Se en ollut minä. Mutta siinä minä seisoin voimatta irrottaa silmiäni hänen hengettömästä ruumiistaan. Se oli ensimmäinen murhani ja se oli tapahtunut juuri niinkuin enteessä oli minulle kerrottu. Olin kulkenut kaupungin katuja insulastani palatsiin. Vailla epäröintiä olin kulkenut palatsin sokkeloisia käytäviä, kuin olisin asunut siellä koko ikäni. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun jalkani koskettivat koristeellista mosaiikkilattiaa.

Kuten Delfoin oraakkeli oli minulle pyörötemppelinsä höyryissä kertonut, vartijat olivat kaikki etsimässä hallitsijamme vanhinta poikaa, jonka epäiltiin horjahtaneen kalliolta mereen. Hallitsijan mahtikäsky oli tyhjentänyt palatsin.Tiesin kuitenkin, että hänet löydettäisiin aamun sarastaessa samaisesta korttelista, jossa itse asun, mutta lihallisten nautintojen ääreltä. Kaikki ovat riemuissaan, kun rauha palaa palatsiin. Kunnes hallitsijamme ruumis löytyy valtaistuimeltaan, elottomana. Hallitsija on joutunut niin valtaisan surun valtaan, palatsin väki päättelee, että on riistänyt oman henkensä.

Seisoin siinä ja mietin miten minä, rampa nainen, saisin hänen ruumiinsa raahattua valtaistuimelle. Pohdintani keskeytyi, kun paikalle saapui samainen mies, jolle olin maksanut kuullakseni enteen. Mukanaan hänellä oli pari miestä, jotka tunnistin Delfoin temppelin vartijoiksi, mutta jotka olivat naamioituneet palatsin omaksi väeksi. 'Olet tehnyt oman osuutesi enteestä, me hoidamme enteen loppuun' mies sanoi ja ojensi minulle korin, jossa oli likaisia vaatteita. Näin muutuin palatsin väen silmissä pyykkärimuijaksi, eikä kenellekään tulisi mieleen lähteä seuraamaan minua.

Vapisevin jaloin kuljin kotiini uskaltamatta irrottaa otettani vaatekorista. Korissa oli kauniita vaatteita, kallista kangasta. Kun myisin ne, saisin hyvät rahat. Mutta se en ollut minä. Se oli Delfoin oraakkeli. Ja kun Aurinko nousi koko kaupunki oli sekaisin. Aivan kuten oli ennustettu.

Johanna Verhiö, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija