Nykyaikainen ravitsemusaihe tulvii erilaisia malleja sekä teorioita, ja suhteesta ruokaan on tullut monimutkaista. Terveelliseen ruokaan liittyy käsitteitä, kuten funktionaalinen, ravinnerikas, luonnonmukainen ja lähiruoka. Millainen ruokavalio sopii meille suomalaisille ja mikä on perinteemme kasviemme käytön suhteen? Onko paluu juurille ja yksinkertaisuuteen oikea vastaus?

Entisajan malliin

Entisaikaan tavallisen kansan ruokavalio koostui puurosta ja leivästä, lisäkkeenä suolalihaa tai -kalaa, sekä jonkin verran hapanmaitotuotteita, kuten piimää. Luonnonkasveista käytettiin yleensä marjoja ja jonkin verran nokkosta. Katovuosina villin luonnon antimia hyödynnettiin monipuolisemmin.

Elias Lönnrot (1802–1884) oli Suomessa yksi merkittävimmistä kansanparannustaitoa ja yrttilääketiedettä koskevaa tietoa välittävistä ja ylläpitävistä henkilöistä. Hän mm. suomensi kirjan Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri  ja kirjoitti Flora Fennica -teoksen, joissa esitteli yksityiskohtaisesti kaikki tuolloin tunnetut rohto- ja hyötykasvit ja niiden käyttötavat. Lönnrotin työtä jatkoi myöhemmin Toivo Rautavaara (1905–1987).

Entisaikaan yrttien voimaa tarvittiin eniten terveyden- ja sairaudenhoidossa, käytettiin ratamonlehteä, kun nykyään turvaudutaan buranaan. Apteekissakin kasvatettiin ennen itse lääkekasvit. Etenkin entisaikana rohdoskasveja käytettiin yleisesti muutoinkin kuin varsinaiseksi ravinnoksi mm. kylvyissä, kääreissä ja hauteissa. Lääkkeiden kehittämisen myötä rohdoksia alettiin pitää vanhanaikaisina, eikä niiden tehoon enää uskottu. Vielä 1800-luvulla rohdoskasvien ominaisuuksien ja käyttötapojen opiskelu kuului lääkäreiden ja apteekkareiden koulutukseen, ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä monet suomalaiset kansanparantajat hoitivat sairauksia kasvirohdoilla. Yrttilääketieteen perinne katkesi Suomessa 1900-luvun alun jälkeen. Rautavaara arvioi, että Suomessa kasvirohtojen käyttöön suhtautuminen oli jopa poikkeuksellisen ankaraa, toisin kuin muualla maailmassa fytoterapia säilyi tärkeänä lääkärienkin käyttämänä hoitomuotona.

Villivihannekset ja ”superfoodit”

Fytoterapia on terveyden ylläpitämistä ja kohottamista sekä sairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa kasveilla ja niistä saatavilla aineilla. Sitä käytetään myös Suomessa toki nykyäänkin, esim. luonnonmukaisen ravintoneuvonnan yhteydessä. Keruutuoteneuvoja Hanna Valkjärvi kertoo, että villivihannekset ja rohdoskasvit ovat hyviä ravinnon täydentäjiä. Villivihannekset ovat kaikki luonnossa kasvava villi ja vihreä, jota syödään vihanneksien tapaan. Ne ovat ravitsemuksellisesti erittäin arvokkaita, sesongin tuoreinta ja luonnollisinta ruokaa, ilmaista ruokaa läheltä. Villivihannekset ovat todella ravintorikkaita kasveja, koska niissä on paljon esim. lehtivihreää. Yleisimpiä ruoissa käytettäviä rohdoskasveja ja villivihanneksia ovat mm. nokkonen, vuohenputki, voikukka ja ratamo.

Valkjärvi opastaa, että säännöllinen terveellisen ruoan nauttiminen auttaa pitämään yllä perusterveyttä, mitä voidaan edelleen edistää esim. villivihannesten käytöllä. Ruoan vaikutus terveydelle on oleellinen, mutta siihen vaikuttaa myös muut kuten liikunta ja psyykkiset tekijät. Jokaisella on oma lähtökohtansa tervehdyttävään syömiseen. Monelle nykyajan ihmiselle parasta terveyden kannalta olisi opetella tekemään ruoka itse kotimaisista raaka-aineista, pikkuhiljaa tutustua luomuun ja villivihannesten käyttöön. Toiset taas jo ”hifistelevät” täydentäen ruokavaliotaan ulkomaisilla ”superfoodeilla”, joita ovat esim. goji-marja ja maca. Valkjärvi suhtautuu myönteisesti ulkomaisiin superruokiin, mutta uskoo myös kotimaisten antimien riittävään ravitsevuuteen.

