CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Jaana Häkkinen. MT Venus : Kokemuksia naiseuden tukemisesta sanoin ja kuvin mielenterveyskuntoutujien ryhmässä. Opinnäytetyö
Tutkimuksen toisena tavoitteena oli selvittää, millaista tukea naiseuteen mielenterveyskuntoutuja voi saada  ryhmästä.  Naiseuden tukemisen kokemusta sanoin ja kuvin tutkittiin sekä yksilön että ryhmän näkökulmasta.

Opinnäytetyön toiminnallinen osuus suoritettiin toimintaterapian toimipisteessä. Toimintaterapia on osa mielenterveyspoliklinikan kuntouttavaa toimintaa ja kuuluu psykososiaalisiin palveluihin.
Teoriataustassa avataan naisen ja naiseuden, mielenterveyskuntoutumisen, luovien menetelmien ja ryhmän käsitteitä. Näitä käytetään tutkimustulosten tukena ja johtopäätöksiä tehtäessä.

Alkuhaastattelujen perusteella muodostettu tutkimusryhmä, nimeltä MT Venus, kokoontui kahdeksan kertaa. Opinnäytetyön tutkimusmenetelminä käytettiin teemallista lomakekyselyä toiminnan lopussa, sekä yksittäiseen kokoontumiseen kohdennettuja kyselyjä. Näistä kyselyistä muodostui tämän laadullisen tutkimuksen aineisto, joka analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysimenetelmällä.

Tutkimuksen tuloksena todetaan, että luovat menetelmät voivat tukea naiseutta vuorovaikutuksessa itsen ja ryhmän jäsenten kautta. Luovat menetelmät auttavat oman naiseuden määrittelyssä ja tuovat siihen uusia näkökulmia.

 

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013