CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Hippalot 2012

Hippaloilla on tänä vuonna luvassa jännittävä matka avaruuteen. Avaruudessa voit nähdä avaruusaluksia- ja oliota, raketteja, kuulentoja ja kuupoikia. Avaruusromua - näyttelyssä pääset katsomaan millaista romua avaruus onkaan niellyt. Hippaloille saapuu myös oikea planetaario ja lisäksi voit rakentaa työpajoissa itsellesi avaruusraketteja ja robotteja.

Kuupojan matkassa kuuta etsimässä
    - Tanssiteatteri Raatikon esityksessä tanssitaan ja taiotaan

Kuu-ukko katsoo taivaalta alas ja näkee lammessa oman kuvansa. Hän kiinnostuu kuvajaisesta siinä määrin, että päättää lähettää Kuupojan maan kamaralle noutamaan vedessä kirkkaana loistavaa kuuta. Kuupoika hyppää avaruuteen ja suuntaa kohti maata ja huimaa seikkailua.

Tanssiteatteri Raatikko ja Taikateatteri 13 ovat toteuttaneet Kuupojan tanskalaisen Ib Spang Olsenin kirjoittaman ja kuvittaman lastenkirjan pohjalta. Suomessa harvemmin nähtyä mustaa teatteria edustavassa Kuupojassa tanssitaan ja taiotaan, lennetään ilmojen halki ja pulahdetaan kalojen valtakuntaan.

Tänä vuonna 40-vuotta täyttävän Tanssiteatteri Raatikon esitys nähdään muutamaa vuotta nuoremman Lasten taidefestivaali Hippaloiden 35-vuotissyntymäpäiväesityksenä.

käsikirjoitus Ib Spang Olsenin kirjan pohjalta: Pirjo Toikka/ ohjaus: Tatu Tyni ja Marja Korhola/
lavastus ja puvut: Janne Siltavuori/ musiikki: Antti Hynninen/ illuusio- ja valosuunnittelu: Tatu Tyni/
koreografia: Marja Korhola/ kuupoika: Paula Thesleff/Minna Liimatainen/ tyttö: Niina Rajaniemi/ taikuri: Juha Laurila/ ääninäyttelijät: Tero Koponen ja Elisa Salo/ näyttämömies: Pasi Hyvärinen
    
    Esitykset Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä to 26.7. klo 14 ja 17. Liput 10 € (Lippupalvelusta).
    Kuupoika sopii yli 3-vuotiaille katsojille.

Mielikuvituskirjan matkassa lilliputtien maassa
     - Hippaloiden kaukaisimmat vieraat tulevat Espanjasta


Hippaloiden pääesityksenä nähdään espanjalaisen teatteriryhmä La Baldufan The Imaginary Book. Euroopassa ahkerasti kiertävä ryhmä matkustaa Hippaloiden myötä ensi kertaa Suomeen.

Neljä veljestä käy joka päivä töissä tylsässä konttorissa ja haaveilee samasta keltaisesta autosta. Arkeen tulee muutos, kun nelikko löytää mystisen kirjan. Sadut tempaisevat miehet mukaansa ja niiden mukana matkataan urhean prinssin seikkailuista lilliputtien maahan ja maailman ympäri saakka. Hippaloiden pääesityksenä nähtävän espanjalaisen teatteriryhmän miltei sanattomassa esityksessä yhdistellään perinteistä teatteria, varjoteatteria ja nukketeatteria.

Espanjan Lleidasta kotoisin oleva La Baldufa on kiertänyt The Imaginary Book -esityksellään ympäri Eurooppaa ja Kiinassa saakka. Hippaloiden esitys on Suomen kantaesitys. The Imaginary Book on palkittu Espanjassa esimerkiksi parhaan lavastuksen palkinnolla.

käsikirjoitus: Luis Zornoza & La Baldufa/ ohjaus: Luis Zornoza Boy/ rooleissa: Enric Blasi, Emiliano Pardo, Carles Pijuan ja Ferran Lopez/ musiikki: Oscar Roig/ lavastussuunnittelu: Carles Pijuan/ lavasteiden rakennus: Xevi Planas, Sergi Torrelles ja Sergei Talamonte/ puvustus: Teresa Ortega/ valot: Miki Arbizu

Esitykset Verkatehtaan Vanaja-salissa su 29.7. klo 14 ja 17. Liput 12 €/10 € (Lippupalvelusta).
The Imaginary Book sopii yli 6-vuotiaille katsojille.

 

CuRecin toimitus suosittelee Hippaloiden avaruusseikkailua! Ole kuitenkin matkalippujen kanssa nopea, jotta saat oman lippusi! Lisätietoja Hippaloista ja Hippaloiden ohjelmasta.

Kuva: Johnny Korkman

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013