CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Kuvansiirto kankaalle

 

Tarvitset nämä:

•    Tulostettu valokuva (Teoriassa suositellaan lasertulostinta sekä vuorokauden kuivumisaikaa, mutta käytännössä myös mustesuihkutulostin ja tunnin kuivumisaika toimii erinomaisesti. Tämän ohjeen esimerkkikuvat on tulostettu mustesuihkulla, 1h ennen kokeilua. Huomioi, että valokuvat tulevat kankaalle peilikuvana joten käännä kuvat kuvankäsittelyohjelmalla tarvittaessa peilikuviksi! Kannattaa tehdä ensimmäinen kokeilu pienellä kuvalla, n. 5 - 10 cm:n kokoisella. Säästät kärsivällisyyttäsi!)
•    Kangas (puuvilla/pellava toimii parhaiten)
•    Tikkurilan KIVA-kalustelakkaa
•    Pensseli
•    Maalarinteippiä
•    Silitysrauta
•    Leivinpaperia
•    Tuikku
•    Vettä
•    Vesiastia

Työvaiheet:

1 Kankaaseen rajataan teipillä kuvan kokoinen alue.



2 Sekä valokuvan kuvapuolelle, että kankaan maalarinteipeillä rajatulle alueelle levitetään melko reilusti (peittävästi) lakkaa. Kuva asetetaan kankaalle kuvapuoli alaspäin. Annetaan kuivua näin 10min.



3 Työn kuivuttua se silitetään (lämmitetään) leivinpaperien välissä kuumalla (***) raudalla. Puuvilla- ja pellavakankaat kestävät suurta lämpöä hyvin.

4. Veden avulla paperikerros rapsutetaan varovasti sormella pois. Paperi lähtee nukkaantuen, pikkuhiljaa. Anna työn kuivua välillä, jotta näet todellisen paperin määrän. Paperin alta paljastuu hiljalleen tulostamasi kuva!

5. Kun paperia on mahdollisimman vähän enää kankaassa jäljellä ja työ on kuiva, ota tuikkukynttilä ja ”värjää” sillä kuva, aivan kuten millä tahansa vahaliidulla. Miksikö? Steariini sulatetaan raudan alla ja kuva kirkastuu.

6. Silitä (muutama sekunti riittää, näet kuinka steariini sulaa ja tasoittuu) kuva suojapaperien välissä ja näe, kuinka kuva kirkastuu ja loppu paperinvalkeus katoaa!

 

Kuvansiirrot valmiina

HUOM! Steariinin/tuikkukynttilän käyttö ei ole välttämätöntä; se aiheuttaa sen, että kuva ”naarmuuntuu” helposti pehmeähköstä steariinipinnastaan. Käytät tuikkua tai et, tällä tekniikalla painettu kuva ei todennäköisesti ole vesipestävä.  Jos kuitenkin haluat siirtää kuvat esimerkiksi vaatteisiin, kannattaa soveltaa tätä ohjetta ja vaihtaa KIVA-kalustelakka askartelukaupoissa myytävään erityiseen kuvansiirtolakkaan. Purkissa on tarkemmat ohjeet.

Mihin sopii tämä menetelmä sopii? Mainiosti esimerkiksi sisustusesineisiin, kirjankansiin, laukkuihin, ihan vaan vaikka paperille... Ja mikä hauskinta, omia valokuvia voi käyttää juuri sellaisina kuin ovat!

 

Ohje ja kuvat: Sini Rytilä, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013