”Körö körö kirkkoon, papin muorin penkkiin...” Riemun kiljahdukset ja naurava suu siivittävät loruhetkeä, kun lapsi köröttelee aikuisen polvella. Parempaa palkkaa ei loruilija voisi toivoa! Välillä soitetaan tahtia pieniin käsiin sopivilla rytmimunilla, lönkytellään ympäri tilaa ”Konkkis”-koiran tapaan tai makoillaan värikkään ”lorutaivaan” eli suuren silkkihuivin alla kuuntelemassa kehtolaulua.

Hämeenlinnan ja Hyvinkään kaupunginkirjastoissa on järjestetty syksyn mittaan Riimitellen-loruleikkipajoja vauva- ja taaperoperheille. Idea vauvojen ja taaperoiden loruleikkipajaan syntyi omista kokemuksista ja tarpeesta. Milla Helminen on työssään lastentarhanopettajana nähnyt vanhojen suomalaisten kansanlorujen maagisen vaikutuksen kaiken ikäisiin lapsiin. Hän on huomannut myös, että tutuistakin tutuimmat riimittelyt ovat täysin vieraita monille perheille.
-    Osa lorujen taikaa piilee siinä, että ne tulevat selkärangasta eikä niitä tarvitse jäädä miettimään.  Esimerkiksi Harakka huttua keittää -loru, jossa aikuinen pyörittää sormeaan lapsen kämmenellä, kuin keittäen keittoa – mitä tulisikaan loruamisesta ja samalla lorun leikkimisestä, jos loru pitäisi lukea kirjasta! Koko ihana loruleikki menettäisi merkityksensä! Milla Helminen huomauttaa.

Riikka KeKäläinen-Alkio ja Milla Helminen loruilevat Jenni Kyllönen-Peltoniemen ja Leo-vauvan kanssa Hippaloissa 2010.
(Kuva: Taina Jokinen)

Riimitellen-loruleikkipajat on tarkoitettu lapsen ja aikuisen yhteiseksi elämykselliseksi tuokioksi. Niiden tavoitteena on tuoda kansanperinnettä tutuksi sekä vahvistaa aikuisen ja lapsen välistä vuorovaikutussuhdetta.  Erilaiset lorut ja riimittelyt tukevat leikin varjolla lapsen kielen kehitystä ja samalla ovat mukavia ja käytännöllisiä perushoitotilanteissa esimerkiksi vaipanvaihdossa ja pukemisessa.  Ja mitä tutummaksi lorut tulevat lapselle, sitä hauskempia ne ovat. Kutitukset tai ilmaan nostot lorujen lopussa ovat lapselle turvallisia ja hauskoja yllätyksiä, kun niitä osaa jo odottaa.

Loruleikkipajojen lorut ovat osittain vanhoja perinteisiä kansanloruja, mutta mukaan mahtuu myös ”tuunattuja” nykyaikaan sovitettuja versioita vanhoista suosikeista ja vähemmän tunnetuista. Loruleikkipajoista saadut virikkeet voivat parhaimmillaan ja kotiin tuotuina tukea aikuisen ja lapsen vuorovaikutusta, arkea ja elämää.
-    Koska lorut ovat vanhoja kansanloruja, niistä löytyy monia variaatioita. Parhaat, itselle ja omalle lapselle soveltuvat versiot löytyvät testaamalla ja leikkiohjeet muuntuvat käytössä eri ikäkausiin ja tilanteisiin sopiviksi. Itse olen huomaamattani yhdistellyt eri loruja leikin aikana ja näin on taas syntynyt uusia muunnelmia, Riikka Kekäläinen-Alkio toteaa.

Loruleikeissä ei tarvita välineitä, mutta niitä voi elävöittää esim. huivilla tai erilaisilla rytmisoittimilla. Riimitellen-pajoihin materiaalit on pyritty tekemään mahdollisimman paljon itse ja hyödyntämään kierrätysmateriaaleja. Esimerkiksi pajoissa käytetyt Kiikeri ja Kaakeri -harakoiden rytmisoittimet ovat pääsiäismunien muovikuoria, joiden sisään on laitettu riisiä, herneitä tai makaronia. Muovimunat on vielä päällystetty virkkaamalla.

Tärkeää loruleikkipajoissa on salliva ilmapiiri, jossa lapsia ja aikuisia rohkaistaan mukaan toimintaan. Lapset saavat olla kukin omalla tavallaan läsnä. Joku kuljeskelee ja seurailee kauempaa, kun toinen istuu aikuisen sylissä koko ajan välillä kiljahdellen. Pajoissa on loruamisen lomassa niin vaihdettu vaippaa, nukuttu kuin syötykin.
-    Tarkoitus on, että pajat ovat vapaamuotoisia. Vaikka leikimmekin yhdessä, ketään ei pakoteta. Lapset ovat hyvin yksilöllisiä ja ryhmätilanteet voivat olla monille vielä vieraita. Pääasia on, että kenelläkään ei tarvitse olla paineita, kuinka tästä nyt selvitään! Milla ja Riikka kertovat.

Riimitellen-loruleikkipajat starttasivat Hippaloissa heinäkuussa ja jatkuvat Hämeenlinnan ja Hyvinkään kirjastoissa syksyllä 2010 ja keväällä 2011. Pajoja ohjaavat lastentarhanopettaja Milla Helminen ja ohjaustoiminnan artenomi (AMK) Riikka Kekäläinen-Alkio. Riimitellen- loruleikkipajat on Hämeenlinnan ja Hyvinkään kaupunginkirjastojen yhteinen projekti, joka saa opetusministeriön myöntämää avustusta. 

Teksti: Riikka Kekäläinen-Alkio