CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Alumnimme maailmalla: Tiina Nissinen

Kuka olet?

Olen Tiina Nissinen, 25-vuotias ohjaustoiminnan artenomi Leppävirralta.

Millaista työtä teet ja missä?

Työskentelen Varkauden - Pieksämäen seudun verkostomuotoisessa lastenkultuurikeskus Versossa Versoverkko-hankkeen projektisuunnittelijana. Projektin tavoitteena on vakiinnuttaa Verson toimintaa. Projektin tuloksena on syntynyt Verson nettisivut, joiden sisällöstä ja päivittämisestä vastaan. Työpajojen ohjaaminen ja tapahtumien järjestäminen ovat tärkeä osa työtäni. Olen myös kouluttanut lasten parissa työskenteleviä kulttuuristen menetelmien ohjaamisessa.

Toukokuussa julkaistaan Versoverkko-projektin tuotoksena Verson toiminnasta kertova Versotarhan tarinat -kirja, jonka aineiston keruussa ja kuvatoimituksessa olen ollut mukana. Työhöni kuuluu myös ilmoitusmateriaalin valmistamista ja tiedottamista. Työnkuvani on siis hyvin monipuolinen. Verso toimii viiden kunnan alueella, joten välillä reissataan paikkakunnalta toiseen ja välillä istutaan toimistossa.

Mitä rakastat työssäsi?

Työpajojen ohjaamien on parasta! Pidän myös ilmoitusten ja esitteiden valmistamisesta.

Mikä työssäsi on haastavinta?

Jos ryhmässä on kovin eri-ikäisiä lapsia, on haastavaa, jopa vaikeaa, suunnitella toimintaa niin, että kaikki pystyvät siihen osallistumaan ja se on heille mielekästä. Avoimien työpajojen suunnittelu on haastavaa, sillä etukäteen ei tiedä, minkä ikäisiä ja miten paljon lapsia tulee.

Millainen työyhteisö, työkaverit ja asiakkaat sinulla ovat?

Verson koordinaattori Mervi Riikonen on Verson ainoa vakituinen työntekijä. Verso on hallinnollisesti Soisalo-opiston alaisuudessa ja Verson toimisto sijaitsee Soisalo-kuvataidekoulun rakennuksessa, joten opiston väki on työyhteisöäni, vaikka heidän kanssaan olen vähemmän tekemisissä. Versolla on myös lukuisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa toteutetaan esimerkiksi tapahtumia. Verson kohderyhmä on 0 - 18-vuotiaat, toimintakaudella 2010 - 2011 toimintaa on ollut lähinnä alle kouluikäisille. Lapsethan ovat aivan ihania! Se mielikuvituksellisuus, innostuneisuus, luovuus ja ennakkoluulottomuus, mitä lapsissa on, on jotain ihan mahtavaa!

Miksi lähdit aikanaan opiskelemaan ohjaustoimintaa?

Olen luova ja idearikas tyyppi, joka ei välttämättä jaksa tehdä samaa juttua kovin pitkään. Lisäksi halusin työn, jossa saan olla ihmisten keskellä. Ohjaustoiminta tuntui olevan juuri minun juttuni!

Mitä opintosi sinulle antoivat ja hyödytkö opinnoista nykyisessä työssäsi ?

Opintoni antoivat itsevarmuutta, menetelmäosaamista, ryhmänohjaustaitoja, projektiosaamista, soveltamiskykyä, viestintätaitoja - vaikka mitä! Lähes kaikesta oppimastani on ollut hyötyä nykyisessä työssäni. Varsinkin menetelmäopinnoista on ollut suuri apu työpajojen suunnittelussa. Lasten kanssa työskennellessä on tärkeää osata soveltaa tuttuja menetelmiä ja varioida niistä yksinkertaisempia. 

Mitä sanoisit aloittelevalle ohjaustoiminnan opiskelijalle?

Olet valinnut hyvän alan!

Mitä ovat intohimosi ja miten lataat akkuja?

Käsillä tekeminen on minulle tärkeää, ja harrastan kädentaitoja monipuolisesti. Muita intohimon kohteita ovat liikunta ja hevoset. Akkuja lataan hiihtoladulla, lenkkipolulla, tanssisalilla, tallilla ja hevosen selässä. Liikunta, erityisesti ratsastus, on parasta terapiaa. Myös perheen kanssa vietetty aika on tärkeää.

Mitä kuuluu yksityiselämääsi ja mitä toivot tulevaisuudelta?

Muutin kaksi vuotta sitten Hämeenlinnasta takaisin kotikonnuille Leppävirralle ja olen viihtynyt täällä erinomaisesti! Tyttäreni Sara on nyt viisivuotias ja opettelee innokkaana lukemaan ja kirjoittamaan, myös piirustusinnon tuntuu perineen äidiltään. Toivon, että oman alan töitä löytyisi jatkossakin. Tulevaisuudessa siintää myös sukupolvenvaihdos ja muutto kotitilalle Soisalonsaareen, minkä toivon sujuvan mutkattomasti.

Haastattelu: Saija Honkala

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013