Suomalaisista villivihanneksista ja rohdoskasveista ei ole samanlaista tietoa esim. ravinnepitoisuuksista kuin monista ulkomaisista ”superfoodeista”. Voikukan ja nokkosen ravintoarvoja on jonkin verran tutkittu. Koska yhtenäistä mittaria ei ole, on tieteellinen vertailu hankalaa eikä mielekästäkään. Suomalaisten rohdoskasvien ja villivihannesten käyttö on aina perustunut kokemukseen niiden tervehdyttävästä vaikutuksista. Luontaislääketieteessä, johon fytoterapiakin nykypäivänä kuuluu, tuetaan ja edistetään elimistön omaa paranemiskykyä ottamalla huomioon koko ihmisyksilö, kehon ja mielen, kokonaisuutena.

Oman maan antimet

Valkjärvi uskoo, että kaikille kansakunnille soveltuvat parhaiten oman alueen kasvit, lähiruoka. Suomalaisten geeniperimän tarpeita vastaa suomen ilmasto-olosuhteissa kasvaneet kasvit. Oman alueen kasvien bioenergiaa ei ole verottanut esim. kuljetus. Olisi siis suositeltavaa käyttää oman maan tarjontaa, vaikka ulkomaisissa ”superfoodeissa” olisikin joidenkin ravintoaineiden suhteen korkeammat ravinnepitoisuudet. Omia arkisia varantoja vaan ei aina osata arvostaa yhtä paljon, kuin muualta tuotuja. Kysymyksenä on miten saada suomalaiset ”superfoodit” pöytään?

Suomalaiset nokkonen, siankärsämö, marjat ja viherjauheet tekevät vastustuskyvyn vahvaksi. Suomalaisissa marjoissa on paljon antioksidentteja ja esim. tyrnissä sekä ruusunmarjassa moninkertaiset c-vitamiinipitoisuudet tuontihedelmiin verrattuna. Marjat ovat lisäksi loistavia sydän- ja verisuonitauteihin jne. Japanilaiset maksavat maltaita suomalaisista mustikoista, me taas hingumme heidän merilevänsä perään. Kuivatuissa tuotteissa, esim. suomalaisissa marja- ja viherjauheissa on tiivistetyssä muodossa vitamiineja ja hivenaineita. Tuotteistaminen yleensä nostaa trendikkyyttä ja mielenkiintoa ostamiseen.

Villivihannesten käyttöä

Nokkonen sisältää huomattavat määrät rautaa pinaattiin verrattuna, kalsiumia maitoon verrattuna ja c-vitamiinia appelsiiniin verrattuna. Nokkonen sisältää myös mm. kaliumia, magnesiumia, fosforia, sinkkiä, k-vitamiinia, karotenoideja ja e-vitamiinia. Nokkosta voi käyttää ruoanlaitossa keitoissa, padoissa, muhennoksissa, kastikkeissa, ohukaisissa, munakkaissa, leivissä ja piiraissa.

Voikukka on sekä maksaa tukeva että verta puhdistava ”kolesterolikasvi”. Se on nestettä poistava laihduttajan kasvi. Voikukan lehtiä voi käyttää salaatteihin, voileivän päälle, piiraisiin, keittoihin, munakkaaseen ja muhennoksiin. Kukkanuppuja voi käyttää friteerattuna, paistoksiin ja hapatukseen. Juuria voi syödä keitettynä, paistettuna ja gratinoituna. Voikukka on Ranskassa hyvin suosittu kasvi, niitä myydään kaupoissa. Suomessa se kasvaa usein kätemme ulottuvilla huomaamattamme tai ns. kiusallisena rikkaruohona.

Vuohenputki sopii salaatteihin, leivän päälle, tuorejuustoon, keittoihin, patoihin, suolaisiin piiraisiin, kermaviilidippeihin ja hapatukseen.

Maitohorsman versoja voidaan käyttää parsan tapaan, lehtiä salaatteihin, laatikkoruokiin, gratiineihin, munakkaisiin ja keittoihin.

Piharatamon nuoria, pieniä pehmeitä lehtiä voidaan käyttää salaatteihin, muhennoksiin, keittoihin, pinaatin tavoin.

Villivihannesten tapaan voi käyttää myös mm. siankärsämön lehtiä, poimulehtiä, puna-apilan kukkia ja kuusen kerkiä. Villivihanneksia kerätään vain puhtailta paikoilta ja tuoreita kasvinosia. Joten ei muuta kuin ensi kesää odottelemaan ja villivihanneksia keräämään eli hortoilemaan!

Teksti ja kuvat: Milla Tommiska, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

Lähteet:
Hanna Valkjärven haastattelu 1.10.2011.
www.yrttitarha.fi
Klemettilä, Hannele & Jaakola, Laura. 2011. Mansimarjasta punapuolaan. Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Helsinki: Maahenki Oy.