Elämä kuin musiikki

Oisipa elämä
kuten musiikki minulle on,
joka tahdilla sykkivä,
riipivä tai vallaton.

Voisin elää elämässä
kuin säveltä kuunnellen,
aistit avoinna tässä
joka tahtiin herkistyen.

Kuin sävel jokainen
sieluain koskettaa,
mä hetkeen tarttuen
voisin oivaltaa:

en odottaisi elämättä
mitä huominen aikaan saa,
vaan rohkeasti viipymättä
janoaisin maailmaa.

Kuten soitin jokainen äänellään
luo musiikkiin syvyyden,
mä heittäytyisin elämään
sen ääniä, sävyjä kaihoten.

Jos elämä oisi
kuin musiikki minulle on,
se syvällä sisälläin soisi
ja toisi ilon ja nautinnon.

Ihanaa

Oi, katsokaa, oi, katsokaa.
tätä aamua kirkasta, loistavaa.

Ah, ihanaa, ah, ihanaa
se syömmeni sykkimään saa.

Hei, lähdetään hei, lähdetään
vehreään, metsään, kävellään.

Sinun kanssasi
käsi kädessä kulkea saamme
vastamäessä, myötämäessä
tasatahtia askeltakaamme.

Sinun kanssasi
metsän tunnelmaa,
me yhdessä aistimme,
rauhaisaa.

Oi, aamua kirkasta, loistavaa,
tule lähdetään yhdessä,
ihanaa.

Urbaani syke

Minä, jolla soi urbaani syke sielussa.
Minä, joka olen kasvanut kivitalojen keskellä
kaupungin hälinässä.
Raitiovaunujen kirskunnan tuudittaessa uneen.

Minä, joka rakastan auringon hehkua kuumalla asfaltilla.
Tuhansien ihmisten liikehdintää ja hälinää
kauppatorilla.
Isojen laivojen sumutorvia kaukana merellä.

Minä, jolle kaupungin valoit,
ravintoloiden ovet ja tanssiin kutsu,
on elämän elämä.

Minä, joka olen aina pelännyt metsää, hämärää ja pimeää.
Istun nyt tässä ikikuusien keskellä
pehmeällä sammalella.

Lähes kuulen puiden puhuvan.
Istun aivan hievahtamatta.
Tunnen metsän voiman,
joka tarttuu minuun.

Istun ja nautin
hämärään
lähes pimeään
ja olen onnellinen.

Poikani

Niin se oli,
kuten jo kaikki äidit ennen minua tiesivät:
Suurin Onni!
Oman lapsen syntymä.

Tuo avuton pieni
rauhoittui sylissäni peloistaan.
Vielä vailla nimeä.

Voi kuinka heleä naurusi olikaan.
onnen ja ihastuksen nauru.
Oma lapseni.

Tuli päivä, jona lausuit minulle:
”Äiti ei tarvitse lukea iltasatua, luen itse”.
Itsenäisyyteen kasvu.

Nyt etsit elämääsi haparoiden,
hämillisenä.
Voin nähdä silmissäsi pelkoa,
epävarmuutta.
Olet niin yksin, eksyksissä.
Kunpa voisin ottaa sinut syliini,
pitää sinusta kiinni,
niin kovasti kiinni.
Kantaa taakkaasi,
ohjata sinut kaiken pahan ja pimeän yli
tyyneyteen.

Rakkaani

Suljen kirjan,
sammutan valon,
pöyhin tyynyn ja suljen silmäni.
Vaan uni ei tule.

Ei se mitään.
Öinen valvominen antaa aikaa ajatella elämää.
Voin keskustella itseni ja Jumalani kanssa.

Kuuntelen rauhallista hengitystäsi.
Ja mietin, miten onnellinen olenkaan.
30-vuotta ja miten rakastankaan sinua.

Ensin ihastuin sinuun,
sitten vihasuin, kun et ollutkaan mielikuvani kaltainen.
Onneksi, sitten rakastuin.
Ja rakkauden mukana tulivat ystävyys ja kumppanuus.

On hyvä valvoa yksin yössä,
kun sinä olet vierelläni
ystäväni, rakkaani.

Alistunko

Nyt alkaa jo mulla ikäkin painaa,
en enää peiliin katsoa voi.
Nuoruus kai oli vain lyhyttä lainaa,
Lähtökellot jo kaukana kaikuen soi.

Taas paikkoja särkee ja kolottaa,
Eikä unikaan ala tulla.
Oon vanha ja sairas, nolottaa,
ei maistu ees kahvi ja pulla.

Aamulla pilleri, illalla toinen
ja lesettä myös, niin kuitua saan.
ei maistuis minulle ruoka moinen
mutt’ kuuliaisesti maistelen vaan.

Nythän mä päätän, mull’ vielä on aikaa
siis elämään sukellan iloiten.
On sykettä, riemua, lumoa, taikaa,
nyt tanssahdan askelen kevyen.

En vanhoja haikaa, en huomenta huoli.
Mä nautin vain hetkestä tästä.
Nyt uskon on edessäni parahin puoli
siis nautin, nautin elämästä!

Likikkäin läkällään

Lempisohva
lempiasento.

Sanottiin myyjälle:
sen pitää olla
sopiva mittainen.
Saammeko koettaa?

Vapaapäivänä,
lounaan jälkeen
lempisohvalle
lempiasentoon:
likikkäin läkälleen

Päät sohvan selkänojilla,
jalat ristikkäin,
peput vastakkain.

Onnea,
yhdessä
likikkäin läkällään.



Runot:
Kaarina Hauskala
ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -aikuisopiskelija

CuRec 2/2007