Haastattelen Miiaa puhelimessa, kun saimme sovittua pikapikaa pienen hetken kiireisestä työpäivästä. Miia istuu autossa tulossa työtehtävistä toiselta paikkakunnalta ja pyytää, että "älä vaan kysy mitään vaikeata just nyt". Heti ensimmäinen kysymys eli miten päädyit nykyisen työhösi, kirvoittaa kommentin: "No, aloititpas tosi helpolla." Miia sanoo miettineensä itsekin sitä, miksi on päätynyt tekemään monikulttuurista työtä maahanmuuttajien ja suomalaisten kanssa. Ja onneksi päätynyt tekemään nimenomaan työtä, jota haluaa tehdä.

Valitut opinnot valmensivat nykyiseen työhön

Jo opintojen ajalta löytyy monta oppimiskokonaisuutta, jotka keskittyivät monikulttuurisuuteen. Kolmannen opiskeluvuoden alussa olevat projekti 2 -opinnot Miia teki Hämeenlinnan setlementtiin, jonne hän meni myös syventävään työharjoitteluun. Opinnäytetyö syntyi Hämeenlinnan setlementin Kansainvälistyvää kaveruutta -kampanjasta, jossa Miia toimi koordinaattorina. Projektin ja harjoittelujen aikana Miia valitsi sivuaineekseen 10 opintoviikon laajuiset monikulttuurisen työn opinnot sosiaalialan koulutusohjelmasta.

Kansainvälistyvää kaveruutta -kampanjan maskotit

"Ennen kun toi monikulttuurisuus-juttu löytyi, niin tuntui, että mitä tämä ohjaustoiminnan opiskelu voi mulle antaa? Mikä on mun juttu? Kaikki tuntui kivalta, mutta mikään ei oikein kunnolla sitä ennen kolahtanut", pohtii Miia. Tämä kolahti, ja synnytti sen esimerkillisen paketin, josta Miia mainitsi haastattelussaan. Projektiopinnot, sivuaineopinnot, harjoittelu ja opinnäytetyö samasta teemasta - näin syntyy vahva osaamisalue, jonka turvin on hyvä lähteä työelämään. "Työtä tehdessä sitä oppii kuitenkin lisää. Kukaan ei voi saada kaikkea oppia opiskeluaikana. Työ opettaa", Miia kiteyttää.

Kiinnostus nykyisen työn tekemiseen lienee kuitenkin vielä vanhempaa perua kuin opiskeluaikana syntynyttä. Miia sanoo löytäneensä yläasteaikaisesta päiväkirjasta kirjoituksia ulkomaalaisista, suomalaisten suhtautumisesta ulkomaalaisiin ja omista asenteista ja ajatuksista.

Parasta nuoret, haastavinta organisointi

Miiaa työllistää Hämeenlinnan setlementissä Meidän perheen lapset -projekti. Miia kuvailee työtään monikulttuuriseksi nuorisotyöksi ja kouluyhteisötyöksi. Hän mm. kiertää pitämässä ryhmäytymiseen ja itsetuntoon liittyviä tunteja projektiin kuuluvilla pilottikouluilla. Toinen puoli työtä on monikulttuurinen työ, johon kuuluvat mm. leirit, iltapäiväkerhot, ryhmä- ja harrastustoiminta.

Meidän perheen lapset -projektin tunnus.
Logo: Timo Rytilahti

Parasta nykyisessä työssä on Miian mielestä se, että saa olla nuorten kanssa tekemisissä. "Saan olla vieläpä aika pitkään samojen lasten ja nuorten kanssa. Kun on tuntenut pitkän aikaa, voi seurata nuorten kasvua ja kehitystä", toteaa Miia. Haastavinta työssä on organisointi ja se, miten jakaa oma työaikansa, mille sanoa ei, missä eri yhteyksissä voi olla mukana. Kaikki pitää ajatella projektin tavoitteiden kannalta: miten saada oma työpanos käytettyä mahdollisimman tehokkaasti projektin tavoitteiden toteuttamisessa.

Kysyin Miialta, millaisia ominaisuuksia projektityön tekeminen vaatii. "Ennen kaikkea joustavuutta ja organisointikykyä. Avoimuutta ja sitä, että ei tyydy siihen, miltä asiat ensimmäisenä näyttää. Täytyy antaa aikaa, nähdä syvemmälle, olla kärsivällinen", kokoaa Miia, "Meillä on aika pieni työyhteisö, neljä kokoaikaista palkattua työntekijää, joista kukaan ei tee ihan samaa työtä kuin minä." Jonkin verran tehdään yhteistyötä eri kaupunkien setlementtien kanssa.

