CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Talviuni
Karhu makaa lämpöisessä kolossaan, kuorsaa makeasti ja kääntää vain kylkeä maailman menolle. Se on talviunilla, vailla huolia ja murheita. Se on syönyt hyvin, sillä on aikaa itselle ja se nauttii olostaan. Tarkemmin ajateltuani, olen hiukan kateellinen tuolle karhulle. Miksi meillä ihmisillä alkaa vuoden kiireisin ajanjakso juuri silloin, kun muut vaipuvat syvään horrokseen? Miksi meidän täytyisi jaksaa ja selviytyä kylmän talven koettelemuksista, varsinkin, kun juuri tähän aikaan vuodesta olemme väsyneimmillämme?

 

Talvisin on kylmää ja pimeää, eikä aurinko enää paista kuin pienen osan päivästä, jolloin emme enää saa siitä riittävää määrää energiaa päivämme piristykseksi. Tarvitsisimme enemmän lepoa ja aikaa ladata akkuja kaiken kiireen keskellä, muuten emme jaksa. Kuitenkin kesäisin tuntuu aikaa ja energiaa riittävän. Ihmiset ovat iloisempia, onnellisempia, nauravat enemmän ja viettävät enemmän aikaa ystäviensä sekä läheistensä kanssa. Mikä siis vialla kun kesäisin lomailemme pitkiäkin aikoja ja talvisin puurramme hampaat irvessä niin, että tuskin ehdimme edes istahtaa? Tässä asiassa on peiliin katsomista, sillä tieten tahtoen luomme elämästämme vaikeampaa kuin se onkaan, vaikka tiedämme ja tunnemme nämä Pohjoisen olosuhteet. Meidän tarvitsisi vain jakaa taakkamme tasaisemmin koko vuodelle, sillä nyt olosuhteet ovat ristiriidassa jaksamisemme kanssa. Ei siis ihme, kun suomalaiset ovat masentunutta kansaa. Voi kun osaisimme ottaa enemmän aikaa itsellemme ja nauttia kauniista talvipäivistä. Joulustakin on tehty hössötyksen ja kiireen tyyssija, ja usein unohdamme, että todellisuudessa joulu on rauhan aikaa.

Luvataan kaikki katsella ympärillemme avoimin mielin, hymyillä ja sanoa: ”Ihanaa elää koko vuosi tasapainoisesti ja nauttien joka hetkestä!” Muistetaan myös nostaa matkan varrella hankeen kaatuneet ja saatetaan myös heidät tavoitteeseemme. Tehdään siis yhdessä talvesta taikaa ja otetaan samalla yhteistä aikaa!
 

  

teksti: Pinja Niemi ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

 

 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013