Seisomme Vapriikin aulassa odottelemessa Janinaa. Emme tiedä hänestä juuri mitään, joten perhosia pyörii vatsamme pohjalla.  Hetken päästä huomaamme nuoren naisen istuskelevan vaatenaulakoiden edessä.  Puhelin korvalla, mutta selvästikin hän katselee meihin päin, KYLLÄ hän on Janina.  Hän hymyilee leveästi ja lämpimästi. Tiesimme heti, että juttutuokiostamme tullee mukavan rento.

Janina Ahlfors on nuori nainen, joka aloitti ohjaamisen jo 14-vuotiaana seurakunnan leireillä sekä nuorisotyön parissa, mistä hän on jatkunut tähän päivään asti erilaisissa työ- ja vapaa-ajantehtävissä.  Tämän hetkinen työnantaja on Tampereen kaupungin museopalveluiden TAITE-yksikkö.

- Ohjaaminen on aina ollut minulle kovin luontevaa, Janina toteaa hymyssä suin. – Olen opiskellut mm. graafista suunnittelua, ohjaustoimintaa ja taidekasvatuksen perusopintoja. Museolehtori on nykyinen ammattinimikkeeni.

Janinasta huokuu oppimisen halu ja into omaan työhön. Hän kertoo meille olevansa tällä hetkellä kovin kiireinen.  – Juurikin viikonloppuna olin vauvojen värikylpy -koulutuksessa, toiveenani onkin soveltaa värikylpyä työskennellessäni vaikeasti vammaisten nuorten parissa.

Janinan työskentelee konkreettisesti Taidekaaressa, joka on kaikki Tampereen peruskoululuokat kattava hanke, jonka tarkoituksena on tuoda taide ja kulttuuri lasten ja nuorten lähelle, toiminnallisesti ja elämyksellisesti. Mahtavaa on se, että tämä Taiteenkaari jatkuu aina esiopetuksesta yhdeksänteen luokkaan asti eikä suinkaan ole vain yhden vuoden juttu.

- Meidän tavoitteena on moniammatillinen yhteisö, jossa tällä hetkellä työskentelee johtavan museolehtorin lisäksi viisi museolehtoria, kaikki hyvin erilaisilla taustakoulutuksilla, Janina kertoo. – Jokaiselle meistä on jaettu omat vastuualueet. Minun vastuullani ovat erityislapset sekä 3-, 8- ja 9-luokkalaiset, hän selventää.

Janina on mukana sairaalahankkeessa, TAYS:n lastenklinikan osastoilla. Mottonaan – He, jotka eivät pääse museoon, viedään museo heidän luokse.   – Koska siellä missä ihmiset, siellä myös toiminta, Janina painottaa. – Pitää ja saa käyttää luovuuttaan, kun kehittelee eri yksilöille sopivia pajoja. Yritän aina nähdä sairaan lapsen takana olevan yksilön, hän korostaa innostuneena.

– Haluaisin olla itsekin enemmän kenttätyössä, kuten pajoilla, mutta en yksinkertaisesti tällä hetkellä ennätä, sillä esitteiden teko, pajojen suunnittelu ym. vie paljon aikaa, Janina henkäisee.

– Koska emme itse kerkeä ”kentällä” olemaan, olemme ulkoistaneet kenttätyön esim. freelanceroppailla ja mm. Näpsä-käsityökoulu järjestää pajoja, sanoo Janina haikeana, vaikka onkin erittäin tyytyväinen yhteistyökumppaneihin.  – Jos sattuu niinkin ihanasti, että teidän aikataulut harjoittelun suhteen ja meidän pajat osuvat samalle ajalle, niin meille voi kyllä tulla harjoitteluun ohjaamaan pajoja, Janina kertoo.

Teksti: Heli Lehto ja Jenni Iso-Pietilä, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskleijat