CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Kesällä museoon!

 

Työnäytöksiä ja vanhan ajan tunnelmaa Talomuseo Glimsissä


Talomuseo Glims esittelee vanhan talonpoikaistilan ja entisen kestikievarin elämää alkuperäisellä paikallaan hyvin säilyneessä kulttuurimaisemassa. Tilan rakennukset muodostavat Glimsin perusnäyttelyn. Lisäksi päärakennuksessa on esillä vähintään kaksi kertaa vuodessa vaihtuva erikoisnäyttely. Glimsissä järjestetään myös paljon tapahtumia ympäri vuoden. Kesäkuussa on tarjolla mm. teemaviikko Lampaat, villat ja tekstiilit. Heinäkuussa taas villan ja lampaiden lisäksi teemana ovat heilastelu ja häät. Jos et pääse paikan päälle, vot myös tutustua Talomuseo Glimsin verkkonäyttelyihin.

Talomuseo Glims, Glimsintie 1, Espoo


Kuva: Espoon kaupunginmuseo


Ryijy Elää, Suomalaisia ryijyjä 1778-2008


Näyttely esittelee varkautelaisen Tuomas Sopasen laajan yksityiskokoelman ryijyjä. Näyttelyn on tuottanut Varkauden museotoimi.

Näyttelyyn valitut ryijyt kertovat ryijyistä käyttötekstiilinä, sisustusesineenä ja taideteoksena. Ryijyjen käytössä tapahtuneet muutokset ja ryijyissä näkyvät muotisuuntaukset ovat myös esillä näyttelyssä. Näyttelyn vanhimmat ryijyt ovat kansanomaisia ryijyjä 1700-luvulta, uusin ryijy on valmistunut helmikuussa 2008.

Emil Cedercreutzin museo, Museotie 1, Harjavalta
Kausi: 6.6.2011–24.7.2011



Hevoset
Väinö Blomstedt
Suunnitteluvuosi 1906, kudottu
204x147 cm
Kuva: Kari Jämsen

 

ARS 11

ARS 11 muuttaa ajatuksiasi Afrikasta ja nykytaiteesta. Näyttely käsittelee Afrikkaa nykytaiteessa. Mukana on 30 taiteilijalta noin 300 teosta.

Näyttelyn teemat ovat globaaleja, meitä kaikkia koskevia asioita. Kysymykset siirtolaisuudesta, ympäristöongelmista ja urbaanista elämästä ovat tuttuja myös meille suomalaisille. Muistaminen, mieleenpalauttaminen ja historian eri kerrostumat kuvaavat monen ARS 11 -taiteilijan teosten lähtökohtia. ARS 11 tuottaa parhaimmillaan uudenlaista ymmärrystä, taustatietoa Afrikasta ja monipuolistaa kuvaa siitä, mitä kaikkea Afrikka, nykytaide ja afrikkalainen nykytaide voivat olla. Osana ARS 11 -näyttelyä nähdään Lagosin nykytaiteen keskuksen (CCA Lagos) toteuttama kokonaisuus Moments of Beauty - Hetkien kauneus, joka esittelee nigerialaisen valokuvaajan J.D. ´Okhai Ojeikeren tuotantoa 60 vuoden ajalta. ARS 11 on kansainvälinen nykytaiteen suurtapahtuma, joka täyttää Kiasman taiteella, esityksillä, elokuvilla, keskusteluilla ja työpajoilla. Näyttely esitellään runsaasti kuvitetussa 280-sivuisessa näyttelykirjassa. Lisäksi on saatavilla ARS 11 -opas, jonka voi ostaa lipunmyynnin yhteydessä.

Nykytaiteen museo Kiasma, Mannerheiminaukio 2, Helsinki
Kausi: 15.4.2011–27.11.2011

 

Kyökin kautta - Koruja ja taidekäsityötä kierrätysmateriaaleista

Hotelli- ja ravintolamuseon kierrätysaiheisessa teemanäyttelyssä selviää, voiko pianonkoskettimia tai pelikortteja kantaa kaulalla, miltä näyttää koru, jonka voi päivän päätteeksi syödä sekä millaisia koristuksia käyttää ympäristökatastrofista selvinnyt asfalttisoturi. Taiteilijoiden käsissä hylätyt käyttöesineet, ruoka-aineet ja keittiöjäte voivat saada uuden muodon ja elämän. Mervi Porrassalmi, Liisa Tervinen ja Jaana Tuomisto työskentelevät käytettyjen ja kierrätettyjen materiaalien parissa. Näyttelyn teokset ottavat kantaa muun muassa lähiruoan ja kestävän kehityksen puolesta. Yllättävät materiaali-valinnat ja niiden yhdistelmät ovat olennaisessa osassa, samoin materiaalien alkuperä ja niihin liittyvät tarinat.

