Vuonna 2011 silloinen ohjaustoiminnan artenomiopiskelija Anu Ropo lähti elämänsä matkalle Afrikkaan. Matka oli osa Kulttuurivaihtoa käsityön keinoin -hanketta, johon Anu osallistui seitsemän muun opiskelijan kanssa. Yhteensä matka kesti kahdeksan viikkoa, mutta Anulle tuo ei riittänyt, sillä Afrikka jäi kutkuttelemaan takaraivoon ja hän palasi vielä myöhemmin kahdeksi viikoksi tekemään opinnäytetyönsä GOIGin ammatilliseen käsityökouluun. GOIGissa Anu opetti seitsemälle kutojalle, miten niisintää, polkusten sitomista ja poljentaa vaihtamalla voi muuttaa kankaan rakennetta.

Käsityöt ja niiden ohjaaminen

Yksi suurimmista haasteista käsityötaitojen ohjaamisessa vieraassa kulttuurissa on siinä, että ei ole yhteistä kieltä. Kehonkieli toimiikin tärkeänä viestinvälittäjänä, Anu toteaa. Siksi käsitöiden ohjaamisen kanssa alkuun pääseminen oli todella hankalaa. Alkukankeudesta huolimatta kutominen lähti sujumaan, ja kutojista tuli Anulle läheisiä.

Tansaniassa Anu opiskeli myös paikallisia käsityömenetelmiä, kuten batiikkivärjäystä ja korinpunontaa. Erityisesti Anu piti kookoskorujen tekemisestä. Matkan aluksi suomalaisilla opiskelijoilla oli mahdollisuus päästä viideksi päiväksi maasai-heimon kylään, jossa he asuivat teltoissa ja elivät lähes maasailaisten tapaan. Viikon ajan suomalaiset osallistuivat maasai-naisten koruprojektiin.

Käsitöitä Anu opetti hyvin käytännönläheisesti

Kulttuurien kohtaaminen

Kulttuurien yhteentörmäys on väistämätöntä, kun matkustaa toiselle mantereelle. Myös Anu koki tämän työssään GOIGissa. Afrikkalainen käsitys esimerkiksi ajasta on hyvin erilainen kuin suomalaisilla, Anu kertoo. Siellä “pari minuuttia” saattaa olla puoli tuntia, eikä tämä kerro siitä, etteikö ihmisiin voisi luottaa, vaan yksinkertaisesti kulttuurien erilaisuudesta. Täytyy ensin tuntea oma kulttuuri, että ymmärtää mikä on kulttuurisidonnaista, vasta silloin voi ymmärtää vierasta kulttuuria. Myös ohjauksessa tämä on otettava huomioon.

Valkoinen on ihonväri, joka erottuu Afrikassa hyvin voimakkaasti. Anu sanookin monta kertaa toivoneensa, että olisi voinut nappia painamalla vaihtaa oman ihonvärinsä. Kokemus ihmisistä ja heidän vieraanvaraisuudestaan voi olla kiinni niinkin kummallisesta seikasta kuin siitä, minkä värinen henkilö on. Valkoinen ihminen huomataan Tansaniassa aina ja sinut määritellään sen mukaan. Automaattisesti oletetaan, että olet varakas ja sen vuoksi sinulle kaupataan lähes joka kulmalla jotakin. Opinnäytetyössään Anu pohtii mzunguna (valkoisena) olemista: “Samalla, kun hienot muistot yhteisistä hetkistä kutojien kanssa kelautuvat mielessäni, tunnen syyllisyyttä siitä, että minulle he olivat ”vain” yhdenlainen tutkimisen kohde ja väline. Olenko siis sittenkin se ylpeä mzungu, joka käy ihmettelemässä, hakemassa kokemuksia ja keräämässä aineistoa itsekkäästi omia tarpeitaan varten?”

Perhe matkalla

“Lähdetään kaikki, tai ei kukaan” on Ropon perheen motto, minkä takia myös Tansaniaan Anu vei koko kuusihenkisen perheensä ja vielä vanhempansakin. Näin neljä lasta saivat mukaan tutut lastenvahdit ja Anun äiti piti myös kouluikäisille kotikoulua. Lasten kanssa matkustaminen vaatii vain toisenlaisen asennoitumisen, muuten Anu ei näe sille mitään estettä. Kun lapset oppivat reissaamaan pienestä pitäen, he tottuvat siihen ja oppivat nauttimaan uusista maisemista ja kulttuureista tutussa ja turvallisessa seurassa. Vierellä on myös aina läheinen aikuinen, jolta voi kysyä ja jonka kanssa kokea turvallisesti rankkojakin asioita.

Anu lastensa ja äitinsä kanssa yhdellä Dar es Salaamin kaduista

Takaisin Suomessa

“Kaikki oli niin kamalan harmaata, maisema, ja erityisesti ihmiset”, Anu sanoo, kun kysyn, miltä tuntui palata Suomeen. Toinen huomio on, että länsimaiset kulutustavat ovat kamalia ja ruuan roskiin heittäminen ahdistaa. Mutta Afrikka jää asumaan syvälle sisälle: se kiireettömyys, ystävällisyys ja lämpö. Afrikkalaista elämäntyyliä on mahdoton kuvailla, se täytyy kokea itse. Ja sitä sen nimenomaan voi: kokea kaikilla aisteilla ja jokaisella varpaallaankin. Tänään on päivä, jolloin pääsen työpäivän jälkeen pulahtamaan suolaiseen ja lämpimään mereen. Miten ihana onkaan meren tuoksu. Aallot lyövät rantaan ja hiekka valuu varpaiden välistä. Sukellan aaltoon ja välillä hypin kuohupäiden yli kuin lapsi leikkien. (Anu Ropo, 2011)

Teksti: Laura Heiniluoma, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija
Kuvat: Anu Ropo, ohjaustoiminnan artenomi (AMK)