CuRec-verkkolehti
  • Käden jälki
  • Ideavakka
  • Tiedon jyvät
  • Sanakannel
  • Viisasten kivi
  • Ajan pirta
  • Kulttuuripeili
  • Galleria

Painajaisjoulu

Elokuva on kuvattu Norjassa vaikkakin tapahtuu Suomessa. Peruskaava juonessa on. että Korvatunturille, 486 metrin syvyyteen on kätketty joulun tarkimmin varjeltu salaisuus. Ja se on aika kaivaa esiin. Tästä alkaa sellainen tapahtumasarja, jota et pelkän trailerin perusteella pysty edes kuvittelemaan. Juoneen on ympätty jos jonkinlaista juonenkäännettä ja tapahtumaa, mikä olisi erittäin oivallinen tilanne 2 tunnin spektaakkeliin.

Ikävä kyllä, elokuva kestää 85 minuuttia, liian paljon aineksia, liian pienessä padassa, ilman sipulia. Puuttuva sipuli tässä tapauksessa olisi hieman enemmän Joulupukkia ja muita suomalaiseen kansanperinteeseen liittyviä pukkeja käsittelevä historiikki, joka olisi avannut enemmän pukin taustoja niin kotimaassa kuin ulkomailla.  Elokuva perustuu ohjaaja Jalmari Helanderin palkittuihin, kulttimaineen saavuttaneisiin lyhytelokuviin. Koko elokuvaa itseensä ei ole kirjoitettu naisroolia ollenkaan eli elokuva sisältää jokseenkin paljon äijäenergiaa.

Miljöö Rare Exportsissa vaihtelee Jäniksen vuosi -elokuvan Lapin maisemasta 2000-luvun Saw-elokuvien teurastuskohtauksiin. Tämä voi selittää sitä, miksi 2/4 oli hautautumassa voisula popcorni–pahvilaatikkoon. Tämä miljööskaalan vaihteleminen toisaalta toi mukavaa vaihtelua, mutta lisäsi enemmän koomista elementtiä piparivitsien lomassa.

Jalmari Helanderin näkemys Joulupukista on mielenkiintoinen ja alitajuntaa kutkuttava, mutta esimerkiksi huumori ei välttämättä iske muihin kuin suomalaisiin. Eikä minulle ole mitenkään vaikea kuvitella, että Amerikassa, minne Rare Exportsia ollaan viemässä, tullaan elokuva lahtaamaan suoralta kädeltä, sillä elokuva murskaa mahtipontisesti koko Joulupukki-konseptin.



Kaikesta huolimatta tämä on nähtävä, se on kansallisvelvollisuus.


Rooleissa: Onni Tommila, Jorma Tommila, Tommi Korpela, Rauno Juvonen ja Peeter Jakobi

Teksti: Timo Tamminen, ohjaustoiminnan artenomi (AMK) -opiskelija

Kuvat: Mika Orasmaa
 
  • CuRec 1/2009
  • CuRec 2/2009
  • CuRec 3/2009
  • CuRec 1/2010
  • CuRec 2/2010
  • CuRec 3/2010
  • CuRec 4/2010
  • CuRec 1/2011
  • CuRec 2/2011
  • CuRec 3/2011
  • CuRec 4/2011
  • CuRec 1/2012
  • CuRec 2/2012
  • CuRec 3/2012
  • CuRec 4/2012
  • CuRec 1/2013
  • CuRec 2/2013