CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Kirjavinkki: Hyvä kouluttaja

Yhä useampi tarvitsee kouluttajaosaamista

Koulutus voi olla kokemattomalle kouluttajalle stressaava tilanne, jonka vuoksi menetetään jopa yöunia. Se, miten kouluttaja esiintyy, ei ole kuitenkaan tärkeintä. Tärkeintä on löytää keinot, joilla saavutetaan parhaat oppimistulokset. Hyvällä kouluttajalla on taito "unohtaa itsensä" ja keskittyä koulutuksen tavoitteisiin ja oppimisen tukemiseen. Tätä varten ei tarvitse olla synnynnäinen esiintyjä tai ”hyvä tyyppi”. Jo tämä tieto yksin saattaa helpottaa ja vähentää kouluttajan jännitystä. Huolellinen valmistautuminen ja koulutettavien taustoihin tutustuminen auttavat myös kokemattomampaa kouluttajaa pitämään onnistuneen koulutuksen.

Uutuuskirja Hyvä kouluttaja ohjaa käytännönläheisesti vaikuttavan ja innostavan koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Kirja ohjaa kokematonta kouluttajaa ratkaisemaan koulutuksen suunnittelun ja toteutuksen olennaisimpia kysymyksiä. Kokenut kouluttaja voi ammentaa kirjasta uudenlaisia lähestymistapoja ja saada työvälineitä monipuolistamaan omaa koulutustaan.

Kirjoittajat:

Kirja on syntynyt pitkän kouluttajavalmennukseen liittyvän kokemuksen ja uuden ennakkoluulottoman näkemyksen yhteistyönä. KM Päivi Kupiaksella on yli 20 vuoden kokemus kouluttajien ja muiden ohjaustyötä tekevien valmennuksesta sekä kyky tuoda kouluttamiseen liittyvää teoriatietoa esiin käytännönläheisellä tavalla. KM Mia Koski on tuore kasvatustieteilijä, jolla on oppimiseen ja kehittämiseen liittyvää uusinta teoriatietoa sekä monipuolinen taito ja innostus soveltaa tietotekniikkaa koulutusmateriaalien laatimisessa ja havainnollistamisessa sekä verkkokouluttamisessa..

Päivi Kupias, Mia Koski: Hyvä kouluttaja
ISBN 978-952-63-0444-1, Sanoma Pro Oy 2012, 35 €

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013