CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Hevimusiikki kiehtoo vauvasta vaariin

Suomessa kaikkein pienimmätkin sukankuluttajat ovat jostain kumman syystä oppineet hevidiggareiksi. Mistä suomalaisten mieltymys hevimusiikkiin ylipäätään on mahtanut saada alkunsa? Oliko se Lordin viisuvoitto vai olimmeko me jo sitä ennen hevikansaa?

– Eivätköhän suomalaiset ole aina tykänneet vähän raskaammasta rockista, ja kun sitä vähän pehmennetään, siitä tulee suomalaista lastenmusiikkia, arvelee HeviSauruksen solisti herra Hevisaurus.

Herra Hevisaurus tietää, ettei nuoremmille kuuntelijoille suunnattua musiikkia voi tehdä vasemmalla kädellä. Lapsia ei saa aliarvioida.

– Kyllä ne lasten biisitkin ovat ihan kunnon heviä, mutta laulujen sanoituksissa on tietenkin eroja. Lasten aiheet ovat paljon hauskempia, ja saa itsekin olla hauskempi kuin aikuisille esiintyessään.

Rakkautta ja jäniksiä

Aivan kuten aikuisten musiikissa, myös lasten musiikissa on tarinoita. Jos aikuisten hevissä lauletaan riipivästä rakkaudesta, lapsille kerrotaan vaikka jäniksistä. Erona on myös kieli - aikuisille musiikkia voidaan tehdä englanniksi, mutta lapsille tehdään suomeksi.

– Ja jos mietitään lasten keikkoja, niin desibelit ovat selvästi matalammat. Räyh, rytmi on kuitenkin kova ja koko ajan mennään kauheata vauhtia, herra Hevisaurus kertoo.

Akselin kiperät kysymykset herra Hevisaurukselle

Akseli Keskitalo on yksi hevimusiikin nuorista ystävistä. Tämän hetkinen lempikappale on Hevisaurus-yhtyeen Popkornipulla, koska siinä on Akselin mukaan popkorni-sanoja. Mutta annetaanpa konkarin tehdä ne kaikkein tärkeimmät kysymykset itselleen herra Hevisaurukselle.

Mikä on sun lempibiisi ja miksi?
- Jurahevin kuninkaat on paras kappale, ja ehkä myös Pommin ja Kommin jänikset maailmankartalle, koska ne ovat niin hyvänmakuisia, siis ne jänikset.
Oletko ihastunut?
- Olen ihastunut Purppura Louhikäärmeeseen. (Herra Hevisaurus hieman punastuu.)
Aiotko mennä naimisiin?
- Kyllä, voisin mennä naimisiin kaikkien kanssa, jos tietäisin, mitä se on.
Mistä se purppuramysteerimuna löytyi?
– Purppuramysteerimuna löytyi velhojen vuorelta, hieman sivummalta kuin muut munat.
Viimeisen kysymyksen esittikin herra Hevisaurus, joka kysyi, aikooko Akseli mennä naimisiin ja kenen kanssa.
– Se on Ella, meidän päiväkodin Ella, Akseli vastaa hetkeäkään epäröimättä.

Lisätietoja:

Komediateatteri Arena
Teatterin tiedotus
p. 010 821 2705
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Hevisaurus-musikaali Linnanmäen Peacock-teatterissa

Linnanmäen Peacock-teatterissa nähdään tänä keväänä Eläintarhan yövahti-musikaalinäytelmä, jossa esiintyy lapsille suunnattua hevimusiikkia esittävä Hevisaurus-yhtye. Musikaalinäytelmän tärkein teema on ystävyys. Koko perheen musikaali starttaa 20. toukokuuta ja näytöksiä on luvassa 16. kesäkuuta asti. Musikaalin ohjaa Toni Wahlström ja sen pääosissa nähdään Herra Hevisaurus, Milli Pilli, Riffi Raffi, Komppi Momppi, Muffi Puffi, Teemu Aromaa, Titta Jokinen, Kiti Kokkonen sekä Jurahevikuoro.

 

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013