Hämeenlinnan uuden teatterin tiloissa syksyllä 2010 ensi-iltansa sai Ilimari Jauhiaasen Teräksinen Takavyö. Pelkästään näytelmän nimi kalskahtaa korvaani niin junttimaiselta, ettei minulla ollut aikomustakaan maksaa siitä, että pääsisin moista mukahauskaa huumoripläjäystä seuraamaan – mutta kun ilmaiseksi sai.

Tämän ainoan epämääräisen ennakkokäsityksen lisäksi minulla ei näytelmän suhteen ollut muita odotuksia varmoista juonipaljastuksista puhumattakaan. Katsominen kannatti, sillä ennakkokauhukuvat karisivat saman tien teatterisalin oven sulkeuduttua ja Ilmari Jauhiaista näyttelevän Aku Hirviniemen astuttua saliin yleisön joukkoon pipo silmillä ja housunhaarat polvissa. Yhdessä asiassa olin siis ollut oikeassa: nyt liikuttiin junteilla vesillä.

Ilmari Jauhiaisen tarina on traaginen: äiti on kuollut, isä istuu halvaantuneena pyörätuolissa ja Ilmari tienaa talouteen ruokarahat viemällä palautukseen jo kerran palautettuja pulloja. Samalla tämä väärinymmärretty poika yrittää parhaansa mukaan selviytyä koulutehtävistä ja 12-vuotiaan murroksista. Sitten elämään astuu paini ja nuoren Jauhiaisen elämä mullistuu.

Onko hellyyttävämpää näkyä kuin ikäluokkansa ehkä lyhyin ja laiharakenteisin poika ottamassa ensimmäisiä epävarmoja askelia kohti isojen poikien leikkikehää? Pelokkaana, mutta uhkarohkeana Ilmari kuitenkin innostuu uudesta harrastuksestaan valmentajansa kannustamana. Painitantereelta löytyy myös poikien sarjassa painiva Eveliina (Liisa Peltonen) ja nuori ihastuminen kaikkine oikkuineen saa alkunsa. Ilmarin vaikein kamppailu käydään kuitenkin kehän ulkopuolella omassa elämässään.

Takavyö on painiotteista pahin. Jos takavyö onnistuu, sillä saa selätettyä vastustajan heti mitä nöyryyttävimmällä tavalla. Jos se epäonnistuu, takavyön tekijä itse joutuu vastustajan alle ja häviää ottelun. Takavyö onkin vertauskuva vaikeuksien voittamiselle.

Ilmari Jauhiaasen Teräksinen Takavyö hymyilyttää, koskettaa ja hämmentääkin. Unenomaiset kohtaukset, joissa palataan kauas historiaan, antavat oman erikoisuutensa muutoin varsin nykyaikaiseen ja nuorekkaaseen näytelmään. Maininnan arvoisia huippuhetkiä näytelmään tuovat näyttävien painiotteiden lisäksi break-dance -esitykset ja herkullisen pitkäksi venytetty kohtaus siitä, miten tukalaa voi ensisuukon toimittaminen vastaanottajalleen olla. Aku Hirviniemi tuo taitavasti esille nykynuoren maneerit terävänä kielenkäyttönä ja velttona olemuksena, mutta paljastaa myös nuoruuden haavoittuvan puolen. Toisesta katselukerrasta voisin vaikka maksaakin.

Tähdet: ***½

kuva Terho Aalto
Kuvalähde: http://www.hmlteatteri.fi/kuvapankki/104

Teksti: Tarja Kuoppa-aho, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija