Sielulla

Ohjauksessani yhdistyivät musiikki, värit, yhdessä tekeminen ja sielulla maalaaminen. Sielulla ohjauksen tarkoituksena oli maalata teos yhdessä kahden muun maalaajan kanssa. Maalaaminen tehtiin yhdessä kahden muun henkilön kanssa. Tarkoituksena oli kuulostella omia tuntemuksia, toimia vaistonvaraisesti, mutta samalla kuunnella mitä toisilla oli maalauksessa kerrottavana. Maalaus toimi ikään kuin keskusteluna pensseleiden avulla. Maalauksessa kukin osallistuja käytti vain yhtä väriä. Väri valittiin alussa sillä perusteella, mikä juuri sillä hetkellä tuntui omimmilta. Esimerkiksi vihreä väri voisi olla henkilöllä, joka kokee saavansa keväästä voimaa ja virtaa.
Musiikkina oli instrumentaalisia kappaleita, jotka olivat kiinnostavia ja niissä oli monia ulottuvuuksia. Musiikki toimi maalauksessa tietynlaisena johdattajana, se antoi maalaajalle fiiliksiä ja tuntemuksia, jotka siirtyivät muotoina ja kuvioina paperille.

Ohjauksen maalausosuus kesti yhteensä n. 20 minuuttia. Musiikin loputtua maalauksista keskusteltiin. Ryhmän kesken jaettiin kokemuksia siitä, minkälaisia tuntemuksia tällaisen yhteisen teoksen tekeminen herätti. Monista maalaus oli tuntunut rentouttavalta, eikä ollut tuntunut siltä, että toisen tekeminen olisi häirinnyt omaa. Moni maalasi toisen tekemää kuviota tukien, ei sitä poistaen, tai valloittamalla tietyn nurkan paperista.
Tällainen yhteisen maalauksen toteuttaminen sopii hyvin erilaisille ryhmille. Se on eräänlaisen rentoutus, mutta myös empatiakykyä harjoittavaa toimintaa.

Eeva Kuisma

Valomaalausta ja maistuvaa maalausta

Astuimme vieraille vesille, kun ohjasimme kanssaopiskelijoillemme valomaalausta, joka oli sekä ohjattaville että ohjaajille uusi työtapa. Valomaalauksen katsotaan saaneen alkunsa vuonna 1914, kun tutkijat Frank ja Lilith Gilberth tutkivat sen avulla työpaikkojen työprosesseja ja luennoivat työtehokkuuden parantamisesta. Taide muotona valomaalaus sai alkunsa vuonna 1935, kun valokuvaaja Man Ray otti ensimmäiset valopiirroskuvansa. Myös Pablo Picasso innostui valomaalauksesta vuonna 1949. Myöhemmin valomaalausta ovat kehittäneet muun muassa Eric Staller ja Dean Chamberlain.
Valomaalauksen idea on hyvin yksinkertainen ja alkuun pääsee vaatimattomimmillakin välineillä. Tarvitaan vain kamera, pitkä valotusaika, valonlähde (esimerkiksi taskulamppu) ja pimeä ympäristö. Valoilla ”maalataan” ilmaan erilaisia kuvioita tai valaistaan kuvattavia kohteita kameran näköpiirissä. Koska valotusaika on pitkä, valojuovat jäävät kuvaan näkyviin. Mitä pidempi valotusaika on, sitä monimutkaisempia kuvioita valolla kerkeää piirtämään. Koska valotusaika on pitkä, voi jalustasta olla hyötyä, ettei kuva tärähdä.
Me käytimme ohjauksessamme sekä tavallista digikameraa, että järjestelmäkameraa ja valoina meillä toimi kännykät. Koska luokkahuonetta ei saatu tarpeeksi pimeäksi, keksivät ohjattavat mennä vessaan kuvaamaan ja tuloksena syntyi loistavia kuvia! Kännykät toimivat myös erinomaisesti valoina, sillä kännykän taustakuvaa vaihtamalla valon väriä pystyi muuttamaan. 
Aiheeseen voi tutustua lisää valopaja.com –sivustolla.

Teema vierailla vesillä velvoitti tuomaan omaan ohjaukseen jotain uutta ja ennen kokematonta. Tästä syntyi ajatus käyttää maalaamisen välineenä jotain muuta kuin totuttuja välineitä. Maaleiksi valikoituivat pienten lasten värikylpy-metodissa käytettävät kiisselimaalit, jotka tehdään perunajauhosta ja vedestä sekä erilaisista väriä tuovista aineista. Itse käytimme mm. mustaherukkaa, tomaattia, sahramia sekä vadelmaa ja kahvia. Joihinkin maaleihin oli lisätty riisiä tuomaan erilaista tuntumaa. Maalausalustana käytimme voimapaperia, johon ryhmä maalasi yhteisteoksen.         
Tuokion aluksi laitoimme musiikkia soimaan ja ohjeistimme ryhmäläisiä valitsemaan pari. Maalausvälineenä oli toisen käsi, jota kastettiin haluamiin väreihin. Maalaaminen tapahtui musiikin tuomien tunteiden mukaan. Puolessa välissä tuokiota pari vaihtoi osia ja toinen pääsi puolestaan maalaamaan.
Ohjattavat astuivat vieraile vesille antautuessaan toisen kosketukseen ja ohjattavaksi sekä joutuessaan tunnustelemaan erituntuisia maaleja.

Tiina Kinnunen ja Veera Antikainen

Bodydrumming

Ohjauksen tarkoituksena oli tutustua omaan kehoon eri näkökulmista ja tarkastella mitä kaikkea kehollista voikaan ihminen tehdä. Itse tein ohjauksen bodydrummingista eli bodypercussionista eli kehorummutuksesta. Päivän teemana oli Iholla.
Kehorummutus on halpa musisoinnin laji, koska kaikki omistavat siihen jo soittimen. Omasta kehosta saa aikaan paljon erilaisia ääniä rummuttamalla, taputtamalla sekä napsuttamalla. Lajin perusteet on helppo oppia, eikä se vaadi nuottien tai sointukaavioiden opettelua.
Ohjauksessa opetin ohjattaville kehorummutuksen perusääniä sekä improvisoinnin ja kokeilun tärkeyttä. Tarkoitukseni oli siis antaa lyhyt esittely lajista ja siitä kuinka helppoa siihen on lähteä mukaan. Helppouden voin todistaa sillä, että ohjeet kehorummutuksen aloittamiseen löytyvät tästä artikkelista. Ohjaukseni meni hyvin ja mielestäni kovin moni oppi minkälaisia ääni itsestämme saammekaan aikaiseksi. Ohjasin siis asiakkailleni helpon, halvan ja improvisaatiota kehittävän lajin, jota pystyy tämän ohjauksen jälkeen jokainen ohjattava harrastamaan.

Ja siitä ohjeistuksesta. Tässä on lyhyet, yksinkertaiset ohjeet kehorummutukseen, joiden avulla sinäkin arvoisa lukija pääset mukaan rummuttelun maailmaan:
Tarkkaile ympäristöäsi, älä siis huido käsilläsi liikaa.
Älä rummuta liian kovaa, vain niin, ettei satu.
Kevyt vaatetus antaa parempaa ääntä.
Korujen tms. poistaminen kannattaa.
Perusääniä saa aikaiseksi rummuttamalla joko nyrkillä, sormilla tai kämmenellä seuraavia kehonosia:
kämmenet (taputtaminen monella tapaa)
sormet (napsuttelu)
kädet (ulko- ja sisäpuoli, taivekohta, olkapäät)
keskivartalo (rinta, vatsa)
jalat (reidet, polvet)
posket

Joonas Ruokamo