Maailma kodiksi

Anne Mari Rautiainen lainaa tekstinsä aluksi Georg Henrik von Wrightin sanoja: "Ihminen voi tulla ihmiseksi vain rakentamassaan kulttuurissa." Kulttuuriperimän tunteminen on näin ollen välttämätön osa oman identiteetin rakentamista.

Rautiainen jatkaa, että sanataide tutustuttaa kirjalliseen perimään ja opettaa käymään vuoropuhelua tuon tradition kanssa, luomaan vanhasta uutta. Monipuolinen perehtyminen kirjallisiin teksteihin antaa kulttuurihistoriallisen näkökulman, sillä se opettaa tuntemaan sitä kokonaisuutta, jonka parissa sanataiteessa toimitaan ja ohjataan ymmärtämään suomalaista ja eurooppalaista kulttuuria sekä suvaitsemaan kaukaisempia kulttuureja.

Mitä kulttuuri sitten on? Rautiainen lainaa Veikko Litzenin sanoja, joiden mukaan kulttuuri käsittää ihmisen keksimät ratkaisut ja toimintatavat ympäristöstä saamiinsa haasteisiin. Kulttuuria ovat ihmisen jättämät henkiset ja aineelliset kädenjäljet. Sanataide on yksi hyvä tapa tutustua näihin jälkiin: se on itsekin yksi jälki muiden joukossa, mutta kertoo paljon myös muista jäljistä. Kirjallisuus, kuten muukin taide, on hyvin selkeästi oman aikansa ja kulttuurinsa kuva.

Rautiasen mielestä huolestuttavaa on se, että kirjallisuuden lukeminen vähenee koko ajan. Kokonaiskuvaa kulttuurista on nimittäin vaikea hahmottaa ilman lukemista ja kirjoittamista. Monipuolisten sanataiteellisten kokemusten kautta voi maailma alkaa vähitellen tuntua kodilta: omalle itselle löytyy paikka kulttuurillisesta kaaoksesta.

Sanataiteen perinteet ovat pitkät: historiallinen aika lasketaan alkavan kirjoitustaidon keksimisestä. Rautiaisen mukaan psykiatri Tor-Björn Hägglund toteaakin, että "eri keinoin ilmaistu sana ja puhe on ehkä kaikkein merkittävin luovuuden väline, koska koko kulttuurimme pohjautuu sen olemassaoloon". Vaikka siis "alussa oli sana", on kovin vaikea lähteä arvioimaan erilaisia luovuuden ilmenemisalueita keskenään. Sanataiteella on sijansa niin kuin muillakin taiteilla.

Parhaimmillaan sanataide kehittää ajattelutaitoa ja itsetuntemusta antaen sillä tavoin varmuutta huomiseen: kriittisellä ja luovalla ihmisellä on hyvät mahdollisuudet pärjätä tulevaisuuden yhteiskunnassa.

Oma minä rakennuskohteeksi

Yhteys toisiin ihmisiin ja kulttuuriin on välttämätön minäkäsityksen synnylle. Omaa minäänsä ihminen luo koko elämänsä ajan. Anne Mari Rautiainen lainaa Ilkka Heiskasta, joka puhuu psyykkisestä työstä. Se on ihmisen keino määrittää identiteettiään, paikantaa itseään ja määrittää subjektiivista todellisuuttaan. Psyykkisessä työssä ihminen käyttää hyväkseen ja tulkitsee itsensä ulkopuolelta, kaikesta kohtaamastaan ja kokemastaan saamiaan aineksia. Sanataide voi olla yksi tapa luoda omaa minää. Luku- ja kirjoitustaidon voi oppia niin syvästi, että se tukee yksilön persoonallista kehitystä.

Sanataide on kielitaitoa - ei kielitietoa. Kirjoittamisen määrittelyissä on painotettu - tutkijan taustasta riippuen - tietojen jäsentymistä, sanomaa, ongelmanratkaisua tai toimintaa. Itse painotan kokemuksen viestintää: "kirjoittaminen on kielenkäyttämisprosessi merkityksen löytämiseksi kokemukselle ja sen kommunikoimiseksi."

Sanataide kehittää kykyä havainnoida itseä ja ympäristöä. Teksti on tapa ajatella: antaa havainnoille, ajatuksille, mielikuville ja kokemuksille sanallinen muoto. Se on siten myös tapa oppia, sillä siihen liittyy merkityksenantoprosessi: miten minä tämän asian tulkitsen, minkä merkityksen sille annan. Tekstin avulla kaikki tämä välitetään toisille. Näitä välittämisen, vuorovaikutuksen taitoja pyritään sanataiteessa oppimaan. Yksi osa tätä oppia on myös palautteen antamisen ja vastaanottamisen taito.

Inkeri Heikkilä ja Aulikki Holma ovat löytäneet fiktiosta paljon muutakin opittavaa, muistuttaa Rautiaine. Fiktio antaa tietoa omasta ajastaan, mutta se myös saattaa laittaa arvomme ja asenteemme uudelleen arvioitaviksi kyseenalaistamalla tavanomaisia käytänteitä. Fiktio voi tarjota myös strategisia ja intellektuaalisia taitoja: selviytymisen keinoja sekä ajattelemisen ja havaitsemisen tapoja. Fiktio antaa lisäksi empaattista tietoa, sillä eläytymällä saamme tietoa mitä moninaisimmista kokemuksista. Kirjailija Leena Krohn onkin sanonut, että lukeminen on hänelle ennen kaikkea elämänkokemusten hankkimista.

Tekstin kautta voi oppia kirjoittamaan ja samalla myös käsitteellistämään asioita. Inkeri Savan ajattelun mukaisesti muuttamaan aisti- ja tunne-elämyksiä tietoisuudeksi ja ymmärrykseksi. Näin ollen sanataiteessa yhdistetään mielekkäällä tavalla tunteen ja järjen käyttö, mutta ylletään myös muihin tiedon ulottuvuuksiin. Kun teksti on taiteellinen ja prosessi tarpeeksi syvä, se tuottaa transformaatiovaikutuksen ja laajentaa siten tietoisuutta. Kirjailija Asko Martinheimo pitää kirjoittamista maailman jäsentämisenä ja järjestämisenä - ei jäljentämisenä: "Kirjoittaja luo vallitsevasta todellisuudesta sanataiteen illuusion, mikä parhaimmillaan on todempaa kuin tosi." Taiteellisen oppimisen alkutaipaleella illuusiot ovat vielä suhteellisen vaatimattomia, mutta tiedon ja taidon karttuessa entistä merkittävämpiä yksilön kehityksen ja kasvun viitoittajia.

Rautiainen päättää tekstinsä tiivistämällä Jaana Venkulan sanoin: "taide rakentaa meitä, lisää persoonallisuuttamme, mutta ei itse siitä kulu tai muutu". Rautiaisen mukaan näin tekee myös sanataide sekä tehden että kokien. Sosiologi Kimmo Jokisen mukaan nuoret eivät viihdy koulussa, koska koulu ei tarjoa paikkaa, johon ankkuroitua eikä se anna elämyksiä. Sanataide voi olla yksi tapa saada pysyvä side kulttuuriin, jotakin johon tarttua kiinni. Sitä saa ottaa vastaan sellaisina paloina kuin haluaa, mutta ennen kaikkea sitä saa tehdä itse - molempia juuri niin persoonallisesti kuin haluttaa. Saa luvan eläytyä, tarrautua, jäädä koukkuun. Sanataide tarjoaa pintoja, joihin kiinnittyä.

Lähde:
Anne Mari Rautiainen: Miksi sanataidetta?
http://webmail.nic.fi/~amrautia/sanataide/sanataide.htm#alku
Rautiainen on 37-vuotias filosofian maisteri, suorittanut perustutkintonsa Turun yliopistoon taiteentutkimuksen ja kulttuurihistorian koulutusohjelmassa pääaineena yleinen kirjallisuustiede ja pitkänä sivuaineena kulttuurihistoria. Maisterin tutkintoa hän on täydentänyt myöhemmin opettajaopinnoilla ja opetushallinnon tutkinnolla. Hän on myös suunnitellut, kokeillut, toteuttanut ja kehittänyt Jämsänjokilaakson sanataiteen perusopetusta. Kahtena vuonna hän on ollut ideoimassa ja toteuttamassa Satuverstasta Jämsän Kivipankkiin. Satuverstaat ovat olleet aikuisten ja lasten yhteisiä satuseikkailuja, joiden taidekasvatus perustuu verstaissa tekemiseen. Vuosi 2001 oli Kirjaseikkailu-vuosi, jolloin Rautiainen kiersi kaikki Jämsän päiväkodit ja ala-asteet Lorureissujen merkeissä.

Referoinut: Saija Honkala

CuRec 2/2002