Lukeminen terapiana

Luova lukija arvioi kriittisesti lukemaansa, keskustelee siitä, löytää erilaisia näkökulmia, kehittelee uusia assosiaatioita, jopa uudenlaisia kokonaisuuksia luetun pohjalta. Hän joutuu pohtimaan tekstin merkitystä itselleen, käsittelemään sen esiin nostamia omia ongelmiaan uudella tavalla. Luovan lukemisen anti on sekä älyllistä että emotionaalista, henkistä terveyttä tukevaa.

Kaunokirjallisuuden ensisijainen tehtävä on tyydyttää esteettisiä tarpeita. Myönteiset nautinnon ja mielihyvän elämykset ylläpitävät osaltaan henkistä terveyttä: ne ovat ilon ja virkistyksen lähde. Mieleinen kirja on oiva tapa paeta huolia, suruja, yksinäisyyttä, jopa pientä kipua. Lukemisen avulla voi korvata todellisuuden tarjoamia niukkoja tunne-elämyksiä. Yksinäisyyden tunne lievittyy lukijan kokiessa yhteyttä kirjailijaan ja hänen kuvaamiinsa henkilöihin. Lukija löytää sanat sillekin, mistä ei aiemmin ole ollut tietoinen.

Sillanpään mukaan samastumisen kautta ihmisen tunneasteikko laajenee ja kyky ymmärtää itseä ja toisia lisääntyy. Ihminen rohkaistuu näkemään uusia piirteitä itsessään ja oppii käyttämään hyödyksi toisen elämänkokemusta omien ongelmien selvittelyssä. Sillanpää puhuu esimerkiksi runosta apuvälineenä, joka auttaa puhumaan tunteista. Se antaa sanat sille, mikä on ollut mykkää, puhumatonta ja tekee mahdolliseksi näin myös tunteiden jakamisen ryhmässä. Tällöin runo toimii nimenomaan vuorovaikutuksen välineenä. Nuorilla erityisesti musiikki ja laulujen sanat voivat toimia paremmin.

Lapset

Sillanpää lainaa englantilaista psykiatria D.W.Winnicottia, jonka mukaan äidin ääntely, puhe ja laulu ovat hyödyksi lapsen henkiselle terveydelle ja erityisesti myöhemmälle kyvylle nauttia taiteesta ja itsekin luoda sitä. Kehtolaulut, runot ja lorut, niiden äännemaalailu, riimit ja rytmi lohduttavat ja rauhoittavat itkevää, levotonta tai sairasta lasta.

On myös yleisesti tunnettua, että sadut kehittävät lapsen mielikuvistusta. Sadut ja erityisesti kansansadut ovat välttämättömiä lapsen henkiselle kasvulle ja terveydelle. Satu kertoo elämän perustotuudet symboleina, jotka ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta. Se on samaa kieltä, jota unet ja runous käyttävät, ja lapsella on synnynnäinen kyky ymmärtää sitä. Sen vaikutus piilee siinä, että se puhuu suoraan piilotajunnalle. Tällä tavoin lapsi oppii järjestämään vielä kaaosmaista sisäistä maailmaansa.

Kansansatujen julmuus, jota aikuiset kauhistelevat, kertoo lapselle, että hyvä ja paha ovat kaikissa ihmisissä ja hänessä itsessäänkin aina olemassa. Satujen avulla lapsi voi oppia kohtaamaan ja kestämään tämän tosiasian. Omat kateelliset, vihamieliset tms. "pahat" tunteet on mahdollista ilman syyllisyyttä siirtää vaikka noidan tai ilkeän äitipuolen hahmoon. Satuun perinteisesti kuuluva onnellinen loppu antaa lapselle uskoa tulevaisuuteen ja omaan kykyynsä selviytyä elämässä.

Kirjojen avulla voidaan lapselle osoittaa, että kaikenlaiset tunteet ovat luonnollisia ja sallittuja. Sillanpää luettelee ns. kiukkukuvakirjoja, joita ovat esimerkiksi Suututaan ja sovitaan, Jason ja vihainen Viivi tai Mua niin hirveesti suututtaa kertovat siitä, millaista on olla raivoissaan rakentavasti. Pelkoa, urhoollisuutta, yksinäisyyttä ja ystävyyttä kuvataan Sillanpään muun muassa kirjoissa Lasse pelkää pimeää, Mikko Mallikas ja Kuka lohduttaisi Nyytiä.

Lukuhetkissä on erityisen tärkeää turvallinen ja myönteinen ilmapiiri, jossa lapsi kokee itsensä merkityksellisesti ja uskaltaa kysellä itseään askarruttavista asioista ja saa vastauksia kysymyksiinsä.

Nuoret

Sillanpää jatkaa tekstissään seuraavaksi nuorista. Hän muistuttaa, että murrosikäiselle on ominaista pelko omasta erilaisuudesta. Se voi vähentyä, kun hän huomaa, että muillakin on samanlaisia kokemuksia, puutteita ja vikoja - ja niiden kanssa voi elää aivan normaalia elämää. Puhuminen voi olla vaikeaa nuorelle: kirjan avulla voi keskustella itsensä kanssa intiimisti.

Samastumalla ja eläytymällä kohtaloihin, jotka tuntuvat läheisiltä ja tosilta, saa tukea omille mielipiteille ja vahvistusta identiteetille ja itsetunnolle. On rohkaisevaa lukea kirjasta ajatuksia, joita on itse pohtinut, mutta ei ole osannut pukea sanoiksi.

Lukeminen kehittää mielikuvitusta ja mielikuvituksen avartuminen puolestaan lisää kykyä asettua toisen asemaan ja kasvua empaattiseen ymmärtämiseen. Lukeminen myös lisää itsetuntemusta monella tavalla (vrt. Rosengren). Yksinäisyyden tunne on nuorille tyypillinen, samoin ihastus- ja rakastumisongelmat. Anna-Liisa Haakana Ykä yksinäinen ja Ykköstyttö hyviä kirjoja ongelmien purkuun.

Sillanpää pohtii hieman myös sitä, miten käsitellä nuoren kanssa kirjaa. Hän suosittelee luettavaksi kirjaa, joka sisällöltään liittyy lukijan omaan elämän-tilanteeseen ja ongelmiin. Kirjasta kannattaa myös keskustella, pohtia yhdessä kirjan henkilöiden tekemisiä, motiiveja ja ratkaisujen järkevyyttä. Lukija projisoi omia ongelmiaan kirjan henkilöihin ja pystyy heidän kauttaan puhumaan kiertotietä itsestään.Voit kysellä lukijan mielipiteitä henkilöiden ratkaisuista, hänen ratkaisumallejaan. Lukiessa voi tapahtua myös mallioppimista. Kirjoissa voidaan ratkoa ongelmia esimerkillisellä tai ainakin pohtimista herättävällä tavalla. Ongelmien ratkeaminen kirjoissa voi antaa tulevaisuususkoa lukijalle.

Vanhukset

Sillan pään mukaan sairaaloissa, vanhainkodeissa ym. laitoksissa on voitu todeta lukemisen henkisesti kuntouttava ja parantava vaikutus. Sopeutuminen krooniseen sairauteen tai jonkin elimen tai jäsenen menetykseen vaatii pitkällistä surutyötä, jota lukeminen helpottaa. Tieto siitä, että toinen ihminen on kärsinyt samasta sairaudesta tai vammasta ja selviytynyt, antaa toivoa omaankin elämään. Pisin historia, ainakin keskiajalta tähän päivään ulottuva, on lohduttavan uskonnollisen kirjallisuuden käyttöllä kuolemaan valmistautumisessa.

Lukemisen avulla voi korvata todellisuuden tarjoamia niukkoja tunne-elämyksiä sekä osittain myös vanhuudessa tyypillistä ihmissuhteiden puutetta. Monesti televisio on kuitenkin vienyt kirjan paikan. Kirja on silti televisiota parempi media, koska se kehittää vastaanottajan mielikuvitusta, aktivoi enemmän.

Ikääntyneiden kanssa on saatu hyviä kokemuksia omaelämäkertojen tekemisestä. Muisteluterapiaan yhdistettynä niitä voi toteuttaa monella tavalla. Sillanpää korostaa, että pelkkä kirjoittaminen voi olla raskasta. Niinpä tekstiin kannattaakin yhdistää niin henkilökohtaisia valokuvia kuin ajankuviakin, dokumentteja lauluista, elokuvista, historiallisista tapahtumista jne. Tavoitteena on rakentaa yksilöllinen elämäkerta, joka on kuitenkin osa laajempaa historiallista viitekehystä.

Erityisryhmät

Sillanpää mainitsee artikkelikokoelman Vaieta vai sanoa (toim. Juhani Ihanus), jossa lähestytään kirjallisuusterapiaa vanhusten lisäksi myös näkövammaisten, kehitysvammaisten, afaatikkojen sekä pakolaisten näkökulmasta. Kantavat sanat ja Päiväkirjasta hypermediaan -artikkelikokoelmissa (toim. Juhani Ihanus) kerrotaan kokemuksia kirjallisuusterapian käytöstä mm. psyykkisesti sairaiden sekä vankien parissa.

Viihde terapiana

Sillanpää korostaa, että myös viihdekirjallisuus on ja saa olla terapiamuoto. Viihdekirjallisuus voi tuottaa eräänlaisen esteettisen elämyksen, joskin se on pinnallinen verrattuna niihin tunteisiin, joita korkeatasoinen kirjallisuus saa aikaan. Sillanpää muistuttaa, että nurja suhtautuminen viihteeseen on kuitenkin turhaa, sillä suurin osa meistä lukee viihtyäkseen. Mieleinen kirja (elokuva jne.) on mitä suositeltavin rentoutuskeino. Se on vaaraton tapa paeta huolia, surua, yksinäisyyttä, joskus jopa pientä kipua. Elämän vaikeuksien keskellä tällaiset lepopaikat ovat monesti tarpeen henkisen terveyden säilyttämiseksi.

