Piinapenkki vai hauska kokemus?

Pääsykokeet ovat monille kevään pelätyin tapahtuma. Useat yöt kuluvat kieriessä sängyssä jännittäen ja miettien kauhulla tulevaa koitosta. Ajatellessa pääsykokeita mieleen piirtyy kuva jäykästä yhteishaastattelusta ja ehkä jopa mielivaltaisesta psykologin testistä. Kaikki pääsykokeet eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Kaikkia ne varmasti jännittävät, mutta voisikohan pääsykokeissa olla myös hauskaa?

Kysyimme Ohjaustoiminnan eri vuosikurssien opiskelijoilta heidän mietteitään omista pääsykoekokemuksistaan. Pääsykoetehtävät koostuivat ryhmähaastattelusta, piirustus- ja askartelutehtävistä. Osa haastatelleista pääsi sisään ensi yrityksellä, toiset vasta seuraavalla yrittämällä. Millaiset muistot heille on jäänyt tuosta jännittävästä päivästä?

 
 
1. Miksi hait ohjaustoiminnan koulutusohjelmaan?

Ohjaustoiminta houkutteli monia haastatelleista monipuolisuudellaan. Luovat aineet, ilmaisu, media ja kädentaidot vetivät puoleensa. Opiskelujen aikana pääsisi todella kokeilemaan kaikenlaista, sellainen ei muissa koulutusohjelmissa tunnu onnistuvan. Myös monet alanvaihtajat kokivat ohjaustoiminnan houkuttelevaksi valinnaisuudellaan.

2. Mistä kuulit ohjaustoiminnan koulutusohjelmasta?

Ohjaustoiminta oli monelle ennenkuulumaton käsite ennen hakupapereiden täyttämistä. Vaihtoehtoja selatessa ohjaustoiminta kuitenkin sattui silmään ja sai jotkut innostumaan jopa niin paljon, että se muuttui hakujen ykkösvaihtoehdoksi. Toiset kuulivat ystäviltään, usein ohjaustoiminnan opiskelijoilta, että he sopisivat hyvin samaan porukkaan.

3. Mitä odotuksia oli pääsykokeiden suhteen?

Tarvikelista, joka tuli pääsykoekutsun mukana, antoi hakijoille vihjeitä mahdollisista tehtävistä. Moni odotti kulttuurialan pääsykokeilta piirtämistä ja muita hahmotuskykyä mittaavia tehtäviä. Jonkinlaista haastattelua odotettiin myös. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut olevan selvillä, millaiset ohjaustoiminnan pääsykokeet voisivat olla ja odottivat niitä kiinnostuneena, mutta hieman hämillään.

5. Millainen tunnelma pääsykokeissa oli?

Haastatelleet muistelivat pääsykokeita hymyssä suin. Niissä oli luova ja hauska tunnelma ja jännitys tuntui katoavan kuin itsestään. Joku vertasi pääsykokeita kerhoon, jossa saa leikkiä ja tehdä kivoja asioita hyvässä porukassa. Osasta päivän tahti tuntui kovalta, kun monta erilaista tehtävää piti suorittaa lyhyen ajan sisällä.

6. Tuntuiko jälkeenpäin, että olit päässyt sisään?

Pääsykoetehtävät olivat niin monipuolisia, etteivät haastatelleet olleet varmoja, ovatko päässeet sisään vai ei. Niissä ei oikein voinut laskelmoida tai toimia pelkän tiedon varassa. Osalla kuitenkin oli jo orastava tunne, että koulun tiloihin palataan taas syksyllä.

7. Mikä oli pääsykokeissa parasta?

Pääsykokeista tuntui positiivisimpana jääneen kaikille mieleen toiminnallinen ryhmätehtävä. Niissä oli tosissaan hauskaa ja unohti hetkeksi olevansa pääsykokeissa.

8. Mikä pääsykokeissa oli ikävintä?

Oikeastaan jokaisella haastateltavalla negatiivisimpana muistui mieleen askartelutehtävä. Se tuntui monesta vaikealta, jopa mahdottomalta ja sai heidät epäröimään mahdollisuuksiaan päästä sisään. Joitain harmitti myös pitkät odotusajat tehtävien välillä, sillä osan ryhmistä piti odotella muiden porukoiden suoriutumista tehtävistä ennen omaa vuoroa.

9. Mikä pääsykokeista jäi päällimmäisenä mieleen?

Kaikille tuntui jäävän pääsykokeista mieleen ihmiset: hauskat tuutorit, hurjat haastattelijat ja erityisesti toiset pääsykokeissa olleet, jotka lyhyen päivän aikana tuntuivat muodostavan tiiviin porukan. Heidän ansiostaan moni lähti pääsykokeista toivoen hartaasti kouluun pääsyä ja näiden ihmisten uudelleennäkemistä.

