CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Teatteria, oopperaa, stand uppia

 

Mieletön Oopperan Historia

Tuomas Parkkisen kirjoittama ja Mikko Koukin ohjaama estradiesitys on pintaa raapaiseva syväluotaus oopperan hillittömään maailmaan. Se on anarkistinen kokoillan musiikkikomedia, stand-up show ja oopperakonsertti samassa paketissa.

Kaiken kattava pikakelaus tuo lavalle neljä oopperalaulajaa, näyttelijän ja pianistin, jotka heittäytyvät pilkkakirves tanassa ruotimaan pateettista oopperamaailmaa. Inhimillistä suorituskykyä uhmaten kilpaillaan kylmässä suihkussa laulamisen MM-kisoissa, harjoitellaan oikeaoppista käyttäytymistä Metropolitanin sikakatsomossa ja opetellaan teennäisiä poskisuudelmia oopperagaalan väliajalle.

Eikä tämäkään esitys ole ohitse ennen kuin se lihava rouva laulaa. It's not over until the fat lady sings! Sillä kaiken yllä soivat kauneimmat ooppera-aariat. Illan aikana kuullaan Mozartia, Puccinia ja Verdiä, maailman pakahduttavinta musiikkia niin liikuttavasti tulkittuna, että komedialla on itkutakuu.

Tuotannosta vastaavat Linnateatteri ja Oopperakammari ry.

Ensi-ilta 26.1. klo 19.00 Linnateatterin teatteriravintolassa. Esityskausi jatkuu 7.5.2011 saakka.

Näytösajat ja lisätiedot

Lippuhinnat:
Oopperan rakastaja 39e
Oopperaneutraali 30e
Oopperan vihaaja 25e

 

Hämähäkkimiehen kosto

Anna-Elina Lyytikäisen uutuusnäytelmä

Musta parisuhdekomedia itsekkyydestä ja loputtomasta  huomionkaipuusta

Hämähäkkimiehen kosto on tragikoominen tarina ohjaajasta, laulajattaresta ja hitsari-Penasta. Se käsittelee nykyajan jaloja arvoja kuten menestystä, julkisuutta, paremmuutta ja itsekkyyttä.

Hitsari-Pena on perusmies, jota kukaan ei pidä minään. Teatterimaailmaan tutustuessaan Penan ihmisarvo laskee entisestään. Rakkaus laulajatar-Mariaan maksaa kovan hinnan. Maria taas kamppailee itsetuntonsa kanssa - ja vähän muidenkin, sillä suuttuessaan tämän naisen nyrkit puhuvat. Ohjaajatar-Anna taas ei oikein kestä ketään muita kuin itseään, paitsi jos nämä palvovat häntä tai sattuvat sopimaan hänen taidekäsitykseensä.

Hämähäkkimies-sarjakuvat ja -elokuvat ovat olleet näytelmän inspiraation lähteinä, vaikka se sijoittuukin nyky-Suomeen ja käsittelee perisuomalaisia parisuhdeongelmia. Vihollisina eivät nyt ole vieraat oliot vaan läheiset ihmiset. Näytelmän sankari ei metsästä pikkurikollisia vaan korjaa vuotavia ydinvoimaloita, eikä tätä miestä kukaan nosta etusivun uutisiin.

Tampereen Teatteri

 

Piplia – iso kirja kannesta kanteen

(tai ainakin puoleen väliin...)

Raamatun kertomukset saavat kyytiä, kun Esko Roine, Tom Lindholm ja Mikko Kivinen esittävät tanssien, laulaen sekä näytellenkin. Komiikan taitajat repostelevat pyhän kirjan tarinoita ja hahmoja. Esityksen aikana selviää ainakin se, kuinka Baabelin torni oikeastaan romahti...

Piplia - iso kirja kannesta kanteen (tai ainakin puoleen väliin...)
perustuu The Reduced Shakespeare Companyn komediaan The Bible.

Hämeenlinnan Teatteri

 

Lasinen eläintarha

Tennessee Williams

Tämä näytelmä on muisto. Ja muiston tavoin se runollisuudessaan tavoittaa totuuden eräästä perheestä sen raadollisimmalla hetkellä.


Tom, kenkätehtaan ankeiden rutiinien kahlitsema runoilija, joka korventuu unelmiensa ja velvollisuuksiensa ristitulessa.
Laura, sisar, joka on yhtä hauras ja hieno kuin lasikokoelmansa yksisarvinen, ja yhtä sopimaton normaaliin elämään.
Heidän äitinsä, Amanda, entinen seurapiirikaunotar, joka pakonomaisesti tarrautuu lapsiinsa tukehduttaen heidät huolenpidollaan.
Jim, herrasmiesvieras-ohikulkija, josta tehdään se pitkään odotettu jokin, jonka vuoksi elämme elämäämme.

ENSI-ILTA 23.3.2011 EERO-NÄYTTÄMÖLLÄ

Lahden Kaupunginteatteri

 

Yökyöpelit

Laura Ruohonen

2.4.2011 Helsingin Kaupungin Teatterissa ensi-iltansa saa lastennäytelmä Yökyöpelit.

"Katsomo on leikin ammattilaisia pullollaan, ja he testaavat tinkimättömästi, miten leikin amatöörit pärjäävät näyttämöllä. Ja niin kuuluu ollakin, silloin kun naperoille tehdään kunnianhimoisesti lastenteatteria ja vielä niin umpitutusta aiheesta kuin Yökyöpelien riemuriimeistä.

Seela Sella on pieni, vikkelä Mahtimummeli eli Päätäi Väätäinen, ADHD-mummo, yllytyshullu. Martti Suosalo on Agenttinero Naru, keksijä, joka ei osaa sanoa ei. Pitkänhoikka ja arvokas, jolta löytyy erityislaite joka tilanteeseen.

Ja heti tässä kohdin kaikuu katsomossa, että hei, mä tunnen nuo tyypit. Niin tunsivat Sella ja Suosalokin, perin pohjin, nurin kurin ja ulkoa, jo ennen kuin saivat käsiinsä kotimaisen kantaesitettävän näytelmän tekstin. Tämä kuulostaa melkein ihmeeltä. Selitys löytyy Siiristä, Ainosta ja Jonatanista: Manu-isä on loruttanut tyttärilleen ja Seela-mummi tyttärenpojalleen sataan kertaan Laura Ruohosen rakastetut lorukirjat Allakka pullakka ja Yökyöpelit, joihin uusi musiikkinäytelmä pohjaa."

Raila Kinnunen
Kirjoittaja on Apu-lehden toimittaja

Helsingin Kaupunginteatteri

 

Robin Hood

Jukka Linkola

Jännittävä koko perheen oopperaseikkailu Robin Hood valtaa Kansallisoopperan päänäyttämön tammikuussa!  

Sherwoodin metsissä elävä lainsuojaton jousipyssyineen puolustaa joukkojaan ja panee Nottinghamin sheriffille kampoihin upouudessa oopperassa, jonka magiikka ja upeat näyttämötrikit johdattavat taianomaiselle retkelle. Lähde mukaan!  

Suositellaan yli 7-vuotiaille.

Kansallisooppera

 

Ei ketään kotona –farssi

Michael Frayn

Äärimmäinen katastrofinäytelmä ja hulvaton naurupommi!

Rooleissa Kari Kihlström, Julia Kärnä, Hannu Lintukoski, Anneli Karppinen, Piia Mannisenmäki, Hanna Liinoja, Jouni Innilä, Jouni Salo ja Jorma Böök

Ohjaaja ja sekalainen joukko näyttelijöitä yrittävät saada valmiiksi näytelmän. Sen on tarkoitus olla Toinin 30-vuotistaiteilijahjuhla. Kyseessä on viimeinen kenraaliharjoitus ennen seuraavan päivän ensi-iltaa. ”Kysymys on vain siitä. Ovista ja sardiineista”, näytelmän ohjaaja yrittää rauhoitella kaaoksen keskellä. ”Sisään – ulos. Sardiinit sisään – sardiinit ulos. Se on farssia. Se on teatteria. Se on elämää.”

Hengästyttävän hauska ja nopeatempoinen näytelmä saa taatusti sekä näyttelijät, että katsojat haukkomaan henkeään. Ihmissuhdesotkujen keskellä kulissien takana ja näyttämöllä esitetään sekä draamaa että komediaa.

Ei ketään kotona on maailman suurilla näyttämöillä naurattanut ihmisiä vedet silmissä. Farssi tunnetaan Suomessa myös nimelllä Saranat ja sardiinit, Ensimmäinen näytös ja Kaos i kulissen. Katsojilla on ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana näyttelijöiden yksityiselämän ei-niin-päivänselvissä suruissa ja murheissa, sillä nyt näytellään myös esiripun takana. Esityksen on kuitenkin jatkuttava vaikka housut kintuissa, kengännauhat ja kieli ja mieli solmussa.

Ohjaus: Jari Ålander

Jyväskylän Kaupunginteatteri

 

Viulunsoittaja katolla

Musikaali

RAKKAUS - USKO - ELÄMÄ

Vahvojen tunteiden ja tekijöiden Viulunsoittaja katolla toteutetaan ripauksella uutta raikkautta, klassikkoa kunnioittaen. Ensi-iltaan Viulunsoittaja katolla tuli Oulun kaupunginteatterissa 19.2.2011

Viulunsoittaja katolla on tarina elämästä vaikeissa olosuhteissa ja niiden yläpuolelle kohoavasta, voimaa antavasta uskosta ja rakkaudesta.

Tsaarinaikaisen Venäjän juutalaisvastaisuuden puristuksessa pienen kyläyhteisön turvana ovat vuosisataiset perinteet. Maitokauppias Tevjellä ja hänen vaimollaan Goldella on viisi tytärtä. Näiden saattaminen avioliittoon rikkaiden sulhasten kanssa ilman myötäjäisiä on hankalaa.
Tevje käy humoristista ja herkkää vuoropuhelua Jumalansa kanssa päivittäisistä ongelmista. Aiheet vaihtelevat hevosen pudonneesta kengästä tytärten naittamisongelmiin. Olisiko myös rakkausavioliitto mahdollinen? Inhimillisyys voittaa ja vanhin tytär saa hääjuhlansa, jonka keskeyttää santarmien väkivaltainen tunkeutuminen kylään…

Oulun Kaupunginteatteri

 

Turistit

Tervetuloa todellistakin todellisempaan Pohjolaan!

Varoitus! Turistit ei ole komedia, vaikka siinä onkin huumoria. Tämä esitys voi pistää pään pyörälle - se on yhtä aikaa sekä tyhmä että viisas. Se on absurdi nähtävyys, moniulotteinen elämys, joka pitää elää! Laita tämä rasti elämäsi tehtävien ruutuun! Tee se osoitteessa Jorma Eton tie 8 – koko universumin yhdessä ja ainoassa Rovaniemen Teatterissa.

Rovaniemen Teatteri

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013