CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Sohvapöydän uusi ilme

Rakastan kierrellä kirpputoreja ja mukaani usein tarttuu vanhoja sanoma- ja aikakauslehtiä vaatteiden, sisustuselementtien ja kirjojen lisäksi. Niille ei kuitenkaan ole ihan hirveästi käyttöä askartelun lisäksi, ja halusin tehdä niistä jonkin pysyvämmän sisustuselementin.

Menneen ajan kellertäviä lehtiä henkivän, persoonallisen pöydän saat aikaiseksi muutamalla ainesosalla. Tekniikkaa voi toki käyttää mihin tahansa huonekaluun, mutta tällä kertaa nurkissa lojunut, valkoinen ja skandinaavisen selkeälinjainen Ikean sohvapöytä sai uuden elämän tuunauksessa.

Tarvitset:

  • huonekalun
  • kalustemaalia (esim. Tikkurilan Helmi-kalustemaali)
  • kalustelakkaa (esim. Tikkurilan kiiltävä Kiva-kalustelakka)
  • pensselin
  • vanhoja lehtiä tai kuvia
  • PVAc-liimaa (esim. Eri-Keeper)
  • tapettiliisteriä

Ohje:

Hio pinta kunnolla, puhdista se ja maalaa kalustemaalilla. Kaunis pinta vaatii useamman kerroksen maalia. Anna kuivua kunnolla maalipurkin ohjeen mukaisesti.

Laita käytettävät lehdet likoamaan väljään veteen noin varttitunniksi. Mitä paksumpaa ja jäykempää materiaalia käyttämäsi paperi on, sitä kauemmin niitä on hyvä liottaa. Puristele varovasti ylimääräinen vesi papereista pois.

Seuraavaksi vuorossa on liimaliisterin teko. Valmista liisteri pakkauksen ohjeen mukaan ja jatka sitä PVAc-liimalla. Liiman ja liisterin suhde on 50-50.

Käsittele pöydän pinta liimaliisteriseoksella, samoin liotetut paperit.

Paperia aseteltaessa pöydän pinnalle on oltava erityisen tarkkana siitä, ettei ilmakuplia pääse muodostumaan. Sivele vielä paikallaan olevan paperin päälle kerros liimaliisteriä. Jatka samalla tavalla kunnes pinta on kokonaan päällystetty.


Anna pöydän kuivua kunnolla. Kun se on aivan kuiva, voit lakata pinnan kalustelakalla, joka suojaa sitä käytössä ja antaa kauniin kiillon. Lakkaa kuten maaliakin tarvitaan muutama kerros.


Valmista pöytää pitää malttaa kuivattaa kunnolla ennen kuin sen vihkii käyttöön, mutta kuivumisprosessien odottelua lukuun ottamatta tämä tuunausohje ei vaadi kovin paljoa vaivaa tai aikaa.

Teksti ja kuvat: Vuokko Tupola, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013