Haastattelu: Reetta Alakallaanvaara, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

Pääsykokeet - yhteinen kokemus

Olemme molemmat olleet kaksi kertaa ohjaustoiminnan pääsykokeissa. Meitä ohjaustoiminnassa kiinnosti sen monipuolisuus ja se, että se on kulttuurialaa. Muistelimme yhdessä pääsykokeita ja kokosimme niistä jääneet muistot ja tunnelmat yhteen.

Ensimmäisenä vuonna (2010) saavuimme paikalle todella jännittyneinä, mutta kuitenkin innostuneina. Emme oikein tienneet, mitä odottaa pääsykokeilta. Mukaan piti nimittäin pakata vaikka mitä: mm. mattoveitsi, vesivärit, sakset ja vahaliidut. Pääsykokeiden aluksi oli ensin tervetuliaispuhe ja tuutoreiden esittely. Jo siinä vaiheessa tunnelma keventyi huomattavasti muutaman leikin avustuksella. Silloin jo huomasimme, että nämä eivät olleet mitkään aivan tavalliset pääsykokeet. Seuraavaksi meidät jaettiin ryhmiin ja näissä pienryhmissä lähdimme kohti erilaisia haasteita.

Meillä oli edessä ensimmäisenä ryhmähaastattelu. Tätä oli jännitetty jo pääsykoekutsun saamisesta asti ja se vain kasvoi haastattelun lähestyessä. Haastattelutilaan saapuessamme sydän hakkasi kovempaa kuin ikinä, mutta lopulta tuntui, ettei haastattelu ollutkaan niin hurja kuin oli pelännyt. Nyt tuntui, että pahin oli ohi. Ovesta ulos astuessamme huomasimme aulassa iloiset tuutorit heiluttamassa ja kannustamassa meitä mukaan ajanvietteeseen. Menimme rinkiin mukaan, ja ideana oli tutustua muihin pääsykokeissa oleviin. Yhtäkkiä huomasin olevani iloisena keskellä rinkiä ja sanovani ”Mä oon Essi ja tykkään koirista”. Hetken päästä olikin jo uuden tehtävän aika. Nyt pääsimme käyttämään erilaisia piirustusvälineitä. Mielestäni tämä tehtävä tuntui haastavimmalta, mutta loppujenlopuksi siitäkin selvittiin.

Ruokatauolla pääsimme tutustumaan toisiimme sekä muihin hakijoihin paremmin. Välillä istuskelimme ulkona nurmikolla auringonpaisteessa, ja välillä olimme mukana tuutoreiden ajanvietteessä. Tässä vaiheessa päivää alkoi jo miettiä, että miten ihanaa olisi opiskella täällä näiden ihmisten kanssa. Se tuntui kuitenkin vielä todella kaukaiselta.

Edessä oli vielä kolmas ja viimeinen tehtävä, jossa pääsimme käyttämään matemaattisia lahjojamme sekä kolmiulotteista hahmotuskykyämme. Aluksi iski epätoivo, tehtävä tuntui mahdottomalta. Sama tunne kuului vaivaavan muitakin. Alun hankaluuksista selvittyä tehtävä alkoi sujua. Oven sulkeuduttua takana sai huokaista helpotuksesta. Päivä oli paketissa! Kaikki oli mennyt niin nopeasti, että ei oikein tiennyt, mitä ajatella. Kotiinpäin mennessä oli hieman epävarma mutta kuitenkin iloinen olo. Ei oikein osannut sanoa, oliko pärjännyt…

Kumpikaan meistä ei päässyt opiskelemaan ensimmäisellä kerralla, joten tietenkin haimme uudestaan. Eihän näitä pääsykokeita voi jättää väliin! Tällä toisella kerralla (2011) olimme eri pienryhmissä. Aluksi jännitti tietenkin hirveästi, mutta ensimmäisen tehtävän jälkeen se alkoi helpottaa. Mietin, että ”Onhan tästä jo kerran selvitty hengissä…” Päivä meni taas kerran todella nopeasti ja pääsimme molemmat tutustumaan moneen uuteen ihmiseen. Tunnelma ei ollut muuttunut viime vuodesta, ellei sitten parempaan suuntaan. Kaikki olivat toistensa tukena ja turvana, vaikka olivatkin aluksi tuntemattomia toisilleen. Tänäkin vuonna tuutorit olivat tukemassa ja nostattamassa tunnelmaa. Päivän päätteeksi oli väsynyt mutta kuitenkin huoleton olo, nyt oli antanut kaikkensa. Tällä kertaa tuntui, että nyt pääsisi varmasti sisään. Niin kuin siinä sitten kävikin!

Teksti: Essi Eloholma, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija