Minna Mannien opiskelee tämän lukuvuoden opettajakorkeakoulussa ja aikoo sen jälkeen etsiä ammatillisen perusasteen tekstiiliopettajan työtä. Toisaalta kulttuurihistorian opinnot kiinnostavat. "1700-luku on intohimoni", alumnimme tunnustaa.

Syy siihen, miksi Minna tuli kertomaan itsestään CuRecin sivuille, juontaa ajassa kauas taaksepäin. Minna nimittäin valmistui Valtion Askartelunohjaajaopistosta Riihimäeltä v. 1992. "Silloista tutkintoa opiskeltiin 2 vuotta. Kouluun pyrittäessä piti olla joko sosiaali- ja terveysalan tai taide- ja käsityöteollinen pohjakoulutus", Minna kertoo. Hän pääsi kouluun ompelijan papereilla. Sisimmässään hänellä oli jo silloin tunne, että haluaa työskennellä nuorten parissa.

"Riihimäen ohjaajaopiston koulutuksesta huomaan olevan minulle vielä nykyäänkin paljon hyötyä. Nuorille puku- ja tekstiiliompelua ohjatessa pystyn soveltamaan ja ideoimaan joskus niukoistakin materiaaleista toimivaa ja esteettisesti tyydyttävää", kiittelee Minna.

"Erilaisten materiaalien ja työtapojen tuntemus on iso apu suunniteltaessa ja toteutettaessa historiallisia asuja tai näyttämöpukuja. Pukuihin kun tarvitaan kaikkea pientä lisuketta, erikoisia nappeja tai vaikka nahkasäärystimet." Nähkasäärystimet Minna sai valmistaa täydellistääkseen 1700-luvun sotamiehen pukunsa, joka esittäytyi yleisölle tämänvuotisessa Tapahtumakesässä Kotkassa.

Työ nuorten parissa

Vasta teinityttö ollessaan, Minna opiskeli siis ompelijaksi: "Olin likkana hutilo", Minna paljastaa naureskellen. Katselen portfolioista kuvia lukuisista upeista puvuista, enkä pysty kuvittelemaan häntä hutiloimassa - ei, mahdotonta: tämä nainen on ehdottoman tarkka, huolellinen ja lahjakas kädentyön taituri. Tai sitten: aika lie tehnyt ihmeitä.

Käsityöalan perustutkinnon jälkeen Minnan uralla seurasi raittiussihteerin tutkinto ja pian hän sai raittiussihteerin viran kotikaupungistaan. Sitten Minna haki ja pääsi töihin nuorten tekstiilipajan ohjaajaksi. Vuonna -95, kun Kotkan puu- ja tekstiilipajojen toimet vakinaistettiin, hänet nimettiin pajan työnjohtajaksi.

Kotkaan nuorten työpajat tulivat ensimmäisinä koko Suomessa. "Pidän niiden olemassaoloa erittäin tärkeänä. Monelle työttömälle nuorelle ne ovat mahdollisuus - usein ainoa - löytää itseään kiinnostava ala. Myös ne käsityöalan peruskoulutuksen käyneet nuoret, jotka eivät ole onnistuneet työllistymään koulun jälkeen, ovat saaneet pajoissa mahdollisuuden pitää yllä ammattitaitoaan ja saada lisäoppia. Jos ammattitaito pitkän joutenolon aikana pääsee unohtumaan, nuoren itsearvostus laskee ja koko identiteetti voi alkaa säröillä", Minna sanoo, alan kymmenvuotisella työkokemuksella.

Pieni kasvaa hyvällä tuella isoksi ja vahvaksi. "Mie tiedän sen omasta
nuoruudestani, että teineille pitää antaa aikaa ja armoa", Minna sanoo. Kuva: Pirjetta Kesseli

Minna on nyt opintovapaalla pajatyönjohtajan toimesta. "Kyllä mie joskus mietin, että miten ne pärjää, vaikka tottakai pärjäävät - mulla on vaan ikävä ja on kuulema likoillakin" Minna sanoo. Ohjattavista nuorista tulee kuin omia lapsia, 'likkoja', he kun tarvitsevat neuvoja välillä muissakin elämänalueidensa ratkaisuissa.

