”Tämä harrastus on minulle osa identiteettiä, olen Herra Myssy”, naurahtaa 40-vuotias Myssyfarmin isäntä Janne Rauhansuu, kun kysyn häneltä, mitä neulominen hänelle merkitsee. Janne kertoo neuleharrastuksensa alkaneen Sveitsissä Davosissa viitisen vuotta sitten. Hänen ystävällään oli hieno isoäidin neuloma pipo, johon Janne ihastui ja yritti jopa ostaa pipoa, mutta kaveripa ei suostunut piposta luopumaan.  ”Ei se niin vaikeaa voi olla. Teen itse pipon!”, Janne ajatteli.

Hiihtotapaturmassa loukkaantuminen teki hänelle aikaa harjoitella neulomista. Sveitsiläiset isoäidit opettivat häntä vuoristokahvilassa ja ensimmäinen pipo, joka Jannen itsensä mukaan ei ole pipoksi kelpaava, on nyt näytillä vuoristokahvilan vitriinissä. Hauskasti alkanut harrastus on myöhemmin paisunut pieneksi liiketoiminnaksi asti.

Pipojen neulominen alkoi luonnistua hyvin, ja nykyään Jannen isännöimä maatila Pöytyän Vistolan kylässä kantaa Myssyfarmi-nimeä. Numeroituja myssyjä on syntynyt Jannen, vaimonsa Annan ja paikallisten mummojen käsistä jo useampi sata. Jannea sekä Myssyfarmia on voinut nähdä messuilla ja muissa tapahtumissa antamassa työnäytöksiä. Nimi myssy syntyi pitkän pohdinnan ja sanaleikkien jälkeen pipon pannumyssymäisen ilmeen innoittamana.

Myssyfarmin myssyt neulotaan lähitiloilla tuotetusta villasta ja jopa osin tilan kolmen oman suomenlampaan villasta. Janne kertoo yrittäneensä langan kehräämistä värttinällä, mutta nauraen hän toteaa sen olevan liian työlästä. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin lisää, että haluaisi oppia kehräämään kunnolla. Myssyfarmin tärkeisiin periaatteisiin kuuluukin käsityön arvostus ja jäljitettävyys. Tuotteen materiaalin alkulähde ja työn tekijä sekä tekotavat siis pitäisi olla selvitettävissä asiakkaalle.

Myssyfarmi valmistaa myssyjen lisäksi kravatteja, pantoja ja kaulureita. Jokunen hame ja jopa bikinitkin on valmistettu. Mallit ovat omia ja joskus oikean mallin löytymiseen joutuu tekemään monta protomallia. Myssykin etsi lopullista muotoaan pitkään.  Janne kertookin kulkevansa aina talviaikaan ”kudinpussi” mukanaan. Hän kertoo neulovansa kahviloissa, junassa, lentokoneessa… missä vaan. Myös paikalliset isoäidit ovat saaneet nauttia Jannesta ompeluseuroissa. Siinä onkin Jannen mukaan tämän harrastuksen tärkein juttu, yhteisöllisyys. Se hyvä olo, joka tulee yhdessä tekemisestä. Janne toivookin ompeluseurojen uutta tulemista!

Mies on kuitenkin harvinaisempi näky neuletyön ääressä, puhumattakaan ompeluseuroista, enkä malta olla kysymättä Jannelta, miten ihmiset ovat suhtautuneet hänen harrastukseensa. Hän kertoo nuorten suhtautuvan hyvin ja arvostavan käsityötä riippumatta tekijän sukupuolesta. Konservatiivisemmalla maalaisväestöllä asiassa onkin ollut enemmän sulateltavaa, mutta palaute on kuitenkin ollut pääasiassa hyvää ja arvostavaa. Kuka nyt tosissaan voisi nyrpistellä miehelle, joka harrastaa yhdessäolon iloa ja villan lämpöä?

Teksti: Heini Brushane, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -aikuisopiskelija
Kuvat: Myssyfarmi