koulutuksen, ennen kuin siirtyvät terapiaeläimiksi. Koulutukseen valitaan eläin, joka on kiinnostunut ihmisistä, osallistuu mielellään erilaisiin puuhiin ja seurailee tallissa toimivaa ihmistä tämän hoitaessaan laumaa ja joka on rohkea.

 

Laamalauman tummanruskea yksilö oli ainoa Elma-messuilla ollut laama, joka on virallinen terapiaeläin. Muut lauman jäsenet olivat messuilla työharjoittelussa.

Eläintä koulutetaan kohtaamaan erilaisia tilanteita ja ihmisiä. Eläimiä testataan erilaisissa tapahtumissa. Elmassa oli muutama työharjoittelussa oleva laama ja alpakka. Tarkkaillaan esimerkiksi eläimsen suhtautumista pyörätuolissa kulkevaan ihmiseen, vieraaseen koiraan ja liukkaisiin alustoihin sekä portaisiin. Laamat ja alpakat ovat yleensä noin kaksivuotiaita, kun ne aloittavat uransa terapiaeläiminä, joiden vilpitön läsnäolo hetkessä avaa ihmisen kuuntelemaan sisintään.

 

Teksti ja kuvat: Johanna Verhiö, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013