Lähimpiä työtovereita ovat toiminnanjohtaja, monikulttuurisen kansalaistoiminnan keskus Kaarisillan työntekijä ja Miestyö-projektin koordinaattori. Ongelmanratkojia, keskustelukumppaneita ja työyhteisön tukea löytyy siis tarvittaessa, vaikka ihan samanlaista työnkuvaa ei olekaan kenelläkään toisella. "Yhteistyökumppaneiden kohdalla pitää vielä ehdottomasti mainita kuntien nuorisotyöntekijät ja pilottikoulujen opettajat ja rehtorit. Sieltä suunnalta on saanut arvokasta tukea työlleen", Miia lisää.

Ohjaustoiminnassa antoisinta projektit ja laaja-alaisuus

Projektit ja käytännön harjoittelu ovat "hedelmällisin juttu" ohjaustoiminnan opinnoista. "Ja se, että tietää eri toimintatapoja. On saanut tosi monenlaisia eväitä: ilmaisullisia menetelmiä, kädentaidollisia menetelmiä. On syntynyt kokonaiskuva kentästä - siitä, mitä kaikkea voi tehdä", Miia pohtii. Ja jatkaa, että vaikka nykyään ei suinkaan aina tee kirjallisesti ohjaussuunnitelmia, niin oli todella tärkeää, että niitä tehtiin opiskeluaikana. "Ne tuntui tosi turhauttavilta joskus. Oli tosi hyvä, että ne tehtiin perusteellisesti, vaikka ne silloin hermostutti. Nyt on huomannut, että ne on jossain selkäytimessä ja että suunnitelman käy läpi vähintään alitajuisesti."

"Saan voimia kesäisestä auringosta ja ulkoilusta" toteaa tämän numeron alumni Miia Lumivuokko

Ohjaustoiminnan haasteeksi mutta ehdottomasti myös anniksi Miia mainitsee laaja-alaisuuden: "Se otti joskus päähänkin, mutta se valmistaa kyllä ihan oikeasti aika moneen tehtävään. Ja työssä oppii isää. Sitten vasta huomaa, mitä kaikkea onkaan oppinut opiskelujen aikana. Ja toisaalta mitä kaikkea voi vielä oppia työelämässä."

Ammatti-identiteettinsä kanssa kärvistelevälle opiskelijalle Miialla on lohdutus: "Kärsivällisyyttä! Jos oma juttu ei ole löytynyt, kyllä se vielä löytyy. Työmaailmassa on hirveästi mahdollisuuksia. Täytyy pyrkiä enemmän tekemänsä työn kautta tuomaan esiin sitä, mikä on ohjaustoiminnan idea ja ydin." Se, että vastaan ei tule jatkuvasti ilmoituksia 'haetaan ohjaustoiminnan ammattilaista', ei tarkoita, etteikö ammattitaidolle olisi kysyntää. Koulutus antaa mahdollisuuden avata ovia moneen suuntaan. "Olkaa omia itsejänne ja arvostakaa omaa osaamistanne, niin oma paikka löytyy", kiteyttää Miia.

Ohjaajalla on yksityiselämäkin

"No, se on kyllä tullut mieleen, että jos ois lapsia, niin ois aika vaikea sovittaa yhteen työaikoja", vastaa Miia ensimmäiseksi kysymykseen työ- ja yksityiselämän suhteesta. "Mutta hankkikaa nyt ihmeessä vaikka parisuhde, niin on joku, joka pakottaa muuhunkin kuin työn tekemiseen", huudahtaa Miia. Mistä Miia ammentaa voimaa vaativaan työhönsä? "Auringosta, lenkillä käymisestä, aika pienistä asioista - vaikka siitä, että puhuu edes puhelimessa itselle rakkaiden ihmisten kanssa, jos ei aina ole aikaa tavata", Miia vastaa. Oman elämän prioriteetit on pantava kuntoon. Täytyy päättää, kuinka paljon antaa työlleen ja kuinka paljon muuhun.

Miian koordinoimasta Meidän perheen lapset -projektista voit
lukea lisätietoja Hämeenlinnan setlementin nettisivuilta:
http://www.hmlsetlementti.net

Teksti: Saija Honkala
Kuvat: Virpi Harju © kuvaaja
ja hankkeet sekä projektit

CuRec 2/2004