-Olen ollut Tansaniassa kahdesti ohjaustoiminnan opintojen aikana. Ensimmäisen kerran 9 viikkoa vuoden 2011 alussa Kulttuurivaihtoa käsityön keinoin -hankkeessa ja toisen kerran vuoden 2011 lopussa neljä kuukautta syventävässä harjoittelussa ja matkustamassa. Tuolloin marraskuussa 2011 tapasin nykyisen aviomieheni.

Opinnäytetyönäni tein taiteellisen prosessin, jonka tuloksena syntyi taidenäyttely aiheenaan Tansanian naiset ja heidän asemansa Tansaniassa. Opinnäytetyöni sai ideansa ja kipinänsä Tansaniasta, mutta tein sen Suomessa. Näyttelyni Woman is not a Banana oli esillä Ilmarilan galleriassa alkukesästä, ja syyskuussa se oli hieman laajennettuna esillä Janakkalan pääkirjastossa. Näyttelyssä oli valokuvia, värjättyjä ja painettuja kankaita sekä maalauksia.

-Tansaniassa viettämääni aikaan ei liittynyt paljoa harjoittelua tai ohjaamista. Opettelin  paikallisen tansanialaisen käsityön ja taiteen tekoa ja opiskelua, tuotesuunnittelua, markkinointia ja kehittämistyötä. Olin maasai-naisten helmityöopissa, Mama Batikin batiikkimenetelmäopissa ja tingatinga-maalausopissa. Kukaan näistä opettajistani ei puhunut englantia.

-Omien kokemusteni pohjalta suurimmiksi yllätyksiksi tulivat erilaiset oppimistyylit ja tavat tehdä samaa asiaa sekä hyvin positiiviseksi yllätykseksi sen, miten hyvin voi toista ymmärtää ilman yhteistä kieltä, kun tehdään käsitöitä tai taidetta. Hymy, avoin mieli ja aistit sekä vastaanottavuus riittävät, kun tehdään yhdessä. Materiaalien hankinta on myös ihan oma juttunsa. Mutta huumorilla, avoimuudella ja kärsivällisyydellä kaikki loksahtaa paikalleen.

-Tansaniassa englantia puhuu vain koulutettu väestö. Käsityö- ja taidetyöntekijöistä hyvin harva on niin koulutettu, että puhuu englantia. Kielimuuri ei kuitenkaan tunnu suurelta Tansaniassa: ihmiset ovat niin mukavia ja ystävällisiä. Kun näkee ja kohtaa tavallisia, eri tavalla asuvia ja eläviä ja eri asioihin uskovia ihmisiä, sitä kehittää itseään ihan hirveän paljon. Oma aivokapasiteettini on laajentunut Tansanian ansiosta tuplaksi. Minusta erityisesti ahdasmielisten ja arkojen kannattaa repäistä ja lähteä reissuun. Vastuullisuus on tärkeää. Aina täytyy kunnioittaa paikallista kulttuuria, vaikka se tuntuisikin hölmöltä.

-Olen löytänyt oman polkuni elämässä ja saanut äärimmäisen rikkaita kokemuksia. Tiedän haluavani työskennellä kansainvälisesti, kestävästi ja eettisesti sekä tehdä työtä, jota rakastan ja jolla voin antaa mahdollisuuksia niille, joilla niitä on ollut elämässään vähemmän kuin minulla. Ohjaajana olen kasvanut siinä, että olen oppinut paljon ihmisten kohtaamisista ja erilaisuudesta, jotka ovat kuitenkin loppujen lopuksi aika pieniä.

Haastattelu: Maija Ahtinen, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija