CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Taidekansio vanhainkotiin

Taidehetkiä vuodeosastolla

Projektin toimeksiantajana oli siis Hämeenlinnan Taidemuseo ja toteuttamispaikaksi tuli hämeenlinnalaisen Vuorentaan vanhainkodin vuodeosasto Koivupirtti. Hämeenlinnan Taidemuseon Amanuenssi Päivi Viherluotoa kiinnosti ajatus esimerkiksi virtuaalinäyttelystä tai taidekansiosta. Projektissa ryhdyttiin kartoittamaan haastattelututkimuksen avulla kulttuuritoiminnan tarpeita vuodeosastolla. Tavoitteena oli viedä taidetta taidehetkien muodossa vanhusten koettavaksi.

Projektiopintoinani suunnittelin taidehetken, joka sisälsi taideteosten tulkintaa ja tarinoiden tekemistä taidekuvista sekä pienen esittelyn taiteilijasta. Taidemuseo lahjoitti kullekin osanottajalle taidekuvasta tehdyn kehystetyn taulun. Projektin kohderyhmänä oli osaston 33 asukkaasta kuusi, joista yksi on vuodepotilas, kaksi pyörätuolissa olevaa ja kolme itsenäisesti liikkuvaa. Suurin osa heistä on dementoituneita.

Taidekansio opinnäytetyönä


Projektin päätyttyä on suunnitteilla toteuttaa opinnäytetyönä taidekansio omaisten ja hoitajien käyttöön. Kansio sisältäisi taidekuvia eri aihepiireistä sekä ohjeita ja esimerkkejä niiden käytöstä vanhusten virkistykseksi.

Teksti ja projektin toteutus: Eevi-Mari Rantanen,
ohjaustoiminnan 3. vuosikurssin opiskelija
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Seuraa CuRecia! Eevi-Marin opinnäytetyöstä ja suunnittelemasta taidekansiosta julkaistaan artikkeli myöhemmässä CuRecin numerossa tänä vuonna.

CuRec 1/2004

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013