Historia kiehtoo

Nuorten työpajassa Minna on ohjannut perustöiden ja tilausten lisäksi kokonaisia teatteripuvustusproduktioita. Vuosien varrella kokemusta ja näyttöä on kertynyt niin harrastaja- kuin puoliammattilaisteattereiden puvustuksista. "Olen mie saanut näytelläkin", Minna hymyilee. "Tein puvut Kotkan Meripäiville, mutta monet tuntevat minut parhaiten sinipukuisena Meripeikkona".

Historiallisten pukujen valmistuskurssin käytyään Minna lähti harjoittelemaan Tallinnan Estonia-teatteriin ja Aleksanterin Teatteriin Helsinkiin. "Joskus kaipaan noiden talojen vanhaa, arvokasta ilmapiiriä. Toisaalta teatteripuvustus on hektistä hommaa. Mutta Estoniassa oli vielä vanhoja polkukoneita ja niillä miekin ompelin Anna Kareniinaa", Minna verestelee. "Mie olen hirveän kiinnostunut historiasta ja etenkin 1700-1800-lukujen paikallishistoriasta Kaakkois-Suomessa ja Itä-Suomenlahdella. " Ohjaajuuden ja sen peruspedagogian ohella mie haluan ehdottomasti tarjota nuorille historian tietämystä. Elävöitän tätä puolta esimerkiksi retkillä muinaisille tapahtumapaikoille. Hämeenlinnassa olen kehittänyt historiantuntemustani käymällä linnassa pidettävillä kultturihistorian luennoilla", Minna kertoo.

"Kotikaupungillani Kotkalla on merkittävä historiallinen menneisyys, jota kaikki eivät tunnekaan. Vanhat tapahtumat elävät paikkoina, esineinä ja jopa käytäntöinä yhä tässä päivässä." Viimeaikoina Minna on materialisoinut menneisyyttä valmistamalla Kymenlaakson maakuntamuseon oppaalle Katariina Suuren loistavan puvun ja Kotkan Tapahtumamessuille saksalaisen porvaristytön rokokoopuvun. Katariinan puku on tänä syksynä esillä kotkalaisessa Verhoomo Tyylimakasiinissa. Puvulla on ostajaehdokkaita jo useampi. "Myyn vain sellaiselle taholle, joka sopii yhteen puvun historiallisen viitekehyksen kanssa", Minna Manninen lupaa.

Katariina Suuren puku, taustalla valmisteilla
rokokoopuku. Kuva: Minna Manninen

Olennaista on kiinnostus

Pukujen valmistajan työ on luova, kädentaidollista lahjakkuutta ja sitkeyttä vaativa ammatti. Joskus epämääräisiäkin suunnittelijan luonnoksia on pystyttävä lukemaan ja tehtävä niistä täydellinen asu.

Minna kertoo ideoidensa tulevan itsekseen, pyytämättä, kun ne ovat ensin muhineet jossain, pöytälaatikon jemmoissa tai aivojen sopukoissa. "Mie säästän kaikenlaista matskua ja vuosienkin päästä se saattaa pompata esille sopivassa paikassa", hän kuvaa luovaa prosessiaan. "Tänä vuonna mie keskityn opiskeluun. Luoville projekteille ei ole aikaa: jouduin kieltäytymään eräästäkin puvustuksesta", Minna myöntää opiskelijaelämän faktoja.

"Mie olen ajatellut, että täytyy olla juju siinä, miksi mie lukihäiriöisenä teinilikkana lähdin tälle alalle. Tuskin olisin pärjännyt yhtä hyvin jossain tarkkaa kielentajua vaativissa opinnoissa. Lapset ja nuoret, joilla on lukivaikeuksia, pyrkivät kompensoimaan puutteen usein juuri kädentaidoilla, ja se on hyvä. Näin mie olen huomannut ja näin mie uskon."

Tulevaisuudessaan Minna haluaa työskennellä edelleen nuorten kanssa. Tämä vuosi pätevöittää hänet opettajaksi käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksiin.

"Sen mie tiedän, että nuoria pitää arvostella hellästi, pitää antaa aikaa ja armoa. Opetuksesta on välityttävä, että epäonnistuakin saa, sehän on oppimiselle välttämätöntä", Minna tietää

Menoa ja meininkiä piisaa puku- ja tekstiilialan opettajaksi
pätevöityvän Minnan elämässä eikä uuden oppimisen into
lopu koskaan. Hei taas mennään! Kuva: Pirjetta Kesseli

Kiitokset Minnalle mielenkiintoisesta haastattelusta!

Teksti ja kuvat: Pirjetta Kesseli
CuRec 3/2002