Hotelli- ja ravintolamuseo, Kaapelitehdas, Helsinki
Kausi: 3.5.-28.8.2011

 

Puutarhakuvia: Maalauksia ja Taneli Eskolan valokuvia

Puutarhakuvia -näyttely kietoo yhteen maalaus ja valokuvataiteen paratiisitunnelmia. Puutarha aiheella on pitkä traditio taiteessa. Aihetta valotetaan rakastetuimpien maalausten ja klassisen grafiikan välityksellä. Paitsi historian tunnelmina ja konkreettisina paikkoina, puutarhat tulevat esille myös Taneli Eskolan valokuvataiteessa.

Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40, Helsinki
Kausi: 9.6.-18.9.2011



Salvatore Tresca (ca 1750 – 1815)
Floreal
Sinebrychoffin taidemuseo / Konstmuseet Sinebrychoff / Sinebrychoff Art Museum
Kuva: Ilkka Heikkinen

TAJU 2011 - Puun taju


Hyvinkään Taiteilijaseuran vuonna 1988 aloittama, Tyko Sallisen tyttären Tajun mukaan nimetty nykytaidetapahtuma. Noin joka toinen vuosi järjestettävä Taju on Hyvinkään Taiteilijaseuran ja Hyvinkään taidemuseon yhteisprojekti. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Lasten ja nuorten taidekeskus.

Hyvinkään taidemuseo, Hämeenlatu 3D, Hyvinkää
Kausi: 10.6.-28.8.2011

 

Jokapäiväinen paperimme


Suomen käsityön museon tuottama kiertonäyttely vie katsojansa mielenkiintoiselle löytöretkelle arkisen, mutta välttämättömän paperin maailmaan. Paperia tarkastellaan historian, kulttuurihistorian, käsityön, taiteen ja paperin tekemisen näkökulmista.

Paperi on esillä näyttelyssä monin tavoin dokumentteina ja käsintehdyn paperin muodossa. Esillä ovat niin maailman ensimmäinen postimerkki kuin lumppupaperia ja papyrustakin.

Miltä maailma näyttäisi tänään, ellei paperia olisi keksitty? Kulttuuri ei periydy, vaan jokaisen sukupolven on omaksuttava se itse. Uudet sukupolvet voivat rakentaa edellisten sukupolvien saavutuksille vain jos ne kyetään välittämään tuleville polville. Vasta paperin myötä yhteiskunta sai muistivälineen, joka mahdollisti tiedon siirron sukupolvelta toiselle, ajasta ja paikasta riippumatta. Paperi tarjosi ihmisille muistin jatkeen ja mahdollisti siten ihmisen intellektuaalisen kehittymisen.

Näyttelyn asiantuntijoina ovat toimineet professori Esko Häkli ja UPM-Kymmene kulttuurisäätion toiminnanjohtaja Eero Niinikoski. Näyttely on tarkoitettu kiertonäyttelyksi.

Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, Kustaa III:n katu 8, Hämeenlinna
Kausi: 12.5.2011–11.3.2012


Jokapäiväinen paperimme on Suomen käsityön museon tuottama näyttely, joka johdattelee mielenkiintoiselle löytöretkelle arkisen, mutta välttämättömän paperin maailmaan. Kuvassa Raija Mannisen altered book -tekniikalla toteuttama teos Naisen aika, 2010. KUVA: Suomen käsityön museo / Mikko Auerniitty

 

Ravennan mosaiikit


Joensuun taidemuseossa Ravennan upeita mosaiikkiteoksia: mm. maailmankuulu keisarinna Theodoraa esittävä mosaiikki, jonka alkuperäisversio sijaitsee Basilika San Vitalessa.

Taidemuseossa esillä olevassa kokonaisuudessa on yhteensä 14 mosaiikkityötä, jotka on tehty alkuperäistekniikan mukaan. San Vitalen mosaiikkien lisäksi esillä on mm. aiheita Sant´ Apollinare Nuovosta ja Galla Placidiasta.

Virkistysvartit elävöittävät iltapäiviä joka keskiviikko klo 14.00 koko näyttelyn ajan.

Joensuun taidemuseo, Kirkkokatu 23, Joensuu
Kausi: 29.3.2011–17.6.2011


Markuksen leijona


Koonnut: Riikka Kekäläinen-Alkio
Kuvat: Ko. museoiden lehdistökuvat

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013