Tilkkutyön historiaa

Ruotsissa tilkkutäkit on mainittu jo v.1755, niiden historia on paljon pidempi kuin Suomessa. Meillä tehtiin tuohon aikaan enemmänkin ryijytöitä joita silloin arvostettiin enemmän täällä. Ruotsissa tilkkutöihin käytetyt kankaat olivat arvotekstiileitä (hää- ja perintötekstiilit), ja ne vastasivat arvoltaan meidän ryijytöitä. Sommittelu oli yksinkertaista ja vahvaa molemmissa työtavoissa. Tilkkutyöt olivat naisväen askaria mutta Englannissa on löydetty taulu jossa sotilas ompelee tilkkutyötä, ilmeisesti itselleen sotasairaalassa ollessaan.  Vanhin tilkkutyö on löydetty Kiinasta arviolta 700-luvulta.
Jo 1400-luvulta on löytynyt intarsiakirjontaa kirkkotekstiileistä sekä Suomessa että Ruotsissa (Smolannissa ja Maskussa). Esim. messukasukka,  joka oli tehty Suomessa, Ruotsin mallin mukaan soveltaen sitä suomalaiseen tyyliin. Alttarivaatteita tehtiin aplikaatiotöinä 1500-luvulla. Ensimmäinen Suomalainen tilkkutyönä tehty piispankaapu on tehty Tampereella v. 1926 tekijänä Tampereen käsityön ystävät. Hiippa siihen tehtiin v. 1934. Venäjällä tehtiin 1900-luvun alussa tilkkutöinä mm. balettien puvustuksia, niistä löytyy materiaalia Tukholman tanssimuseosta.

On erilaisia tilkkutyömuotoja. Tilkkuryijyt, joissa ryijyt koristellaan ns. tilkkunukilla elävöittääkseen ryijyn pintaa. Tilkkunuket, joissa tilkkuja on kääritty päällekkäin ja sidottu sitten ohuilla kangasnauhoilla nuken malliseksi. Tilkkupäähineet eli tykkimyssyt, joissa myssyn vuoret on tehty pienistä kangaspaloista ja päälliset ovat silkistä. Tilkkutäkit, joiden kiertokulku on erittäin pitkäkestoinen; ennen aikaan ylimystön työt siirtyivät sosiaaliluokissa alaspäin omaa aikaansa eläen, lopuksi hevosen riimuksi tai traktorin moottoria lämmittäväksi peitoksi.

Nykyaika

Kotimaisia tilkkutaitelijoita ovat M. Metsovaara ja Norma Heimola. Norjalaisista mainittakoon nykyään arvostettu Inger Johanne Rasmussen. Hän valmistaa Norjan armeijan poisto jalkaräteistä erittäin hienoja kolmiulotteisia, värikkäitä ja suuria (n. 2 m x 3 m) kooltaan olevia tilkkutöitä.

Päikki Priha on tutkinut tekstiilihistoriaa etenkin kirkkotekstiili puolella ja on suunnitellut kymmeniä kirkkotekstiilejä eri seurakunnille, viimeisin hänen projektinsa on Suomen ensimmäisen naispiispan kaapu. Se on väriltään vedenvihreä ja siinä on käytetty veden elementtejä myös kuvioinnissa. Päällinen on villaa, reunat ja vuori silkkiä ja se on käyttäjälleen helposti puettava ja käytännöllinen kirkkotekstiili. Nälkä nähdä kankaat käsillään, ja tuntea se! on yksi hänen sanontojaan.