CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Syväsukellus esittävään taiteeseen

 

Syväsukellus esittävään taiteeseen -yleisötyöpaja on Liikkeellä marraskuussa -nykytanssifestivaalin, Baltic Circle -nykyteatterifestivaalin sekä Kiasma-teatterin /teatteri.nyt -festivaalin yhteinen yleisötyöpaja, joka järjestettiin Helsingissä ensimmäisen kerran syksyllä 2010. Lokakuussa 2011 käynnistyi tämän vuoden työpaja, joka sisältää festivaalien ohjelmistoista valikoidun esityssarjan seuraamisen sekä ryhmäkeskusteluosuudet. Keskustelu jatkuu Syväsukellus-blogissa, joka on eräänlainen kirjallinen jatkumo keskustelulle. Blogiin sisältyy myös osallistujien videoituja ensikommentteja esityksistä. Blogikeskusteluun ovat tervetulleita osallistumaan kaikki halukkaat myös työpajan ulkopuolelta.

Osallistujille ilmaisen Syväsukellus -työpajan keskeisenä ajatuksena on tutustua teatteriin, tanssiin ja esitystaiteeseen yhdessä, murtaa mahdollisia ennakkoluuloja sekä saada aikaan työpajan vetäjänä toimivan Aino Järvi-Eskolan johdolla keskustelua esittävästä taiteesta, sen merkityksistä sekä ennen kaikkea osallistujien omista kokemuksista. Syväsukellus esittävään taiteeseen -yleisötyöpaja on kirjaimellisesti hyppy esittävien taiteiden maailmaan ja pinnan alle, yhdessä ja pää edellä!

Syväsukeltajat

Kymmenhenkinen ryhmä muodostettiin myös tänä vuonna avoimen haun kautta: syväsukeltajaksi sai hakea kuka tahansa esittävistä taiteista kiinnostunut. Hakijoista on pyritty rajaamaan pois ainoastaan esittävien taiteiden ammattilaiset – muita ehtoja Syväsukellukseen osallistujille ei asetettu. Ryhmästä kiinnostuneet kirjoittivat järjestäjille vapaamuotoiset hakemukset, joiden perusteella heistä valikoitui keskusteleva ja monipuolinen ryhmä. Osallistujien ikähaitari on laaja: nuorin osallistujista on 21-vuotias, ja vanhin yli viidenkymmenen. Ryhmässä on mukana keskenään hyvinkin erilaisia ihmisiä kuten teoreettisen filosofian opiskelijanainen, pohdiskelun ja kirjoittelun ystävätär Hakaniemestä, muotisuunnittelijana tunnetuksi tullut nuori herra sekä kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen parissa työskentelevä, yhteiskunnallisista teemoista viehättynyt vanhempi rouva.

Syväsukeltajien matka esittävään taiteeseen

Syväsukeltajien matka esittävien taiteiden pariin alkoi lokakuussa Kiasma-teatterin /teatteri.nyt -festivaalin myötä. Ensimmäisenä esityksenä Syväsukeltajat seurasivat Brett Baileyn esitysinstallaation Exhibit A: Dr Fischer’s Cabinet of Curiosities / Found Objects, jonka aiheena ovat Saksan armeijan keräämät ja ylläpitämät keskitysleirit Lounais-Afrikassa 1800-1900-luvun vaihteessa. Syväsukellus-työpajan vetäjä Aino Järvi-Eskolan mukaan esityksen jälkeisessä ryhmäkeskustelussa ilmeni, että teos sai katsojan mm. pohtimaan omia ennakkokäsityksiään, ja vastuutaan eriarvoisuuden suhteen. Häpeän tai syyllisyyden tunne esitystä katsoessa tuli sortamista toteuttavaan enemmistöön kuulumisen tunteesta. Keskustelussa pohdittiin myös esitystä käsitteenä. Toinen /teatteri.nyt -festivaalin esitys, ranskalaisen Compagnie Philippe Gentyn Voyageurs Immobiles oli teemoiltaan kevyempi, visuaalinen spektaakkeli.

Syväsukeltajat jatkavat matkaa hyppäämällä nykytanssin pyörteisiin: Liikkeellä marraskuussa -festivaali tarjoaa osallistujille mahdollisuuden nähdä festivaalin tilausteos, Zodiak – Uuden tanssin keskuksen ja Liikkeellä marraskuussa -festivaalin yhteistuotanto, Dasha Mazurkan Doubt in Frame / Queen of Sweden killed Descartes sekä Anne Collodin parades & changes, replay in expansion -niminen sirkus-ja tanssitaiteilijoiden anarkistinen paraati. Collod uudelleentulkitsee teoksessaan Anna Halprinin legendaarisen Parades & Changes -teoksen vuodelta 1965.

Työpajan päätösosio on nykyteatterin juhlaa kansainvälisellä Baltic Circle -teatterifestivaalilla. Syväsukeltajat pääsevät seuraamaan Berliinissä toimivan suomalaisryhmä Nya Rampenin teosta Worship!. Kyseinen teos tutkii uskomisen tematiikkaa. Lisäksi Syväsukellus -ryhmä käy seuraamassa kaksi performanssikollektiivia (suomalainen HOMOPOMO ja virolainen QueeNNaive) Baltic Circlen Loungessa. Kumpikin ryhmä omalla tavallaan ammentaa aiheensa ja ideologiansa queer-teoriasta, identiteetin ja sukupuolen kysymyksistä.

Syväsukeltajat pääsevät siis seuraamaan aitiopaikalta kansainvälisen esittävän taiteen tarjontaa  Helsingin syksyssä. Tunnelmia voi seurata ja halutessaan osallistua kommentoimalla osoitteessa syvasukellus.blogit.fi. Blogiympäristö on vapaalle keskustelulle tarkoitettu, oli kyse sitten yksittäiseen esitykseen liittyvästä mielipiteestä tai esittäviin taiteisiin liittyvistä pohdinnoista tai yhteenvedoista yleisellä tasolla - kuten eräs Syväsukeltaja-ryhmän jäsen totesi: “Taiteella voidaan ylittää rajoja, ja jakaa kokemus.”

 

Teksti ja kuvat: Syväsukellus, Kaisa Laitinen

www.kiasma.fi/ohjelmisto/kiasmateatteri
www.liikkeellamarraskuussa.fi
www.balticcircle.fi

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013