Suurin osa meistä lukee joka tapauksessa huvikseen ja siksi viihdekirjallisuuden väheksyminen on hyödytöntä. Viihteellä on tärkeä osuus mielenterveyden tasapainottamisessa. Kukaan ei kestä olla koko valveillaoloaikaansa kytkettynä reaalitodellisuuteen; työpäivän jälkeen tarvitsee rentoutusta. Kun pääsee irti arjesta, sillä on myös ihmistä eheyttävä vaikutus, koska voi olla itsensä kanssa, paeta velvollisuuksia. Esteettinen kokemus on samankaltainen kuin luonnon kokeminen.

Kirjoittaminen terapiana

Sillanpää käsittelee erikseen luovaa kirjoittamista terapiana. Luovassa kirjoittamisessa voi olla ihan yksinkertaisena lähtökohtana mielen sisällön jäsentäminen - kirjoittaa, jotta tietäisi mitä ajattelee ja tuntee. Jos ei pysty puhumaan tuntemuksistaan, silloin kirjoittaminen helpottaa. Tällaisessa tapauksessa on kyse terapiakirjoittamisesta. Terapiakirjoittamisessa kirjoittaja käy läpi elämänsä kriisejä, iloja, suruja, ahdistusta, pelkoja, yksinäisyyttä.

Sillanpään mukaan erityisesti vankiloissa on harrastettu ohjattua kirjoittamista, jossa vangit pysähtyvät käymään läpi elämäänsä ja tekemisiään kirjoittamalla omaelämäkertaa. Kirjoittamalla voi oppia tuntemaan tuskan, jota ei ehkä muuten tiedostaisi. Esimerkiksi ahdistuksen syy ei välttämättä ole tiedossa, ja tukalaan tunteeseen voi etsiä syytä kirjoittamalla. Itseään voi tutkia analyyttisesti eritellen, mutta varsinkin tajunnanvirtatekniikalla, jossa tuntemuksia puretaan kritiikittömästi paperille ja eritellään vasta myöhemmin. Kyseessä voi olla eräänlainen katharsis-ilmiö eli etsitään alitajunnassa oleva kipupiste: sen löytäminen tuottaa tuskaa, mutta samalla siitä voi vapautua.

Tyypillisin terapiatarkoituksessa (usein tiedostamatta) harrastettu kirjoittamistapa on päiväkirjan pitäminen. Syinä päiväkirjan pitämiseen voivat Sillanpään mukaan olla itsensä ilmaisemisen tarve, selittämätön sisäinen pakko tai omien henkisten patoutumisen purku. Päiväkirjan voi laajentaa pakopaikasta useammalle alueelle ja itsensä kehittämisen välineeksi. Sillanpään mukaan päiväkirjan kirjoittamiseen voivat liittyä tällöin:
- ihmisenä kasvun tutkaileminen
- omien kriisien analysointi
- suhteet toisiin ihmisiin ja yhteisöön
- kriisit omien odotusten ja niiden toteutumismahdollisuuden välillä.

Kirjoittamalla voi sanoa sellaista, mitä ääneen ei pysty sanomaan. Vaikka tekstiä ei kukaan lukisi, siinä tuntemuksille on annettu muoto ja tuotu ne oman pään ulkopuolelle eli tavallaan yksi kuuntelija on löytynyt. Kirjoittamalla voi nimenomaan työstää kokemuksia ja saada muotoa päässä sekalaisena vyyhtinä velloville ajatuksille. Kirjoittamisen jälkeen tunteita on helpompi työstää esimerkiksi puhumalla. Ilmaisemalla tunteet niiden otteesta vapautuu, päättää Sillanpää kirjoituksensa.

Lähteet:
http://staff.oamk.fi/~pesillan/luovakirjoittaminen.html#kirjat
Ihanus, Juhani (toim).1985. Sanojen liikkeitä. Kirjastopalvelu.
Ihanus, Juhani (toim). 1989. Kantavat sanat. Kirjastopalvelu.
Ihanus, Juhani (toim). 1991. Päiväkirjasta hypermediaan. Kirjastopalvelu..
Ihanus, Juhani (toim). 1995. Vaieta vai sanoa. Kirjastopalvelu.

Pertti Sillanpää on aiemmin toiminut sosiaali- ja terveysalan suomen kielen ja viestinnän lehtorina ja pitänyt useita kirjallisuusterapian kursseja ammattikorkeakouluopiskelijoille. Nykyisin hän on viestinnän koulutusohjelman journalismin yliopettaja Oulun ammattikorkeakoulussa.

Referoinut: Saija Honkala

CuRec 2/2002